Kolmas Sandra Brown kehiin. Pakko sanoa, että nautin tästä lukuputkestani Brownin kanssa.
Tässä Brownin kirjassa on jo mielenkiintoisempi alkuasetelma. Vankilasta juuri vapautunut Griff Burkett saa erikoisen työtarjouksen: tehdä halvaantuneen miljonäärin vaimo raskaaksi! Sopimus tehdään, Burkett ja Laura (miljonäärin vaimo) tapaavat kerran kuussa. Lisäksi Burkettia vainoavat vanhat liikekumppanit. Tapahtuu rikoksia, syntyy rakkautta, taistellaan elämästä ja kuolemasta.
Tuttua taattua Brownia, mennyttä ja nykyisyyttä, rikoksia ja rakkautta. Tämä kirja oli kuitenkin jotenkin virkistävämpi kuin kaksi aiempaa lukemaani, tai se, jota juuri luen. Tykkään!
Olen huomannut yhden seikan Brownin kirjoissa. Kirjan pääparin ensimmäinen suudelma on ainakin näissä nyt lukemissani kirjoissa ollut kielisuudelma. Ihmettelen vaan, että miksi? Henkilökohtaisesti en haluaisi ensimmäisen suudelman olevan suun täydeltä toisen kieltä. Kaikkeen sitä kiinnittääkin huomiota kirjoissa!
Mielettömässä ihastuksessa huippukirurgi Rennie Newton joutuu sairaan ihastuksen kohteeksi oltuaan valamiehistössä Lozadan vapauttavassa oikeudenkäynnissä. Lozada iskee silmänsä Renniehen ja siitä alkaa pakkomielteinen ihastus ja vaino. Tapahtuu murha, josta epäillään Rennietä ja jota tulee selvittämään eräs etsivä, jolla on kaunoja Lozadaa kohtaan. Jännitys vain tiivistyy loppua kohti Lozadaa jahdatessa.
Kyllä, tässäkin Brownissa samat elementit: nykyhetki ja menneisyyden tapahtumat, rikos ja rakkaus. Minulle kelpaa oikein hyvin!
Minulla on menossa Sandra Brown- kausi. Luvun alla jo neljäs Brownin kirja ja vielä yksi odottaa hyllyssä. Browniin tutustuin yli 10 vutota sitten, kun eräs sukulainen suositteli minulle hänen kirjojaan. Kiitos hänelle tästä!
Hämärän sylissä kertoo radiojuontaja Paris Gibsonista. Hän saa radio-ohjelmaansa uhkaavan puhelinsoiton eräältä kuuntelijaltaan. Siitä alkaa jahti, jossa yritetään estää soittajan tekemästä murhaa. Tietenkin jahdissa on mukana eräs rikospsykologi, joka liittyy Parisin menneisyyteen.
Brownin kirjoissa käydään menneisyyden tapahtumissa ja nykyisyydessä jahdataan murhaajaa. Pidän siitä, että kirjassa on monta juonta. Kuten tässä ne tapahtumat, joihin liittyy rikospsykologi Malloy Parisin menneisyydessä, sekä nykyhetki ja sen tapahtumat.
Brownin kirjat ovat minulle takuuvarma viihdyttäjä. Rikoksia ja rakkauta. Kyllä kiitos!
Kerkko Koskinen Kollektiivi on yksi ehdoton lempparini kotimaisen musiikin saralla. Laura Palmerin soidessa radiossa tiuhaan, etsin YouTuben ihmeellisestä maailmasta kappaleen ja löysin lisää Kollektiivin kappaleita. Kuuntelin niitä ja kuuntelin uudelleen. Ihastuin, rakastuin ja niin Kollektiivista tuli pysyvä matkakumppanini.
Vapaudesta- kappale on Kollektiivin toiselta levyltä nimeltään 2. Vapaudesta kertoo vapauden kaipuusta. Siitä, kuinka ei aina tiedä, mitä se vapaus lopulta oikein on. Onko se tätä vai sittenkin sen vastakohta? Itselläni ainakin on välillä ristiriita vapauden suhteen ja nimenomaan sen suhteen, että mitä se minulle tarkoittaa tarkkaan ottaen.
Mielestäni Maija Vilkkumaa on hyvin vanginnut tämän ristiriidan kappaleen sanoitukseen. Sitähän se vapaus on: kaikkea ja ei kuitenkaan kaikkea. Kappaleen melodia myös kuvaa vapauden kaipuuta ja sen kuohahtelua mahtavasti.
Vapaudesta
Minä kaipaan ja himoan vapautta
vaikken tiedä mitä se on
sitä ettei ole ketään josta pitää huolta
vai sitä että nimenomaan on
oman onnensa seppä
vai osanen jotain joka huolehtii heikommistaan
ulkopuolella kaiken
vai nimetön sarake yhteistä listaa
Haen sitä fiilistä ruuasta, miehistä, aamuöistä ja tupakasta
Haen sitä tanssisalien hiestä, hurmiosta ja jumalasta
Minä kaipaan ja himoan vapautta
vaikken tiedä mitä se on
sitä että menee yöksi aina samaan paikkaan
vai että on juureton
Nykyään joka toinen on saarnamies
täynnä tympeää oppiaan
mun unissa sumuiset pelinhoitajat heittelee noppiaan
Haen sitä fiilistä ruuasta, miehistä, aamuöistä ja tupakasta
Haen sitä tanssisalien hiestä, hurmiosta ja jumalasta
Pimeä taksi vai aamuyön metro
Kiusaus vai kun sen voittaa
Lentää tammikuussa tropiikkiin
vai jäädä kotiin ja soittaa
Lämmin peitto vai dieselin tuoksu
Viski vai kamomilla
Olla teflonin päällystämä vai aina mustelmilla
Haen sitä fiilistä ruuasta, miehistä, aamuöistä ja tupakasta
Haen sitä tanssisalien hiestä, hurmiosta ja jumalasta
Haen sitä fiilistä ruuasta, miehistä, aamuöistä ja tupakasta
Haen sitä tanssisalien hiestä, hurmiosta ja jumalasta
Tess Gerritsen ei petä minua! Löysin kirjastosta uusimman Gerritsenin dekkarin ja saatoin hypähtää pienesti ilosta. Olen lukenut kaikki Gerritsenit vuosien varrella ja aina olen niistä pitänyt.
Salametsästäjässä on tuttu parivaljakko, Rizzoli ja Isles, tutkimassa murhia. Tarina alkaa Afrikan savanneilta ja päättyy Bostonissa. Kertomus vuorottelee savannin tapahtumien ja Bostonin rikostutkimusten välillä. Jännitystä on sopivasti minulle. Tapahtumat etenevät sopivalla tahdilla. Mikä parasta: Salametsästäjän eli murhaajan henkilöllisyys tuli ainakin minulle lopussa yllätyksenä.
Gerritsen taitaa olla ensimmäinen kirjailija, jonka dekkareita luin. En voi muuta, kuin suositella! Pidän siitä, että kirjoissa on ne tietyt hahmot samoja. Vaikka tokihan Gerritsenillä on kirjoja, joissa Rizzoli ja Isles eivät ole mukana ja pidän niistäkin paljon.
Rizzoli&Islesistä on tehty myös tv-sarja, joka pyörii maikkarilla. Tästä sarjasta en pidä hirveästi. Hahmot ja tarina ovat liian kaukana kirjojen maailmasta mielestäni. Jos sarjaa katsoo ilman kirjojen lukemista, se on paljon parempi. Myönnettäköön, että silti tulee katsottua sarjaa ja onhan se viihdyttävä muuten. Katsoissa koitan unohtaa kirjojen henkilöt ja maailman, jolloin katsomisnautinto on paljon parempi.
Kirjan päähenkilön, kuusikymppisen Joannan, mies jättää hänet rakastuttuaan mieheen. Kirja kuvaa Jon toipumista tästä yllättävästä iskusta kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Kirjan lopussa he lopulta palaavat jälleen yhteen monien mutkien jälkeen.
Kirja on viihdyttävä ja mukava lukukokemus. Pidin kaikesta tässä kirjassa, paitsi loppuratkaisusta. Tätä kirjaa voin suositella kaikille. Mukavaa aivot narikkaan- luettavaa maustettuna pienesti synkemmilläkin virroilla.
Tätini on kirjastotäti. Häneltä aina joskus kysyn tai saan vinkkejä hyvistä kirjoista tai kirjailijoista. Hilary Boyd on yksi tämän syksyn kirjailijavinkeistä. Minähän googletin ja löysin. Sitten syöksyin OUTI-verkkokirjastoon ja varasin kirjat. Toinen Boydin suomennetuista kirjoista on Torstaisin puistossa.
Kirja kertoo 60-vuotiaan Jeanien kariutuvasta avioliitosta ja uudesta rakkaudesta. Heti ensimmäiseltä sivultaan tarina vei minut mukanaan. Tykkään lukea juuri tällaisia kirjoja! Syvällisemmätkin asiat kerrotaan ja pohditaan sopivan kevyellä otteella, eikä niihin jäädä jumittamaan. Tarina etenee letkeästi ja mielenkiinto pysyy yllä koko ajan.
Kirjassa ärsytti Jeanien alistuminen aviomiehensä tallattavaksi. Onneksi tarinan edetessä hän alkoi pyristelemään tossun alta pois ja pääsikin sieltä. Hän uskalsi viimein ilmaista kunnolla mielipiteensä ja pitää niistä kiinni.
Minua ilahdutti suuresti se, että "vanhuus" ei ole este elämänmuutokselle. Vain oma asenne on este! Ei ikä. Eli voin itsekin kuusikymppisenä tehdä mitä vain, jos niikseen tulee. Niin, ja kirjan sanoma on mielestäni, ettei rakkaus ikää katso.
Tätä kirjaa voin ehdottomasti suositella! Kirjan luin melkein kerta-ahmaisulla. Kun se loppui, noukin käsiini Boydin toisen kirjan ja luen sitä parhaillaan. Taitaa sekin mennä parilla ahmaisulla, koska sitä ei malttaisi käsistään laskea.
