Luin Saima Harmajan Palavan elämän ja kuvassa näkyvän Kootut runot, kun olin 11-vuotias. Harmajan teki jalat alta-vaikutuksen minuun. Palavasti samaistuin hänen päiväkirjamerkintöihinsä ja runoihinsa.
Kun huomasin, että Saima Harmajasta ilmestyy uusi elämänkerta, halusin tietenkin lukea sen. Enkä joutunut pettymään!
Ritva Ylönen käy kirjassa läpi koko Saiman Harmajan elämän syntymästä kuolemaan ja vielä vähän sen jälkeenkin julkaisujen valossa. Minulle kirjassa oli paljonkin uutta tietoa, kun en tosiaan ole lukenut kuin tuon Palavan elämän ja runoja sitten senkin eestä.
Samaistumisen tunne oli edelleen yhtä vahva kuin 11-vuotiaanakin. Se ehkä jopa vahvistui lisää. Oli mielenkiintoista lukea runoja elämänkerran kanssa rinta rinnan, kun runojen syntyä ja taustoja avattiin. Se antoi runoihin lisää syvyyttä ja auttoi ymmärtämään niitä paremmin. Harmaja kun osaa ilmaista asioita niin verhotusti, etten todellakaan ollut ymmärtänyt moniakaan runoja sellaisina kuin Harmaja on ne tarkoittanut. Se tieto myös ilahdutti todella paljon, että Harmaja oli ollut kiinnostunut naisasialiikkeesta eli feminismistä.
Minulle on hyvin selvää, että Harmaja on kuten minäkin, erityisherkkä ja erittäin vahvasti tunteet tunteva ihminen. Se on piirre, jolle ei voi mitään ja joka välillä on suoraan sanottuna hyvin rasittavaa. Ja se vie myös fyysisiä voimia, kuten Saiman elämästäkin huomasi. En pysty edes kuvittelemaan, millaista on elää parantumattoman tuberkuloosin kanssa ja tietää kuolevansa. Astmani puolesta osaan ihan pikkuisen laidasta tietää, kuinka piiputtavat keuhkot vievät voimia ja hankaloittavat arkea, mutta se on arvatenkin pientä tuberkuloosiin verrattuna.
Kirjaa lukiessa mietin sitäkin, että Saima Harmajan vanhemmille Lauralle ja Leolle elämä ei ollut kovin hellä. Saiman isosisko Outi kuoli yllättäin synnytykseen noin vuosi ennen Saiman kuolemaa ja pikkuveli Tapani taas kuoli sodassa kolme vuotta Saiman kuoleman jälkeen. Vain nuorin sisaruksista, Kirsi, on elänyt pitkän elämän.
Ritva Ylönen sai mielestäni vangittua Saima Harmajan hyvin kirjan kansien väliin. Elämänkerta antoi minulle sen verran paljon, että haluan sen omaan kirjahyllyynikin, että voin palata siihen vielä monet kerrat. Palava elämäkin (punaisilla kansilla) minun pitää metsästää jostain jo ihan sen takia, että se oli minulle lapsena niin merkittävä teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti