Hopia&Laakko: Kirjaston kissat 1-5

Oo! Kirjaston kissat! Ihastuin näihin tyyppeihin!

Fransis, Kolli ja pikkunen Ziu asuvat Turun kaupunginkirjaston ullakolla. Vanhemmat kissat opettavat pientä kissaa tavoille. Oli kyllä mulle sopivaa huumoria jo heti alkuun, kun seurasi kissojen menoa. Ei voinut ääneen nauramatta lukea! Tän ekan osan luin viime vuoden puolella.

Francis opettaa Ziulle tärkeitä asioita, että tämä pärjäisi elämässä. Välillä vaan osat kääntyy vähän päälaelleen.

Ziu on kyllä mainio tyyppi! <3

Näissä kolmessa osassa astuu kehiin noita, kuolema, nettityttö, opinnäytetyö, uusia sukulaisia Ziulle, Francisin veli jne. On rakkautta ja elämää. Ja hei, kalastusta ei pidä unohtaa! Saatikka elämän filosofiaa.

Näitten parissa kyllä viihtyi ja sai välillä hörähdellä. Tuli olo, että minäki haluan kissaksi Turun kirjaston ullakolle.

Petra Tanninen: Erityisen herkkää elämää

Tää oli tämmönen ministi ristiriitainen sarjakuva.

Monin paikoin tunnistin itteni (erityis)herkkänä ja introverttinä ihmisenä. Silti kaikesta en ymmärtänyt, että miten asiat liittyy erityisherkkyyteen. Kokonaisuutena tämä oli ihan hyvä ja kuvitusksesta pidin paljonkin. 

Tykkään, että tällaisia vertaistuki ja self help- sarjakuvia tehdään. Tämmösistä aina saa jotain ittelleen.

Naoki Higashida: Miksi minä hypin

Hieman erilainen kirja tämä Miksi minä hypin. 

Higashida on kirjoittanut tämän 13-vuotiaana. Kirjassa hän antaa 1-2 sivun mittaisia selityksiä omasta näkökulmastaan, että miksi hän autistisena ihmisenä toimii tietyissä asioissa tai tietyissä tilanteissa niinkuin toimii. Oli mielenkiintoinen kirja! Pisti miettimään omaa suhtautumistaan myös. Kun toisten pään sisään ei näe ja sitten helposti vaan olettaa ja olettaa ihan pieleen. Kirjassa tuli hyvin selväksi se, että autistiset ihmiset kärsivät itse eniten siitä, että on pakko toimia tavalla tai toisella, eikä itsekään tiedä, että miksi ja he kärsivät paljon siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat siihen. Higashida toivoo ihmisiltä kärsivällisyyttä heidän suhteensa.

Kirjan kansi on todella kaunis. Kirjassa on myös jonkin verran kuvitusta. 

Higashida on kirjoittanut myös toisen kirjan ja se olisi myös mielenkiintoista lukea.

Salla Simukka: Sisarla

Nykyään mua kiinnostaa lukea lapsille ja nuorille tehtyjä kirjoja enemmän ku aiemmin. Senkin takia tartuin Sisarlaan, ku kävin pääkirjastolla lasten- ja nuortenosastolla vaeltamassa.

GoodReads osaa paremmin kuvata tän ku minä:

"Aliisa tiesi, että oli alkamassa seikkailu ja jos hän jotain oli toivonut, niin oikeaa seikkailua!

Sinä talvena lumisade vain jatkui ja jatkui. Pakkanen kiristyi ja koko maailma uhkasi hukkua kinoksiin. 11-vuotias Aliisa putosi lumen halki toiseen maahan, Sisarlaan - ja seikkailuun.

Sisarlan sydämessä on ihmeellinen puutarha, jossa asuu mitä merkillisimpiä otuksia: tuulikeijuja, unienkutojia, kyselijäkukkia. Ja yhdessä puussa keikkuu tyttö, Meri. Aliisa on koko ikänsä kaivannut parasta ystävää, ja nyt tuo toive toteutuu. Tytöt eivät ole sattumalta joutuneet Sisarlaan: heidän on löydettävä Sisarlaa hallitseva kuningatar ja saatava oman maailmansa lumisade loppumaan. Mutta Aliisa joutuu vielä vaikeamman tehtävän eteen, kun Meri näyttää unohtaneen heidän ystävyytensä."

Tää oli aika ihana kirja. Paikoin vähän kliseinen, mutta kuitenkin sellainen, että olisin ilolla lukenut tätä lapsena, jos olisin käsiini saanu. Ilolla luin nyt aikuisenakin. Tarinan maailma, Sisarla, kutkutti mun mielikuvitusta ja sieluni silmin näin itseni siellä kulkemassa ja ihmettelemässä. Ois mahtavaa, jos tälle kirjalle tulis jatkoa! Jos tulee ni oon kyllä kopolla kourin lukemassa sitä! Aineksia jatkoon tässä olis vaikka kuinka.

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito

Tää kirja oli iso pettymys! Ootin hauskaa ja oivaltavaa tekstiä, sain fatfobiaa ja misogyniaa niskaan.

Mää tosistaan petyin tähän kirjaan. Jotenkin mulla on ollu ihan erilainen käsitys Caitlin Moranista, vaikka en oo lukenu hänen juttujaan aiemmin tai mitään. En tiiä ees miten sain kahlattua tän läpi, ehkä jääräpäisyyttäni. Ehkä toivoin niin kovasti, että meno kirjassa paranis. 

Kirjan jutut on täynnä naisvihaa ja läskipelkoa. Se oli ärsyttävää ja tylsää ja ahdistavaa lukea. Moran kirjottaa huumorin varjolla tota paskaa. Ei uponnu minuun millään lailla, vaikka pari kohtaa oliki suht oivaltavia. Huumori oli jotenkin niin päälle liimattua tässä. Ehkä mää just siksi petyin niin pahasti tähän, ku ootin feminismiä ja sain kylmän suihkun naisvihaa ja läskipelkoa. 

Tätä kirjaa en voi suositella kellekään luettavaksi. Ei oo sen arvonen.

Kris Keränen: Ahistunu pupu 1&2 sekä #Ahistaa

Ahistunu pupu- sarjakuvat on semmosia, joista yhtä aikaa tykkään ja en tykkää.

Tää #ahistaa on itse asiassa sarjan esiosa.

Nää pupun jutut on semmosia, että niihin voi todella samaistua. 

Pupun epävarmuus myös tulee lähelle.

Ja sitte välillä ärsyttää, ku nää on niin osuvia!

Ratkasu kaikkeenhan on: more coffee. Turhankin tuttua. Järjellä ja ololla niin väliä.

Mua välillä ahisti lukia näitä, ku liian samaistuttavaa ja liian osuvaa. Hyi yäk. Sitte taas välillä ei voinu ku ääneen höröttää, ku luki näitä ja niin samaistu. Toisaalta taas sitten tää sama asia toistuu stripistä ja albumista toiseen, ni se kävi vähän tylsäksi. Ei ainakaan kannata lukea näitä peräkkäin kuten minä tein. Sopivillä väleillä ois varmaan saanu vielä enemmän irti näistä. Nyt tuli vähän yliannostus.

Ootko lukenu näitä? Mitä oot tykänny?

Camilla Tuominen: Tunne kuvakirja

Tunteisiin tutustuessani sopivaa luettavaa oli tämä Tunne kuvakirja. Tässä kirjassa Tuominen on hienosti käyny läpi tunteita ja kuin ne tuntuu.

Tätä kirjaa oli ihastuttavaa lukea. Ote asioihin on sopivan kevyt ja ei käy raskaaksi lukea erilaisista tunteista ja kokemuksista, mutta ei liian kevyt. Kirjan visuaalinen ilme erivärisine taustoineen ja Tuomisen omine piirustuksineen oli myös virkistävää ja pidin siitä paljon. Se tasapainotti kirjaa hyvin aiheen suhteen. Tekstiäkin oli sopiva määrä ja sopivalla tahdilla.

Tuominen käy kirjassa omaa tarinaansa läpi ja sen avulla tekee tunteita tutuksi. Se herätti itseäni miettimään omia tunteitani ja anto myös voimaa jatkaa tällä omalla polullani kohti parempaa vointia. Kaikki tunteet on ok ja mikään tunne ei ole väärä. Tunteille ei ole vääriä aikoja ja vääriä paikkoja. Ne saattaa tuntua sinä hetkenä vääriltä tai huonoilta, mutta jokin siinä hetkessä on laukaissut juuri sen tunteen päälle ja siksi se on oikea tunne.

Kirja pisti miettimään, anto potkua ja oivalluksia ja oli mun mielestä tosi hyvä kokonaisuus. 

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja - sarjakuvaversio

Luin joskus ala-asteella Anne Frankin päiväkirjan. Siksipä tämän sarjakuvaversion ilmestyessä pistin sen mun lukulistalle ja nyt oon sen lukenu!

Sarjakuvaversio on tietysti typistetty versio Anne Frankin päiväkirjoista. Tämä versio oli mielestäni ihan hyvä. Mulla tökki ainoastaan se, että välillä oli sivuja, joissa oli suora kopio päiväkirjan tekstistä ja ei kuvitusta. Se mielestäni rikkoi sarjakuvan jatkumoa ja teki niillä paikoin raskaaksi lukea. Muuten ei valittamista. Pidin kuvituksesta. Jäin miettimään, että pitäiskö lukea uudelleen Annen päiväkirjat. Aihe on ajankohtainen, kun Suomessa ja Euroopassa ja maailmalla muutenkin äärioikeisto on nousussa.

Enni Mustonen: Maitotyttö

Heei! Mun eka Enni Mustonen! Hah ja sain myös yhden oman lukuhaasteeni kohdan täytettyä tällä. 

Mulla tuli kyllä niin lapsuus mieleen, ku luin tätä. Tää juoni ja sen käänteet on just ku niistä rakkausromaaneista, joita luin lapsena. Tää oli kyllä viihdyttävä kirja, ei sen puoleen, ja motivaatiota lukemiseen piti yllä tän iso teksti, ku sivut käänty niin tiuhaan. Pakko sanoa, että mua jotenkin kyllästyttää rakkausromaaneiden hyvin tyypillinen väärinkäsitysjuoni. Plääh ja krääh. Se ei jaksa kiinnostaa. Saisko jotain muuta? Onko ees jotain muuta? 

No, kirja päättyy onnellisesti. Pidin päähenkilön toimeliaisuudesta ja itsenäisyyspyrkimyksistä. Tää on kyllä selvästikin oman aikansa tuotos, se näkyy. Kokonaisuus on viihdyttävä. Voisin lukea enemmänki Enni Mustosen kirjoja.

Ilpo Koskela: Uusi sarjakuvantekijän oppikirja

Mua kiinnostais tehdä itekin sarjakuvia. Ystäväni suositteli tämän kirjan lukemista sen takia. Tästä sainkin joitain vinkkejä. 

Tämä on kattava teos sarjakuvien tekemisen maailmaan. Kaikki tekemisen vaiheet käydään läpi ja niistä annetaan myös hyvät esimerkit. Tän luettua voin sanoa, että aika kovaa hommaa on tuo sarjakuvien tekeminen. Ei sitä oo koskaan ajatellut, tyytyväisenä vaan lukenut niitä. Sarjakuvien piirtäjää musta ei taida koskaan tulla, mutta ehkä kirjoittaja. Nää on tämmösiä varovaisia haaveita.

Ps: Ajattelin tehdä tänne blogiin yhden muutoksen nyt ku uus vuosikymmen alkoi: laitan otsikoihin kirjailijoiden/kirjantekijöiden nimet alkaen vuonna 2020 luetuista kirjoista. Vähän jotain erilaista tännekin!

Valkoinen tiikeri 3-5

Tässä teille postaus, jonka sai aikaan se, että luvut blogissa ja GoodReadsissa eivät täsmänneet! Rupesin laskemaan, että mitkä sarjakuvat oon lukenu viime vuoden aikana ja täällä blogissa tuli vähemmän, vaikka kuin laskin. Sitten aloin käymään yksitellen läpi näitä postauksia ja huomasin, että Valkoisen tiikerin osat 3-5 jääneet jostain syystä julkaisematta, vaikka oon lukenut ne.

Tässäpä teille siis ne puuttuvat palaset mun palapelistä:

Kolmannessa osassa by GoodReads:

"Hongkong vuonna 1947. On päivä, jolloin kommunistisen Kiinan uudet salaiset agentit saavat toimeksiantonsa. Heistä tulee joko Mettä imeviä kärpäsiä tai Pistäviä kärpäsiä.

Medenimijä on kuin kurtisaani, joka työskentelee vallankumouksen puolesta. Pistäjä on kuin palkkamurhaaja, paitsi että hän tappaa vallankumouksen vuoksi. Nuori Alix Yin Fu tekee valintansa ja matkustaa San Franciscoon opiskelemaan Viidennen onnen taitoa."

Tässä oli sitä tuttua menoa ja meininkiä, mitä sarjan aiemmissakin osissa. 

Neljännessä osassa by GoodReads:

"Kuomintangin salaisen palvelun pelätty päällikkö, kenraali Tai Li, pitää jopa Shanghain alamaailmaa hallitsevat triadit kauhun vallassa. Mutta sitten häntä kuljettava lentokone räjähtää ilmassa.

Kiinan KGB:n julma johtaja, Kang Sheng, on huolissaan, sillä koneen hylystä löytynyttä ruumista ei voida tunnistaa. Olisiko vakoojamestari junaillut itse oman kuolemansa?

Alix Yin Fu saa Kang Shengiltä tehtävän, jonka suorittamisesta riippuu koko Kiinan sisällissodan lopputulos."

Joo, välillä vähä hämmentää nää kaikki kiemurat tässä menossa. Pistäny silmään tuo naisen asema myös aiemmissa osissa. Naiset kulkee vähissä ja paljastavissa asuissa ja esim. tuo Alixin asu ei oo mun mielestä aina ees kovin käytännöllinen tohon hommaan.

Sitten viimeinen eli viides osa ja by Kvaak.fi:

"On vuosi 1947. Viehättävä mutta vaarallinen (mm. elivoiman vievän chencang-iskun taitava) sankarittaremme Alix osallistuu Valkoisten Tiikereiden kokoukseen, jossa kuolo korjaa satoa. Alix joutuu selvittämään tapausta, myös siitä syystä, että hänen itsensä epäillään olevan petturi. Loppupeli käydään Lontoossa, kuvioissa on mukana myös salaisen palvelun agentti 005. Entä kuka onkaan se oikea vastapuolen kätyri?"

Sinänsä ihan viihdyttävä ollu tämä sarja. Täytyy silti myöntää, että jos tähän tulee jatkoa vielä, ni en välttis tarttuis tähän enää. 

Ihmenainen

Miten on syntynyt Ihmenainen, Wonder Woman? Tämä sarjakuva kertoo hänen syntytarinansa.

En halua spoilata, joten en kerro juonesta mitään. Tarina oli mielenkiintoinen! Itselle Ihmenainen ja muut supersankarit on aika tuntemattomia. En tiedä heistä oikein mitään, koska supersankarit eivät oo mua koskaan pahemmin kiinnostaneet. Tähän sarjakuvaan tartuin, kun kirjastossa sattui käteen ja selasin tätä ja kuvitus oli niin hieno, että sitten lainasin tän. 

Tarina on tunteita herättävä. Välillä revin hiuksia Ihmenaisen takia. Kuin raivostuttava tyyppi! Kuitenkin tää on sellainen kasvutarina. Ja loppu oli yhtä aikaa surullinen ja toivoa herättävä. Haluaisin tietää, miten tarina jatkuu! Herätti siis mun kiinnostuksen tää Ihmenainen.

Voin suositella tän sarjakuvan lukemista. Pitänee googlata, että oisko tälle jatkoa.

George

Tää taitaa olla ensimmäinen romaani, jonka luen transsukupuolisuudesta. Joitain sarjakuvia olen tainnut lukea, mutta en romaania.

Tää oli ihana kirja. Kirja kuvas Georgen kamppailua oman sukupuolensa kanssa. Sitä kuinka hän ei uskalla pukeutua ja käyttäytyä kuin tyttö, koska pelkää saamaansa kohtelua. Kuinka hänen parhaalle ystävälleen asia on täysin ok. Kuinka hänen äitinsä ei halua hyväksyä asiaa. George haluaa koulun näytelmässä tytöille tarkoitetun pääosan ja hakee sitä, mutta opettaja pitää asiaa pelkkänä vitsinä. Miten kaikki järjestyy? 

Pidin kirjasta. Se oli rosoinen, koskettava, toiveikas. Ihaninta oli se, kuinka George pääsi yhden päivän olemaan oma itsensä, Melissa. Se antoi hänelle voimaa ja toivoa jatkaa, että hän saa jonain päivänä olla kokonaan oma itsensä. Sitä toivon kaikille lapsille ja kaikille aikuisillekin.

Artemis

Tässäpä kirja, jonka luettuani voin sanoa, että onneksi luin. Tää nimittäin lähti käyntiin niin tahmeasti, että 50 sivua luettuani mietin jo jättäväni kesken.

Jostain syystä en silti jättänyt tätä kesken. Ehkä Yksin Marsissa kirjan takia, ku se oli hyvä. Jatkoin lukemista ja sitten juoni nytkähti yhtäkkiä kunnolla eteenpäin ja sen myötä kirja nappasi imuunsa. Sen jälkeen kirjaa ei halunnut enää laskea käsistään!

Kirjan päähenkilö Jazz on aikamoinen tapaus. Toisaalta vähän ärsytti ja kyllästyttikin se tyyli, miten hän asioista ajatteli ja kommentoi. Tiiättekö sen semmosen rempseän ja räväkän menon? Joka on aluksi hauskaa, mutta jatkuessaan alkaa tylsistyttää. Sitä tässä kirjassa oli paljon ja en tykännyt. Juoni oli kuitenkin niin vetävä, kun vauhtiin pääsi, että se antoi anteeksi paljon. Ja se rikos, se oli melkoinen ja ainakin itselleni odottamaton. Kirjan miljöö on kans mielenkiintoinen.

Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja melkein haluais jatkoa tälle, että mitä Jazz on sitten toheloinut.

Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä

Tähän kirjaan pelotti tarttua, koska kirjoittaja on tuttu. Lykkäsin lukemisen aloittamista useamman kuukauden. Mielessä pyöri ajatukset, että entä jos en pidä tästä, mitä sitten sanon, mitä sitten kirjoitan, en halua tuottaa pettymystä blogikirjoituksellani, osaanko sitten edes kirjoittaa omalla tyylilläni, tuleeko tästä blogikirjoituksesta kökkö kaiken takia, suorituspaineetki vähän nosti päätään j kaikkea tällaista.

No, sain tämän kirjan, että tekisin siitä bloggauksen. Onneksi sain myös muistutuksen siitä bloggauksesta! Muistutus sai minut nimittäin tarttumaan viimein tähän kirjaan. Onneksi! (Ku enhän syyllisyydentunnoissani voinut myöntää, että en ole lukenut kirjaa vieläkään.) Astuin korkean kynnyksen yli ja otin kirjan hyllystäni. Aloitin lukemisen saman tien. 

Kirja otti minut tiukkaan otteeseensa ensimmäisen 20 sivun aikana. Päähenkilö Ulriikka vaikutti mielenkiintoiselta. Ei nyt kovin monen kirjan päähenkilö ole pappi, jolla on leiskuvan punaiset hiukset. Parisuhde Ulriikalla on ihana ja häitäkin suunnitellaan. Menneet vähän kummittelee, mutta kelläpä ei. Sitten tulee torstai ja kaikki kääntyy ihan päälaelleen. Sen seurauksena Ulriikka alkaa hautoa kitkerää kostoa.

Kirja piti ahmaista yhdeltä istumalta. Tämä oli minulle tähän hetkeen täydellinen: juuri sopivan kevyttä olematta kuitenkaan höttöä. Koston kiemurat myös kutkuttivat mieltä ja naurattivatkin välillä. Siihen pystyi samaistumaan. Älkää hyvät ihmiset menkö pettämään toisen luottamusta! Kaikilla se kosto ei jää vain ajatuksen tasolle ja sen seurauksena voi paskiaisen iho kärventyä laserin alla ja vieläpä sen paskiaisen omasta toimesta.

Kirja pisti miettimään myös sitä, että miten se onkin niin vaikeaa kertoa rehellisesti asioista. Sen seuraukset näkyvät tämän kirjan sivuilla ja myös monen elämässä. Sitä pääsisi niin paljon helpommalla, kun nielisi egon ulinat ja kertoisi, että tein näin tai näin tapahtui. Saattaisi se oma ihokin olla paremmassa kunnossa, kun laser ei olisi sitä polttanut. 

Kirjan kieli oli kaunista. Ihastelin sitä, miten monin tavoin asioita voi sanoa. Miinusta kirjotusvirheistä, ne pisti silmään. Vai onko kirjotusvirheet joku nykytrendi, ku niin monissa kirjoissa nykyään vilisee niitä enemmänkin?

Kirjassa onneksi kaikki päättyy suht hyvin. Se minua aina helpottaa. Tykkään lukea onnellisia loppuja, koska elämässä niitä ei aina ole. Ulriikka on aikamoinen tyyppi ja tiedä mitä tulevaisuus hänelleki tuo tullessaan! Jäi vähän avoimeksi. Joten: Mari, voisitko kirjottaa jatkon tälle? Minua jäi vähän kutkuttamaan Ulriikan menneet ja miten Hirven kanssa alkaa asiat sujumaan. Ja entäs Ulriikan äiti? Mites hänellä elämä jatkuu paljastusten jälkeen? Ja entäs ne paljastusten seuraamukset? Mites ne? Mitä niitten suhteen tapahtuu? Kiinnostaa!

Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa

Mää oon suuresti tykästyny näihin tän kaltaisiin kirjoihin. Tosisatuihin.

Tää kirja on niin samankaltainen ku aiemmin lukemani vastaavat, etten osaa oikein sanoa sen kummemmin juuta taikka jaata. Hyvää oli, että tutustuin itselleni aiemmin tuntemattomiin suomalaisiin tyttöihin/naisiin ja se oli mahtavaa. Kirjan kuvitus oli kivaa. Tarinat sopivan pituisia.

Lukemisen arvoinen kirja kuitenkin! Nyt pidän ehkä taukoa näistä, koska väkisin nämä tämän kaltaiset kirjat toistavat itseään. Päähenkilöt vain vaihtuvat.

Ennen olin pakolainen

Kirja täynnä tarinoita.

Kirjassa on monen Suomeen pakolaisena tulleen suomalaisen tarina. Tarinat on koskettavia ja osa hyvinkin karuja. Tarinoissa on myös paljon toivoa, toivoa paremmasta.

Kirjan luettua jäin miettiin, että näiden ihmisten tarinoille olisi mukavaa kuulla jatkoa.

Musta on todella hyvä, että tällaisia kirjoja tehdään! Tehtäis vaan enämpi! 

Kamala luonto ja eläimen tarkoitus

Jei, taas yks Kamala luonto luettu!

Ilves ja Kärppä ja kumppanit ei petä! Huvitti monet kerrat tätä lukiessa.

Pitäiskö iteki rueta pitämään syntymäpäivien sijaan kasvamispäiviä?

Mun olo on joskus niinku tolla sisiliskolla.

Nää Kamala luonnot on täydellisiä kevennyksiä kirjojen väliin ja auttavat lukujumeissa ja saavat ahdistuksenkin hetkeksi lievittymään. Löytyy syvällisempää ja vähemmän syvällisempää sanomaa. Ja sitä huumoria ennen kaikkea!

Vauvattomuusbuumi

Tää taitaa olla jo kolmas kirja, jonka luen (vapaaehtoisesta) lapsettomuudesta. 

Tässä kirjassa aihetta käsitellään useammalta kantilta, niin lapsettomuuteen ajautuneiden, tahattomasti lapsettomien ja lapsettomuuden valinneiden kantilta. Ihmistarinoiden lomassa tuodaan aina kyseisen luvun aiheen pohjalta tietoa, esim. lapsettomien ihmisten vanhuudesta jne. Kirja oli sopiva tietopaketti. 

Kirjassa käsitellään myös uskomuksia lapsettomuuden suhteen. Esimerkiksi yks hyvä uskomus on se, että lasten uskotaan tekevän onnelliseksi ja lapsettomat on näin ollen onnettomia, vaikka tutkimusten mukaan lapsettomat ihmiset ovat yhtä onnellisia ku lapsellisetkin. Niin myös lopulta nekin, jotka tahtomattaan ovat lapsettomia, koska ihminen sopeutuu. Toinen, jota en ollut ite tajunnu ajatellakaan, on se, että lapsettomuutta käsitellään yleensä aina puutteen kautta. Ristiriitaista mulle, koska ite en oo koskaan kokenu, että mun elämästä puuttuis jotain, ku mulla ei oo lapsia. Moni myös ajattelee, että elämästä puuttuis tarkoitus, jos ei oo lapsia. Tää tuntuu hassulta, ku en mää jotenkin osaa jättää mun elämän tarkotusta toisten ihmisten varaan ja toisten taakaksi. Kyllä mun elämän tarkotus on ihan minä itse. Tuntuis kauhean itsekkäältä tehä lapsia vaan siksi, että mun elämällä ois joku tarkotus. 

Tää aihe on kyllä mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan. Mulla ois vielä ainaki yks suomalainen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyvä kirja lukematta, Minna Kontkasen Vapaaehtoisesti lapsettomat, jota ei meijän kirjastosta löydy. Saa vinkata, jos tietää muitakin kun tän Vauvattomuusbuumin, Ei äitimateriaalian ja Aikuisten perheen. Muun, ku suomenkielisiä kirjoja en oo aiheesta vielä ees ettiny, että niitäki saa vinkata.

Pistoja

Pidän siitä ajatuksesta, miten naiset pitää yhtä ja tukee ja puolustaa toisiaan. Tässä Satrapin sarjakuvassa nähdään yksi versio siitä.

Tässä sarjakuvassa käydään läpi yksi Satrapin sukulaisnaistensa kanssa kokema pitkä teehetki, jossa puidaan toisten huolia ja muistellaan menneitä, puhdistutaan. Huumoria löytyy, eikä kyyneliltäkään vältytä. Yhtä aikaa teenjuonti on hyvin arkista, mutta asioiden jakaminen toisten kanssa taas ei niinkään. Toisten valintoja ja miehiä arvostellaan ja asioista puhutaan hyvinkin suoraan. 

Mää oon tykästynyt Satrapin tyyliin. Pitää lukea vielä se Luumukanaakin. Se enää näistä suomennetuista lukematta.