Akwaeke Emezi: Makeaa vettä

Vihdoin minäkin pääsin lukemaan Emeziä! Ja olipa aika vau kokemus tämä kirja. Ei Emeziä turhaan kehuta pitkin nettiä. Makeaa vettä avautui mulle laveana tienä traumatisoituneen ihmisen mielenmaisemaan ja dissosiaatioon. Tunnistin itseni paikoin. Kerrassaan upea kuvaus dissosiaatiosta, täytyy sanoa!

 

Meillä kaikilla ihmisillä on arkipäivän dissosiaatiota, tyypillinen esimerkki siitä on se, että ajaa autoa ns. automaatilla ja perillä ihmettelee, että miten oon jo täällä. Tämmönen on hyvin lievää ja ihan normaalia. Kirjassa kuvataan dissosiaation vakavempaa versiota. Esimerkiksi Asughara syntyy raiskauksen seurauksena ja Asugharan ainoa syy olemassaoloon on Adan suojeleminen. Hän astuu kehiin aina ku Ada harrastaa seksiä ja näin suojelee Adaa muistamasta raiskausta. Tämmönen on aika tyypillinen esimerkki dissosiaatiosta ja siitä miten se toimii. 

Päähenkilöllä Adalla, jonka nimi oikeasti ei ole Ada ja jonka nimeä ei kerrota edes kirjassa, on useita dissosiatiivisia osia. On nimettömiä henkiä "me", on Vincent, aiemmin mainittu Asughara. Heitä Ada tapaa mielensä marmorihuoneessa. Tämän marmorihuoneen ymmärrän Adan turvapaikkana, johon hän voi paeta aina kun asiat ovat liikaa ja silloin dissosiaatio voi astua kehiin. Adan lapsuus on aika sirpaleista ja isoja juttuja täynnä, hänen äitinsä muuttaa toiseen maahan töihin, isä on etäinen jne. Dissosiatiiviset osat ovat syntyneet sen takia, turvaamaan ja suojaamaan Adan elämää. "Meidän" synnystä ajattelin niin, että kaikilla ihmisillä on valmius dissosiaatioon. Dissosiaatio on mielen suojauskeino ja se tapahtuu, kun asiat ovat liikaa. Toki dissosiaatio on aika järeä mielensuojauskeino, mutta toisaalta taas raiskauksen kokeminen on aika iso tarve sellaiselle ja Ada kokee niitä useita. 

Kirjassa tarina etenee ajasta ennen Adan syntymää Adan aikuisuuteen, jonnekin yli kahdenkymmenen ikävuoden päälle. Oli niin jännää lukea tätä kirjaa, kun tunnistin paikoin itseni kirjan kuvauksista. Tuollaista dissosiaatio on. Osat voivat vastustaa asioiden käsittelyä, kuten Asughara, joka ei halunnut Adan menevän terapiaan. Osat voivat myös ottaa vallan ihmisestä ja kun itse on taas paikalla, ei välttämättä muista ollenkaan tekemiään asioita tai kokemuksia. Se voi olla myös pelottavaa. Sitäkin kuvattiin hyvin kirjassa.

Mielestäni Emezi on kuvannut todella hienosti ja realistisesti tässä kirjassa dissosiaatiota, sen syntyä ja sitä miten se toimii. Kannattaa lukea tää! En kokenut tätä rankkana kirjana, vaikka tässä käydään läpi myös vaikeita ja raastavia asioita.