Tää kirja sopii sekä dekkariviikkoon että pride- lukuhaasteeseen, joten otan kaksi kärpästä yhdellä iskulla kätevästi. Blogin pikaisen selauksen jälkeen tulin siihen tulokseen, etten oo pride-lukuhaasteeseenkaan aiemmin osallistunut, joten siinäkin sitten mukana ekaa kertaa.
Nimeni on Alex kertoo Alexista, joka katoaa. Oman mutkansa asiaan tuo se, että Alex on transsukupuolinen. Liittyykö se katoamiseen? Onko tapahtunut viharikos? Missä Alex on?
Ääneen pääsevät Alex, Anssi, Alexin poikaystävä, Kerttu, Anssin äiti, joka on aika rock irokeeseineen, Marjut, Alexin äiti, joka raivostuttavasti väärinsukupuolittaa lastaan koko ajan sekä Pasi, Alexin isä, joka ei halua väärinsukupuolittaa lastaan, mutta sompailee Alexin ja vaimonsa välillä.
Nämä henkilöt kertovat tarinaa eteenpäin vuorotellen. Tarina oli ahmittava ja koskettava. Kirjaan eläytyi mukaan. Pysty tuntemaan Anssin hädän Alexin katoamisesta ja sen pelon ja epäilykset, että onko Alex salannut jotain. Pysty tuntemaan myös Marjutin hädän vaikka samalla halus huutaa hälle, että ekkö sää pöhölö tajua lopettaa tuota väärinsukupuolittamista ja ns. deadnamen käyttöä, ku tolleen toimit väkivaltasesti sun lasta kohtaan. Kerttu ja Pasi jäi enämpi taustahahmoiksi, mutta iloitsin, kun Pasi tohti toimia oikein Alexin suhteen ja riemuitsin kun Kerttu täräytteli Marjutille asioita. Alexin ääni taas kertoi, mitä tapahtui ennen hänen katoamistaan.
Kirjan loppu oli liikuttava. Anssille selvis Alexin salailun syy ja se nostatti kyyneliä silmiin. Lisäksi kun selvis Alexin kohtalo, ni teki mieli huutaa kirjalle ja kaikille, että äääääääääääääää, ku se oli vähä tylsä ja turhauttava se homma, mikä selvis. Vaikka toisaalta, en tiiä miten tän kirjan ois pitäny loppua.
Nostan hattua Karhulle, että jännite pysyi niin hyvin koko kirjan ajan ja että hän on osannut kirjoittaa nuo henkilöt niin hyvin. Lisäksi kirja on niin monin paikoin samaistuttava, että sekin tuntui hyvältä lukea. Jään odottamaan, että Karhu kirjoittaa lisää kirjoja ja pääsen niitä lukemaan.
