Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba

En oo aiemmin lukenu Sirkka Turkkaa ja hänen runonsa olivat iloinen yllätys. Pidin niistä ja pidin Turkan tavasta sanoa asioita.

Piti ihan kirjoittaa ylös pätkiä eri runoista, ku oli niin kauniisti ilmaistu asioita:

 "Vain lumi valittaa ja soi"

"routa kukkii"

"savut kylien yllä"

"Sataa, niin, että puut huokaavat"

"jokaisessa lätäkössä taivas"

"Sinä olet minulle ikuisuusasia."

"syvät tummat sammalmeret"

"tulkoon pimeys, valkeus menköön"

Turkan runoissa luonto tuli kyllä lähelle niin monin eri tavoin. 

"Minä kysyn veistoksen nimeä

ja sinun kulmakarvasti nousevat

ilmaan hämmästyksestä:

Avaimenreikä tietysti.

Miten pieni, melkein ontto puuviilu,

johon on liimattu kaksi kukonsulkaa

voi olla nimeltään Avaimenreikä.

Sinä otat sinisen kiven, johon on

maalattu kissa.

Enkö minä nyt näe: kissa katsoo avaimenreiästä.

Tosiaan, sitä se on: ikkuna

päiviin ja uniin, sinun

tutkimattomaan hymyysi.

Ja iltaan, joka läntisellä taivaanrannalla

on peittynyt kultaan."

ja

"Kuin Tuomiopäivän Pasuuna, kuin seitsemän

Palavaa Pyhimystä

oli se kevät.

Se iltataivas, ja palavat puut

sitä taivasta vasten."

Ehdottomasti haluan lukea Turkkaa vielä paljon lisää!