Nämä molemmat kirjat kertovat tavalla tai toisella tukahdutetuista naisista. Naisista, jotka toiset tukahduttavat, naisista, jotka elämä muuten tukahduttaa. Toisia enemmän, toisia vähemmän.
Moona Laakso: Naisia jotka etsivät suurta tulta
"Elissa piirtää salaa iltaisin, ja Greta maalaa mielisairaalassa. He haluavat tulla nähdyksi.
He ovat 1900-luvulla eläneitä naisia, jotka maalasivat, kirjoittivat, soittivat ja loivat. Osa heistä jätti jälkeensä kuolemattomia runoja, rakennuksia ja taideteoksia, jotka nousevat nyt ansaitsemaansa arvostukseen.
Naisten päiväkirjamerkinnät ja kirjeet avaavat ikkunan siihen, millaista oli olla nainen sata tai viisikymmentä vuotta sitten, kun intohimona oli heiltä odotettujen avioliiton ja lastenhoidon rinnalla taide ja hurja luovuus. Kirja kertoo naisten saavutuksista, toteutumattomista haaveista ja heidän ainutlaatuisista taiteilijaliitoistaan.
Kirjassa äänen saavat Tove Janssonin elämänkumppani Tuulikki Pietilä, Greta Hällfors-Sipilä, Aino ja Elissa Aalto, Saimi Järnefelt, Majsi Salokivi, Leevi Madetojan puoliso ja Eino Leinon sielunkumppani Hilja Onerva Lehtinen, Kirsti Gallén-Kallela ja Tyko Sallisen puoliso Helmi Vartiainen.
"Etsin jotakin, mutta en löydä. Olen kadottanut soittoni, heittänyt sen aivoja myöten menemään. Nyt tahdon jotain tilalle!" – Kirsti Gallén-Kallela
”Minusta voisi tulla jotakin 'suurta'!!!” – L. Onerva"
Tää olikin mielenkiintoista luettavaa! Upposin Laakson tarinointiin näistä naisista ja Laakson mietteisiin heidän kohtaloistaan. Työstä käyny näillä naisilla olla kuuluisan miehen (paitsi Tove Jansson tietty nainen) puoliso ja yrittää siinä myös samalla tehdä omaa taidettaan ja olla hukkumatta arkeen ja selviytymiseen. Toisilla se onnistu paremmin ku toisilla.
Hauskana huomiona sekin, etten ollu näistä kaikista naisista edes kuullut. Että tosiaankin olivat jääneet puolisoittensa varjoon, vaikka olisivat olleet jopa lahjakkaampia ku puolisonsa.
Hanna Hauru: Jääkansi
"Pienoisromaani sotienjälkeisestä elämästä pohjoisen pitäjässä.
Jääkansi on 1950-luvun taitteeseen ajoittuva kertomus tytöstä, jonka elämässä arvostus ja rakastaminen muuttuvat vieraiksi sanoiksi. Tytön isä on kaatunut rintamalla ja äiti ottaa uuden miehen, johon sota on jättänyt arpia. Kokemuksiensa riivaama mies tekee perheen kotimökistä maanpäällisen helvetin, ja lopulta tyttö pakenee kotioloja pestautumalla työhön sairaalaan. Naiseksi varttuneena hän palaa viimeisen kerran kotimökkiinsä vapautuakseen lopullisesti menneisyyden varjon alta."
Tää oli koskettava pienoisromaani. Ensimmäinen Hauruni myös! Ja hän on myös oululainen, kuten minäkin olen.
Jääkansi kertoo tytöstä, jonka elämä on kovaa, oikeastaan todella karua ja raakaa. Tää tyttö on kuitenkin todella sitkeä ja jotenkin paarustaa läpi kaikesta. Se oli mulle se koskettavin juttu. Tunnelma kirjassa oli aika melankolinen ja paikoin myös ankea. Silti pidin tästä todella paljon! Olin aika wau, ku olin saanu tän luettua. Ja se, että tää päähenkilö, tyttö, jää nimettömäksi, tiivistää jotenkin tän kirjan annin täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti