Maahanmuuttajataustaisten kirjoittama novellikokoelma. Kiinnostaa! Tää on koottu vuonna 2008 pidetyn kirjoituskilpailun voittajien ja parhaimmiston kirjoituksista.
Tää oli mielenkiintoista luettavaa, varsinkin, kun en ole novelleja kauhean paljoa lukenut. Tässä oli 13 novellia, joista ensimmäisenä kirjoituskilpailun voittajan novelli. Tätä lukiessa mietin, että haluaisin kaikilta kirjoittajilta lukea lisää. Että voi ku Suomessa julkaistais enemmän maahanmuuttajien kirjotuksia, kirjoja, kaikkea.
Novellit tässä antologiassa ovat hyvin erilaisia niin kirjoitustyyliltään kuin aiheiltaankin. Sekin teki tän lukemisesta mielenkiintosta. Annan ison suosituksen tän lukemiselle!
Ah, mikä kirja tää oli! Sinisalo kyllä sai mut kertalaakista fanikseen. Miten voi jostain chileistä saada aikaan tällaisen kirjan, tällaisessa maailmassa, koukuttaen lukijansa kääntämään sivun toisensa jälkeen?
Tää on dystopia. Suomi on Eusistokraattinen tasavalta. Vuosi on 2013. Ihmisiä jalostetaan, eritoten naisia. Terveysviranomaiset valvovat kaikkea. Nautintoaineet ovat kiellettyjä ja chili on se kaikista kielletyin. Vanna ja Jare ovat sotkeutuneet chilin diilaamiseen. Vannan sisko Manna on kuollut/kadonnut ja Vanna haluaa tietää, mitä hänelle tapahtui. Vanna ei ole sitä miltä näyttää ja sen lisäksi hän on koukussa chiliin. Helpotusta chilin saantiin tulee, kun Jare tutustuu kulttiin, joka kasvattaa chilejä ja Auringon ydin astuu kehiin. Tää kaikki kehrää mielenkiintoisen kudoksen ja kirjaa ei olisi halunnut laskea käsistään. On nää dystopiat kyllä melkoista luettavaa!
Mää tajusin vasta kirjan luettuani, että miten ton kannen kuva liittyy tähän kirjaan. Katoin aiemmin vaan, että se on sydän, mutta sehän onkin chili, Auringon ydin!
Tässä olisi kaksi jollain lailla samankaltaista, mutta kuitenkin täysin erilaista sarjakuvaa.
Mielikuvitustyttö kertoo ihmissuhteista. Lapsena, teininä, aikuisena. Se kuvaa sitä suurta epävarmuutta, mitä ihmissuhteiden suhteen voi tuntea. Sitä miten voi olla niin näkymätön ja sitä miten voi tulla nähdyksi.
Kuvitus tässä kirjassa vei lapsuuteen. Aino Louhi on kuvittanut paljon lastenkirjoja ja sivujen kääntely toi tuttuuden tuntua hänen kuvituksensa kanssa.
Hyrrin sarjakuva-albumi oli sellainen, että tuntuu, ettei osaa sanoa mitään tästä. Se oli maailma, joka muuttuu yhtäkkiä. Lapsen maailma. Tässä on kuusi eri tarinaa. Tarinat tulivat kohti, koskettivat, ärsyttivät, inhottivat, liikuttivat. Kaikkea ei edes ymmärtänyt. Jotain tuttua tarinoissa oli, mielen laidalla liikkuvaa.
Seuraatteko somessa Seppoa? Mää seuraan Twitterissä. Seppo on tollanen supersöpö nelijalkainen. Siksi kiinnosti tää kirjaki, ku hoksasin, että Seposta on tehty kirja.
Tää on vähä kuin Sepon elämäkerta. Hänen tarinansa kerrotaan pentuajoista tähän päivään. Kirjassa on paljon kuvia, kerrotaan Sepon edesottamuksista, Sepon suuresta juustorakkaudesta jne. Mukavaa luettavaa! Jos haluat hyvää mieltä niin ehdottomasti tartu tähän kirjaan! Tää kirja saa hymyn huulille.
Feminismi kiinnostaa. Siksipä tartuin tähän Abdulkarimin ja Talvitien kirjaan.
Kirjassa Abdulkarim ja Talvitie keskustelevat kymmenestä eri myytistä feminismiin liittyen. Se oli mielenkiintoista luettavaa. Vähän kuin salakuuntelis toisten keskusteluja. Kirjan lukemalla palas feminismin perusasioiden äärelle ja se on välillä hyvä tehdä niin.
Tää kirja vaikutti mielenkiintoiselta, varsinkin kun en ollut koskaan kuullutkaan tän kirjan asiasta: mustat naiset Nasan leivissä matemaatikkoina ja tärkeänä osana avaruushommia, esim. kuulentoa.
Harmittavasti kirjan hahmot jäävät etäisiksi. Heidän ajatuksiaan ja tunteitaan ei kerrota, vaan heidän tarinansa kerrotaan etäältä, etäännytettynä. Kuin lasin läpi. Oisin kaivannut sitä, että päähenkilöiden lähelle ois päässy. Toivottavasti elokuva tuo hahmot lähemmäs. Aion nimittäin katsoa sen tässä joku päivä.
Kirjassa on myös harmittavan paljon kirjoitusvirheitä ja sanojen väärin taivutuksia. Niitä oli normaalia enemmän, mitä kirjoissa yleensä.
Ärsyttävää ja rasittavaa oli, miten kirjassa koko ajan puhutaan Amerikasta, kun pitäisi puhua Yhdysvalloista. Amerikka tarkoittaa Pohjois- ja Etelä-Amerikan mannerta, ei Yhdysvaltoja.
Ihan ok kirja tää kuitenkin oli. Lukemisen arvoinen. Tarina eteni koko ajan jouhevasti ja aihehan oli mielenkiintoinen ja sen takia jakso kirjan lukea loppuun asti.
Ps: Hyvää joulua kaikille niille, jotka joulua viettävät!
En ees tiiä, että missä törmäsin tähän kirjaan. Aika kauan kerkes hyllyssä lojua, ennen kuin tartuin tähän.
Ku sain luettua tän, mietin vaan, että voi ku tällanen kirja ois osunu mun käsiin sillon ku olin teini! Ois kyllä ollu tarpeeseen, olin niin hukassa ja pahoinvoiva ja kaikkea. Käytännössä tässä kirjassa avataan kaikki ne asiat, millä on merkitystä elämässä. Tunteet, ajatukset, tavat jne. Ne avataan lyhyesti ja ytimekkäästi. Täyttä tavaraa tämä kirja siis! Tärkeintä musta tässä kirjassa oli se, että lukijaa kannustettiin olemaan oma itsensä. Hieno kirja! Sai tälleen yli 30-vuotiaanakin tsemppiä ja kannustusta itselleen.
Taas pari ihan erilaista ja erityylistä sarjakuvaa! Niemensivu ja Hemmingsson on mun mieleen molemmat.
Niemensivun sarjakuva-albumissa oli neljä lyhyttä kummitustarinaa. Ne oli semmosia kivoja ja jäivät vähän kaivelemaankin niiden loput. Ai että!
Tykkään todella paljon Niemensivun tyylistä. Hänestä on pikkuhiljaa kehkeytyny yks mun lempparein sarjakuva-artisti.
Hemmingssonin sarjakuva-albumi on täynnä omanlaistaan huumoria. Kaikkea en ymmärtänyt, mutta jotkin saivat naurahtamaan. Mää niin toivosin, että näitä suomennettaisiin lisää! Hemmingsson on kuitenkin useamman sarjakuva-albumin tehny. Näissä on jotain, joka kolahtaa muhun. Siltikin, vaikken kaikkea ymmärrä.
Luin viime vuonna Mancuson Loistavat kasvit- kirjan ja ihastuin hänen tyyliinsä ja tämä aihe mua muutenkin kiinnostaa paljon.
Tässä kirjassa käytiin läpi kasvien älykkyyttä ja muistia, sekä rakennetta ja toimintatapoja. Mielenkiintoinen tieto oli esim. se, että kasvien aivot on hajautettuna koko kasviin, eikä niinkuin ihmisillä ja eläimillä on, että ne ovat vain yhdessä ruumiin osassa. Tän takia kasvit ovat paljon selviytymiskykyisempiä kuin ihmiset ja eläimet. Hurjan mielenkiintoista! Mun tiedonjano heräsi vahvasti! Tänkö takia oon opiskellu puutarhuriksi nuorempana? Ehkä se ei ollutkaan turha keikka.
Oispa kaikki tietokirjat tämmösiä. Tätä vaan uppos lukemaan. Se voi toki johtua mun mielenkiinnosta aihetta kohtaan. Saatoin tässä tätä kirjoittaissa eksyä myös kirjaston sivuille googlaamaan lisää kirjoja aiheesta. Yhden varasinkin. Siitä kuulette sitten ensi vuonna.
Tässäpä kaksi Arnaldurin kirjaa, joissa toisessa pääosassa on Elínborg ja toisessa Sigurður Óli. Erlendur ei oo mailla halmeilla, koska hän otti lomaa ja lähti kotikonnuilleen. Kukaan ei saa häntä kiinni ja kukaan ei tiedä, missä hän tarkalleen ottain on.
Tässä osassa Elínborg selvittelee tyrmäystippojen avulla tehtyjä raiskauksia ja niihin liittyvää nuoren miehen murhaa. Siinäpä onkin pähkinä purtavana! Elínborgin perhettäki esitellään tässä kirjassa ja se on mukavaa vaihtelua, kun aiemmissa Erlendur on ollut pääosassa. Enivei, Elínborg pääsee jäljille ja lopputulos olikin mukavan kimurantin rikostutkinnan takana.
Se mikä ärsytti tässä kirjassa oli se, miten raiskauksia pidetään suunnilleen kuoleman tuomiona ihmiselle. Kun ei se ole! Ei ihmisen elämä ole pilalla tai mitään. Tottakai vakava trauma aiheuttaa pitkäksikin aikaa elämään vaikeuksia, mutta niistä voi toipua niin, että elämä on taas elämisen arvoista. Vituttaa suoraan sanottuna tää raiskauksien uhrien tuomitseminen kylmään ja pimeään. Perkele.
Jyrkänteen reunalla oli sitten Sigurður Ólin elämää ruotivaa. Hän joutuu yllättäin todistamaan pahoinpitelyä ja siitä alkaa kiristysvyyhden setvintä. Vyyhti onkin melkoinen ja yllättäväkin. Matkassa ovat mukana myös Sigurður Ólin vanhemmat ja entinen avopuoliso Bergþóra, jonka kanssa Sigurður Óli vielä yrittää setviä välejään. Sigurður Óliin ottaa yhteyttä myös laitapuolenkulkija Andres, jonka lapsuutta hän päätyy selvittämään, saatuaan videonpätkän, jossa Andresia hyväksikäytetään lapsena.
Joo, pauhaanpa vähän lisää tästä seksuaalisen väkivallan seuraamuksista. Tässäkin kirjassa Andresin osalta oikein alleviivataan ja leimataan, miten noista traumaoista ei voi selvitä ja näin päätyy pultsariksi ja ties mitä. Kun se ei mene niin! Ei! Alkoholismi, kodittomuus ja huumeidenkäyttö ovat vain mahdollisia seurauksia vakavista traumoista. Niin voi käydä, jos ei saa apua. Niin voi käydä missä vain vakavissa traumoissa. Tässä oli hyvää se, että tuotiin esiin, että myös miehet kokevat seksuaalista väkivaltaa. Silti vituttaa tuo järjetön toivottomuus, joka asian ylle on laskettu. Traumoista voi toipua. Piste.
No, molemmissa kirjoissa oli mukaansa tempaava juoni, vaikka nuo muutamat asiat ärsyttiki paljon. Tykkään näistä Arnaldurin dekkareista paljon. Varasin seuraavan osan ja se on ilmeisesti viimeinen suomennettu osa tässä sarjassa. Sitte mun pitää siirtyä muiden Arnaldurin dekkareiden pariin. Vähän on snif- olo sen takia.
Mää oon ihan tylsä, ku en osaa tästä oikein muuta sanoa, ku että tää on ihana tarina. Mutta sitä tää on! Kana on edelleen mun lempparein hahmo, vaikka hänen nimensä ei näin suomalaisena ole oikein kaunis. Tässä osassa Miken vierailu on päättymässä ja hän lähtee lopussa takaisin Kanadaan. Muuta sanottavaa ei nyt oo, ku että ihanaa, ku voi lukea ihania tarinoita. Ne tekevät hyvää mielelle! <3
Mulla meni tän kirjan lukemiseen melkein koko vuosi. Alotin tän tammikuun viimesenä päivänä ja sain loppuun nyt marraskuun loppupuolella. Aikamoista! Tää korona tekee tepposiaan lukemisenki kanssa.
Tää oli hieno kirja! Tässä on 365 alle sivun mittasta kirjotusta. Tykkäsin siitä, että luettavana lyhyitä kirjotuksia. Tykkäsin siitä, että ne kirjotukset pisti miettimään. Tää kirja on semmonen pieninä palasina nautiskeltava. Mahtavaa oli myös se, miten Suutari ammensi itseään kirjotuksiin. Tää ei oo mikään semmonen ylhäältä päin neuvoja antava kirja ja siksiki tää oli mahtava. Suosittelen kyllä lukemaan tän!
Sarjakuvat jaksaa aina vaan innostaa mua! Musta on ihanaa ku kirjasomessa törmää niin helposti kaikkiin mielenkiintosiin sarjakuviin. Tänki jostain kirjasomen pyörteistä bongasin.
Tässä sarjakuvassa käsitellään Maia Kobaben matkaa itsekseen. Tää on hieno kasvutarina siitä, kuinka Maia löytää sukupuolensa ja seksuaalisuutensa. Tätä tarinaa kuvaamaan vois käyttää niinkin kulunutta sanaa kuin voimauttava. Tää kirja pisti miettimään lisää myös omaa sukupuoltani ja seksuaalista suuntautumistani. Ne kun eivät ainakaan itselläni ole koskaan olleet yksiselitteisiä.
Suomalainen mytologia on ruennut pikkuhiljaa kiinnostamaan mua. Siksipä tartuin tähän Ojasen ja Linnean kirjaan Suomalaiset taruolennot. Halusin lisää tietoa!
Tässä kirjassa taruolennot on esitelty lyhyesti ja mukana on Linnean tekemät upeat kuvitukset. Kirja on sovelias myös lapsille. Kerrassaan kiehtovia olentoja! Kaikista en ollut aiemmin kuullutkaan ja osa oli ihan tuttuja. Tän kirjan myötä heräs entistä isompi uteliaisuus suomalaisia taruolentoja kohtaan.
Ketä muuta kiinnostaa suomalaiset taruolennot? Ja kansantarinat muutenkin?
Kiinalainen dekkari. En oo ennen lukenutkaan! Suurella mielenkiinnolla tartuin tähän ja varsinkin kun tätä on blogeissa ylistetty. Enkä päässyt pettymään!
Tässä dekkarissa herkullista oli se, että kirjan alussa päähenkilö, joka jää nimettömäksi, suunnittelee ja tekee murhan. Murhaa oman luokkakaverinsa. Sitten hän lähtee pakomatkalle. Kirjan jännite syntyi siis ihan muista asioista, mitä normaalisti dekkareissa. Murhaaja pakenee ja hiljokseen hän paljastaa syitä teolleen ja sitä oli jännää seurata. Hän jäi kiinni ja kuulustelijoita kiusatakseen panttasi tietojaan. Siitäki syntyi ihan oma jänniteensä. Saati sitten oikeudenkäynnistä ja muusta.
Tää todella oli erikoinen ja erilainen dekkari. Pidin, ihan hirmuisen paljon! Dekkarit on mun lempiluettavaa ja tuntui hyvältä lukea välillä vähän erilaista dekkaria, ei aina sillä tutulla kaavalla menevää. Tällaisia haluaisin kyllä lukea lisää. Varsinkin A Yiltä haluaisin lukea lisää kirjoja.
Tästä se taas lähti putki päälle! Nimittäin Arnaldur- putki. Luin vuosi sitten viimeksi Erlendurin tutkimuksista ja nyt taas tartuin näihin kirjoihin.
Tässä kirjassa Erlendur selvittää naisen itsemurhaa ja kauan sitten kadonneiden ihmisten tapauksia. Tapaukset vievät Erlendurin mietteisiin hänen kadonneesta veljestään, joka sekään ei ole selvinnyt. Tutkittavat tapaukset ovat mutkikkaita ja mielenkiintoisia. Kirjassa mukana myös Erlendurin lapset ja hänen tyttärensä kova halu saada vanhempansa puheväleihin.
Tän kyllä ahmas. Ja kun tän oli lukenut, oli pakko saada seuraava tähän sarjaan kuuluva kirja luvun alle. Mulla semmonen dekkarinhimo päällä. Niiden avulla saa aivot ihanasti narikkaan, kun muuten on paljon asioita elämässä stressaamassa.
Osallistun kirjabloggaajien joulukalenteriin ja kirjoitan jouluahdistuksesta. Joulu ei ole kaikille ihanaa ja rakkaudentäyteistä ja perhekeskeistä aikaa. Joulu voi aiheuttaa ahdistusta ja surua. Joulua ei välttämättä halua viettää ollenkaan huonojen kokemusten ja muistojen takia. Joulu voi olla paha triggeri, joka nostaa pintaan rankkoja muistoja.
Itse elin 25-vuotiaaksi asti niin, että olin jouluhössötyksessä mukana. Laitoin ja paistoin ja leivoin ja tein ja koristelin. Yritin hirveästi tehdä joulusta ihanaa ja että minulla olisi jouluna ihanaa. Silmissä kiiltelivät kaikki unelmaiset kuvat, joissa perheillä on kivaa keskenään ja jouluna rakkaus huokuu kodeissa. Sitten elämäni keikahti päälaelleen ja perhejoulut loppuivat. Yritin vielä kovasti pinnistää ja ponnistaa joulujuttuja. Pikkuhiljaa kuitenkin tajusin, että olin viettänyt joulua vain sen takia, että niin kuului tehdä. Pystyin viimein myöntämään itselleni, että joulu ei tuntunut mukavalta vaan pelkästään hyvin ahdistavalta ajalta.
Mikä joulussa ahdistaa? Se, että se on sellainen show, jossa esitetään, että me ollaan rakastava ja yhtä köyttä vetävä perhe (ja suku). Show, jossa esitetään, että kaikki on hyvin, vaikka hampaat ovat puristuneina yhteen, että itku ei tulisi ja paha olo purkaantuisi. Se, että siihen kasataan niin paljon odotuksia ihanasta yhteisestä ajasta ja siitä seuraa vaan kovia pettymyksiä. Tää kaikki lopulta purkaantuu väkivaltana, kännäämisenä, raivoamisena ja porukka (eritoten lapset) joutuu olemaan peloissaan ja varuillaan sen takia. Joulu on ihanaa aikaa? No ei todellakaan kaikille! Ja kuitenkin, suurin osa pitää sitä kulissia yllä kynsin hampain.
Lapsena oon viettäny jouluja mummulassa, yhden joulun sairaalassa, muuten lapsuudenperheen kanssa kotona. Elämän keikahdettua päälaelleen oon viettäny yhden joulun baarissa, viettäny joulun puolison suvun kanssa, joulun kavereiden kanssa. Lopulta puolison kanssa päädyttiin viettämään sitä kahdestaan niin ettei vietetä joulua ollenkaan. Ei joulukoristeita, ei joulumusiikkia, ei jouluruokia. Sen myötä ahdistus joulusta hellitti ainakin puoleen alkuperäisestä.
Siinä vaiheessa pystyin rueta miettimään, että mikä joulussa on kivaa ja jopa että mulla on lupa ottaa rusinat pullasta joulun suhteen. Lopputulos on se, että joulukalenterit on juttu, josta tykkään paljon. Siksi osallistuin tänä vuonna tähän kalenteriin. Oon myös monena vuonna ostanu teejoulukalenterin ja alottanu sen aukomisen jo marraskuussa. Se on tosi kivaa! Tykkään myös paljon Oulun kaupungintalon joulukuusesta (kuva alla). Musiikin suhteen tein löydön, että tykkään joulumusiikista, joka ei oo perinteisiä suomalaisia Sylvian joululauluja ja Varpusia jouluaamuna. Ihastuin suuresti Tarja Turusen levyyn From Spirits and Ghosts. Sitä oon kuunnellut todella paljon. Tykkään myös joulutortuista, kun pystyin myöntämään, etten tykkää luumuhillosta ja siirryin omenakanelihilloon. Lopputulokseni joulun kivoista jutuista on nämä: joulukalenterit, Oulun kaupungin joulukuusi, ei-perinteinen joulumusiikki, joulutortut omenakanelihillolla. Tässä onkin jo yllättävän paljon! Tän kaiken myötä oon ruennut myös paremmin ja paremmin sietämään sitä, että toiset tykkää joulusta, vaikka en ymmärräkään sitä. Paras ystäväni on melkoinen jouluhörhö ja selviän siitäkin. (Terkkuja Bestikselle, jos luet tän!)
Mitä haluan sanoa tällä kalenterin luukulla? Sen, että ei oo pakko tykätä joulusta. Se, ettei tykkää joulusta on ihan yhtä ok kuin se, että tykkää joulusta. Toivon, että ne, jotka tykkää joulusta, viettävät sitä täysin rinnoin, mutta eivät painosta toisia mukaan siihen. Samaten me, jotka ei tykätä joulusta, voidaan antaa toisten viettää ja nauttia joulusta.
Tässä alla vielä yks ihana biisi Tarja Turusen joululevyltä, jota rakastan.
Luin hyvin pitkästä aikaa taas Temperance Brennan- sarjaa. Edellisestä onkin jo pari vuotta.
Kuva netistä ku perskule kuvia koneelle siirtäissä ei kaikki siirtynytkään.
Tapahtuu lento-onnettomuus, Tempe sattuu olemaan lähistöllä ja päätyy mukaan tutkimuksiin. Paljastuu, että hommassa on jotain muutakin, nimittäin kaikki onnettomuuspaikan luut eivät olekaan onnettomuudesta peräisin. Lisäksi Tempe yhtäkkiä sivuutetaan tutkimuksista. Kaiken lisäksi tytär Katy ei vastaa puhelimeen ja Tempe pelkää, että hän oli myös onnettomuuskoneessa. Mikä on homman nimi?
Tämä Reichsin dekkari vei kyllä mukanaan. Upposin lukemaan lento-onnettomuuden tutkimisen käänteitä ja sain aivot ihanasti narikkaan, kun muu maailma unohtui sivujen kääntyessä. Pidän näistä henkilöhahmoista ja juonten käänteistä. Odotan vain, että pääsen lukemaan seuraavaa osaa tästä sarjasta. Ja syy, miksi lentokone tippu oli aika auts ja hups.
Löysinpä ihastuttavan sarjakuvasarjan luettavakseni! Aya- sarja sijoittuu Norsunluurannikolle, Yop Cityyn, jossa Aya ja hänen ystävänsä elävät.
Aya auttaa ja selvittelee ystäviensä asioita ja häätää kosijoita. Kun hänen ystävänsä Adjoua tulee raskaaksi, alkaa hääshow, koska rikkaan perheen poika on tulevan lapsen isä. Kun vauva syntyy, herää kysymys, kuka on oikeasti lapsen isä. Sen selvitys alkaa tässä toisessa osassa. Aya myös selvittää isänsä asioita, koska isä käyttäytyy kummallisesti.
Molemmat sarjakuvat jäi melkoisiin cliff hangereihin. Ai että! Tuli olo, että miksei mulla oo jo jatko-osaa, haluan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi!?
Mietin, että pitää ehkä tehä kaukolaina, että saan lukea loputki Aya- sarjakuvat. Oli nää niin hyviä!
Kävin syyskuussa tunnemaalausillassa. Maalasin haavoittuvaisuuden tunteen paperille. Siitä maalauksesta nousi mielikuvia keijukaisista, jotka ovat tässä kirjassa. Luin tätä Immosen Keijuseni- kirjaa lapsena ja se on ihana.
Tää on lyhyt kirja, vain 20 sivua. Immonen on kirjoittanut runot ja maalannut kuvat keijujen vuodenajoista. Tää oli ihastuttava. Pidän paljon. Kirjojenkaan ei aina tarvi olla pitkiä ja painavia. Ne voivat olla myös lyhyitä ja kevyitä. Vaihtelua tarvitaan kirjojenkin saralla!
Kuka muu on tän lukenu lapsena? Tai ylipäätään lukenu tän?
Mua lapsena kiehto baletti. Varsinkin kuin Jean Estorilin Anne- kirjasarjaa, joka käsitteli balettia. Luin sitä sarjaa innoisaan ja haaveilin liiteleväni balettitanssijana lavoilla.
Tämän baletin lumon, jonka olen siis saanut kirjoista lapsena en muualta, koska lapsuudenkodissani ei ollut televisiota, takia tartuin tähän kirjaan. Halusin saada tietää lisää. Varsinkin tuo todellisuus kuulosti lupaavalta lumottuihin korviini.
No, tietoa kyllä pukkas. Kirja oli asiapitoisempi, ku osasin edes odottaa. Tätä luin iltasatuna itselleni. Tässä kirjassa käytiin Suomen balettitilanne läpi useamman vuosikymmenen ajalta. Aikamoista menoa ollut välillä! Jos jotain olisin kaivannut kirjaan lisään, ni kuvia eri balettiasennoista. Niitä lueteltiin kirjassa ja eihän mulla oo mitään hajua niistä, eikä lopun sanastosta ollu mulle apua sen suhteen. Ja laiskahan ei jaksanut ruetaa guuglaan niitä. Muuten kirja oli lukemisen arvoinen.
Ah, lisää Liina Putkosta! Tässä oliki jännä juoni ja tarinassa monia mutkia.
Linda Fors lomailee Turun saaristossa ja ystävänsä Susannan myötä sekaantuu lähellä olevan hyvinvointikeskukseen ja siihen liittyvien murhien tutkimuksiin vaikka on lomalla. Eikä puolisonkaan kanssa meni kovin hyvin. Ja mitä ihmettä ärsyttävä työpari tekee seudulla? Ja henkikin on lähtä.
Mulla meni alkuun jonkin aikaa päästä tähän mukaan. Sitten kun homma lähti käyntiin niin jo olikin menoa! En kerro enempää, koska jutussa on niin monia kuvioita, että huh. Jokaisen pitää päästä itse nauttimaan niistä. Oon ihastunut Putkosen dekkareihin, muuta ei voi sanoa. Ne on jotenkin erilaisia, ku mitä oon tottunu lukemaan. En osaa oikein eritellä syitä. Enivei: Tykkään!
Ps: Marraskuun lukuhaaste on nyt taputeltu ja mun luku-urakan voi tsekata täältä.
Luin joskus vuosia sitte Pullmanin Universumien tomu- trilogian. Lyran kirjat- sarjaa en oo vielä lukenut ja se oon aikeissa myös lukea. Luen varmaan ensin uudelleen tuon Universumien tomu- sarjan. Sen leffanki (Kultainen kompassi) katoin joskus ja muistan tykänneeni siitä. Näistähän on tullu tv-sarjakin, His Dark Materials, ja sekin kiinnostaa kovasti. Lukemisia ja katsomisia ootellessa törmäsin tähän sarjakuvaan ja tartuin siihen.
Ensin pakko vähä leuhottaa, ku kirjastoon kävellessä otin tästä sarjakuvasta niin kivan kuvan. Kotini lähellä on isoja kivia ja hoksasin, että määhän voin ottaa kuvan siinä. Harvemmin mulla tulee ulkoilutettua kirjoja kuvausmielessä. Mietin, että ois kyllä hyvä parantaa tapoja tässä. Tosin ei ehkä talvella. Epäilen, ettei kirjastossa tykättäis, jos palauttaisin kovin lumisia kirjoja sinne.
Tää sarjakuva sitten. Tää oli hyvä! Tarina vei mukanaan ja kuvituksesta tykkäsin. Oispa lisää tähän sarjaan tätä. Lukisin onnellisena. Kyllä tuli halu lukea tuo tomu- trilogia uudelleen ja tuo Lyra- sarja ekaa kertaa!
