Tämä kirja oli mahtavaa luettavaa! Ihan jo siksikin, että tämä vastas kysymyksiin, joita olin tietämättäni miettinyt.
Oon miettinyt, että millaista olisi keskustella kasvien kanssa. Mitä kaikkea jokin vanha puu voisi kertoa? Se ois niin mahtavaa päästä kuulemaan! Mää uskon, että jonain päivänä pystytään kasvienkin kanssa keskustelemaan. Ei välttämättä sanoilla, mutta jollain tapaa kuitenkin. Sinä päivänä maailma aukenee ihan oikeasti. Nyt tämä on vasta harmaa varjo siitä kaikesta, mitä oikeasti voisi olla. Samalla lailla ku ihmiset arvottaa toisiaan jonkin piirteen (esim. ihonvärin) takia alempiarvoisiksi, niin samalla lailla me arvotetaan kasvitkin alempiarvoisiksi. Ja vain sen takia, ettei me ymmärretä niitä. Pitäisi mennä kasvien ehdoilla, ei ihmisten. Sillä lailla se ymmärrys aukenee.
Kirja oli kyllä mun tiedonjanolle ihanaa luettavaa. Kasvien aistit, tiedonvälitys, kaikki oleellinen ja mitä ylipäätään tällä hetkellä tiedetään kasveista, kerrottiin selkeästi. Ja kyllähän tämä myös herätti lisää tiedonjanoa. Tuli olo, että haluan just nyt heti paikalla mennä johonkin tutkimaan kasveja ja eritoten sitä, että miten kasvien kanssa pääsisi kommunikoimaan.
Piti varata Mancuson toinenkin suomennettu kirja, ku tää tiedonjano heräsi sen verran pahana. Kun on jano, pitää juoda.
Luin tän joskus pari vuotta(?) sitten ja tykkäsin kans ihan hirveesti! Vaikka kasveista aika paljon jo entuudestaan tiesikin, niin silti lisätiedon määrä oli huikea. Mäntyjäkään ei katso enää samoin kuin ennen. :D
VastaaPoistaTiiä vaikka nuo männyt naureskelee meille ihmisille, ku me ei ymmärretä heitä ja he silti ymmärtää meitä jotenkin. :D
Poista