Helena Tornberg: Tunneliikku & Aino Louhi: Tähtienvälinen avaruus

Näissä kahdessa on jotain samaa, vaikka aihe sinänsä ihan eri. Toinen on tietokirja/opas ja toinen on sarjakuva/kuvakirja. Silti nämät mun mielessä yhdistyy toisiinsa.

Helena Tornberg: Tunneliikku

"Tunneliikku käy vuoropuhelua tunteista, kehosta ja liikkeestä, ja tarjoaa sinulle arkisia ratkaisuja tunnevoiman vapauttamiseksi. Ei ole turhaa tai liian myöhäistä löytää liikkumisen ilo. Tunteita liikuttamalla virkistyy ja saa puhtia tekemiseen."

Mää en nyt tästä kirjasta kauheana saanu irti, mikä vähä harmittaa. Silti tää oli mulle hyvä muistutus jatkaa tätä mun työtä omien tunteiden ja liikkumisen kanssa. Kirjassa oli myös tosi kauniita kuvia.

Aino Louhi: Tähtienvälinen avaruus

"Luulen pitkään, että tämä on tarina meistä. Tai sinusta. Mutta tämä onkin tarina minusta. Ja se jatkuu vasta vuosia, vuosia myöhemmin."

Nainen keräilee elämänsä palasia eron jälkeisessa maailmankaikkeudessa. Mitä hän haluaa, kun hän ei halua mitään?"

Tämä oli kaunis sarjakuva elämänmuutoksesta. Miten ajatukset ja tunteet liikkuu ja prosessoi muutosta ja miten lopulta koko ihminen liikkuu toiselle puolelle maailmaa. 

#naistenviikko: Katarina Meskanen & Heidi Strengell: Rakas keho

Jatketaan naistenviikkoa taas aiheella, joka on kohdistettu erityisesti naisiin!

Naisten kehoihin kohdistuu ihan valtavia paineita, joka suunnasta. Tämä kirja auttaa niiden paineiden kanssa. Ainakin ittelläni ymmärrys lisääntyi.

Niitä pätkiä, mitä kirjotin muistiin:

"Seksuaalisuudessa mieli ja keho ovat yhtä: seksuaalisuuden ydin on kehon ja mielen välisessä yhteydessä, kehomielessä. Keho lähtee mukaan, jos mieli on läsnä, ja vastaavasti jos keho ei ole mukana seksuaalisessa tilanteessa, ei mielikään pysty syttymään. Siinä missä mieli virittää mielenkiinnon ja halun päästä toisen lähelle, keho mahdollistaa tämän konkreettisesti. Seksuaalisuus on mielen ja kehon yhteistyötä, joka tuottaa mielihyvää ja nautintoa sekä keholle että mielelle." 

Traumojeni takia tätä on ollu hankalaa ymmärtää.

"WHO:n määritelmän mukaisesti "mielenterveys on hyvinvoinnin tila". Mielenterveys koostuu psykologisesta, sosiaalisesta, emotionaalisesta ja fyysisestä hyvinvoinnista. Psykologinen hyvinvointi sisältää muun muassa itsensä hyväksymisen, henkilökohtaisen kasvun, merkityksellisyyden kokemuksen, itsenäisyyden ja myönteisen suhteen itseen. Sosiaalinen hyvinvointi sitä vastoin koostuu hyväksytyksi tulemisesta, omasta osallisuudesta ja joukkoon kuulumisen kokemukseta. Emotionaalinen hyvinvointi viittaa tunne-elämän tasapainoon, positiivisiin tunteisiin ja tyytyväisyyteen elämään. Tutkimuksissa saadaan yhä enemmän tietoa siitä, miten olennainen rooli ihmisen fyysisellä hyvinvoinnilla on mielen hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Siksi mielenterveyteen kuuluu olennaisesti myös fyysinen ulottuvuus: liikkuminen, fyysinen hyvinvointi, terveyttä edistävät teot, uni, lepo, kehollisuus ja suhde omaan kehoon."

Me ihmiset ollaan aikamoinen sekamelska ja kokonaisuus!

"Tosiasiassa suhde omaan kehoon on opittu tapa ajatella omasta kehosta. Se koostuu ajatuksista, tunteista ja asenteista - ei kehostasi. Kehonkuvasi on tallennettu aivosoluihin, joten se on aivotoimintaa, ei kehossasi oleva ominaisuus."

Tää oli kova juttu ymmärtää! Että ei se johdu kehosta vaan ajatuksista ja niistä viesteistä, mitä ollaan saatu ympäristöstä. Niinku määki oon saanu lapsesta asti kuulla mun painosta ja siksi oon pitäny itteeni aina lihavana, vaikka lihava musta on tullu vasta 30-vuotiaana.

" Kun uskomme kehomme olevan se, joka meissä aiheuttaa näitä epämukavia tuntemuksia, haluamme luonnollisestikin välttää sitä. Jos näemme kehomme kaiken pahan alkuna, teemme kaikkemme suojautuaksemme tyytymättömyyden aiheuttamilta uhkilta: korostuneelta itsetietoisuudelta, epävarmuudelta, syyllisyydeltä, häpeältä, itseinholta. Samalla kuitenkin välttelemme myös itseämme. Piilotellessamme kehoamme piilottelemme itseämme - ja ennen kaikkea piilottelemme itseltämme."

Tää on se, mitä mulle on tapahtunu kaiken väkivallan seurauksena. Nyt kun sen tietää, niin voi rueta muuttamaan asiaa. Psykofyysinen fysioterapia on siihen hyvä apu mulla.

"Rentoutuminen kannattaa

Rentoutumisen fyysiset vaikutukset

- sydämen syke hidastuu ja tasoittuu

- hengitys hidastuu ja helpottuu, hengästyneisyyden tunne vähenee

- verenpaine laskee

- ääreisverenkierto paranee ja verisuonet laajenevat

- lihasjännitys vähenee ja lämmöntunne lihaksissa lisääntyy

- aivot lepäävät ja elpyvät ja koko keho palautuu

- unen lattu paranee ja uni pitenee ja syvenee

- aineenvaihdunta palautuu ja ruoansulatus paranee

- päänsäryt, pistelyt ja puutumiset vähenevät

- kehollinen levottomuus helpottuu

Rentoutumisen psykologiset vaikutukset

- hermostuneisuus ja levottomuus helpottuvat

- keskittymiskyky paranee

- jännittäminen vähenee

- nukahtamis- ja univaikeudet helpottuvat

- ärtyneisyys vähenee

- pelot helpottavat

- huolestuneisuus vähenee

- hallinnan tunne paranee"

Saa nähä kuin kauan menee, että saan kehon rentoutumaan. Saan sen hetkeksi, mutta heti ku lopetan rentouden ylläpidon ni keho singahtaa takas jännittyneeksi.

Muutamia tehtäviä kirjasta:

"Kirjoita kehoosi liittyviä ajatuksia. Jatka seuraavia lauseita kehoosi liittyvillä ajatuksilla:

KEHONI ON...

ARVOSTAN KEHONI...

KEHOSSANI PARASTA ON...

RAKKAIN OMINAISUUS KEHOSSANI ON...

HALUAISIN OPPIA HYVÄKSYMÄÄN...

HYVÄKSYN...

OLEN YLPEÄ...

PIDÄN...

OLEN TYYTYVÄINEN...

KEHONI PYSTYY...

KEHOSTANI TEKEE AINUTLAATUISEN...

KEHONI TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON...

KEHONI ON MINULLE RAKAS, KOSKA..."

"Harjoittele kehosi arvostamista. Jatka seuraavia lauseita:

PIDÄN ITSESSÄNI ENITEN...

MINUSSA ON PARASTA...

ARVOSTAN ITSESSÄNI...

MUUT PITÄVÄT MINUSSA...

OLEN HYVÄ...

MINÄ OLEN ARVOKAS, KOSKA...

OSAAN...

OLEN TAITAVA...

OLEN IHANA...

PARHAITA OMINAISUUKSIANI OVAT...

OLEN YLPEÄ SIITÄ, ETTÄ...

RAKASTAN ITSESSÄNI..."

Näissä oli kyllä osassa miettiminen ja osa tuli helposti!

Nää mun muistiinpanot oli aika sekalainen seurakunta. Kirjotin ylös myös monia tehtäviä, joita kirjassa oli, mutta en jaksanu kaikkia tähän kirjata. 

Tää kirja pisti kyllä miettimään! Mun suhde kehooni on ollu aina vaikea ja etäinen, traumoistani johtuen. Kovan työn seurauksena suhde on parantunu pikkuhiljaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja eritoten, koska oon "naisen" ruumiissa elävä ni sen takia myös joutuu ottaan vastaan erilaisia paineita ulkonäköön liittyen. En ollu ymmärtäny sitäkään, koska se on ollu niin arkista. Lapsena alkanu painon kommentointi ja se stressi mitä siitä on seurannu, ku aina on epäkelpo kehon suhteen. Ja se etäännytti vaan lisää kehosta. Lopulta keho on ollu mulle pelkkä kulkuväline. Samaan tapaan ku mun auto oli mulle, ku sellasen vielä omistin. Nyt aikusena sitte kiva korjata näitä asioita. Sentäs haluan tehdä sen.

Kirja vahvisti mun ajatusta siitä, että kerran täällä vaan eletään ja kehoa kannattaa arvostaa. Kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa, mutta omiin asenteisiin ainakin voi. Siksi jatkan valitsemallani linjalla, että en kommentoi kenenkään kehoa, ellei mua erikseen pyydetä niin tekemään. Sillonkin mietin, että mitä sanon. Aina voi kehua kampausta tai vaatteita, koruja, meikkiä. Niihin voi jokainen itse vaikuttaa. Kehon koko yms taas on sellaisia, mihin ei aina voi vaikuttaa mitenkään. Siksi en kommentoi niitä. En myöskään puhu itse itselleni rumasti kehostani. Omat ajatukset vaikuttaa myös negatiivisesti, jos pään sisällä aina soi paska. Ei tarvi positiivisesti välttämättä puhua ittestään ittelle, mutta jos edes neutraalisti.

Hyvä kirja tämä! Suosittelen lukemaan ja tekemään kirjan tehtäviä!

Emilia Kujala: Häpeä

Tunteet ja tunnetaidot on mulla tapetilla edelleen, pala kerrallaan luen ja pureksin. Nyt mun haaviin pääsi Emilia Kujalan kirja. Kujala on kyllä kiinnostavasti tuonu esiin asioita, mitä oon pari vuotta sitte somessa ja nykyään lähinnä Ylen kolumneja häneltä lukenu.

 

Tuttuun tapaan oon kirjoittanu ylös itteäni kiinnostavia ja pohdituttavia kohtia:

"Häpeässä ei ole kyse ainoastaan siitä, mitä ajattelemme itsestämme, vaan myös siitä, mitä arvelemme tai oikeastaan pelkäämme muiden meistä ajattelevan. Olemme viime kädessä sosiaalisia eläimiä ja janoamme yhteyttä toisiin, koska ilman toisia emme jää henkiin. Yhteyden puuttuminen järisyttää turvallisuuden tunteemme perustaa. Siksi jokainen meistä janoaa nähdyksi tulemista sellaisena kuin on. Samaan aikaan se on yksi pelottavimmista asioista koko maailmassa. Kukaan meistä ei halua tulla nähdyksi väärällä tavalla. Kun rohkenee asettua alttiiksi toisille sellaisena kuin on, ottaa väistämättä riskin tulla hylätyksi ja altistua häpeälle. Häpeän otteesta irrottautuminen edellyttää siksi rohkeutta altistua sille, mitä kaikista eniten pelkää. Testaamme, tulemmeko hyväksytyiksi, kun näytämme luotetulle ihmiselle itsestämme sellaista, mitä vain kotimme seinät ovat aiemmin todistaneet. Mitä jää jäljelle, jos riisumme roolit ja tittelit ja raotamme julkisivua? Kuka rakastaisi meitä ehdoitta vain, koska olemmet? Korostuneesta häpeästä kärsivälle ajatus siitä, että näin voi olla, on kerrassaan utopistinen."

Tää oli ihan timanttia tekstiä. Näinhän asia on! Alan ymmärtää, että juuri tämä yhteyden puuttuminen on ollu mulle se pahin juttu lapsuudessa. Mua ei oo nähty sellaisena ku oon ja sen takia oon yrittäny olla sellainen ku ajattelin muiden haluavan mun olevan, jotta saisin hyväksyntää ja selviäisin. Huh ja auts. Ymmärrän nyt myös sen, että tämän samaisen asian takia mun elämästä katos perhe ja suku vähä päälle 10v sitten.

"Häpeä sulkee ja vaientaa meidät. Se saa meidät näyttelemään itseämme ja esittämään elämämme pääroolia tavoilla, joiden oletamme saaavan hyväksyntää toisilta. Se kääntää meidät poispäin siitä, mitä eniten tarvitsemme ja janoamme - kohdatuksi tulemista sellaisina kuin olemme. Häpeä rikkoo yhteyden paitsi toisiin, myös itseemme. Kun yhteys itseen on rikki, ei viesti siitä, miten arvokas ja upea on, mene kerta kaikkiaan perille."

Tää on täyttä totta. Kun sain elämääni ihmisiä, jotka rakastivat mua omana ittenäni, syvät haavat alko parantua ja pikkuhiljaa aloin nähdä itteni muuna kuin hyödykkeenä. Aloin myös varovasti tykätä ittestäni. En ookaan vaan hyödyke, vaan omanlaiseni ihminen.

"Psykologisesti ja fyysisesti häpeä on itseasiassa hyvin lähellä pelon tunnetta. Häpeän kohdalla pelon kohde on vain epämääräisempi kuin silloin, jos pelkäämme hämähäkkejä tai pimeää. Se lamauttaa otsalohkomme ja yllyttää meitä taistelemaan tai pakenemaan, hyökkäämään tai piiloutumaan. Kun olemme häpeissämme, emme hyvällä tahdollakaan kykene toimimaan järkevästi. Reaktio on niin alkukantainen ja nopea, että huomaamme sen monesti vasta kun se meni jo. Reaktion voi kuitenkin oppia tunnistamaan ja lopulta toimia toisin kuin häpeä yllyttää. Tunteet ja niihin liittyvät ajatukset eivät ole käskyjä, joita on pakko noudattaa."

Tääki on totta. Alkuun kun sain jäätäviä häpeäkohtauksia, tipahdin pieneksi ja lamaannuin ja en kyenny puhumaan tai mitään. Kun aloin vähitellen ymmärtää, mitä tapahtuu, oon oppinu estämään tän täyden tipahtamisen. Häpeää hallitaan sillä, että tuodaan se häpeän tunne esiin. 

Paljastuminen toisille ja itselle sellaisena kuin on, vailla suojamuureja, on syvästi pelottavaa. Häpeän kanssa sovinnon tekeminen edellyttää tuon pelon kohtaamista."

Ja se on todella vaikeaa. On niin haavoittuvainen olo ja siksi myös turvaton ja arka olo.

"Kestämättömän häpeän ongelma yritetään ratkaista hyökkäämällä kehoa kohtaan - -."

No tälleenhän mää oon just tehny. Sad Laura noices.

"On tavallista, että yritämme tulla toimeen kehohäpeän kanssa paitsi kehoa muokkaamalla, myös välttelemällä kaikkea, mikä voisi muistuttaa kehon olemassaolosta."

Joo, dissosiaatio on oiva keino siihen. Ku mieli ja keho on erossa toisistaan, on paljon helpompi olla. Kunnes ei enää olekaan.

"Myötätunto itseä kohtaan opettaa meitä pysähtymään itsemme äärelle ja hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme, ei sellaisina kuin haluamme olla tai muut haluaisivat meidän olevan. Myötätunto on häpeän vastavoima ja autenttisen ylpeyden kasvualusta. Ajattelen, että yksi myötätuntoisimmista teoista itseämme kohtaan on sallia se, mitä koemme juuri nyt, vaikkemme pitäisi siitä. Tunnen näin tässä hetkessä ja minulla on lupa pysähtyä kokemuksen äärelle. Pidän huolta itsestäni ja kokemuksestani aivan kuin huolehtisin läheisestäni, joka kokee samoin. Vaikka kokemukseni saattaa eristää minut muista ja saa oloni tuntumaan poikkeavalta ja vialliselta, voin olla varma siitä, että joku toinenkin olio maan päällä on joskus kokenut näin. Jos rohkenen katsoa ympärilleni, huomaan, että saman kokemuksen jakava kanssamatkustaja löytyy lähempää kuin osasin arvatakaan. Myötätunto yhdistää minut takaisin itseeni ja muihin. Se on vastavoima hyökkäämiselle itseä ja toisia kohtaan."

Kyllä. Me ei olla yksin. Yksikään meijän tunne ei oo sellanen, mitä joku ei ois joskus tuntenu. Lempeys ja myötätunto saa aikaan aitoja muutoksia, häpeä ja ruoskinta eivät muuta yhtään mitään, paitsi ehkä vaan pahentavat oloa.

"Kehoon vaikuttaminen on nopea keino vaikuttaa tunteisiin, koska tunteet vaikuttavat kehon asentoon. Kun opit säätelemään kehosi asentoa ja hengitystä, saat kokemuksen siitä, että voit omalla toiminnallasi vaikuttaa tunteen intensiteettiin ja kestoon. Meille jokaiselle on tärkeää kokea voivamme toiminnallamme vaikuttaa asioihin itsessämme ja itsemme ulkopuolella."

Se oli ihan mahtava tunne, kun ekoja kertoja tajusin kykeneväni rauhoittamaan itteäni ja kykeneväni laskemaan kehon kierroksia niin, että olo on ainakin siedettävä. Se anto myös motivaatiota hirveästi jatkaa harjoittelua.

"Kun olet yhteydessä kehoosi, olet yhteydessä paitsi tunteisiisi, myös siihen mikä tekee sinusta sinut. Olet yhteydessä autenttisuuteesi ja voit rohkeasti seisoa omilla jaloillasi."

Tän oon ruennu nyt jollain lailla hahmottamaan. Minä en ole kehoni, tunteeni tai ajatukseni. Minulla on kehoni, tunteeni ja ajatukseni. Siinä on vissi ero. Näin mikään näistä ei voi määritellä tai määrätä mua, vaan voin olla mikä olen.

Paljon ajatuksia heräsi tästä kirjasta! 

Haluan kyllä lukea Kujalan toisen kirjan, Suorittajan mieli: Vapaudu ylikontrollista.

Nicole LePera: Elämä haltuun

Mää oon siirtäny ja siirtäny tästä kirjasta kirjoittamista. Tästä irtos suht paljon mulle ja tuntuu, etten saa sitä sanoiksi. Kirjoitin asioita ittelleni ylös ja koitan nyt niitten pohjalta purkaa tän kirjan lukemisen ja kokemisen monen kuukauden jälkeen. 

"Vaikka he olivat taustaltaan erilaisia (tavalla tai toisella traumatisoituneet), heitä yhdistivät samankaltaiset käyttäytymismallit. Useat heistä olivat toimintakykyisiä perfektionisteja, ylisuoriutujia tau erilaisista huumausaineista tai käyttäytymisistä riippuvaisia. Muita yleisiä piirteitä olivat ahdistuneisuus, masennus, epävarmuus, huono itsetunto ja pakkomielteinen suhtautuminen muiden mielipiteisiin. Ihmissuhteisiin liittyi ongelmallisia piirteitä. Ja tietysti kaikki kokivat olevansa "jumissa", eli he eivät osanneet irrottautua pysyviksi kokemistaan käyttäytymismalleista. Nämä kertovat omaa tarinaansa siitä, kuinka yleisia lapsuuden traumat todellisuudessa ovat."

Eli oli trauma mikä tahansa, vaikutukset ovat universaaleja. Myös että väkivallan kokeminen ja väkivallan näkeminen on yhtä traumatisoivaa.

"On tärkeää suojata omaa sisäistä maailmaa rajoilla. Silloin on helpompi sietää hiljaisia hetkiä eikä ole pakottavaa tarvetta täyttää niitä tajunnanvirralla. On myös lupa olla puhumatta tietyistä asioista. Kun asettaa itselleen sopivat rajat, voi valita milloin ja keneen energiaansa käyttää. Tärkeintä on se, että on mahdollisuus valita; silloin ymmärtää, että omat ajatukset, tunteet ja uskomukset eivät ole muiden omaisuutta, ja saa itse päättää, kertooko niistä kenellekään."

Rajojen tärkeyttä ei voi ikinä liikaa korostaa. Mää oon oppinu omat rajani kolmikymppisenä. Rajat on mulle ihan supertärkeitä, vaikka välillä on vieläki joinain hetkinä vaikeaa vetää niitä. Opin kuitenkin joka päivä sitä!

"Tunnesäätely on tunteen kokemista siten, että se saa ensin virrata kehossa vapaasti (sen sijaan että sen yrittäisi turruttaa huumeilla, alkoholilla, kännykän selailulla tai mässäilyllä). Sitten tunne tunnistetaan ("olen kiukkuinen" tai "olen surullinen") ja keskitytään hengittämiseen kunnes tunne lopulta vaimenee. Tunnesäätelyn harjoittelu auttaa pitämään mielen kirkkaana, pysymään rauhallisena kuormittavissa tilanteissa ja palauttamaan kehon toiminnan tasapainoon."

ja

"Tunnesäätelyä:

-hengitysharkoitukset (syvä palleahengitys)

-tunteiden synnyttämien ruumiillisten reaktioiden havannointi

-tunteiden heräämisen syiden havaitseminen

-tunnereaktioiden salliminen niitä tuomitsematta; tunteiden tuleminen ja meneminen ja niiden havannoiminen

(-oma lisäys: rentoutusharjoitukset)"

Mun tunnesäätely on aina ollut sitä, että tukahdutan tunteet tavalla tai toisella ja käännän kaiken itseäni vastaan. Nyt haluan oppia oikeaa tunteiden säätelyä, jota en valitettavasti lapsuudessani oo oppinu.

Kirjassa oli myös tärkeää asiaa rajattomuudesta ja rajojen hämärtymisestä perheessä. Siitä sain taas lisää ymmärrystä asioihin, joista en halua puhua sen enempää.

Paljon oli asiaa tässä kirjassa! Voin kyllä suositella tän lukemista kaikille!

Harriet Lerner: Kiukku on voimaa

Tämän kirjan blongasin Arielin blogista Sataa valoa. En jostain syystä löytänyt hänen postaustaan tästä kirjasta. Joko mun muistii pätkii tai sitten postaus on poistettu. On vaan jääny vahva mielikuva siitä, että mistä hoksasin tän kirjan.

 

Tää kirja on vähän kuin raikas tuulahdus. Tässä tosiaan käsitellään naisten vihaa ja sitä mitä tehdä sen kanssa. Ei syyttelyä, ei tuomitsemista, vaan paneudutaan syihin ja siihen, että mitä voi tehdä. Kaikki mielestäni neutraalilla ja toteavalla tyylillä. Kirjassa on hyviä esimerkkejä aiheeseen liittyen. Iso juttu on se, että naiset on opetettu tukahduttamaan vihansa ja kiukkunsa. Sen tunnistan itsekin lapsuudestani. Kiukku oli väärin ja syntiä. Mutta eipä se oo ollut muissakaan ympäristöissä sen sallitumpaa, oli uskonnollisuutta tahi ei. 

Läpi kirjan Lerner tuo viestiä siitä, että omat rajat, niiden vetäminen ja pitäminen, auttavat vihan ja muiden tunteiden kanssa. Esimerkiksi, kun ei suostu kaikkeen, niin ei tarvitse olla vihainen siitä, ettei oma jaksaminen riitä. Tunnistan kyllä myös esimerkeissäki näkyvän syyllisyyden tunteen sekä häpeän, kun ei suostukaan kaikkeen ja oo lapatossu. Mutta tääki on opetettu naisille, pitää miellyttää ja tehdä kaikkensa perheen ja miksei myös suvunkin eteen ja unohtaa itsensä. Tänkin tunnistan omasta elämästäni. Ainakin mun synnyttäjä on oiva esimerkki tämmösestä toiminnasta, lapatossuilusta ja siitä, ettei pidä huolta itsestään. Onneksi se ei oo ihan suoraan tuollaisena siirtynyt minuun, ainoastaan jossain määrin. 

Tuossa alla hyvää asiaa siitä, voiko toista ihmistä muuttaa. Ite oon elämän myötä tajunnu, että ei toista voi muuttaa. Voihan sitä yrittää toki, mutta se ei muuta tilannetta mihinkään ja saa vaan oman olon huonoksi, ku toinen ei toimikaan niinkuin MINÄ haluan. Ainut keino muutokseen on oikeasti muuttaa itseään ja tapoja, jotka aiheuttavat kiukkua tai muuta tunnetta. Niin se vain maailma makaa.

Suosittelen lukemaan tämän kirjan, vaikka onkin vähän vanhempaa mallia. Kaikki asiat sopivat edelleen hyvin tähän päivään. 

Katja Myllyviita: Tunne tunteesi

Mulla on selvästikin tämmönen tiedon lappaaminen menossa. Kiinnostaa lukea kirjoja tunteista ja vastaavista jutuista ja saada oivalluksia ittestä ja ymmärrystä ittiä kohtaan lisää. Siksi tartuin tähän Katja Myllyviidan Tunne tunteesi- kirjaankin, vaikka tuntui, että tarvinko tietoa tunteista sen kummemmin lisää.

Pitkä postaus, olkaatten hyvät! Jutut eivät ole kirjassa olleessa järjestyksessä.

Kummasti tästäkin kirjasta löytyi asiaa, joka kolahti. Ei sinänsä uutta tietoa kuitenkaan. Seuraavat lainaukset oli hyvä muistutus mulle.

"Vaikka tunteet ovat joskus todella epämiellyttäviä, niihin ei koskaan kuole. Sen sijaan tunteisiin liittyvä pelko ja tunteiden välttäminen johtaa väistämättä elämän kapenemiseen. Tämä onkin hyvä muistaa: vaikka ikävien tunteiden kohtaaminen pelottaa, se ei ole vaarallista. Vaarallista voi sen sijaan olla hankalien tunteiden välttäminen ja elämän kapeneminen tunnepelkojen takia."

"Jos ohitat jatkuvasti omat tunteesi, sinusta alkaa tuntua, että muut eivät välitä sinusta. Muut saattavat kokea sinut etäisenä, jolloin sinua on vaikeampia lähestyä."

"Kannattaa myös muistaa, että et ole vastuussa muiden tunteista. Mutta omista tunteistasi olet vastuussa. Siksi ensisijaista on aina itsestä ja omista tunteista huolehtiminen."

"Kun toisen käyttäytyminen aiheuttaa meille ikävältä tuntuvia tunteita, olemme silti itse vastuussa omista havainnoistamme, ajatuksistamme, tunteistamme ja käyttäytymisestämme."

Vaikka oon tienny nää edellä lainatut asiat, niin on hyvä saada muistutus ja kertaus tästä. Varsinkin, kun olen kasvanut vanhoillislestadiolaisuuden keskellä ja siellä on perinteisesti vastuutettu muita omista tunteista. Sitä vastuutusta kutsutaan pahentamiseksi ja piti varoa, ettei pahenna muita/ettei muut pahennu. Huoh, mitä hommaa, sanon. Tää on yks keino pitää ihmiset ruodussa. Vallankäytönkeino.

Myötätunto itseä kohtaan on harjoittelussa mulla.

"Kyky olla empaattinen ja myötätuntoinen itseä kohtaan, on edellytys sekä omalle hyvinvoinnille ja terveydelle, että myös toimiville ihmissuhteille ja perheenjäsenten hyvinvoinnille. Jos osaat olla empaattinen muita ihmisiä kohtaan, opit olemaan empaattinen myös itseäsi kohtaan. Sinun tarvitsee ainoastaan soveltaa taitojasi itseesi. Tämä on opittavissa pienellä harjoittelulla. Voit olla empaattinen toisia kohtaan samalla, kun olet empaattinen itseäsi kohtaan. Voit ymmärtää toisen tunnetilaa samalla, kun olet tietoinen omasta tunnekokemuksestasi."

Tässä alla nää kaks kuvaa, jotka ovat hienosti eripäin, krhm. Klikkaamalla ne isommaksi voi lukea ton tärkeän asian nuista. Mää oon täydellisyydentavoittelija ja todella itsekriittinen ihminen. Se ei ole yhtään kivaa. Siksi opettelen itsemyötätuntoa, joka tahtoo olla vaikeaa.

"Yhteyden kadottaminen omaan itseen on helpompaa kuin yhteyden ylläpitäminen itseen. On myös helpompaa hakea hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta muilta ihmisiltä kuin itseltä. Mutta vain itsensä kohtaaminen ja hyväksyminen ilman ehtoja tarjoaa meille pysyvää turvaa ja suojaa hylätyksi tulemisen pelolta. Jos emme uskalla kohdata itseämme, olemme jatkuvasti turvattomia ja takerrumme asioihin ja ihmisiin kuin hukkuva takertuu mihin tahansa ohi kelluvaan kohteeseen. Harjoittelemalla pysähtymistä ja omaan hengitykseen keskittymistä, vaikka vain muutamia minuutteja kerrallaan, opimme säätelemään omia tunteimme niin, ettei turvallisuutemme järky enää niin helposti. Vaikka halumme kohde kävelisi pois, meillä on keinoja ottaa vastaan pettymys ja rauhoittaa itse itseämme."

"Kun oivallat, että et ole yhtä kuin kehosi, ajatuksesi ja tunteesi, voit lopettaa taistelun niitä vastaan - ne muuttuvat joka tapauksessa ennen kuin huomaatkaan. Voit huomioida niin hyväksyvästi ja lempeästi kuin se on nyt mahdollista oman kehosi, ajatuksesi ja tunteesi - ja antaa niiden olla juuri sellaisia, millaisina ne tänään sinulle näyttäytyvät."

Näissä jutuissa on paljon pureskeltavaa, yhteydessä itseen ja kehon, ajatusten ja tunteiden hyväksymisessä. Työtä teen näiden asioiden eteen.

Tietokirjoja

Mää näköjään nykyään teen tämmösiä yhteyspostauksia vaan. No, tuleepahan julkaistua kuitenkin näitä kirjoja. Siispä näiden tietokirjojen kimppuun!

Alice Miller: Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itsen etsintä

suomentanut Mirja Rutanen

Tää on yksinkertaisuudessaan kuvaus siitä, miten mieli toimii, kun lapsena kokee jotain liian suurta kyetäkseen sitä käsittelemään ja mitä siitä sitten lopulta seuraa. Monessa asiassa olin Millerin kanssa samaa mieltä ja hän oli kuvannut myös omia kokemuksiani. Tää ei kuitenkaan ollut niin hyvä kirja kuin olin odottanut ja mitä mulle oli kehuttu. Lukemisen arvoinen kyllä.

 

Pierre-Michel Bertrand: Väärän käden maailma - vasenkätisten historiaa

suomentaneet Sampsa Peltonen ja Pirjo Thorel

Nimensä mukaisesti tämä kirja kertoo väsenkätisyyden historiasta. Kirja keskittyy siihen, miten vasenkätisiä ihmisiä on kohdeltu eri aikakausina. Kirja aiheutti tuhahtelua, pään pyörittelyä, hymähtelyä. Tuli aika onnellinen olo siitä, että elää nykyaikana, eikä vaikka parisataa vuotta sitten. Kyllä tieto toden totta on tärkeää, ihan vaikka sen suhteen, miten kohdella vasenkätistä ihmistä. Aika hurjaa oli lukea esim. siitä, että pakottamalla ihmisen väärän kätiseksi (niinku vasenkätisille on tehty kun heidät on pakotettu oikeankätisiksi) aiheuttaa ihmisille ihan neurologisia vammoja. Väkivaltaahan tuo on, eikä mitään muuta, vaikka onkin kuviteltu tekevänsä hyvää. Munkin anoppi on aikanaan koulussa pakotettu oikeakätiseksi, niinku siihen aikaan vielä tehtiin. Mun puoliso ei ole onneksi joutunut enää kokemaan tätä samaa kohtaloa. Oli kyllä ihan päräyttävä tietokirja tämä.

Juha-Pekka Raeste & Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä

Tämä kirja oli täynnä painavaa asiaa ja oli todella mielenkiintoinen. Ainut huono puoli oli se, että olisin kaivannut vielä syvemmälle menemistä näitten vaarallisten yhtiöiden suhteen, jos mahdollista. Kirja pisti miettimään. Sitä käyttää erilaisten yhtiöiden tuotteita ihan surutta ja ei tajua, että minulla itselläni tehdään bisnestä tai sulkee vain silmänsä siltä. Esimerkkejä mainitakseni ihan Facebook, Google ja Microsoft tekee sitä. Heidän tuotteitaan käyttää ilmaiseksi ja hinta siinä on omien tietojeni käyttö ja myynti. Eikä tiedä edes, mitä kaikkea niillä lopulta tehdään. Silti näitä käyttää, koska ei osaa muutakaan, tai koska ei jaksa edes välittää sen takia, ettei se hinta näy missään omassa elämässä. Ainakaan vielä. Muut yhtiöt, esim. öljy-yhtiöt taas tuhoavat meidän maapalloa. Yhtiöiden hommat oli kyllä mielenkiintoista luettavaa ja välillä vähän ahdistavaakin. Tää kirja on todellaki lukemisen arvoinen. Ja herättelevä.

Taas tullu muutama tietokirja luettua! Ajatuksia näistä?

Kaisa Kuurne&Simo Kuurne: Sisäisen orvon viisaus

Tän kirjan lukemiseen meni useampi kuukausi aikaa.

Kirjassa käsitellään sisäisen orvon eli sisäisen lapsen toimintaa ja vaikutuksia meidän jokaisen elämään. Meillä kaikilla on tiedostamattomia toimintamalleja. Tässä kirjassa käydään ne läpi: miten ne toimivat jne. Kirjan sivuilta löysin itseni. Kirjaa lukiessa oli mielenkiintoista se, että miten saman asian voikin sanoa niin erilailla. Tarkoitan kirjan termistöä. Vaikka tämä sisäisen orpo. Kirjassa avataan tämä termi ja olin sen suht oikein käsittänyt. Toisena esimerkkinä onnenohjelmat, joka myös avataan kirjassa. Tämä sanojen käyttö kiinnitti huomioni. Erilaisessa psykologiassa käytetään erilaisia termejä, vaikka samaa tarkoitetaan. Se on ihan mielenkiintoista. Ehkä mielenkiinnon tekee sen, ku itse hoksaa asian ja ymmärtää termit ja pääsee kärryille. No, summa summarum, tääki self help- kirja lisäsi ymmärrystä itseäni kohtaan eli ei huono lukukokemus.

Brené Brown: Uskalla haavoittua

Oon tykännyt Brownin tyylistä kirjottaa ja kertoa selkeästi ja ymmärrettävästi tunteista. Hän käyttää myös itseään esimerkkinä tunteiden toiminnasta.

Tämäkin kirja herätti ajatuksia ja oivalluksia ittestä ja omista tunteiden tuloista ja menoista. Haavoittuvaisuus on pelottava tunne. Sitä on niin paljas ja jollain tavalla vereslihalla ollessaan haavoittuvainen, joten eihän se tunnu yhtään hyvältä. Samalla sitä pelkää, että joku käyttää tilannettä hyödyksi ja satuttaa mua. Sitä pelkää myös, ettei osaa puolustautua. Haavoittuvaisen olon kanssa sitä on yhtäaikaa niin hauras ja kuitenkin niin vahva. 

Haavoittuvaisuus on kipeä tunne, mutta mielestäni ihan eri tavalla kuin vaikka häpeä tai pelko. Haavoittuvaisena antaa toisille ihmisille mahdollisuuden olla luottamuksen arvoinen, mahdollisuuden tulla lähelle. Häpeä taas vie kauemmas toisista ihmisistä. Haavoittuvaisena voi olla ja uskaltaa laskea suojamuureja alemmas, häpeän vallassa ne muurit lyödään kiinni ja pari kerrosta vielä lisää pistetään päälle, ettei sattuisi enempää. Haavoittuvaisuus vaatii rohkeutta, häpeä vie sen pois.

Suosittelen lukemaan Brownin kirjoja. Niistä aina oivaltaa jotain itsestään ja myös muista ihmisistä.

Ben Furman: Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Tää Furmanin kirja oli ajatuksia herättävä. Kirjan nimi tuntui hassulta. Että miten muka aikuisena voi saada onnellisen lapsuuden, ku se lapsuushan jo oli ja meni?

Mun lapsuutta ei saa onnelliseksi, vaikka sen paistais voissa ja kääris kultapaperiin. Mutta silti, vaikka mun lapsuus oli täysin paska, on sielä myös niitä onnellisia ja hyviä hetkiä ja juttuja mukana. On ne muutamat ihmiset, joiden koin välittävän musta, kuten mummu ja tädit. (Heh ja joista lopulta mummu ja yks täti oikeasti välitti.) On ne muutamat onnelliset muistot, kuten kesäpäivät Hailuodossa tai kirjojen lukeminen piilossa ja rauhassa perheenjäseniltä. Ne jutut on niitä, jotka kannatteli läpi paskan. Niitä voi myös aikuisena vaalia. Se tuntuu myös hyvältä, ettei kaikki ollu 100% paskaa, pelkästään 98%.

Kirjan sanoma on se, että vaikka sun lapsuus ois ollu kuin kauhea, niin se ei määritä sun loppuelämää. Se on vain myytti. Mun lapsuuden perusteella musta ei oo ihan mihinkään. Ja jos näin onkin jollakulla, niin sekin on täysin ok. Siinäkään ei oo mitään väärää. Me ihmiset ollaan niin erilaisia ja asiat vaikuttaa meihin erilailla. Eikä kaikki saa tarvitsemaansa apua ja jos saaki, ni seki voi olla melkosen tuskan takana niinku mulla oli. Mää oon ihminen, jolla on vakavia traumoja ja mielenterveysongelmia vaikeuttamassa elämää ja käyn terapiassa kaks kertaa viikossa. Oon älykäs ja viisas ja ihana tyyppi. Oon tyytyväinen elämääni. Tie tähän pisteeseen on ollut melkolailla täys helvetti. Eikä se eteenpäinkään oo kullalla silattu. Ei mun lapsuus silti oo este mun elämälle, se on vaan hidaste. Elämä on arvokasta ja hyvää myös traumojen kanssa.

Ja sitte yks erittäin tärkeä asia: Älkää ihmiset sanoko ikinä ääneen tai ees kirjoittamalla kommentoiko, että elämä on pilalla syystä x tai y! Sen voi kuulla tai nähdä joku, jolla on se x ja/tai y ja sun kommentin takia hän voi painua syvemmälle poteroon ja pahaan oloon. Oon ite kokenu ton ja sain aivan karsean ahdistuskohtauksen sen seurauksena ja tuo juttu on jääny rumana muistona mun päähän. Sulla ei oo mitään oikeutta määritellä toisten elämistä, että ne on pilalla. Ei mitään. Sää et voi oikeasti tietää, että onko elämä pilalla syystä x tai y. Sää voit ainoastaan omalla kohdalla määritellä ja kokea niin, mutta et millään lailla toisten. Sää et oo mikään tuomari, jolla on oikeus antaa tuomio, että sun elämä on pilalla koska xyz, koska minä luulen/ajattelen/koen niin. Painakaa tämä mieliinne nyt heti.

Tää kirja kannattaa lukea. Se oli lohdullista luettavaa ja pisti miettimään. Se antaa myös toivoa. Vaikeat kokemukset ja niistä selviäminen tarkottaa sitä, että jos oot kyenny lapsena selviämään traumakokemuksista, ni kykenet sää myös aikuisena selviämään niiden kokemusten läpikäymisestä. Se traumaattinen kokemus on lopulta ollu pahempi kokea sillon lapsena, ku käydä läpi nyt aikusena. Tai ainakin näin itse koen, voin olla myös väärässä. Ero näissä on siinä, että aikusena tajuaa sen trauman merkityksen ja vaikutukset ja se tekee kipeää.

Minä uskon vakaasti, että kaikesta selviää. Ei välttämättä kokonaan, mutta aina edes himpun verran. Jälki varmasti jää, mutta niin kuuluukin jäädä. 

Juhani Mattila: Nöyryytys

Alkuvuodesta on ollu tarve lukea kirjoja, joitten myötä ymmärtää itteensä paremmin. Tämä kirjakin lisäsi ymmärrystä!

Tän kirjan myötä tajusin vähän paremmin omia traumojani. Ahaa- elämyksiä tuli siitä, miten nöyryyttäminen ja nöyryytyksen kokemuset vaikuttaa mieleen ja miten ne vaikuttaa omanarvontuntoon. Ja myös: kuinka niistä voi toipua, kun saa apua ja käy ne kokemukset läpi. Tää kaikki lisäsi ymmärrystä ittiä kohtaan.

Hyvä kirja siis kaiken kaikkiaan. 

Brené Brown: Epätäydellisyyden lahjat

Mulla on tämmönen vaihe, että haluan lukea ja sen myötä saada tietoa eri asioista ja miten ne ehkä liittyy minuun ja sitä kautta ymmärtää itseäni paremmin.

Brown on hyvä. Hän kirjoittaa hyvällä tyylillä ja selkeästi asioita avaten. Ja sitte ku on tämmönen tyyppi, joka  tavoittelee täydellisyyttä, koska luulee sillä tavalla suojelevansa ittiä. Ja tää tyyppi lukee tämmöstä kirjaa. Kyllä se jonkunlainen taivas aina avautuu, ku tajuaa asioita ja ymmärtää piirun verran paremmin itteensä. Tän kirjan lukemisen myötä älysin taas lisää häpeästä ja täydellisyyden tavoittelusta ja omanarvontunteesta (ja sen puutteesta). Voi ku ois lapsena saanu sen kokemuksen, että olen hyvä ja rakastettava ja arvokas juuri sellaisena kuin olen. Perkeleesti joutuu tekemään töitä nyt aikuisena, että vaikka saa ton omanarvontunteen tai että uskoo, että on rakkauden arvoinen tai ylipäätään arvokas ihmisenä. 

Mää rakastan tämmösiä kirjoja. Rakastan, miten niiden avulla voi oppia ymmärtämään itteensä. Ei kaikki kirjat siinä auta, mutta välillä sattuu kohalle sopiva teos.

Camilla Tuominen: Tunne kuvakirja

Tunteisiin tutustuessani sopivaa luettavaa oli tämä Tunne kuvakirja. Tässä kirjassa Tuominen on hienosti käyny läpi tunteita ja kuin ne tuntuu.

Tätä kirjaa oli ihastuttavaa lukea. Ote asioihin on sopivan kevyt ja ei käy raskaaksi lukea erilaisista tunteista ja kokemuksista, mutta ei liian kevyt. Kirjan visuaalinen ilme erivärisine taustoineen ja Tuomisen omine piirustuksineen oli myös virkistävää ja pidin siitä paljon. Se tasapainotti kirjaa hyvin aiheen suhteen. Tekstiäkin oli sopiva määrä ja sopivalla tahdilla.

Tuominen käy kirjassa omaa tarinaansa läpi ja sen avulla tekee tunteita tutuksi. Se herätti itseäni miettimään omia tunteitani ja anto myös voimaa jatkaa tällä omalla polullani kohti parempaa vointia. Kaikki tunteet on ok ja mikään tunne ei ole väärä. Tunteille ei ole vääriä aikoja ja vääriä paikkoja. Ne saattaa tuntua sinä hetkenä vääriltä tai huonoilta, mutta jokin siinä hetkessä on laukaissut juuri sen tunteen päälle ja siksi se on oikea tunne.

Kirja pisti miettimään, anto potkua ja oivalluksia ja oli mun mielestä tosi hyvä kokonaisuus. 

Rajansa kaikella

Ku oon tän vuoden aikana ruennu tajuamaan omista rajoistani enempi ja enempi, ni oon halunnu myös lukea asiasta. Mulle suositeltiin tätä Päivi Niemen kirjaa rajoista.

Kirjassa on hyvin kuvattu mitä rajat on, miten ne toimii ja annettu hyvät kuvaukset erilaisista ihmistyypeistä erilaisin rajoin varustettunna. Kirjassa kerrotaan myös, miksi ihmisillä ei välttämättä oo rajoja tai ne on liian tiukat. Löysin itseni kirjan sivuilta monista eri kohin. Oli aika valaiseva teos! 

Voin suositella tätä lämpimästi kaikille! 

Lumoavan pelottava nainen

Luin jälleen yhden Elina Reenkolan kirjan. Moneskohan jo oli lie. Jotenkin tykkään Reenkolan tyylistä kirjoittaa.

Tästä kirjasta en nyt ihan saanut sitä, mitä hain. Olisin kaivannut enemmän syiden (eli miksi naisen seksuaalisuus on niin pelottavaa) analysointia ja selittämistä ja ylipäänsä tarkempaa naisen pelottavuuden kuvausta ja avaamista. Ehkä psykoanalyysi ei tässä kohti sovi tähän? Kirjassa olevat elokuvien ja kirjojen analyysit naisen seksuaalisuuteen ja pelottavuuteen liittyen oli kyllä mielenkiintoista luettavaa, mutta sekään ei nyt ollut sitä mitä hain. Tän takia tää kirja jäi mun kohdalla ontoksi ja en osaa enempää tästä sanoa.

Reenkolalla on vielä pari kirjaa, joita en oo lukenut. Ne taidan lukea jossain vaiheessa kuitenkin.

I Thought It Was Just Me (But It Isn't)

Koska kamppailen häpeän kanssa, haluan siitä tietoa ja lukea kirjoja. Lukemalla saa aina ahaa- elämyksiä ja ymmärtää itteensä paremmin. Niin kävi myös tän Brené Brownin kirjan kanssa.

Brown kertoo kirjassa omista tutkimuksistaan häpeän kanssa, niiden tuloksista ja mitä johtopäätöksiä hän on tehnyt. Kirja oli todella mielenkiintoinen! Lukukokemus oli hyvin täynnä vertaistukea häpeän suhteen. Tajusin myös ekaa kertaa kirjan ansiosta, että häpeä estää mua oppimasta. Siis ihan konkreettisesti: opiskellessa monesti mun päähän nousee semmonen aivosumu, joka estää mua ymmärtämästä asioita tai ainakin vaikeuttaa sitä kovasti. Häpeä muutenkin estää tekemästä asioita. Liikunta esimerkiksi on välillä hankalaa, koska häpeän kehoani niin paljon, ettei sitä voi sen takia liikuttaa.

Suosittelen isosti tämän kirjan lukemista! Silloin tiedät ainakin sen, ettet todellakaan ole yksin häpeän kanssa. Ja tieto on aina hyvästä, koska se auttaa ymmärtämään ittiään.

Ota kipu haltuun

Koska itselläni oli viime talvena ja keväänä kivut pahempia kuin pitkään aikaan, niin halusin lukea tän kirjan, kun kaimani suositteli sitä Facebookissa. 

Kirja on jaettu selkeisiin lukuihin. Jokaisessa luvussa kerrotaan ensin yleistä tietoa, sitten Miranda käy läpi tutkimuksia aiheesta ja siitä, miten ne vaikuttavat kipuihin. Tän jälkeen hän kertoo vielä omakohtaisia kokemuksiaan luvun aiheeseen liittyen. 

Kirja oli hyvin selkeä ja siksi pidin siitä. Asioita ei voivoteltu millään lailla vaan asiat todettiin kuin ne on. Itse en pahemmin saanut mitään ahaa-elämyksiä, mutta kirja vahvisti sitä tietoa ja kokemusta, joka itselläni jo oli. Esimerkiksi rentoutuminen on itselleni ongelma, en saa itseäni tekemään rentoutusharjoituksia tai vastaavia. Siinä on haastetta mulla. Akupunktiota en oo kokeillu ja sitä voisin kyllä harkita kokeiltavaksi. 

Kirjaa voin suositella. Helposti lähestyttävä ja selkeä. Luvutkaan eivät olleet kauhean pitkiä, mikä piti lukemisen ja sinänsä painavan asian suht kevyenä.

Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö

Välillä haluan lukea kirjoja traumoista ja seksuaalisesta väkivallasta ja niistä toipumisesta. Tällaisista kirjoista saa aina vertaistukea ja ymmärtää itseään aina vain paremmin. Niin kävi tämänkin kirjan kanssa.

Kirja on hyvin selkeä. Alussa kerrotaan tietoa traumoista, tietoa lakipuolesta ja yleisesti seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Sen jälkeen loppukirja on selviytymiskertomuksia. (Kirjan Riitta Silveriltä, joka on Tukinaisen asianajaja, sain aikanaan itse vinkit siitä, että ketä asianajajia asuinseuduiltani kannattaa kysellä.)

Kirjan alkupuolelta sain ison ahaa-elämyksen. Poden välillä riipivää kuolemanpelkoa. Tieto-osiossa kirjoitettiin, että "Moni seksuaalirikoksen uhri kokee tekohetkellä kuolemanpelkoa riippumatta siitä, uhkaako tekijä todellisuudessa hänen henkeään vai ei." Ekaa kertaa kuulin tällaisesta! Aloin täristä, kun tajusin, että juuri noinhan minulle on käynyt. Olen pelännyt kuollakseni noissa tilanteissa kaiken sen kivun ja kauhun keskellä. Kun nyt kuolemanpelko iskee päälleni voimalla, se on tunnetakauma. Tipun tunteissani takaisin siksi pieneksi tytöksi ja nuoreksi naiseksi, joka pelkää henkensä edestä. Kun tajusin tämän, oli minun paljon helpompi suhtautua itseeni ja pelkooni lempeämmin ja ymmärtäväisemmin. (Lukeminen kannattaa aina!)

Pidin vertaisteni kertomuksistakin paljon. Ne kertovat minulle ja muille, että elämä ei ole pilalla. (Ja jos onkin, niin sen saa määrittää jokainen itse, kukaan muu sitä ei voi eikä saa määrittää.) Kertomukset antavat myös toivoa. Elämästä voi saada hyvän ja tasapainoisen, vaikka olisi kokenut minkälaisia kauheuksia. Sitä toivoa pitää pitää yllä.

Joskus tuntuu, että vaikeinta ei ole ne traumat, joita minulla on, vaan se miten ihmiset suhtautuvat minuun kuultuaan traumoistani. Seksuaalinen väkivalta on tabu ja sitä tabua ja stigmaa kantavat uhrit. (Myönnän, että tekijöiden kohdalla tabuus ja stigma on vielä pahempi, koska he eivät voi puhua asiasta ollenkaan omalla naamallaan.) Traumojen takia en halua kuulla mitään surkuttelua, enkä varsinkaan niitä helvetin elämä on pilalla- kommentteja, joilla ihmiset kuvittelevat olevansa myötätuntoisia. Ei toisten elämien leimaaminen pilalla olevaksi ole myötätuntoa nähnytkään!! Minusta parasta on, kun vaan toteaa, että olen pahoillani ja ei muuta. Ja jos toinen tarvitsee apua, niin tarjoutuu auttamaan sen hakemisessa. Paskaa on myös se, jos joutuu lohduttamaan kuulijaa sen takia mitä itse on kokenut. Kokemusta on siitäkin. Jos kuultu menee tunteisiin, niin voi todeta, että tämä menee nyt tunteisiin, mutta älä uhrilta hae lohtua siihen, vaan jostain ihan muualta. Uhreilla on yleensä ihan tarpeeksi omissaankin. 

Eräs vertaiseni suositteli minulle tätä kirjaa. Suosittelen sitä itse kaikille. Kirja ei mässäile asioilla, vaan toteaa ne sellaisena kuin ne ovat. Ja tärkeintä on se toivo.

Fat Is a Feminist Issue

Tän kirjan lukemisen kans kävi vähän hassusti. Aloitin alkuvuodesta lukemaan tätä. Kirja oli mukana Helsingin reissullakin ja sillä reissulla raukka sai junassa juomat päälleen. Kääks, ku ei ole mun oma kirja edes! No, sitten tuli muuttoa ja muuta ja kirja jäi kesken. Sitten päätin, että perkeles, kyllähän minä tän saan luettua. No, aloitin kirjan alusta ja luin sen sitten alle viikossa kokonaan. Ja mikä kirja tää onkaan!

Minulle kirjan tärkeintä antia olivat luvut mitä lihavuus tarkoittaa pakonomaisesti syövälle ja mitä laihuus tarkoittaa pakonomaisesti syövälle. Ne pisti miettimään! Omien vakavien traumojeni takia itse olen lihava ja en uskalla olla laiha, koska koen laihuuden olevan vakava uhka mun turvallisuudelle. Kirjassa avattiin juuri näitä asioita, sekä käytiin läpi myös nälän merkitystä ja miten auttaa itseään, sekä myös anoreksiaa ja lääketieteellistä näkökulmaa.

Pelottavaa kirjassa oli esimerkiksi maininta siitä, että lihavuuden pelon takia monet äidit eivät anna tyttövauvoilleen tarpeeksi ruokaa sen takia, etteivät nämä vain lihoisi. Vauvat lihoisi!! Alko kuulkaa ankarasti ahdistaa tämä maailma, jossa vain laihuus on jotain. Me kaikki kärsitään siitä, myös ne ihmiset, jotka ovat luonnostaan laihoja. Ja kuka tässä voittaa? No ne yhtiöt, jotka käärii voittoja laihdutustuotteillaan ja jotka saavat kaikki naiset epävarmoiksi omasta arvostaan.

Kirja oli myös lohdullinen. Minä voin auttaa itseäni ja päästää tasapainoon kehoni kanssa. Seuraavat kohdat löytyi kirjan self-help- luvusta ja aion itse niitten avulla rueta parantamaan omaa kehosuhdettani.

1. Peilityöskentely. Hommaa kokovartalopeili ja päivittäin katso itseäsi peilistä ja tule täysin tutuksi oman kroppasi kanssa sellaisena kuin se on.

2. Pukeutuminen juuri niinkuin halut. Pukeudu jo nyt niihin väreihin/kuoseihin/kankaisiin/mitä ikinä, eläkä odota että sitten kun olen tarpeeksi laiha tai sitten kun olen tarpeeksi jotain.

3. Ruoan jättäminen lautaselle. Opettele syömään niin, että täyteen tullessasi jätät ruokaa lautasellesi, etkä ahda kaikkea väkisin itseesi. Vaihtoehtoisesti voi myös ottaa lisää ruokaa, jos vielä jää vähän nälkä.

4. Ajatustyöskentely. Esim. fantasia omasta kodista ruokakauppana, että mitä ajatuksia ja tunteita ruokiin liittyy, kun koti onkin täynnä ruokaa, eikä mikään ole lukkojen takana ja kiellettyä ja miten suhtaudut siihen ja sitä sitten työstää.

Sanonpa vielä huh huh tälle kirjalle! Pisti miettimään ja paljon. 

Todella iso suositus tälle kirjalle.

Pelon hinta

Pelko. Se on minulle vähän liiankin tuttu asia. Henkka Hyppönen on tehnyt siitä kirjankin, Pelon hinta.

Mitä pelko on? Mitä tapahtuu, kun pelkää? Mikä hinta siitä pelosta on maksettava? Näitä asioita ja vähän lisääkin käydään kirjassa läpi. Oli muuten mielenkiintoista luettavaa! Hyppönen on antanut niin hyvät esimerkitkin asioista, että ne varmasti ymmärtää. Lisäksi on lohdullista saada ohjeita, kuinka hallita pelkoa. Itse olen ihminen, joka jäätyy, kun pelko ottaa vallan. Senkin voisi muuttaa esim. siedättämällä.

Kirja on kätevä tietopaketti, jonka teksti on mukavaa luettavaa. Kirja on oikeastaan aika toivoa antava! Asioita voi muuttaa, eikä tarvi vain tyytyä siihen, että on "pelkuri". Pelko on kamaluutensa lisäksi myös elämää ylläpitävä voima. Ei se ihan paskaa siis ole, vaikka tunteena pelko ei olekaan yhtään miellyttävä.