Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema & Shehan Karunatilaka: Seven moons of Maali Almeida

 Lisää upeita ja ahmittavia kirjoja!

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema

suomentanut Sari Karhulahti

Emezistä on tullu yks mun lempikirjailijoista. Tähän mennessä oon tykänny kaikesta mitä oon häneltä lukenu. Ja tämäkään kirja ei tuottanut pettymystä.

Vivek Oji löydetään kuolleena kotiportailtaan. Hänen äitinsä alkaa selvittää, että mitä tapahtui. Hän käy läpi lapsensa ystävät ja periksiantamatta tutkii asiaa. Vivekin elämästä paljastuu uusia asioita äidille, sellaisiakin, jotka eivät miellytä ollenkaan. Siinä kohti punnitaan äidinrakkaus. 

Tän ahmin melkein kerrasta. Ai että! Emeziin voi aina luottaa!

Shehan Karunatilaka: Seven moons of Maali Almeida

Sri Lanka. Maan pääkaupungissa Colombossa eletään 1990-lukua. Maalin paloiteltu ruumis löytyy järvestä. Maalin henki on jäänyt välitilaan ja hän alkaa itse selvittää omaa kuolemaansa. Mitä hänelle oikein on tapahtunut? Päästään seuraamaan Maalin tarinaa valokuvaajana, joka kuvaa Sri Lankan sisällissodan tapahtumia ja myös sitä, mitä elämä on homoseksuaalina tuossa ajassa. Ollaan kahdessa aikatasossa, elävän Maalin tarina ja kuolleen Maalin selvitykset omasta kuolemasta. Tää tarina vei mennessään ja sivut käänty menemään. Melkoiset kiemurat oli tässäkin tarinassa. Oli myös kiinnostavaa lukea tarinaa maasta, josta ei tiedä juuri mitään. Tätä kirjaa voi kyllä suositella lämpimästi kaikille!

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

 Oon ihan rakastunut näihin Hodgson Burnettin kirjoihin! Nää on jotenkin niin ihania, vaikka näissä on paskoja aikuisia ja ahdistavia asioita ja tapahtumia.

Kirjan päähenkilön Maryn vanhemmat kuolevat, kun Intiassa leviää kolera. Hänet löydetään yksin heidän talostaan ja lähetetään Englantiin setänsä luo asumaan. Tää Mary on erittäin hemmoteltu tyttö, mikä on kyllä ymmärrettävää kasvuolosuhteiden suhteen. Sedän kartanossa Mary kohtaa hänestä huolehtivan palvelijan Marthan, joka opettaa hänet pukeutumaan jne. Marthan veljestä Dickonista tulee Maryn ystävä. Mary myös on paljon kartanon puutarhassa, josta löytää lukitun puutarhan. Mary myös yöllä kuulee jonkun itkevän ja lähtee etsimään äänen lähdettä. Näistä kaikista syntyy ihana tarina, tosin tarinan aikuiset on melkein kaikki aika karseita. 

Rakastin tätä kirjaa. Rakastin nimenomaan näiden lasten takia, jotka ovat niin selviytymiskykyisiä, aikuisista huolimatta.

Akwaeke Emezi: Makeaa vettä

Vihdoin minäkin pääsin lukemaan Emeziä! Ja olipa aika vau kokemus tämä kirja. Ei Emeziä turhaan kehuta pitkin nettiä. Makeaa vettä avautui mulle laveana tienä traumatisoituneen ihmisen mielenmaisemaan ja dissosiaatioon. Tunnistin itseni paikoin. Kerrassaan upea kuvaus dissosiaatiosta, täytyy sanoa!

 

Meillä kaikilla ihmisillä on arkipäivän dissosiaatiota, tyypillinen esimerkki siitä on se, että ajaa autoa ns. automaatilla ja perillä ihmettelee, että miten oon jo täällä. Tämmönen on hyvin lievää ja ihan normaalia. Kirjassa kuvataan dissosiaation vakavempaa versiota. Esimerkiksi Asughara syntyy raiskauksen seurauksena ja Asugharan ainoa syy olemassaoloon on Adan suojeleminen. Hän astuu kehiin aina ku Ada harrastaa seksiä ja näin suojelee Adaa muistamasta raiskausta. Tämmönen on aika tyypillinen esimerkki dissosiaatiosta ja siitä miten se toimii. 

Päähenkilöllä Adalla, jonka nimi oikeasti ei ole Ada ja jonka nimeä ei kerrota edes kirjassa, on useita dissosiatiivisia osia. On nimettömiä henkiä "me", on Vincent, aiemmin mainittu Asughara. Heitä Ada tapaa mielensä marmorihuoneessa. Tämän marmorihuoneen ymmärrän Adan turvapaikkana, johon hän voi paeta aina kun asiat ovat liikaa ja silloin dissosiaatio voi astua kehiin. Adan lapsuus on aika sirpaleista ja isoja juttuja täynnä, hänen äitinsä muuttaa toiseen maahan töihin, isä on etäinen jne. Dissosiatiiviset osat ovat syntyneet sen takia, turvaamaan ja suojaamaan Adan elämää. "Meidän" synnystä ajattelin niin, että kaikilla ihmisillä on valmius dissosiaatioon. Dissosiaatio on mielen suojauskeino ja se tapahtuu, kun asiat ovat liikaa. Toki dissosiaatio on aika järeä mielensuojauskeino, mutta toisaalta taas raiskauksen kokeminen on aika iso tarve sellaiselle ja Ada kokee niitä useita. 

Kirjassa tarina etenee ajasta ennen Adan syntymää Adan aikuisuuteen, jonnekin yli kahdenkymmenen ikävuoden päälle. Oli niin jännää lukea tätä kirjaa, kun tunnistin paikoin itseni kirjan kuvauksista. Tuollaista dissosiaatio on. Osat voivat vastustaa asioiden käsittelyä, kuten Asughara, joka ei halunnut Adan menevän terapiaan. Osat voivat myös ottaa vallan ihmisestä ja kun itse on taas paikalla, ei välttämättä muista ollenkaan tekemiään asioita tai kokemuksia. Se voi olla myös pelottavaa. Sitäkin kuvattiin hyvin kirjassa.

Mielestäni Emezi on kuvannut todella hienosti ja realistisesti tässä kirjassa dissosiaatiota, sen syntyä ja sitä miten se toimii. Kannattaa lukea tää! En kokenut tätä rankkana kirjana, vaikka tässä käydään läpi myös vaikeita ja raastavia asioita.

Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie on kyllä yks mielenkiintoisimpia kirjailijoita. Puolikas keltaista aurinkoa vei minut kauas kotoa, ihan erilaiseen maailmaan omaani verrattuna.

GoodReadsistä kirjan kuvaus: "1960-luvun Nigeriassa eletään toiveikasta aikaa. Vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo palkkaa palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun. Hänen kuvankaunis rakastajattarensa Olanna totuttelee uuteen elämäänsä vaatimattomassa Nsukkan kaupungissa. Englantilainen idealisti Richard, joka ihonväristään huolimatta tuntee itsensä afrikkalaiseksi, on rakastunut Olannan arvoitukselliseen kaksoissisareen.

Kun Biafran sota puhkeaa, Ugwu, Olanna ja Richard joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Mutta pakolaisleirien kurjuuden, nälän ja kuoleman keskelläkin jokaisen haaveista suurin on rakkaus."

Kirjan kerronta etenee vuoroin Ugwun, vuoroin Olannan ja vuoroin Richardin suulla. Se etenee hyvin jouhevasti ja on mielenkiintoista nähdä sama tapahtuma tai asia toisen ihmisen näkökulmasta. Mielenkiintoista on myös seurata Nigerian ja Biafran tapahtumien etenemistä kirjassa. Piti ihan googlettaa Biafra, kun en saanut siitä mitään päähäni, vaikka nimi kuulostikin tutulta. Sain siis lisää sivistystä tän kirjan lukemisen myötä! Kirjaa lukiessa mietin, että oliko se täällä samanlaista silloin, kun ajettiin Suomen itsenäistymistä, kuin oli Nigeriassa Biafran suhteen? Samaa uskoa paremmasta, samaa toivoa paremmasta? Biafran kohdalla se vain ei kauaa lopulta kestänyt.

Puolikas keltaista aurinkoa oli mukanaan vievä kirja. Se myös lisäsi roihua minun afrikkalaista kirjallisuutta kohtaan heränneeseen kiinnostukseeni. Ehdottomasti haluan lukea Adichien muut kirjatkin. 10 myyttiä feminismistä oon jo lukenut, mutta muut. Purppuranpunainen hibiskus taitaa tulla seuraavaksi lukuun.

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Chimamanda Ngozi Adichielta. Meidän kaikkien tulisi olla feministejä on vaikuttava essee.

Kirja perustuu kirjailijan Ted talkiin. Ohut se on, mutta niin täyttä asiaa, ettei paremmin voisi edes asiaa ilmaista. Itsekin varovasti tunnustaudun feministiksi ja juuri tällaisista kirjoista saa voimaa. Adichie tuo esseessään niin hyvin esiin ne erot, miten naisia ja miehiä kohdellaan. Ne tunnistaa varmasti jokainen suomalainenkin, kuten itsekin tein. Vaikka Suomi on tasa-arvoinen valtio, täälläkin on silti edelleen paljon tekemistä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien suhteen. Vielä ei ole täälläkään asiat niin hyvin, että voisi huokaista ja lopettaa työn teon. 

Tätä pientä kirjaa lukiessa sitä vain miettii, että miksi pitää edes olla viheliäisiä sukupuolia, jotka on muinoin asettaneet ihmiset eriarvoiseen asemaan. Että miksi edelleen pitää pitää kiinni siitä, että miehet ois muka jotenkin parempia ja arvokkaampia kuin naiset? Ei he oo, eivät oo olleet koskaan, eivätkä tuu koskaan olemaankaan, vaikka kuka mitä sanois. Mietin myös, että miesviha on ihan miehien itsensä aiheuttamaa. Naisviha on myöskin miehien itsensä aiheuttamaa. Naisviha kumpuaa miesten omista epävarmuuksista, kun taas miesviha kumpuaa siitä, että miehet kohtelee naisia paskasti.

Huh. Pieni kirja ja niin paljon ajatuksia sai aikaan. Lopetan, ennen kuin alan paasaamaan enempää. Lukekaa tämä! Se kannattaa. Lukeminen muuttaa maailmaa.