Maria Turtschaninoff & Peter Bergting: Mantikora & Esko Holm: Valpuri Kyni: Uhka

 Kaks lasten kirjaa tähän väliin. Mantikora on kauhukirja ja Uhka on jännittävää fantasiaa.

Maria Turtschaninoff & Peter Bergting: Mantikora

suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Tää olikin melkoinen kirja! Wow! Ihanan hivuttava, että mitä tässä nyt tapahtuu ja mitä tapahtuu kohta. Bergtingin kuvitukset sopi hienosti tähän tyyliltään. Loppu oli kans semmonen, että hui!

"”Et saa häntä koskaan”, minä kuiskaan. ”Siitä minä pidän huolen.”

Upeasti kuvitettu varhaisnuorten kauhuromaani Finlandia-palkitulta kirjailijalta.

M niin kuin mantikora. Ihmisen kasvot, leijonan ruumis, kynnet ja häntä. Kolme riviä hampaita. Syö ihmisiä. Kuvaus vastaa selvästi isän uutta naisystävää, Ninaa. Hän hymyilee liikaa liian monilla hampaillaan ja tekee jatkuvasti herkullista ruokaa lihottaakseen perheen meheväksi. Rakastunut isä ei tietenkään näe vaaran merkkejä, mutta pikkuveli Jonaksen takia on toimittava. Mantikoran kukistamiseksi tarvitaan kuitenkin yksisarvisen sarvi...

Maria Turtschaninoffin kirjoittama ja Peter Bergtingin kuvittama varhaisnuorten romaani on mielikuvitusta kutkuttavaa kauhua, jossa lukija yllättyy kerta toisensa jälkeen."

Esko Holm: Valpuri Kyni: Uhka

"Suomalainen noitatyttö seikkailee kaameat viholliset kannoillaan

Valpuri Kynin ja ystävien hurja pakomatka halki Suomen noitalinnaläänien jatkuu!

Aika alkaa loppua, sillä rajan takana upyrit valmistautuvat sotaan. Valpuri etsii edelleen epätoivoisesti äitiään, mutta yhä uudelleen hän saa kokea pettymyksen. Mutta nyt hänen on keskitettävä kaikki voimansa noitakonstien oppimiseen, sillä vihollinen on hurja ja pelottava ja Turun linnan noitaklaani etsii edelleen Valpuria vimmaisesti.

Valpuri Kynistä kertovan sarjan toinen osa on täynnä tapahtumia ja jännitystä!"

Tämä toinen osa Valpuri Kynin tarinaa oli myös jännittävä! Tällä kertaa oltiin melkein koko kirja Lapin tienoilla. Paljon asioita tapahtui ja edessä on sota. 

Odotan kolmatta osaa tähän sarjaan! Oon kyllä niin tykästyny Valpuriin ja hänen eläinystäviinsä.

Maresi

Maresi on Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita- trilogian ensimmäinen osa. Seuraava osa Naondel ilmestyy ensikuussa.

Olen pitänyt hurjasti aiemmin lukemistani Turtschaninoffin kirjoista. Tämä kirja ei ihan samalla tavalla sytyttänyt, vaan jäi jotenkin vajaaksi. Silti haluan lukea jatko-osat tähän tarinaan.

Maresi on tyttö, joka on tullut Punaiseen luostariin neljä vuotta aiemmin. Punainen luostari on saarella, jossa saa olla vain naisia. Eräänä päivänä saarelle ilmestyy nuori tyttö, Jai. Jain tarina paljastuu pikkuhiljaa Maresille ja luostarin naisille. Eikä aikaakaan, kun Jain pelot käyvät toteen ja kaikki saarella asuvat saavat tuta Jain isän kostonhimon. 

Maresi on tarina itsensä löytämisestä ja myös omien pelkojen voittamisesta. Tarina rohkeudesta kohdata asioita, jotka pelottavat ja joita ei haluaisi kohdata. Silti tämä tarina jäi minun kohdallani vähän vaisuksi. Höh.

Arra

Maria Turtschaninoff osaa kirjoittaa sellaisia kirjoja, joiden maailmaan minä vain uppoan.

Kuva täältä

Arran elämän alku on surullinen. Hän syntyy ei-toivottuna lapsena. Hänestä huolehditaan hyvin heikosti. Arra ei puhu, joten häntä pidetään viallisena ja hänen edessään tehdään pahankarkoitusmerkkejä. Mutta Arra kyllä kuulee, hän kuulee metsän laulun, maan laulun, veden laulun, tulen laulun. Eräänä päivänä kaikki kauheus purkautuu hänestä tulen lauluna ja hänen vanhempansa kuolevat tuleen. Niin Arra siskonsa Kardin kanssa muuttaa Lavoraan, siskonsa Evian luokse.

Lavorassa Arran kurja kohtelu jatkuu. Arra kutoo upeita kuvakudoksia ja Evia vie kunnian niistä. Arra kohtaa prinssi Surandon ja hänen sisällään herää rakkaus. Sitten tulee sota ja Surando lähtee sotimaan. Kotona Arran elämä vain pahenee, kunnes taas tulen laulu saa hänet valtaansa ja Arra lähtee etsimään Surandoa. Matkallaan Surandon luo Arra joutuu kohtaamaan itsensä ja kokemansa.

Arra on tarina siitä, kuinka löytää itsensä, kuinka kohdata lapsuuden pahat kokemukset ja kuinka selvitä kaikesta. Arran tarina on koskettava, ihana ja toivoa antava. Upposin kirjan maailmaan täysin. Samaistuin Arran kokemuksiin ja elämän mutkiin täysin. Kertakaikkiaan upea kirja! Fanitan Turtschaninoffia.

Ps: Ei se prinssi Surandon elämäkään niin helppoa ja rakkaudentäyteistä ole ollut.

Anache

Maria Turtschaninoffin kirjaa Anache en voi kuin ylistää! Suunnilleen kirjan ensimmäiset rivit jo veivät minut mennessään. Enkä muista milloin viimeksi olisin lukenut kirjan, jonka ääreen palastan ollessani pois kotoa. Esim. ruokakaupassa piti käydä hyvin, hyvin äkkiä, jotta voin palata mahdollisimman nopeasti jatkamaan lukemista jne.

Kirjan päähenkilö on Anache, akkadityttö, paimentolaiskansaa. Hän elää vanhempiensa ja veljensä kanssa Veljesten lähellä paimentaen lampaitaan. Heor, Anachen veli, opettaa siskolleen miestentaitoja salaa. Anache kasvaa, oppii miesten taitoja ja naisten taitoja. Anachella on myös oma kangar, henkieläin, joka suojelee häntä. Yöllä, nukkuissaan hän tekee myös henkimatkoja, joita vain angakokit voivat tehdä ja joita varsinkaan naiset eivät voi tehdä.

Tulee vaikeita aikoja, jolloin Anache menettää äitinsä ja veljensä jumalten vihan takia. Anachesta tulee veljensä Heor, nuori mies, joka menee naimisiin Nansalin, tytön kanssa. Asia paljastuu ja edessä on taistelu vihamielisen angakokin kanssa. 

Kirja oli kertakaikkisen hyvä. Upposin siihen niin, että sain kuulla kuittailuja siitä, etten kuule ja näe mitään lukiessani. Yksi huono puoli kirjassa on: se loppui kesken. Minulle jäi jano saada lukea lisää Anachesta ja hänen elästään. Toivon sydämeni pohjasta asti, että Maria Turtschaninoff kirjoittaa kirjalle jatko-osan tai parikin.