Viime vuonna jossain vaiheessa törmäsin juttuun, että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on tulossa Nefertiti Malatylta kirja. Ennakkotilasin Ei äitimateriaalian itselleni.
Kirja on hyvä tietopaketti vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Kirjassa on myös haastateltu naisia, jotka eivät halua lapsia, joten saa myös vertaistukea. Tieto ja haastattelut kulkevat sujuvan tasaisesti läpi kirjan. Kirjan lopussa on vielä luetteloita lapsettomista kuuluisista/merkittävistä naisista.
Kirjaa lukiessa sitä mietti, että miksi on niin kauheaa, että on nainen ja ei halua lapsia. Miksi ihmeessä naisiin kohdistetaan niin järjettömiä vaatimuksia ja odotuksia? Miten ihmeessä vapaaehtoinen lapsettomuus ois muka itsekkäämpää kuin se, että haluaa lapsia? En tajua. Ei kohtu tee ihmisestä äidillistä tai vastaavaa.
Itse en ole koskaan halunnut lapsia. Koen, etten kertakaikkiaan ole äitimateriaalia. Minua ällöttää ajatus raskaudesta ja synnytyksestä ja ennen kaikkea siitä vastuusta, joka on kuin vankila. Ei kiitos. Minua ei lapset kiinnosta ollenkaan, enkä tykkää niistä. Lapset (ja lemmikit) ovat kivoja lähinnä vain valokuvissa. Kirjassa oli listattu syitä, miksi lapsia ei haluta. Pystyin melkein jokaiseen sanomaan kyllä. Se rupesi vähän naurattamaan.
Ehkä olen kauhea ihminen, koska en pidä lapsista ja ne eivät kiinnosta minua. Se ei minua haittaa, jos joku niin ajattelee. Olen sitä mieltä, että jokaisen lapsen kuuluisi syntyä toivottuna ja saada rakkautta ja kunnollista hoivaa. Minusta ei ole siihen, joten ajattelen lapsen/lapsien parasta ja jätän heidät tekemättä.
