Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri

Tää oli kerrassaan ahmittava ja ihana tarina. 

 

Tapahtumat sijoittuu vuoteen 2002, on kulunut vuosi New Yorkin terrori-iskuista. Shirin ja perheensä saa tuntea sen edelleen nahoissaan, koska he ovat Iranista. Shirin kohtaa koulussa päivittäin rasismia ja muuta paskaa, koska on muslimi ja varsinkin koska käyttää huivia. Koulussa hän kohtaa Oceanin, komean nuorukaisen. Lopulta he rakastuvat ja sitten homma vasta repeääkin, kun muut saavat tietää heidän seurustelusta. 

Oli kyllä melkoista luettavaa! Tässä kirjassa tulee oikein hyvin esiin ihmisen pienuus ja kaksinaismoraali. Se oli creepyä ja myös koskettavaa lukea. Shirinin ja Oceanin tarina oli aika ihana. Ja loppu oli odottamaton! Tai ainakaan minä en osannu sellaista loppua odottaa.

Mafi on kirjoittanut aihemaailmaan liittyen myös toisen kirjan: An emotion of great delight. Siinä ollaan vuodessa 2003 ja se kiinnostaa mua paljon.Toivottavasti se ja Mafin muut kirjat suomennetaan!

Ps: Tahereh Mafi on naimisissa Ransom Riggsin kanssa! Wau ja silleen.

Muutama dekkari

Mulla on vähentynyt tää dekkareiden lukeminen. Jännää. Mitä on tapahtunut?

Qiu Xiaolong: Punaisen merkin tanssija

suomentanut Leena Peltomaa

Elegian kanssa luetaan tätä Chen Cao- sarjaa meijän lukupiirissä. Tää on toinen osa ja omasta hyllystä. 

Tässä kirjassa Yhdysvallatkin on menossa mukana. Cao saa tehtäväkseen hostata yhdysvaltalasta komisariota Catherine Rohnia, joka tulee Shanghaihin saattaakseen todistajan oikeuteen Usaan. Todistaja katoaa ja Cao ja Yu yrittävät selvittää asiaa ja Rohn tietysti sekaantuu mukaan ja meno on sitten mitä on. Tapahtumat etenivät melko rauhallisesti ja nautin ihan suunnattomasti siitä, miten kirjassa runot ja sanonnat tuovat lukemiseen iloa ja rentoutta. Ne tekevät tämän sarjan lukemisesta ihanaa.

 

Sarah Pearse: The Sanatorium

Tää oliki aikamoinen dekkari! Elin saapuu puolisonsa kanssa Alpeille juhlimaan Elinin veljen kihlajaisia. Veljen kihlattu katoaa ja muitakin ihmisiä katoaa. Lisäksi tulee lumimyrsky ja ihmiset jäävät jumiin hotellille. Elin on poliisi, joka on saikulla. Hän alkaa tutkia katoamisia ja samalla selvittää omaa menneisyyttään, joka vaivaa takaumina. Tutkimusten mukana selviää hotellin karmiva menneisyys ja miten se liittyy katoamisiin. Välillä mua ärsytti Elinin yksin vaaraa tutkimaan- hommat niin paljon, että teki mieli heittää kirja seinään. Miksi niin pitää tehdä, kun murhaajaa liikkuu sielä? Mua turhautti ihan hirveästi se. Mulle se ei luonu oikeanlaista jännitystä. Haluaisin joskus lukea dekkarin, jossa ei tommosta paskaa tehä vaan toimitaan järkevästi ja turvallisuus huomioiden. Kyllä se jännitys syntyy muustakin ku tommosesta typeryydestä. Aloin ihan kihiseen kiukusta ku kirjotan tätä. 😅 Elegialle hieman avauduinkin asiasta, ku välttelin kirjan pahoinpitelyä. 

Noh, tää kirja jäi semmoseen kohtaan, että uskon lukevani seuraavan osankin, sitten ku se joskus ilmestyy. Huolimatta kiukusta.

Semmosta. Onko kellään tullu lukemisen aikana oloa, että haluaa heittää kirjan seinään?