Maika Moulite & Maritza Moulite: The summer I ate the rich & Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme

 Kaksi nuortenkirjaa, jotka käsittelevät surua, pelkoa, vaikeita tapahtumia ja myös itsensä tuntemista ja löytämistä.

Maika Moulite & Maritza Moulite: The summer I ate the rich

 

Tää oli kirja zombista, Briellestä, joka rakastaa kokkaamista ja hmm, haluaa syödä ihmisiä? Kun Briellen äiti menettää työnsä, Brielle alkaa tehdä salaa extratöitä, että heidän kahden hengen perhe selviäisi. Paljon tapahtuu ja Brielle kokkaa rikkaille ja sekoittaa ruokaan ihmislihaa ja kaikki rakastavat hänen ruokiaan, tietämättä mitä syövät. Mutta sitten...

 

Tämä on sellainen fantasian ja kauhun sekoitus tää kirja. Oli kyllä koukuttavaa luettavaa! Upposin lukemaan Briellen elämästä ja touhuista ja oli kyllä melkoista. Se hänen zombiutensa syntyperä tulee myös esille tarinassa ja oli kyllä melkoinen sekin. Ehdottomasti aion lukea lisää Mouliteitten kirjoja.

Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme 

suomentanut Helene Bützow

 

 Tää on tarina kolmesta sisaruksesta, joitten äiti on kuollut. Siitä on vaikeaa päästä yli ja isäkin on ihan vetäytynyt kuoreensa. Kaikki he, Chichi, Tana ja Mati, oireilevat tuota vaikeaa kokemusta omalla tavallaan. Sitten tilanne menee siihen, että isä päättää raijata koko perheensä Zimbabween. Lapset haluais pysyä kotona Lontoossa, mutta ei auta. Niinpä matkaan lähdetään ja mukaan lähtee myös Matin näkemä henki Meticais. Zimbabwessa surun käsittely jatkuu ja alkaa edistyä.

 

Tää oli musta oiva teos surusta ja sen käsittelystä. Siinä on ihan oma prosessinsa ja lapsilla se saattaa näyttäytyä erillain kuin aikuisilla. Pidin tästä, oli juonen käänteitä ja oli kaikkea. 

T. L. Huchu: The library of the dead & Silja Sillanpää & Pasi Pitkänen: Ouroboros: Sateenkaarikärme

 Kaksi ahmittavaa fantasiakirjaa! Näihin kyllä upposi ihan täysin.

T. L. Huchu: The library of the dead

Ropa on tippunut koulusta pois ja tekee töitä elättääkseen isoäitinsä ja pikkusiskonsa. Ropalla on kyky nähdä kuolleita ihmisiä, aaveita. Työkseen hän toimittaa näiden aaveiden viestejä heidän läheisilleen, jotta he pääsevät jatkamaan matkaa tuonpuoleiseen, eivätkä jää tähän välitilaan. Yksi tällainen työkeikka paljastaakin jotain pimeää Edinburghin syövereistä ja Ropa ei pysty jättämään asiaa sikseen. Siitä alkaakin sitten jännittävä seikkailu, jota minä sitten ahmin menemään.

Silja Sillanpää & Pasi Pitkänen: Ouroboros: Sateenkaarikärme

Kuumepäissäni en muistanu ottaa kuvaa tästä kirjasta, mikä harmittaa, koska nautin niin paljon tän kirjan lukemisesta. 

"Uusi mysteerisarja alkaa!

Lumoava tarina vie lukijansa maan alla kulkevan salaperäisen käärmejunan kyytiin. Taidokkaan tekijäkaksikon fantastinen sarja on täynnä kihiseviä salaisuuksia, joiden selviämistä odottaa henkeään pidätellen!

12-vuotias Kivi asuu isovanhempiensa luona matelijakaupan yläkerrassa. Kun vanhukset viedään hoitolaan, karkaa Kivi lemmikkikäärmeensä Nijin kanssa etsimään maan nielemää äitiään. Kivi päätyy rautatieasemalle, jonne matelee riimuin koristeltu käärmejuna. Alkaa huimaava seikkailu, jonka aikana Kivi joutuu pohtimaan, milloin todellisuus muuttuu tarinoiksi ja tarinat totuudeksi.

Maanalainen juna vaunuineen kuhisee taikavoimaisia käärmeitä, riimumerkkejä ja mysteereitä – ja luo nahkansa tarinan edetessä aina uudelleen. Oppaakseen Kivi saa teini-ikäisen, tuittupäisen Dian. Mutta onko tähän luottamista? Taikka Boaan, junan pistäväkatseiseen johtajaan?"

Tää oli myös ihan ahmittava tarina. Yheltä istumalta luin ja oisin heti halunnut jatkaa seuraavaan kirjaan. Se ilmestyy nyt tässä kuussa, että en ihan vielä pääse sitä lukemaan. Tykkäsin eritoten siitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat junaan. Hieman erilainen miljöö se! Kuvitus oli myös tässä kirjassa viehättävää, pidin siitäkin kovasti. Nyt malttamattomasti odotan, että se seuraava kirja ilmestyy kohta ja pääsen lukemaan sitä.

Tummiin vesiin

Olipa kuulkaa hitaasti luettu kirja tämä! Mulla kesti ja kesti saada Tummiin vesiin luettua. Se kesti, vaikka tarina olikin mielenkiintoinen. Toisaalta, tarina oli myös ahdistava, että ehkä siksi kestikin.

Julesin Nel-sisko yrittää jälleen kerran soittaa hänelle ja Jules ei vastaa, niinkuin ei ikinä vastaa. Sitten Jules saa tietää, että Nel on kuollut. Että Nel on hukuttautunut. Jules joutuu palaamaan vanhaan kotipaikkaansa ja kohtaamaan vaikean menneisyytensä. Kuitenkaan hän ei usko, että Nel tappoi itsensä. Nelillä oli nimittäin menossa tutkimukset kirjaan Hukkuneiden mutkaan kuolleista naisista. Ne tutkimukset vaan kävivät Nelille vaarallisiksi.

Nämä Hukkuneiden mutkaan liittyvät tapahtumat ja juonen käänteet ahdistivat mua, samoten kuin muutamat henkilöhahmot olivat aika ahdistavia. Samaan aikaan ne Hukkuneiden mutkan tapahtumat olivat aika mielenkiintoisia ja Nelin kirjan luvut tarinoina mielenkiintoisia.

Herättelevää kirjassa oli se, että Julesin ja Nelin väleistä näki selvästi sen, mitä paskaa puhumattomuus aiheuttaa. Että kun vain olettaa jonkin asian olevan näin ja siksi ei puhu. Ja kun lopulta sitten selviää, että jos vain olisi puhunut, niin olisi selvinnyt, että olettamus oli täysin väärä ja aikamoiselta tuskalta olisi vältytty. Siksi pitäisi olettamiset jättää vähemmälle ja puhumista lisätä enemmän. 

Kirjan loppu ja tarinan pääpahis/pahikset oli tavallaan yllätys ja tavallaan ei. Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä ja sen lukeminen kannatti, vaikka hitaasti multa edistyikin.

Muistojen kirja

Astu harhaan- blogin Smagardi kirjoitti viime vuonna Petina Gappahin Muistojen kirjasta blogiinsa ja se jäi jotenkin niin mieleen, että kun kirjastossa sitten tämä kirja tuli vastaan, ni tartuin siihen ja lainasin. Aika samaa mieltä olin Smagardin kanssa tästä kirjasta.

Memory on albiinonainen, joka istuu vankilassa Hararessa ja odottaa kuolemantuomiotaan toimeenpantavaksi. Häntä syytetään kasvatti-isänsä murhasta. Sellissä istuessaan hän kirjoittaa tarinaansa amerikkalaiselle toimittajalle siinä toivossa, että kuolemantuomio saataisiin kumottua.

Tarina ei alkuun ihan vedä, mutta sitten kun se lähtee liikkeelle, sitä on mennyttä. Memory kertoo tarinaansa ja lukijana sitä ihmettelee vain, että mitä ihmettä tapahtuu. Vankilan olot ovat melkoiset ja Memoryn tarina on melkoinen. Vähä vähältä paljastuu, että mitä on tapahtunut ja miksi ollaan päädytty siihen pisteeseen, että Memory istuu vankilassa. 

Kirja pistää miettimään ihmisen mieltä ja muistoja. Kuinka tulkinta asioista voi olla ihan väärä ja saa ihmisen uskomaan jotain, mikä ei ole kuitenkaan totta, vaikka se tulkitsijalle itselleen onkin totta. Kirja pistää miettimään elämää, sen tarkoitusta ja määrää. Se pistää miettimään traumatisoitumista ja sitä miten se vaikuttaa omaan elämään ja myös jälkeläisten elämään. Kirjassa on niin monia pohjavirtoja, syviä ja runsaita. Kirjan loppu sai myös miettimään sitä, että kun hyväksyy elämänsä sellaisena kuin se on, niin kuinka paljon mukavempaa se sitten voisikaan olla. Kirja on täynnä toivoa, vaikka se on täynnä karuutta ja vääryyttä. 

Tämä kirja on niin hyvä, että uskon lukevani tämän vielä toisenkin kerran joskus. Toisella lukukerralla saa varmasti irti vielä lisää.

Nainen junassa

Viimein minäkin tartuin tähän niin hypetettyyn Paula Hawkinsiin kirjaan Nainen junassa.

Oliko kirja hypetyksen arvoinen? No oli! Vei kyllä niin mennessään. Pidän kirjoissa tästä tyylistä, että välillä kertoja vaihtuu. Tässä kirjassa ainut vähän ärsyttävä asia oli, että aika välillä vaihtui. Piti koittaa olla tarkkana, että oliko nyt vuosi 2012 vai 2013, vaikka ne selkeästi kyllä lukujen alussa ilmoitettiinkin.

Juonen idea on minusta loistava. Kyllähän sitä tulee seurattua maisemia, kun liikkuu julkisilla ja saattaa huomata kaikenlaista. Varsinkin, jos kulkee aina samaan aikaan samaa reittiä. Päähenkilö Rachel oli minusta symppis muisti- ja alkoholiongelmineen. Muut henkilöt eivät olleet niinkään minun mieleeni.

Parasta kirjassa oli se, etten osannut arvata murhaajaa. Se tuli osittain yllätyksenä. Vaikka pakko sanoa, että toisaalta ärsytti paljon se, kuka paljastui murhaajaksi. Vaan siitäpä sen näkee, että moni kakku päältä kaunis! Ihminen voi olla niin ihana pinnaltaan ja onkin sitten aivan kamala oikeasti. Loppu oli myös tosi plääh. Se oli ainut huono asia koko kirjassa.

Ajattelin lukea Hawkinsin kirjoittaman toisen kirjan. Toivottavasti se on yhtä hyvä kuin tämä esikoinenkin!