Ihastuin tässä runokirjassa aika moneen runoon.
lumisen kuusen
surumieliset oksat
viiltävät ihoon jäätä
kettu oikaisee
tumman järven ylitse
uskoen elämäänsä
Kaikki runot olivat näin lyhyitä. Ne olivat kauniita. Niitä oli ilo lukea. Ne koskettivat. Niinkuin nuo kaksi yllä olevaa runoa.
Inger-Mari Aikio on runojensa kanssa hiipinyt mun elämään. Toivon, ettei hän hiivi pois.
