Taiye Selasi: Ghana ikuisesti & blogitauko

Ghana ikuisesti on tarina perheestä. Perheestä, jossa kaikki ei sujukaan niinkuin on ajatellut. Perheestä, jonka pakkaa valheet, häpeä ja etäisyys sekoittavat.

On isä, on äiti, on neljä lasta. Elämässä on kaikki hyvin, kunnes isä yhtäkkiä ottaa ja katoaa. Tämä kirja on tarina siitä, miksi isä teki niin ja mitä sen jälkeen tapahtui. Kaikki alkoi Ghanasta, siirtyy Yhdysvaltoihin ja lopulta päättyy takaisin Ghanaan. Lukiessa sivut kääntyvät kuin itsestään, kun tarina imaisee niin mukaansa. Sain perhe on kyllä omanlaisensa ja jokaisen perheen jäsenen tarina mielenkiintoinen. Kirjan lopussa ihan toivoin, että jatkuisipa tämä tarina vielä lisää. 

Sitte muihin asioihin. Tämä on viimeinen viime vuonna lukemani kirja ja sain kirjotettua tästä ees jotain. Tästä lähtee nyt mun blogitauko. Tää homma ei vaan suju ja tuntuu suorittamiselta ja vaikealta. Mulla ollu jo melkein vuoden se, etten saa luettua blogeja, enkä tiiä miksi. Samalla tää bloggaaminen on alkanu takkuaan ja nyt talven aikana ooon päätyny tähän, että päätin pitää taukoa tästäki. Ku ei tästä tuu kertakaikkiaan mitään. Pidän taukoa mun kaikista someista: tästä bloggerista plus facebook, twitter ja instagram hiljenevät myös. En tiiä kuin kauan tää kestää, mutta kestää sen mitä kestää. Tulee tarpeeseen! 

Malin Klingenberg: Pierun elämää

Ostin kummitytölleni joululahjaksi pierulorukirjan, koska hän niin rakastaa pieruhuumoria.

Ja siis tottakai luin tämän itse ensin, ennen ku annoin lahjan. Ja tää oli jopa hauska! Muhun ei kauheasti uppoa huumorikirjat ja vitsit, ku ne ei vaan yleensä oo mun huumoriin sopivia. Siksi mulla ei ollu odotuksia tänkään suhteen. Tämä sitten yllätti mut ilosesti, ku huomasin nauravani ääneen joillekin loruille. Kirjassa on myös Hannele Huovin kuvitus ja se on hieno. Että jos kaipaat kivaa pieruhuumorikirjaa ni tässäpä sellainen. 

Jacqueline Woodson: Brown girl dreaming

Toisen säeromaanini luin englanniksi. 

 

Jacqueline Woodson kirjoittaa omasta lapsuudestaan ja siitä millaista on olla musta 1960- ja 1970- lukujen Yhdysvalloissa. Hän on tavoittanut sellaisen lapsen viattomuuden näissä runoissa, mutta ei onneksi millään liian naiivilla tavalla. Tätä oli ilo lukea. Ahmaisin tämän viikossa. Runot myös pistivät miettimään elämää ja omaa perspektiiviä siihen. Suosittelen lukemaan tämän! Tämä löytyy myös suomennettuna.

Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky & Kati Närhi: Ei mikään

Tässäpä kaksi suomalaista sarjakuvaa, joista toinen oli vaikuttava ja toista en oikein ymmärtänyt.

 

Tuuli ja myrsky oli se vaikuttava sarjakuva. Se kertoo naisista, jotka ovat saaneet tarpeekseen miehien heihiin kohdistamasta väkivallasta. He ottavat ohjat omiin käsiinsä. Tämä on tarina siitä kun paskan lapiointi riittää. Pidin tästä ihan valtavasti. Väkisinkin hiveli mieltä, ku miehet saivat ansionsa mukaan.

Ei mikään taas oli se, jota en oikein ymmärtänyt. 

Kylän valtaa alakulo ja ihmisten käyttäytyvät sen myötä oudosti. Ajan kuluessa se alakulo poistuu kylästä. Tää oli aika sekava. Kaiken sekavuuden keskeltä olin nappaavinani tän kirjan ydinsanomaksi sen, että masennus/apatia/huono kausi ei ole ikuista, vaikka siltä saattaisikin tuntua. 

Ootko lukenu kumpaakaan näistä? Jos, niin mitä pidit?

Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö

Tunisian tapahtumat vuodelta 2011 arabikevään tiimmellyksessä ovat kyllä jääneet mulla vähän pimentoon. Tässä kirjassa Lina Ben Mhenni kertoo niistä.

 

Ben Mhenni on aktivisti ja tuolloin hän somessa kirjoitti ja levitti tietoa naisten oikeuksista niin blogissaan kuin Twitterissä ja Facebookissa. Arabikevään aikana hän matkusti maassaan ja dokumentoi sen tapahtumia. Tässä kirjassa hän kertoo näkemästään ja kokemastaan. 

Kirja on lyhyt, 63 sivua, ja pohjautuu Lina Ben Mhennin blogikirjoituksiin. 

Sabrina Symington: First Year Out

Mua on kiinnostanut lukea näitä trans-aiheisia sarjakuvia ja niitä meijän kirjastosta on ihan ok:sti löytynytkin.

 

Tämä on kanadalaisen Sabrina Symingtonin sarjakuva omasta transitiostaan sukupuolenkorjausleikkauksineen kaikkineen. Tarina vei mukanaan ja sain uutta tietoakin. Suosittelen kyllä lukemaan!

Zlata Filipović: Zlatan päiväkirja

Luin Zlatan päiväkirjan lapsena. Olin muistaakseni neljännellä luokalla sillon. Kirja on jääny mieleen, vaikka sisältö ei sen kummemmin.

 

Lyhykäisyydessään tässä on 11-vuotiaan Zlatan päiväkirja Bosnian sodan ajalta. Zlatan perhe asuu Sarajevossa ja hän kirjoittaa kokemuksistaan siellä. Suht mielenkiintoista luettavaa, mutta aikuselle minulle jo vähä tylsää. Muistelen tän lapsena olleen paljon mielenkiintosempi. Toisaalta mietin, että onko vähän tylyä sanoa tylsäksi, mutta onko sota joskus jotenkin mielenkiintosta? Ei mun mielestä. Sota on aina väkivaltaa ja väkivalta on todella tylsää. Sota on monelle selviytymistaistelu ja se selviytyminen voi kyllä olla mielenkiintosta. Se myös sai mut lukemaan tämän loppuun asti.

Mun mielestä on arvokasta, että esimerkiksi tämä päiväkirja ja myös Anne Frankin päiväkirja on julkaistu. On hyvä, että jälkipolville jää jälki ja todistus siitä, millaista elämä on ollut sodan aikana. Eihän itsekään muuten tietäisi. Voi vain kuvitella ja kuvitelmat ei kyllä vastaa aina todellisuutta. Lukemisen kautta myös asiat paremmin realisoituu, kun lukee kuvauksia elämästä sodan keskellä. Ainakin minulla niin.

Kuin moni muu on lukenu tän? Tiiättekö muita tän kaltaisia kirjoja kuin Zlatan päiväkirja ja Anne Frankin päiväkirja? Saa vinkata! Vois olla ihan mielenkiintoista lukea lisää. Ton Anne Frankin päiväkirjan aion lukea vielä uudelleen. Sen luin lapsena samoihin aikoihin kuin tän.

Kopano Matlwa: Evening Primrose

Tämäki kirja oli aika täräyttävä. Se kertoo Masechabasta, joka opiskelee lääkäriksi ja joka työvuoron aikana raiskataan. Se kertoo xenofobiasta. Se kertoo surusta. Se kertoo ystävyydestä.

 

Miten kipeitä asioita voikin sanoa niin kauniisti? Miten rumista asioista voi syntyä jotain niin kaunista? Kopano Matlwa osaa pukea sanoiksi tämän kaiken: traumat, suru, ystävyys. Ja myös tuon xenofobian, mikä täälä Suomessakin jyllää.

Minusta tuli tämän kirjan lukemisen aikana Kopano Matlwan fani. Haluan ehdottomasti lukea myös muut hänen kirjansa.

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Tämä olikin upea teos tää Sudenveri. Se kertoo suomalaisista ihmissusista, rakkaudesta, salaisuuksista, oman tien kulkemisen tärkeydestä ja eritoten siitä kuinka tärkeää on tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

 

Tää oli yks parhaita kirjoja, mitä viime vuonna luin.  Tää oli koskettava, välillä vitutti, välillä riemastutti. Herätti tunteita! Tarina myös vei mennessään, kun seurasi Vargan, Marraskuun, Martan ja Rasmuksen tarinaa. Oli jännää kurkistaa susien maailmaan, miten he toimivat yksin ja miten he toimivat laumassa. Oli jännää seurata Vargan ja Rasmuksen elämää ihmisten maailmassa. Ärsytti Martta, kun hän yksin tiesi mikä on parhaaksi Laumalle ja kun hän ei kuunnellut Vargaa ja Rasmusta. Riemastutti Rasmuksen päämäärä saada olla sellaisena kuin on, epämuodostuneena ihmissutena ja ihmisenä. Vaikka myös pelotti hänen puolestaan. Ärsytti Varga silloin kun hän jahkasi suhdettaan Marraskuuhun ja toisaalta myös Marraskuu kun antoi Vargan jahkata. Vargassa ja Rasmuksessa oli hyvä, kun he vastustivat Martan päsmäröintiä ja pitivät puoliaan, että saisivat olla omia itsiään. Kunnon ihmissuhde- ja susisuhdekiemuroita!

Kokonaisuutena kirja oli mahtava. Todella hyvä! Kirja myös jäi sellaiseen paikkaan, että tähän voisi myös kirjoittaa jatko-osan. Toivon totisesti, että Kangasvuo kirjottaa tähän jatkoa! Se olisi ihanaa! <3

Mikä ihmeen uussuomalainen?- novelliantologia

Maahanmuuttajataustaisten kirjoittama novellikokoelma. Kiinnostaa! Tää on koottu vuonna 2008 pidetyn kirjoituskilpailun voittajien ja parhaimmiston kirjoituksista.

 

Tää oli mielenkiintoista luettavaa, varsinkin, kun en ole novelleja kauhean paljoa lukenut. Tässä oli 13 novellia, joista ensimmäisenä kirjoituskilpailun voittajan novelli. Tätä lukiessa mietin, että haluaisin kaikilta kirjoittajilta lukea lisää. Että voi ku Suomessa julkaistais enemmän maahanmuuttajien kirjotuksia, kirjoja, kaikkea.

Novellit tässä antologiassa ovat hyvin erilaisia niin kirjoitustyyliltään kuin aiheiltaankin. Sekin teki tän lukemisesta mielenkiintosta. Annan ison suosituksen tän lukemiselle!

PS: Kaikille parempaa uutta vuotta 2021!

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Ah, mikä kirja tää oli! Sinisalo kyllä sai mut kertalaakista fanikseen. Miten voi jostain chileistä saada aikaan tällaisen kirjan, tällaisessa maailmassa, koukuttaen lukijansa kääntämään sivun toisensa jälkeen?

 

Tää on dystopia. Suomi on Eusistokraattinen tasavalta. Vuosi on 2013. Ihmisiä jalostetaan, eritoten naisia. Terveysviranomaiset valvovat kaikkea. Nautintoaineet ovat kiellettyjä ja chili on se kaikista kielletyin. Vanna ja Jare ovat sotkeutuneet chilin diilaamiseen. Vannan sisko Manna on kuollut/kadonnut ja Vanna haluaa tietää, mitä hänelle tapahtui. Vanna ei ole sitä miltä näyttää ja sen lisäksi hän on koukussa chiliin. Helpotusta chilin saantiin tulee, kun Jare tutustuu kulttiin, joka kasvattaa chilejä ja Auringon ydin astuu kehiin. Tää kaikki kehrää mielenkiintoisen kudoksen ja kirjaa ei olisi halunnut laskea käsistään. On nää dystopiat kyllä melkoista luettavaa!

Mää tajusin vasta kirjan luettuani, että miten ton kannen kuva liittyy tähän kirjaan. Katoin aiemmin vaan, että se on sydän, mutta sehän onkin chili, Auringon ydin!

Aino Louhi: Mielikuvitustyttö & Juliana Hyrri: Satakieli joka ei laulanut

Tässä olisi kaksi jollain lailla samankaltaista, mutta kuitenkin täysin erilaista sarjakuvaa.

Mielikuvitustyttö kertoo ihmissuhteista. Lapsena, teininä, aikuisena. Se kuvaa sitä suurta epävarmuutta, mitä ihmissuhteiden suhteen voi tuntea. Sitä miten voi olla niin näkymätön ja sitä miten voi tulla nähdyksi. 

Kuvitus tässä kirjassa vei lapsuuteen. Aino Louhi on kuvittanut paljon lastenkirjoja ja sivujen kääntely toi tuttuuden tuntua hänen kuvituksensa kanssa.

 

Hyrrin sarjakuva-albumi oli sellainen, että tuntuu, ettei osaa sanoa mitään tästä. Se oli maailma, joka muuttuu yhtäkkiä. Lapsen maailma. Tässä on kuusi eri tarinaa. Tarinat tulivat kohti, koskettivat, ärsyttivät, inhottivat, liikuttivat. Kaikkea ei edes ymmärtänyt. Jotain tuttua tarinoissa oli, mielen laidalla liikkuvaa.

Oletko lukenut näistä kumpaakaan? Mitä tykkäsit?

Petteri Poukka: Seppo - Hyvän mielen konsultti

Seuraatteko somessa Seppoa? Mää seuraan Twitterissä. Seppo on tollanen supersöpö nelijalkainen. Siksi kiinnosti tää kirjaki, ku hoksasin, että Seposta on tehty kirja.

 

Tää on vähä kuin Sepon elämäkerta. Hänen tarinansa kerrotaan pentuajoista tähän päivään. Kirjassa on paljon kuvia, kerrotaan Sepon edesottamuksista, Sepon suuresta juustorakkaudesta jne. Mukavaa luettavaa! Jos haluat hyvää mieltä niin ehdottomasti tartu tähän kirjaan! Tää kirja saa hymyn huulille.

Maryan Abdulkarim & Eveliina Talvitie: Noin 10 myyttiä feminismistä

Feminismi kiinnostaa. Siksipä tartuin tähän Abdulkarimin ja Talvitien kirjaan.

 

Kirjassa Abdulkarim ja Talvitie keskustelevat kymmenestä eri myytistä feminismiin liittyen. Se oli mielenkiintoista luettavaa. Vähän kuin salakuuntelis toisten keskusteluja. Kirjan lukemalla palas feminismin perusasioiden äärelle ja se on välillä hyvä tehdä niin.

Margot Lee Shetterly: Hidden figures - Varjoon jääneet

Tää kirja vaikutti mielenkiintoiselta, varsinkin kun en ollut koskaan kuullutkaan tän kirjan asiasta: mustat naiset Nasan leivissä matemaatikkoina ja tärkeänä osana avaruushommia, esim. kuulentoa.

Harmittavasti kirjan hahmot jäävät etäisiksi. Heidän ajatuksiaan ja tunteitaan ei kerrota, vaan heidän tarinansa kerrotaan etäältä, etäännytettynä. Kuin lasin läpi. Oisin kaivannut sitä, että päähenkilöiden lähelle ois päässy. Toivottavasti elokuva tuo hahmot lähemmäs. Aion nimittäin katsoa sen tässä joku päivä.

Kirjassa on myös harmittavan paljon kirjoitusvirheitä ja sanojen väärin taivutuksia. Niitä oli normaalia enemmän, mitä kirjoissa yleensä.

Ärsyttävää ja rasittavaa oli, miten kirjassa koko ajan puhutaan Amerikasta, kun pitäisi puhua Yhdysvalloista. Amerikka tarkoittaa Pohjois- ja Etelä-Amerikan mannerta, ei Yhdysvaltoja. 

Ihan ok kirja tää kuitenkin oli. Lukemisen arvoinen. Tarina eteni koko ajan jouhevasti ja aihehan oli mielenkiintoinen ja sen takia jakso kirjan lukea loppuun asti.

Ps: Hyvää joulua kaikille niille, jotka joulua viettävät!

Jenni Pääskysaari: Sinä olet...

En ees tiiä, että missä törmäsin tähän kirjaan. Aika kauan kerkes hyllyssä lojua, ennen kuin tartuin tähän.

 

Ku sain luettua tän, mietin vaan, että voi ku tällanen kirja ois osunu mun käsiin sillon ku olin teini! Ois kyllä ollu tarpeeseen, olin niin hukassa ja pahoinvoiva ja kaikkea. Käytännössä tässä kirjassa avataan kaikki ne asiat, millä on merkitystä elämässä. Tunteet, ajatukset, tavat jne. Ne avataan lyhyesti ja ytimekkäästi. Täyttä tavaraa tämä kirja siis! Tärkeintä musta tässä kirjassa oli se, että lukijaa kannustettiin olemaan oma itsensä. Hieno kirja! Sai tälleen yli 30-vuotiaanakin tsemppiä ja kannustusta itselleen.

Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia & Nina Hemmingsson: På a svarar jag hej då

Taas pari ihan erilaista ja erityylistä sarjakuvaa! Niemensivu ja Hemmingsson on mun mieleen molemmat.

Niemensivun sarjakuva-albumissa oli neljä lyhyttä kummitustarinaa. Ne oli semmosia kivoja ja jäivät vähän kaivelemaankin niiden loput. Ai että! 

Tykkään todella paljon Niemensivun tyylistä. Hänestä on pikkuhiljaa kehkeytyny yks mun lempparein sarjakuva-artisti.

Hemmingssonin sarjakuva-albumi on täynnä omanlaistaan huumoria. Kaikkea en ymmärtänyt, mutta jotkin saivat naurahtamaan. Mää niin toivosin, että näitä suomennettaisiin lisää! Hemmingsson on kuitenkin useamman sarjakuva-albumin tehny. Näissä on jotain, joka kolahtaa muhun. Siltikin, vaikken kaikkea ymmärrä.

Stefano Mancuso: Kasvien vallankumous

Luin viime vuonna Mancuson Loistavat kasvit- kirjan ja ihastuin hänen tyyliinsä ja tämä aihe mua muutenkin kiinnostaa paljon.

 

Tässä kirjassa käytiin läpi kasvien älykkyyttä ja muistia, sekä rakennetta ja toimintatapoja. Mielenkiintoinen tieto oli esim. se, että kasvien aivot on hajautettuna koko kasviin, eikä niinkuin ihmisillä ja eläimillä on, että ne ovat vain yhdessä ruumiin osassa. Tän takia kasvit ovat paljon selviytymiskykyisempiä kuin ihmiset ja eläimet. Hurjan mielenkiintoista! Mun tiedonjano heräsi vahvasti! Tänkö takia oon opiskellu puutarhuriksi nuorempana? Ehkä se ei ollutkaan turha keikka.

Oispa kaikki tietokirjat tämmösiä. Tätä vaan uppos lukemaan. Se voi toki johtua mun mielenkiinnosta aihetta kohtaan. Saatoin tässä tätä kirjoittaissa eksyä myös kirjaston sivuille googlaamaan lisää kirjoja aiheesta. Yhden varasinkin. Siitä kuulette sitten ensi vuonna.

Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä & Jyrkänteen reunalla

Tässäpä kaksi Arnaldurin kirjaa, joissa toisessa pääosassa on Elínborg ja toisessa Sigurður Óli. Erlendur ei oo mailla halmeilla, koska hän otti lomaa ja lähti kotikonnuilleen. Kukaan ei saa häntä kiinni ja kukaan ei tiedä, missä hän tarkalleen ottain on.

Tässä osassa Elínborg selvittelee tyrmäystippojen avulla tehtyjä raiskauksia ja niihin liittyvää nuoren miehen murhaa. Siinäpä onkin pähkinä purtavana! Elínborgin perhettäki esitellään tässä kirjassa ja se on mukavaa vaihtelua, kun aiemmissa Erlendur on ollut pääosassa. Enivei, Elínborg pääsee jäljille ja lopputulos olikin mukavan kimurantin rikostutkinnan takana. 

Se mikä ärsytti tässä kirjassa oli se, miten raiskauksia pidetään suunnilleen kuoleman tuomiona ihmiselle. Kun ei se ole! Ei ihmisen elämä ole pilalla tai mitään. Tottakai vakava trauma aiheuttaa pitkäksikin aikaa elämään vaikeuksia, mutta niistä voi toipua niin, että elämä on taas elämisen arvoista. Vituttaa suoraan sanottuna tää raiskauksien uhrien tuomitseminen kylmään ja pimeään. Perkele.

 

Jyrkänteen reunalla oli sitten Sigurður Ólin elämää ruotivaa. Hän joutuu yllättäin todistamaan pahoinpitelyä ja siitä alkaa kiristysvyyhden setvintä. Vyyhti onkin melkoinen ja yllättäväkin. Matkassa ovat mukana myös Sigurður Ólin vanhemmat ja entinen avopuoliso Bergþóra, jonka kanssa Sigurður Óli vielä yrittää setviä välejään. Sigurður Óliin ottaa yhteyttä myös laitapuolenkulkija Andres, jonka lapsuutta hän päätyy selvittämään, saatuaan videonpätkän, jossa Andresia hyväksikäytetään lapsena.

Joo, pauhaanpa vähän lisää tästä seksuaalisen väkivallan seuraamuksista. Tässäkin kirjassa Andresin osalta oikein alleviivataan ja leimataan, miten noista traumaoista ei voi selvitä ja näin päätyy pultsariksi ja ties mitä. Kun se ei mene niin! Ei! Alkoholismi, kodittomuus ja huumeidenkäyttö ovat vain mahdollisia seurauksia vakavista traumoista. Niin voi käydä, jos ei saa apua. Niin voi käydä missä vain vakavissa traumoissa. Tässä oli hyvää se, että tuotiin esiin, että myös miehet kokevat seksuaalista väkivaltaa. Silti vituttaa tuo järjetön toivottomuus, joka asian ylle on laskettu. Traumoista voi toipua. Piste.

No, molemmissa kirjoissa oli mukaansa tempaava juoni, vaikka nuo muutamat asiat ärsyttiki paljon. Tykkään näistä Arnaldurin dekkareista paljon. Varasin seuraavan osan ja se on ilmeisesti viimeinen suomennettu osa tässä sarjassa. Sitte mun pitää siirtyä muiden Arnaldurin dekkareiden pariin. Vähän on snif- olo sen takia.

Gengoroh Tagame: My Brother's Husband, vol.2

Luin tän Tagamen mangan ekan osan kesällä. 

Mää oon ihan tylsä, ku en osaa tästä oikein muuta sanoa, ku että tää on ihana tarina. Mutta sitä tää on! Kana on edelleen mun lempparein hahmo, vaikka hänen nimensä ei näin suomalaisena ole oikein kaunis. Tässä osassa Miken vierailu on päättymässä ja hän lähtee lopussa takaisin Kanadaan. Muuta sanottavaa ei nyt oo, ku että ihanaa, ku voi lukea ihania tarinoita. Ne tekevät hyvää mielelle! <3