28 helmikuuta, 2022

Kaksi kirjaa unettomuudesta

Kaksi erilaista kirjaa unettomuudesta. Toinen on keskittynyt unettomuuden hoitoon ja toinen enemmänkin tietoon unesta ja unettomuudesta.


Tuula Tanskanen, Eero-Matti Gummerus, Ville Ritola, Katinka Tuisku & Jan-Henry Stenberg: 
Irti unettomuudesta

Sain tästä kirjasta hyödyllisiä vinkkejä unettomuuteni taklaamiseen. Tää kirja oli hyvin selkeä ja johdonmukainen.




Esimerkiksi tää alapuolella oleva kuva on täynnä hyödyllisiä ohjeita, jotka voivat auttaa nukkumaan paremmin. Myönnän, ettei kaikki ole mulla käytössä ainakaan niin paljon, että siitä olisi hyötyä. 



Tän alapuolella olevan kuvan ohjeen otin käytäntöön. Muutin siis iltarutiiniani niin, että en lue enää sängyssä pari tuntia unen tuloon asti, vaan luen sohvalla niin kauan, että alkaa väsyttämään ja menen vasta sitten sänkyyn. Meni kyllä hetki tottua tähän.






Minna Huotilainen, Leeni Peltonen, Helmi Uusitalo & Silja Vahtokari: 
Uni ja unettomuus

Tässä kirjassa oli tosiaan paljon tietoa unesta ja siitä mikä kaikki siihen vaikuttaa. Tästä kirjasta en saanut niinkään vinkkejä unettomuuden hoitoon, vaan ennemminkin ymmärrystä itseäni kohtaan. Esim. alla oleva kuvaus kuvastaa hyvin minua.

"Monet psyykkiset ominaisuudet ovat tyypillisiä taustatekijöitä, jotka altistavat unettomuudelle. Unettomien tiedetään muita useammin olevan huolehtivaisia ja tunnollisia. He ovat useammin taipuvaisia myös perfektionismiin eli pyrkivät suoriutumaan tehtävistä täydellisesti. Ylitunnollisuus puolestaan altistaa stressille ja ylivireydelle, jotka vaikeuttavat nukkumista."




Sisällysluettelosta alla saa hyvän kuvan kirjan sisällöstä, joka on mielestäni hyvin kattava.




Tässä alla on kellonajat sen mukaan, että ootko aamuvirkku vai iltavirkku. Itse olen aina ajatellut olevani enemmän aamuvirkku kuin iltavirkku. Näitten kelloaikojen perusteella en ole kumpikaan, mikä yllätti minut. 




Oon muuten aiemmin lukenut uneen liittyen Matthew Walkerin kirjan Miksi nukumme. Uni kiinnostaa minua, koska olen ollut lapsena jo uneton. Lainasin vielä yhden kirjan unettomuuteen liittyen. Katsotaan millainen se sitten on!

Mites te? Oletko uneton, vai nukutko hyvin? Itselläni unettomuus on yleensä kausittaista ja eikä kestä kuukausia niinkuin nyt ekaa kertaa. 

Lisäys: Unohdin laittaa maininnan, että HUS:sta voi saada nettiterapiaa unettomuuteen. Siihen riittää lääkärinlähete ja asuinpaikalla ei oo väliä. Eli minä täältä Oulusta voin lääkärinlähetteellä saada Husista ton unettomuusterapian, jos haluan.

25 helmikuuta, 2022

Ina Mikkola: Valtakirjani

 Käsikirja ja self help- kirja vallasta. Tää yhtäaikaa herätteli ajatuksia ja toisaalta taas ei ollut oikein mun kirja.




Mulle kirjan suurin anti oli lopulta se, että ymmärsin, että minullakin on valtaa, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Koska en ole politiikko enkä toimitusjohtaja tai muu, se mun valta on oman elämän piirissä. Se valta on ihan yhtä tärkeää, kuin kaikki muukin valta. Pystyn vaikuttamaan siihen mihin pystyn. Se ei ole mitätöntä, vaikka suuressa mittakaavassa siltä näyttäis. Se tuntui minusta myös tosi lohdulliselta. Mun vallassa on omaa elämääni koskevat asiat: mitä teen, mitä syön, millon nukun, mun puoliso, mun ystävät, missä asun, jne. Minulla on vaikutusvaltaa kaikkiin näihin asioihin. Valta näissä asioissa tuntuu ehkä hassulta sanalta, mutta sitä se kuitenkin on. 

Kirjassa on tehtäviä, joiden avulla harjaantua kohti valtaa ja ymmärtää valtaa. Itse luin vain ne läpi, ja muutamia kohtia mietin jonkin verran. Ihan kelpo kirja tää on, vaikka ei ollut oikein mun juttu lopuissaan.

24 helmikuuta, 2022

Yayoi Kusama:Äärettömyydessä

Tämä olikin jännä luettava! Tän kirjan tyyli on suoraan jostain kymmenluvuilta, jota en osaa nimetä. Muistan lapsuudesta tämän tyyppisiä kirjoja. Ja nimenomaan tällaisia tietokirjoja. Onkohan tää joku 1980-luvun tyyli? Kuka osais kertoa?




Kuvat kirjassa ovat hienoja, muuten ei kyllä päässy Kusaman töihin pintaa syvemmälle juurikaan. Ehkä olisin kaivannut tähän enemmän Kusaman omaa ääntä, enkä tutkijoiden analyysia hänen urastaan ja töistään. Onneksi tässä kirjassa oli tosiaan paljon kuvia Kusaman töistä. Hänen työnsä ovat todella hienoja, pidän niistä. Joitain hänen töitään voisi tuijottaa minuuttitolkulla ja vaan ihastella. Arvostan myös sitä, että Kusama on ollut itselleen uskollinen ja tehnyt työnsä oman päänsä mukaan.

En ollut muuten tiennyt, että Kusama on kirjoittanut myös kirjoja. Heräsi pieni kiinnostus niitä kohtaan.

Suomenkielisen luettelon toimitus: Sanna Tuulikangas ja Erja Pusa
Kääntäjät: Anne Pade, Mayu Saaritsa ja Erik Miller

23 helmikuuta, 2022

Akwaeke Emezi: Makeaa vettä

Vihdoin minäkin pääsin lukemaan Emeziä! Ja olipa aika vau kokemus tämä kirja. Ei Emeziä turhaan kehuta pitkin nettiä. Makeaa vettä avautui mulle laveana tienä traumatisoituneen ihmisen mielenmaisemaan ja dissosiaatioon. Tunnistin itseni paikoin. Kerrassaan upea kuvaus dissosiaatiosta, täytyy sanoa!


 

Meillä kaikilla ihmisillä on arkipäivän dissosiaatiota, tyypillinen esimerkki siitä on se, että ajaa autoa ns. automaatilla ja perillä ihmettelee, että miten oon jo täällä. Tämmönen on hyvin lievää ja ihan normaalia. Kirjassa kuvataan dissosiaation vakavempaa versiota. Esimerkiksi Asughara syntyy raiskauksen seurauksena ja Asugharan ainoa syy olemassaoloon on Adan suojeleminen. Hän astuu kehiin aina ku Ada harrastaa seksiä ja näin suojelee Adaa muistamasta raiskausta. Tämmönen on aika tyypillinen esimerkki dissosiaatiosta ja siitä miten se toimii. 

Päähenkilöllä Adalla, jonka nimi oikeasti ei ole Ada ja jonka nimeä ei kerrota edes kirjassa, on useita dissosiatiivisia osia. On nimettömiä henkiä "me", on Vincent, aiemmin mainittu Asughara. Heitä Ada tapaa mielensä marmorihuoneessa. Tämän marmorihuoneen ymmärrän Adan turvapaikkana, johon hän voi paeta aina kun asiat ovat liikaa ja silloin dissosiaatio voi astua kehiin. Adan lapsuus on aika sirpaleista ja isoja juttuja täynnä, hänen äitinsä muuttaa toiseen maahan töihin, isä on etäinen jne. Dissosiatiiviset osat ovat syntyneet sen takia, turvaamaan ja suojaamaan Adan elämää. "Meidän" synnystä ajattelin niin, että kaikilla ihmisillä on valmius dissosiaatioon. Dissosiaatio on mielen suojauskeino ja se tapahtuu, kun asiat ovat liikaa. Toki dissosiaatio on aika järeä mielensuojauskeino, mutta toisaalta taas raiskauksen kokeminen on aika iso tarve sellaiselle ja Ada kokee niitä useita. 

Kirjassa tarina etenee ajasta ennen Adan syntymää Adan aikuisuuteen, jonnekin yli kahdenkymmenen ikävuoden päälle. Oli niin jännää lukea tätä kirjaa, kun tunnistin paikoin itseni kirjan kuvauksista. Tuollaista dissosiaatio on. Osat voivat vastustaa asioiden käsittelyä, kuten Asughara, joka ei halunnut Adan menevän terapiaan. Osat voivat myös ottaa vallan ihmisestä ja kun itse on taas paikalla, ei välttämättä muista ollenkaan tekemiään asioita tai kokemuksia. Se voi olla myös pelottavaa. Sitäkin kuvattiin hyvin kirjassa.

Mielestäni Emezi on kuvannut todella hienosti ja realistisesti tässä kirjassa dissosiaatiota, sen syntyä ja sitä miten se toimii. Kannattaa lukea tää! En kokenut tätä rankkana kirjana, vaikka tässä käydään läpi myös vaikeita ja raastavia asioita.

21 helmikuuta, 2022

Kaksi lgbt+ -sarjakuvaa

 Tässä kaksi hyvin erilaista lgbt+ -sarjakuvaa! Molemmista pidin paljon.


Sara Valta: Monisuhdetta - päiväkirjamerkintöjä polyamoriasta

Tämä oli osin tietokirjamainen sarjakuva, koska tässä oli myös paljon tietoa polyamoriasta. Osin tämä taas oli päiväkirjamainen ja kertoi Valtan elämästä ja ajatuksista. Tykkäsin piirrosjäljestä myös paljon. Olis mahtavaa saada lisää Valtan sarjakuvia luettavaksi. Oli myös tosi mukavaa yrittää yöllä tätä lukiessa olla nauramatta ääneen, kun tuli jokin huvittava kohta.




Trung Le Nguyen: The magic fish

Tää sarjakuva oli viehättävä ja ihana tarina! Pidin valtavasti siitä, miten päähenkilö Tiên tarinaan oli yhdistetty meille kaikille tuttuja satuja. Tiê lukee ääneen kirjoja äitinsä kanssa, jotta he oppisivat englantia. Heidän perheensä on paennut sotaa Vietnamista ja äiti haluaa oppia kielen paremmin. Vuodet kuluvat, mutta se silti jatkavat tarinoiden ääneen lukua. Tiêllä on salaisuus, hän on homo ja hän ei uskalla kertoa sitä vanhemmilleen. Hän pelkää heidän reaktiotaan. Eikä hän myöskään tiedä vietnamiksi sanoja, joilla kertoa asiasta. Tämä Tiênin tarina ja meille tutut sadut yhdistyvät ihanasti toisiinsa ja luovat hieman maagisen tunnelman tähän sarjakuvaan.

Sarjakuvassa mun verenpainetta nostatti ihanasti lyhyt juonenkäänne, jossa Tiênin opettaja saa selville Tiênin homouden ja ohjaa hänet puhumaan papin kanssa. Tää pappi on karsea ja sanoo Tiênille, että parempi olla kertomatta homoudesta vanhemmille, koska se olisi heille kuin hän kuolisi. Argh! Ja tämä sattuu juuri samoihin aikoihin, kun Tiênin isoäiti on kuollut ja hänen äitinsä matkusti Vietnamiin hautajaisiin. Niinpä Tiên ei tietenkään halunnut tuottaa enempää surua vanhemmilleen. 

Isä on muuten ihan sivuroolissa tässä tarinassa. Tarina keskittyy Tiênin ja hänen äitinsä väleihin.

Tää sarjakuva oli niin ihana, että haluan ehdottomasti päästä lukemaan lisää Trung Le Nguyenin sarjakuvia!




Ootko lukenut kumpaakaan näistä?

19 helmikuuta, 2022

Vuosi ilman somea

Tänään tulee vuosi siitä, kun lopetin somen käytön. Mun kohdalla se tarkoittaa sitä, etten ole vuoteen käyttänyt Facebookia, Instagrammia ja Twitteriä. Käytin niitä pitkään lähes joka päivä. Facebook mulla on ollut vuodesta 2009, Instagram vuodesta 2015 ja Twitter 2019 aktiivisessa käytössä. Muistaakseni nämä näin.


Kaunis auringonlasku aluevaalipäivänä.

Tuli tuo päivä vuosi sitten. Tuntui, että mun mitta tuli ihan täyteen somesta. Siitä, miten se aiheutti mulle stressaantunutta oloa, fomoa (fear of missing out), sai olon hermostuneeksi, tunteet saattoi mennä laidasta laitaan somea selatessa, puhelin eksyi käteen heti kun oli hetkenkin tylsää jne jne jne. Eniten haittasi se miten some sai olon hermostuneeksi ja kropan käymään kovilla kierroksilla ja tuo tila muistutti traumatilaa, joka mulla tulee kun tulee takauma tai muuten traumat päälle. Toiseksi eniten haittasi se, miten paljon aikaa someen upposi ihan huomaamattakin. Pelkästään twitterfeedin selaamiseen alusta loppuun meni äkkiä 2h. Siinä vaan istut koneella ja luet ja scrollaat menemään. Tai kun otti puhelimen käteen ja selas instagrammia ja katto instastooreja ja reelsejä ja huomasit taas menneen yli tunnin puhelin kädessä. (Btw. mun kättä rupes monesti särkeen tosta.) Sama homma, kun istut koneella ja selaat ja luet facebookin ryhmiä. Helposti meni vähintään tunti aikaa siihenkin ja monesti ylikin. Tän kaiken ollessa pohjalla ja ison some-ahdistuksen ollessa päällä, päätin aloittaa somettomuuden. En tehnyt päätöstä somettomuuden pituudesta. Ajattelin, että palaan sitten takas, kun en tunne tommosta stressiä ja ahdistusta somen suhteen. 

Somettomuus oli iso muutos. Aluksi olin hukassa, että mitä teen tällä kaikella ajalla, jota mulle vapautui somelta. Se todella näkyi arjessa ja tuntui hurjalta, että oon järkiään joka päivä viettänyt tunteja ja tunteja somessa. Piti totutella siihen, etten selaa somea jatkuvasti. Meni pari kuukautta siihen, etten enää ottanu puhelinta käteen selatakseni instagrammia. Poistin heti äpin puhelimesta. Poistin myös twitterin ja facebookin puhelimesta ja tietokoneen talletuksista. Tuntui heti vapaammalta olo. 


Kirjastoreissulla silmälasit jäätyivät.


Vuosi on nyt mennyt ja en ole vieläkään palannut someen. Enpä osannut odottaa, että näin kävisi. Mua edelleen ahdistaa liikaa ajatus somen avaamisesta, joten en siksi ole tehnyt sitä. Aika ajoin olen vuoden aikana miettinyt someen palaamista, mutta aina vaan ahdistus nousee päälle pelkästä ajatuksesta. Oon pohtinut asiaa ja tiedän, että oon käyttänyt somea pakopaikkana. Toiset turruttaa tunteet päihteillä tai muulla, minä tein sen somella. On ollut niin helppo avata some ja selata fiidejä ja uppoutua lukemaan ja katselemaan julkaisuja tunneiksi ja tunneiksi ja sitä myöten omat murheet ovat painuneet taka-alalle ja olo hetkellisesti helpottunut. Mutta siinä juuri on ollut se ongelma! Siksi somesta on tullut niin iso ahdistus, koska en tarvitse enää pakopaikkaa. Ja koska en tarvitse enää pakopaikkaa, somella ei ole tarjota minulle enää juuri mitään. Ja tuo ajatus ahdistaa minua. Mihin tarvitsen enää somea?

Kaipaan kyllä asioita somesta: facebookin vertaistukiryhmiä, instan stooreihin höpöttämistä, instasta ja twitteristä tiettyjä tyyppejä ja heidän juttujaan (esim. Saara Särmä, Javiera Marchant Aedo, Koko Hubara ja moni muu, joiden tilien nimiä en nyt muista), instan ja twitterin kirjatilejä, facen kirjabloggareiden ryhmää, somen vertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kaipaan myös ystävieni ja kavereideni päivityksiä. Rehellisesti sanottuna eniten kaipaan omien päivitysteni tekemistä ja ajatusten purkua ja paketointia ja sitä mukavaa tunnetta, kun tykkäyksiä ja kommentteja tulee ja koen saaneeni huomiota. Edelleen kuvia ottaessani huomaan ajattelevani, että tämän kuvan voisi laittaa instaan. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki olleet sen ajatuksen saattelemia.


Kävelylenkillä kauniissa maisemissa.


En ole täysin someton, jos ollaan kirjaimellisia. Mulla on whatsapp, jota käytän ainoastaan viestittelyyn, Goodreads-tili (saa pyytää kaveriksi!), jossa pidän yllä lukemisiani ja jossa toisinaan selaan feediä, että mitä muut lukee saadakseni lukuvinkkejä, tää blogger ja uutena tili myös Discordissa, jossa olen lukupiirien takia. Erona entiseen on se, etten roiku näissä tunteja päivittäin turruttaakseni tunteitani, vaikka huomaan kyllä oikein ahdistuneena aukovani niitäkin usein. Samaten uutissivustoja ja muita tulee auottua usein ahdistuneena ja tylsistyneenä. Tai tsekattua puhelin, että onko tullut viestejä. Kröhöm. Eli parannettavaa on edelleen.

En halua palata someen, koska mun päässä se on edelleen ajatusten ja tunteiden pakopaikka. Mun pitää muuttaa mun ajatusmaailma somen suhteen ihan uuteen uskoon, ennen kuin voin sinne palata. En tiedä kauanko siinä menee tai edes, että miten sen teen. En ole poissulkenut sitäkään ajatusta, että en palaa someen enää ollenkaan. Aika näyttää, että mihin päädyn! Ajatustyötä tässä on vielä paljon tehtävänä.

18 helmikuuta, 2022

Katri Syvärinen: Sinun tarinasi voima

Huh! Mistähän alkaisin purkamaan tämän kirjan lukemisen satoa? Tää herätti paljon miettimisen aihetta, vaikka en tykkääkään monissa tällaisissa self help- kirjoissa olevista henkisistä jutuista. Sitä oli tässäkin, esim. taikaelämä- ja taikavoimajutut, jotka ovat mulle täyttä diipadaapaa. Kun ohittaa ne, niin voi löytää jotain hyvääkin! Kuten tässä on tämän kirjan idea: minkälaista tarinaa kerrot itsestäsi, minkälaisia uskomuksia se sisältää ja miten voit muokata niitä uskomuksia, jolloin myös oma tarinasi muokkautuu parempaan suuntaan. Eikä se tarkoita epärehellisyyttä, vaan nimenomaan rehellisyyttä, kun poistaa ne vääristyneet uskomukset ja ajatukset siitä.




Kirja tosiaan herätti paljon ajatuksia ja tässä on lainauksia ja niistä heränneitä ajatuksia. Ne eivät ole siinä järjestyksessä, missä ne kirjassa oli. 

"Loista rohkeasti luontaista valoasi silloinkin, kun toiset yrittävät sitä himmentää. Joskus sinun taikavoimasi osoittaa valoa sinne, minne toiset eivät halua katsoa. He eivät ehkä halua nähdä sielusi koko laajuutta vaan yrittävät mahtaa sinut muottiin, joka tuntuu heidän mielestään turvalliselta. Mutta sinä et ole tullut tänne tekemään toisten olosta pelkästään turvallista tai mukavaa. Ole siis rohkeasti itsesi kokoinen." Tää kolahti siinä mielessä, että nyt ehkä ymmärrän vähän paremmin miksi 10v sitten elämäni pyörähtäessä täysin ylösalaisin niin moni ihminen hylkäsi minut. En mahtunut enää muottiin, siihen kiltin vanhoillislestadiolaisen tytön muottiin, enkä kiltin tyttären, siskon, sisaruksenlapsen jne. muottiin. Olin ottanut ihan järisyttävän askeleen kohti itseäni ja se ei passanut isolle joukolle ihmisiä, joten he hylkäsivät minut, ennemmin kuin oisivat kyseenalaistaneet omat ajatuksensa ja uskomuksensa. Heille olisi ollut liian epämukavaa kohdata totuus. Ja minä taas en voinut ottaa sitä askelta takaisin, koska en halunnut kuolla. Joten valitsin mieluummin elämän ilman perhettä ja sukua ja osaa ystäviäni kuin kuoleman. Jos kuulostaa dramaattiselta, ni onhan se sitä, mutta semmonen mun tilanne oli kirjaimellisesti. Piti valita elämän ja kuoleman välillä ja minä valitsin elämän.

"Olen kuvitellut, että minun pitäisi kiinnittyä johonkin yksittäiseen asiaan, löytää "se oma juttu" ja vaientaa ne miljoonat kutsut, joita sisältäni kuulen. Olen tuntenut tuskaa siitä, että irrottaudun asioista, jotka ovat pitkään olleet minulle tärkeitä ja joihin olen panostanut paljon. Olen jo etukäteen pelännyt, milloin minua lakkaa kiinnostamasta jokin, mikä minua juuri nyt kiehtoo." Niin määki oon kuvitellut! Oon ihan tosissani luullut, että jokaiselle on vain se yks oma juttu ja kiinnostuksenkohde/intohimo, josta kehkeytyy työ. Tai vaan yksi ainoa oikea rakkaus. Vaikka niitähän voi olla joka elämänvaiheessa omansa, juuri siihen hetkeen se oikea. Oli se sitten rakkaus tai intohimo tai työ. Mua kiinnostaa ihan hirmuinen määrä asioita ja mun on todella vaikeaa valita siitä kasasta se joku, jota haluaisin tehdä työkseni. Haluan ne kaikki! Ja mun uteliaisuus ja kiinnostus herää monesti ihan vähästä tai ihan yhtäkkiä. Niinkuin nyt se ala, jota haen keväällä yliopistoon lukemaan Ja minäkin pelkään, että se kiinnostus loppuu johonkin. Että jos pääsenkin yliopistoon lukemaan sitä ja sitten se ei ookaan se mun juttu. Kaikki tämmönen pelottaa ja silti sinkoilen innostuksesta asioiden suhteen. Ratkaisu varmaan on se, että yrittää päästä yliopistoon ja lukee sitten miljoona sivuainetta pääaineen rinnalla. 😂

"Riität myös rikkinäisenä." Auts. Tämä on todella vaikeaa muistaa. Mutta tää on totta. 

"Ydinuskomukseni oli, että minä en ole riittävä, joten en mielestäni osannut uupuakaan tarpeeksi perusteellisesti, jotta tarinallani olisi arvoa." Ah, tää! Ja tätähän myös yhteiskunta meille syöttää. Apua ei saa, kun ei ole riittävän huonossa kunnossa. Ja sitten kun on riittävän huonossa kunnossa, on liian huonossa kunnossa saadakseen apua. Itsekin sen olen saanut kokea. Ja toisaalta myös sitten kun alkaa toipua ni siitä voi seurata se, mitä seuraavissa lainauksissa on.

"Pelkäsin, että jos alan voida paremmin, ihmiset ympäriltäni kaikkoavat." Tätä minä oikeasti pelkään juuri nyt. Ihan kuin mun arvo ois siinä, että oon ikuisesti paskassa kunnossa. Ja en usko, että mun puoliso ja mun ystävät hylkää mut, jos voin paremmin. Mutta silti se pelko mussa elää ja se johtuu varmasti siitä, miten paljon hylkäyksiä koin n.10v sitten.

"Jos menettäisin jonkun ihmisen elämästäni vain siksi, että voin paremmin, ehkä sen ihmisen olisi aika mennä." Tämä oli hyvä muistutus!

"Usein pelkäämme sitä, että meillä alkaa mennä hyvin. Monilla on alitajuisia uskomuksia, jotka estävät onnistumisen ja elämästä nauttimisen." Tunnistan itseni tästä. En usko olevani hyvinvoimisen arvoinen. Ja en usko, että hyvinvointi on mahdollista, koska en ole kokenut sitä koskaan. Hyi ku tuo kuulostaa kamalalta, mutta tottahan se on. Tämä pelko on kuitenkin asia, jota mun pitää tutkia lisää.

"Sinulla on lupa olla voiman lähde myös itsellesi. Olet elämäsi tärkein ihminen. Olet ainoa, jonka kanssa varmasti vietät jokaisen hetken koko loppuelämäsi. Siksi on tärkeää opetella olemaan itselleen ihminen, jonka kanssa viihdyt." Niinpä! Tätä kohti olen mennyt askel kerrallaan viimesen 10v ajan. Olen enemmän ja enemmän oma itseni ja siksi viihdyn paremmin itseni kanssa ja siksi myös pidän nykyään itsestäni.

Tää kirja herätti todella paljon ajatuksia! Mitä tuumitte tästä? Ootteko lukenu? Mitä tykkäätte ylipäätään self helpistä?

16 helmikuuta, 2022

Tibor Noé Kiss: Inkognito

Tää kirja ehti olla mun hyllyssä pitkään oottamassa lukuvuoroaan, ennen kuin sain tartuttua siihen. Tätä on kyllä kehuttu ympäri kirjablogistaniaa.




 Välillä kirja oli yhtä listaa ja se teki tän lukemisesta aika raskassoutuista. Mulle se jatkuva listojen lukeminen teki sen, että kirjan aihe tahtoi hukkua niiden listojen alle, vaikka tässä kirjassa ei ole kuin 157 sivua. Tuli sellainen fiilis, kuin kaupassa lukisi kauppalistaa, vaikka ne listatut asiat olivat välillä hyvin kauniita.

Miten olla minä, kun ruumis on vääränlainen ja estää sen? Kissin kirja polveilee aiheen ympärillä. Ja voi todella sanoa, että kirjaimellisesti polveilee, koska nuo edellä mainitut listat. Kiss ei myöskään epäröi tuoda esiin vaikeita kysymyksiä ja ajatuksia aiheen suhteen. Se teki tästä kirjasta hyvän listoista huolimata. Luulen, etten vaan tajunnut listojen ideaa ja siksi aina ilahduin listojen välisistä asioista lukiessa. 

Tibor/Noémi on kirjan päähenkilö, joka ajattelee olevansa nainen, mutta ei silti ole satavarma. Hän kuitenkin aina välillä pukeutuu naiseksi, jolloin kokee olevansa oma itsensä. Ja kirjan kannessa olevien saappaiden osto on iso juttu. Saatikka niiden käyttäminen naiseksi pukeutuneena. Kirja kertoo tästä ja niistä pohdinnoista, sekä Tibor/Noémin perheen suhtautumisesta asiaan.

14 helmikuuta, 2022

Saara Turunen toim. ja Petra Maisonen toim.: Suurteoksia

Tällaisia kirjoja tarvitaan! Ja miksi? Koska miesten kirjoittamat kirjat kuuluvat automaattisesti, ilman sen kummempaa ajattelua, kirjallisuuden klassikoihin. Naisten kirjoittamat kirjat taas ovat vieläkin se poikkeus, joita pitää ajatella erikseen, että ne saadaan kuulumaan klassikoihin. Ja tässä kohti ei vielä edes mainita muiden (kuin naisten ja miesten) sukupuolien kirjoittamia kirjoja, jotka eivät kuulu ollenkaan kirjallisuuden klassikoiden piiriin, koska huomataanko niitä edes ajatella, toisin kun naisia jo nykyään. Vai osaako joku nimetä jonkun muun kun naisen tai miehen kirjoittaman kirjan, joka kuuluu klassikoihin? En minäkään.




Tämä kirja pitää hommata omaan hyllyynki. Ja sai niin hyviä kirjavinkkejä! Eritoten Malin Kivelän kirjoitus Seinästä sai mut innostumaan kyseisestä kirjasta suuresti. Innostuin niin paljon, että tsekkasin oman kirjaston sivut, että pääsisin lukemaan Marlen Haushoferin Seinän heti. Harmi, ku sitä ei löytynyt kuin saksaksi meijän kirjastosta. Sitten googletin, että voiko tämän ostaa jostain. Ei löytynyt suomeksi edes antikvariaateista. Argh! Mun innostus oli niin suurta, että Elegialleki jo suitsutin innostustani ja sain hänetkin vähän innostumaan tästä. Nyt me molemmat (ehkä) kytätään kirjaa netistä, että päästäis yhessä lukemaan Seinä. Mää onneksi pystyn sen myös kaukolainaamaan. Ihanaa, ku näitä vanhojakin kirjoja löytyy kirjastosta! <3



Kirjailijoiden kirjoitukset kirjoista olivat kaikki mielenkiintoisia. Jotain sytyttävää siinä on, kun pääsee lukemaan toisten merkittäviä kokemuksia heille merkittävistä kirjoista. Uteliaisuus ja intohimo kirjoja kohtaan ovat erittäin iso osa minun elämääni ja tässä sitä myös pääsi tyydyttämään vähän uudella tavalla. Näistä kirjoista en ollut lukenut kuin Leena Krohnin Tainaronin. Sentäs edes jonkun. Kohdekirjailijoista Zadie Smithiltä olen lukenut yhden kirjan, Swing Timen. Kun taas kirjoista kirjoittavista kirjailijoista luettuja ovat Nura Farah, Astrid Swan ja Koko Hubara 1 ja 2. Tiina Katriina Tikkasen kirja odottaa mua hyllyssä, mutta en ole vielä uskaltanut tarttua siihen. 

Haushoferin Seinän lisäksi mua rupes kiinnostamaan Lionel Shriverin Poikani Kevin, Zadie Smithin Nimikirjoitusmies, Gun-Britt Sundströmin Suhteista parhain (jota ei myöskään saa kirjastosta!) ja Sirkka Turkan Vaikka on kesä. 

Kävi mielessä, että Suurteoksista sais todella hyvän lukuhaasteen! Ois mielenkiintoinen!

Kuka muu on lukenut Suurteoksia? Tai jos et oo, niin kiinnostaako lukea?

12 helmikuuta, 2022

Ystävänpäivän lukumaratonin lopputulema meikällä

Nyt on lukumaraton taputeltu mun osalta! Hieman ehkä olympialaiset saatto vaikuttaa lukuaikoihin. Yritin lukea kirjaa samalla, ku seurasin olympialaisia ni sivumääriin meni paljon enemmän aikaa, ku menis normaalisti. 😁 



Mun kirjapino:

Katja Myllyviita: Tunne tunteesi
Huotilainen, Peltonen, Uusitalo, Vahtokari: Uni ja unettomuus
Carmen Maria Machado: Kahdenksan puraisua
Jocelyn Nicole Johnson: My Monticello
Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9
Hideo Yokohama: 64
Neil Gaiman: Unohdetut jumalat


Aloitin lukumaratonin perjantaina klo:10.55 ja lopetin lauantaina klo:10.55. Luin jokaista kirjaa jonkin verran, lyhyimmillään 7 sivua ja pisimmillään 65 sivua. Uni ja unettomuus- kirjan sain luettua ihan loppuun asti.

Sain luettua:
8h 38min
228 sivua

Tällainen oli mun lukumaraton tällä kertaa. Millonhan pääsis seuraavan kerran maratoonaamaan?

11 helmikuuta, 2022

Ystävänpäivän lukumaraton: mun lukupino

Osallistun Kirjan jos toisenkin- blogissa järjestettyyn Ystävänpäivän lukumaratoniin. Ihanaa taas lukumaratoonata! Tällä kertaa mulla himpun verran pienempi kirjapino kuin tammikuisella lukumaratonilla. Tosin kaksi samaa kirjaa on mukana kuin edellisellä lukumaratonilla, nuo kaksi päällimmäistä.



 

Mun kirjapino:

Katja Myllyviita: Tunne tunteesi
Huotilainen, Peltonen, Uusitalo, Vahtokari: Uni ja unettomuus
Carmen Maria Machado: Kahdenksan puraisua
Jocelyn Nicole Johnson: My Monticello
Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9
Hideo Yokohama: 64
Neil Gaiman: Unohdetut jumalat


Näillä lähtään maratonille. Aion alottaa sen nyt ennen puoltapäivää.

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset

Enpä osannut odottaa tähän kirjaan tarttuessani, että miten tämä räjäyttää mun tajunnan ja aukaisee raskaita ovia mun mielessä. En ole osannut yhdistää tiettyjä asioita itsessäni ja elämässäni lamasta johtuviksi.




Tämä kirja sai mut ymmärtään itteeni paremmin. Varsinkin Meri Valkaman kirjoitus oli tajunnan räjäyttävä ja aiheutti isoja ahaa elämyksiä. Pidin siitä, miten kirjassa lomittui tieto ja haastateltujen omat kokemukset. Tieto oli mielestäni just sopivan "kevyellä" otteella kirjoitettu eli siitä ei tullut raskas olo lukiessa. Tällaisia kirjoja tarvitaan lisää. Itsekin olen hyvin vähän puhunut kenenkään kanssa lamavuosista ja omasta lapsuudestani silloin ja laman kovista seurauksista elämässäni. Nyt osaan paremmin yhdistää, että mitkä asiat elämässäni ovat laman seurausta.

Nämä seuraavat lainaukset räjäyttivät mun tajunnan auki ja tunnistin niistä itseni ihan täysin:

"Jos rahaa joskus on, se on vain ohimenevä vaihe. Kaikki pitää siis käyttää saman tien. Jos en nyt heti tee rahalla asioita joita haluan, kohta se ei enää ole mahdollista. Tällainen ajattelumalli minuun iskostui lapsuudenkodissani." -Meri Valkama-

"Rahavaikeudet, vaikka ne olisivat vain hetkellisiä ja jollekin muulle pieniä, aiheuttavat minussa edelleen samanlaisen hädän kuin lapsena." -Meri Valkama-

"Tarpeeni seistä omilla jaloilla ja säilyttää hallinnan tunne on varmaan jopa häiriintyneen korostunut." 
-Meri Valkama-

Näistä tosiaan löysin itseni ja ymmärsin, että lama ja siitä seurannut köyhyys näkyvät minussa ja elämässäni yllä olevien lainauksien tavoin. Köyhyys oli ja on rankkaa ja se kesti läpi lapsuuteni ja aikuisuuteeni saakka niin, että siitä on tullut osa identiteettiäni ja en rehellisesti sanoen osaa kuvitella elämääni jonain muuna kuin köyhänä ihmisenä. Se köyhyys on jatkunut myös koko aikuisuuteni ajan. Toki ainut syy siihen ei ole lama, vaan myös muut isot traumat elämässäni. Tämä kirja kuitenkin helpotti oloani paljon, kun ymmärrän nyt paremmin itseäni. Ihanaa lukea kirjoja, jotka aukaisevat ovia ja lisäävät itseymmärrystä ja vielä ihan odottamatta.

09 helmikuuta, 2022

Sofia Blanco Sequeiros: Voitto

 Voitto on esseekokoelma, joka loppua kohden vain parani.



Esseekokoelman alkupuolella en oikein päässyt esseihin sisälle. Olin ehkä vielä liian pahasti unettomuuden kourissa. Tai sitten ne eivät vain olleet minun juttuni. Kuitenkin, mitä pidemmälle luin tätä kokoelmaa, sitä paremmilta alkoivat esseet maistua. Aloin ymmärtää Blanco Sequeiroksen tekstejä ja ajatuksia. Tai ainakin kuvittelin niin.

Aloitin lukemaan esseitä vuosi sitten keväällä, kun valmistauduin yliopiston pääsykokeisiin. Ne imaisivat minut mukaansa, kun yritin ymmärtää esseetä, niiden rakennetta, niiden ideaa. Ehkä se yritys tuotti tulosta ainakin sen verran, että sen jälkeen olen halunnut lukea esseitä. Ne ovat alkaneet kiinnostaa minua. Jospa kohta uskaltaisin yrittää kirjoittaa ensimmäisen esseeni. En ole koskaan aiemmin niitä kirjoittanut. Tai ehkä niitä on lukiossa pitänyt kirjoittaa, mutta minulla ei ole mitään mielikuvaa asiasta yli 15 vuoden takaa. Joka tapauksessa, siksi tartuin myös tähän esseekokoelmaan.

Toivon, että Blanco Sequeiros kirjoittaa ja julkaisee vielä paljon esseitä! Näiden lukeminen pohditutti ja sai miettimään scifielokuvia, urheilun sukupuolittuneisuutta ja sen kummallisia ja epäinhimillisiä sääntöjä esim. hormonirajojen suhteen, runoja, musiikkia, noitia ja kaikkea muuta minne ajatus näistä juoksi ja kompuroi.

07 helmikuuta, 2022

Sari Sariola: en tiennyt olevani vihainen

Ensimmäinen, mitä ajattelin tämän luettuani oli, että miten tää zine liitty nimeensä? Missä oli se vihaisuus, jota odotin? Olinko jotenkin sokea? Vai enkö vain tunnistanut sitä?



Joka tapauksessa nää 24 sivua sanallisti niin hyvin sen, millaista on olla lihava tässä maailmassa, että mua alkoi ahdistaan. Uuh. Se tuli lihavan kehoni iholle. Ja ei, ratkaisu ei ole se, että minä muutan itseäni ja sopeudun maailmaan, vaan että maailma muuttaa itseään ja sopeutuu minuun. Koska minä en ole ainut lihava ihminen tässä maailmassa, meitä on miljoonia, ellei miljardejakin. Ja ei, paskan latominen (eli painosta huomauttelu, minun aiheuttaman terveydenhuollon kuormituksen päivittely ja "terveyshuolen" ilmaisu) minun tai muiden lihavien niskaan ei saa tehtyä meitä pienemmäksi, päinvastoin, se stressi lihottaa meitä entisestään. Vuosikymmeniä on paasattu lihavuuden haitoista ja silti lihavia on vain enemmän ja enemmän. Eli se paasaus ei laihduta ketään, joten kohtelun pitää muuttua, että asiantila muuttuisi.




Tää ylläoleva kuva oli niin mainio, että piti ottaa kuva siitä. Jos avaan puhelimen kameran etukameran alasti niin tältä se näyttää. Ihan mahtavaa, että Sariola on piirtänyt sen! 😍

Toivottavasti Sariola tekee vielä aiheeseen liittyen kirjoja. Tää oli mahtava tapaus, vaikka meni tunteisiin, ja toivon paljon lisää aiheeseen liittyvää, koska aiheeseen liittyvää on lopulta aika vähän.

04 helmikuuta, 2022

Martin Widmark & Ola Skogäng: Ruusun salaisuus

Ruusun salaisuus oliki vähän erilainen luettava! Tää oli sekoitus lastenkirjaa kuvituksineen, sekä sarjakuvaa. Tykkäsin paljon!

 


Kirjan tapahtumat sijoittuvat sadan vuoden taakse, vuoteen 1918. Kannessa olevan 12-vuotiaan Stefanin äiti on kuollut ihan vasta ja on joulu. Stefanin isä pakenee suruaan töihinsä ja Stefan jää aika yksin. Niinpä hän menee penkomaan isänsä työhuonetta ja löytää kirjeen äidiltään. Kirjeeseen on piirretty ruusu (kannessa), jossa Stefan huomaa kirjaimia. Kun hän katsoo ruusua uudelleen suurennuslasin läpi, hän huomaa siinä kirjoitusta. Viesti hänen äidiltään. Ja se on vihje! Stefan tajuaa, ettei hänen äitinsä sittenkään tehnyt itsemurhaa. Niinpä hän alkaa seurata vihjettä, löytää uuden vihjeen, saa peräänsä varjostajan (kannessa mun peukalon alla, sori) ja aikamoisen jutun Stefan löytääkin tutkiessaan äitinsä kohtaloa.

Tää oli viehättävä ja jännittävä tarina. Tykkäsin kuvituksesta ja sarjakuvamaisuudesta ja siitä miten se kaikki vei jouhevasti tarinaa eteenpäin. Tähän tyyliin tehtyjä kirjoja voisin lukea paljon lisää.

02 helmikuuta, 2022

Satalatva - Kalevala uusin silmin

Tää Salla Simukan ja Siri Kolun toimittama erilainen Kalevala oli tosi mielenkiintoista luettavaa! Minä kun en oo Kalevalaa lukenu, ku ei oo tähän päivään mennessä kiinnostanut tarttua siihen. Saa nähä, tuleeko sitä päivää joskus. Mielenkiinnolla jään odottamaan. 




Tässä myös sisälmys. Osa kirjoittajista oli mulle ihan outoja, kuten Sanna Karlström, Erkka Mykkänen, Essi Myrsky Tammimaa, Aleksis Salusjärvi, Karo Hämäläinen, Mike Pohjola ja Ville Hytönen. Muut oli tuttuja ja näiltä tutuilta olin kaikilta lukenut vähintään novellin ja suurimmalta osan kirjan tai useamman.



Näistä parhaiten mieleen jäi Sanna Karlströmin Vahinko, Vilja-Tuulia Huotarisen Ainon eri elämät, Essi Myrsky Tammimaan Pohjan pidot, Aleksis Salusjärven Turmeltu, Milja Kauniston Sytyke ja Maria Turschaninoffin Lyssna/Kuuntele. Varsinkin Vahinko ja Lyssna/Kuuntele oli hienoja.

Muutama oli, joita en oikein ymmärtänyt. Karo Hämäläisen Kalevalan pörssikatsaukset meni hiukan ohi. Samaten meni Johanna Sinisalon molemmat kirjoitukset: Tuonen tytin tili- ja tutkimuskirjat ja Vastavirta. Pitäisi lukea uudelleen ne ja ihan kunnolla ajatuksen kanssa.

Nyt kun hetki menny tän lukemisesta, ni on olo, että haluais tarttua tähän uudelleen ja lukea kaikki uudelleen ja makustella ihan eri lailla, kun tietää jo mitä missäkin kirjoituksessa tapahtuu. Tää kirja ois saanu mun puolesta olla tuplasti pitempi. Niin virkistävääkin oli lukea Kalevalaa erilaisista näkökulmista. Voin sanoa, että nautin tän lukemisesta eritoten sen takia, että kirjoitukset olivat niin erilaisia. Ja tahdon lisää tällaista luettavaa!

01 helmikuuta, 2022

Tammikuun kooste

Koitan nyt opetella tällaisten kuukausikoosteiden tekoa. Jos tää vähän selkeyttäis tätä mun menoa? Ainakin ittelleni. Ehkä. Katsotaan, katsotaan, mitä tästä tullee.

Luetut kirjat linkkaan, jos postaus jo ilmestynyt. Listaan myös katsomani elokuvat, mutta niistä en kirjoittele sen kummemmin. Ehkä jos, jaksan tehdä puolivuotiskoosteen niin sitten siihen, haha.

 
Kuva bussikatoksesta, jossa jäätynyttä hämähäkinseittiä. 
Kuvaa jotenkin todella hyvin tammikuuta.


Luetut kirjat: 18

Salla Simukka toim. & Siri Kolu toim.: Satalatva
Martin Widmark & Ole Skogäng: Ruusun salaisuus
Sari Sariola: En tiennyt olevani vihainen
Sofia Blanco Sequeiros: Voitto
Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset
Saara Turunen toim. & Petra Maisonen toim.: Suurteoksia
Tanskanen,Gummerus,Ritola,Tuisku & Stenberg: Irti unettomuudesta
Tibor Noé Kiss: Inkognito
Takaaki Kugatsu: Ravintola maailmojen välillä
Katri Syvärinen: Sinun tarinasi voima
Trung Le Nguyen: The magic fish
Sara Valta: Monisuhdetta


Näistä parhaat:

 


     
   


Katsotut elokuvat: 3

The Man who knew infinity
2015, 1h48min

Beasts of the southern wild
2012, 1h33min

Itse ilkimys
2010, 1h33min


Haasteet: 2



Muuten kuukausi on kyllä ollut melkoinen heipparallaa henkilökohtaisessa elämässäni. Isoja asioita on auki ja koitan kestää siitä johtuvaa jäätävää stressiä. Unettomuus on edelleen riesana, mutta nyt ehkä näkyy siinä valoa tunnelin päässä, stressistä huolimatta.

Kaikesta huolimatta lukusaldo oli kyllä todella hyvä. Mulle lukeminen on sellainen hengissäpitäjä ja auttaa selviämään kaikesta. Kirjoihin kun uppoaa, niin saa hetken hengähdystauon elämästä. Ja hei, täytin viime viikolla 35 niin se tarkoittaa sitä, että olen 30 vuotta saanut nauttia kirjojen maailmasta, koska opin 5-vuotiaana lukemaan. Parasta lapsuudessa oli ehdottomasti lukemaan oppiminen! 💝