19 tammikuuta, 2022

Kristin Neff: Itsemyötätunto - Opi suhtautumaan itseesi hyväksyvästi

Tämä kirja pisti todella mut miettimään ja katsomaan itseäni uusin silmin. Luvassa siis normaalia pitempi kirjoitus.


 Kohtelen itteeni välillä todella paskasti, kun piiskuroin itteeni millon mistäkin syystä. Yleensä siksi, etten ole onnistunut jossain tai olen tipahtanut tunnekaaokseen yms. Kirja aukaisi mun silmät näkemään, ettei huono kohtelu saa tekemään paremmin vaan päinvastoin itsensä lyttääminen erittäin todennäköisesti vain huonontaa tekemiseni laatua ja ei todellakaan auta tunnekuohuihinkaan millään tavalla. 

"Kuka on se ainoa ihminen elämässäsi, joka on aina läsnä, joka voi pitää sinusta huolta ja olla sinulle ystävällinen? Se olet sinä itse." Tämän asian olen tajunnut jo aiemmin. En vain ole antanut arvoa sille, että olen oman elämäni ydinhenkilö ja en ole ymmärtänyt, että minä itse voin kohdella itseäni myötätunnolla ja lämmöllä. Jos kohtelen itseäni myötätuntoisesti, se helpottaa elämääni myös vaikeiden tunteiden kanssa. Myötätunto ei tietenkään poista tunteita eikä vaikeita asioita, mutta helpottaa niiden kanssa olemista ja elämistä. 

"Menneisyyttä ja tulevaisuutta koskevat ajatukset ovat vain sitä: ajatuksia. Menneisyys on olemassa vain muistoissa ja tulevaisuus vain kuvitelmisssa." Totta! Tämä olisi hyvä muistaa. Tässä taikana myötätunnon suhteen on läsnäolo. Itse ainakin helposti vaellan ajatusteni mukana menneeseen ja tulevaan ja helposti se nykyhetki unohtuu, vaikka nykyhetki on aina se tärkein hetki elämässä. Ei voi elää mennyttä, eikä voi elää tulevaa. Vain nykyhetkessä voi elää. Läsnäolo ei kyllä aina ole kovin helppoa, tiedän.

"Samalla tavoin kuin on helpompaa avautua ystävälle, jonka tietää välittävän ja ymmärtävän, on helpompi avautua itselleen, kun voi luottaa siihen, että kipu tulee kohdatuksi myötätuntoisesti ja tietoisesti." Auts. Tämä osui kipeästi. Kun on stressiä tai mitä ikinä hankalaa, en kohtele itseäni myötätunnolla vaan rumasti. Suomin itseäni: Miksi en pysty parempaan? Miksi en kestä stressiä? Miksi oon näin paska ihminen? Kaikkea tällaista pyörii päässäni ja itse pahennan omaa oloani näin. Tämä kirjan kohta sai mut tajuamaan, että haluan muutosta. Etten pidä siitä, että puhun ittelleni rumasti ja kohtelen itteeni rumasti. Haluan parempaa. Haluan tähän muutoksen. Haluan elämänlaatuani paremmaksi. 

Se, mitä pystyn tekemään päästäkseni käsiksi itsemyötätuntoon, ei vaadi paljoa. Neffin mukaan siihen on kolme sisäänkäyntiä. "Aina, kun huomaa kokevansa kipua, voi valita kolmesta mahdollisesta menettelytavasta: 1. Voi osoittaa itselleen ystävällisyyttä ja huolenpitoa. 2. Voi muistuttaa itseään siitä, että kivun kohtaaminen on kaikille ihmisille yhteinen kokemus. 3. Voi antaa ajatustensa ja tunteidensa olla vapaasti tietoisuudessa." Annan esimerkin itsestäni. Oon kärsiny unettomuudesta nyt 8kk. Sen sijaan, että suomisin itteeni siitä, että oon niin paska nukkuja ja stressaisin itteni kipeäksi unettomuuden takia, voin tehdä näin: 1. Puhun itselleni näin: on todella kurjaa, että unettomuus vaivaa. Se tuntuu paskalta. Hyvä, että silti pidät iltarutiineista kiinni ja yrität helpottaa oloa. Olen tukenasi, teet sen verran ku pystyt ja jaksat tällä hetkellä. Jne. 2: Muistutan itteeni, että en ole yksin tämän asian kanssa. On hirmu paljon ihmisiä ympäri maailman, joilla on just nyt sama tilanne ja paljon ihmisiä, jotka ovat joskus kärsineet unettomuudesta. Vertaistukea varmasti löytyy. Puhuisinko heille rumasti tässä tilanteessa? En. Miksi siis ittelle? 3. Kun tuntuu paskalta huonon nukkumisen takia, annan oloni olla paska ja väsynyt, enkä yritä saada sitä sivuun jollain sijaistoiminnolla. Annan kurjien ajatusten tulla ja mennä. Oon huoomannu, että ne lähtee nopeammin pois, ku ei väistele niitä. Ja ei mene energiaa hukkaan, ku yrittää vältellä paskoja tunteita ja ajatuksia turhaan. Tässä kohti on hyvä myös muistaa, että on inhimillistä vältellä vaikeita tunteita ja ajatuksia. Kukapa niitten kans nyt haluais olla? 

Tämä kirja todella pisti rattaat pyörimään mun päässä. Aloitin jo myötätuntoharjoitukset ja aion jatkaa niiden parissa edelleen. Lainaan jossain kohti vielä suomalaisen Ronnie Grandellin itsemyötätunto-kirjan. Kiinnostaa lukea lisää aiheesta!

Mites te? Onko itsemyötätunto tuttu asia?

6 kommenttia:

  1. Olipa hieno postaus, kiitos!
    Terapiassa puhuttiin paljonkin itsemyötätunnosta, sitä on saanut kyllä toden teolla opetella. Mutta ilokseni olen huomannut, että nykyään sellaisia tsemppaavia ajatuksia alkaa tulla ihan itsestään. :) Ihminen siis tosiaan kykenee muuttumaan ja oppimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Se tuntuu todella hyvältä, kun hoksaa sen muutoksen omassa toiminnassaan! Ettei aina mätkätäkään itelleen, vaan välillä tsemppaa ja osaa kyseenalaistaa omia tympeitä ajatuksiaan.

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa, oma sisäinen ääneni on ollut todella ankara ja ilkeä. Ja jännä juttu tosiaan, että en kenellekään puhuisi samoin kuin silloin itselleni: niin rumasti. Onnekseni olen saanut sisäisen ääneni melko lailla muutettua ja kannustuksen ja armollisuuden kautta mennään nykyään. Oli kyllä pitkä tie, mutta mahdollinen. Tsemppiä sinulle matkaan: olet jo hyvässä alussa ja tärkeä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti se muuttuu tuo ääni ja sen sanoma. Alkuun pääsin kun opin kyseenalaistamaan omia paskoja ajatuksiani.

      Kiitos! Sinäkin olet tärkeä <3

      Poista
  3. Onpa kirjalla ihana kansikuva. Sisältökin kuulostaa hyvältä. Hyvä, että kirjan teksti on auttanut sinua. Unettomuus on aivan järkyttävän kamala asia. Valvoin yhtenä vuonna reilun kuukauden ajan, kun käyttämäni lääkkeet vaihdettiin uusiksi. Unettomuus loppui, kun lopetin lääkkeiden käytön tuon kuukauden jälkeen. Unettomuus vaikutti ihan kaikkeen. Pelkäsin kaikenlaista, enkä pystynyt ajattelemaan selvästi. Muistikin huononi. Näin kaikenlaista outoa, kun pistin silmät kiinni, joten pidin silmiä koko ajan auki. Aivot oli kuin olisin juonut energiajuomaa litratolkulla. Elämäni kamalin kokemus.
    Toivottavasti saat apua tuohon unettomuuteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kansikuva on kyllä jännä. Ei mun mielestä liity mitenkään kirjan sisältöön, nyt kun aattelee. Mutta kaunis kyllä on!

      Mulla on nyt lääkkeitä kokeilussa unettomuuteen, ei oo vielä sopivaa löytynyt. Tuo sun kokemus kuulostaa kyllä kamalalta! Ja kiitos tsempeistä! <3

      Poista