Eva Frantz: Lasta et minulta vie & Liisa Nevalainen: Ruusunpunaiset silmälasit

 Kaksi hyvää suomalaista dekkaria, olkaa hyvät! Molemmat kirjailijat on mun lemppareita!

Eva Frantz: Lasta et minulta vie

suomentanut Anu Koivunen

Frantz vei mua kyllä ku pässiä narussa, kun luin tätä. Niin hienosti harhautti siinä, että mikä tässä lopulta olikaan se homman nimi! Ai että nautin! Näihin Frantzin dekkareihin voi kyllä aina luottaa.

Niin, se juoni. Yrsa -niminen nainen on kadonnut. Sitte viemärikaivo tulvii ja sieltä löytyy ruumis. Lisäksi vanhasta koulukodista saattaapi löytyä aarre. Anna Gladilla onkin sitten mukavaa tehdä töitä tän kaiken keskellä. Lisäksi hommaan vielä kietoutuu Tomas, joka on kohdannut leikkipuistossa Mimmin, jolla on sijaislapsi ja jonka äiti haluaa tän lapsen takaisin. Lopulta mikään ei oo miltä näyttää.

Liisa Nevalainen: Ruusunpunaiset silmälasit

Nevalaisen dekkarissa ollaan taas teatterissa! Antti Karpalo pääsee ratkomaan tapausta, jossa näyttelijä putoaa portaista ja kuolee. Syyllinen voi olla kuka vain, koska käytännössä kaikki ovat inhonneet tätä kyseistä näyttelijää. Mutta kuka se lopulta on? Ja mikä on syy? Ja sitten vielä kuolee toinenkin ihminen.

Nevalainen kietoi kyllä otteeseensa tätä lukiessa. En kyllä lopulta arvannut murhaajaa. Oon ihan koukuttunut näihin Nevalaisen dekkareihin. Seuraava piti varata heti.

Liisa Nevalainen: Prinsessa Ruusunen & Milla Ollikainen: Veripailakat

Nämä molemmat dekkarit aiheutti ahmintaa mulla!

Liisa Nevalainen: Prinsessa Ruusunen

Minun uusi dekkarilöytöihanuus Liisa Nevalainen on kyllä hurmannut mut! Teatterin maailmaan sijoittuva Prinsessa Ruusunen oli koukuttava ja upposin seuraamaan, että kuka se murhasikaan Ruususen eli iskelmätähti Lalan, joka esitti Ruususta. Joku toinen tämän pienen teatterin näyttelijä, joku muu teatterin henkilökunnasta, joku teatterin ulkopuolinen ihminen, kuka? Henkilökaarti sinänsä oli iso, mutta tuotiin esiin niin soppelisti, ettei sekaisin mennyt kuitenkaan. Ja en kyllä arvannut murhaajaa, oli sen verran kimurantisti kaikki. Tykästyin päähenkilöpoliisiin Antti Karpaloon kovasti. Rauhallinen ja pohdiskeleva mies, joka toimittajavaimonsa Krissen pienellä avustuksella ratkoo murhia. Tykkäsin myös siitä, miten ajankohta eli 1970-luku tuli esiin.

Tän luettuani menin heti varaamaan seuraavan osan tästä Karpalo-sarjasta.

Milla Ollikainen: Veripailakat

Tässäpä toinen uusi dekkari-ihastus! Lappiin Ylläkselle sijoittuva dekkaritrilogian eka osa tämä. 

Gondolihississä tapahtuu murha. Laskettelurinteen alatasanteelle saapuu hissinvaunu, jossa on vain ruumis, rikkaan miehen teinipoika. Sitä saapuu tutkimaan paikallispoliisit Vuontisjärvi ja Kukkola ja hommiin sekaantuu lomalla oleva Krisse ja toimittaja Eerika. Pian tapahtuu sitten toinenkin murha.

Tässä oli kyllä juonta kerrakseen näinkin lyhyeksi dekkariksi! Noin 220 sivuun mahtuu kaikki ja minä vain luin ja nautin. Henkilöhahmot oli jotenkin mainioita. Vuontisjärvi, joka alkaa olla eläkeiässä, Kukkola nuorena poliisina, Krisse joka sekoilee menemään asioittensa kanssa ja Eerika, joka niin innokkaasti haluaa päästä tekemään ekan ison jutun lehteen. 

Kaiken taustalla vaani historiaan liittyvä asia ja se olikin sitten omanlaisensa juttu, juontuen toiseen maailmansotaan ja käpykaartilaisiin. Oon ennenkin kuullut tuon termin käpykaartilainen, mutta vasta nyt mulle selvis, että mitä se todella tarkoittaa.

Varasin tän trilogian toisen osan heti, tykästyin niin kovasti tähän.