Sinua on petetty

Tämä kirja oli yhtä vaikuttava kuin Minja Koskelan Ennen kaikkea feministi. Ellei jopa vaikuttavampi.

Kirjassa usea ihminen kirjoittaa tasa-arvosta ja feminismistä. Parhaiten jäi mieleen Maria Petterssonin kirjoitus siitä, kuinka naisviha on tuhansia vuosia vanha juttu, joten ei ole ihmekään, että asiat muuttuu niin hitaasti. Mieleeni jäi myös Koko Hubaran kirjoitus kirjallisuuden alasta. Muita kirjoittajia olivat mm. Saara Särmä, Maria Ohisalo ja Arno Kotro.

Kaikki tekstit olivat herätteleviä ja muutamista sain uusia oivalluksia, kuten Petterssonin ja Hubaran teksteistä. Tämäkin kirja tulee päätymään mun kirjahyllyyn. Vaikka lukemisesta on jo tovi, tuntuu, etten osaa sanoa tästä mitään. Asiat vielä muhivat päässäni. Aion lukea tämän uudelleen, kunhan saan ostettua sen.

Ota kipu haltuun

Koska itselläni oli viime talvena ja keväänä kivut pahempia kuin pitkään aikaan, niin halusin lukea tän kirjan, kun kaimani suositteli sitä Facebookissa. 

Kirja on jaettu selkeisiin lukuihin. Jokaisessa luvussa kerrotaan ensin yleistä tietoa, sitten Miranda käy läpi tutkimuksia aiheesta ja siitä, miten ne vaikuttavat kipuihin. Tän jälkeen hän kertoo vielä omakohtaisia kokemuksiaan luvun aiheeseen liittyen. 

Kirja oli hyvin selkeä ja siksi pidin siitä. Asioita ei voivoteltu millään lailla vaan asiat todettiin kuin ne on. Itse en pahemmin saanut mitään ahaa-elämyksiä, mutta kirja vahvisti sitä tietoa ja kokemusta, joka itselläni jo oli. Esimerkiksi rentoutuminen on itselleni ongelma, en saa itseäni tekemään rentoutusharjoituksia tai vastaavia. Siinä on haastetta mulla. Akupunktiota en oo kokeillu ja sitä voisin kyllä harkita kokeiltavaksi. 

Kirjaa voin suositella. Helposti lähestyttävä ja selkeä. Luvutkaan eivät olleet kauhean pitkiä, mikä piti lukemisen ja sinänsä painavan asian suht kevyenä.

Aavikon tyttäret

Aavikon tyttäret on ensimmäinen suomalaisen somalitaustaisen kirjoittama kirja. Ja olipa tosiaan kirja! Tarina vei mukanaan, vaikka välillä puistattikin.

Khadija, voi Khadija. Häntä kasvatetaan somaliperinteiden mukaisesti. Äiti, hooyo Fatima, pitää tiukkaa kuria. Khadija kuitenkin haluaa muutakin, kuin vain naisen elämää. Hän haluaa olla runonlaulaja ja niinpä hän salaa osallistuu kilpailuun ja menestyy. 

Kirjassa kerrotaan myös naisten ympärileikkauksesta eli naisten sukuelinten silpomisesta. Khadija haluaa sitä itse, koska haluaa olla äidille mieliksi ja puhdas. Äiti haluaa Khadijan olevan puhtaista puhtain ja Khadija ommellaankin lähes kiinni. Silpomisen kuvaus oli itselleni puistattava.

(Mahadura & Özberkanin jakso Ympärileikatut pojat vs ympärileikatut tytöt pisti myös miettimään omaa näkökantaa ympärileikkauksiin. Entä jos se ei olekaan niin kauheaa, kun muusta ei edes tiedä, kun se on normaali tapa toimia? Mitä itse ajattelisin, jos olisin kasvanut kulttuurissa, jossa naisten silpominen on normaalia? En varmasti ajattelisi niinkuin nyt ajattelen kauhuissani.)

Tarinan edetessä Khadija siepataan kamelivarkaiden toimesta ja viedään toiseen leiriin. Siellä hän päätyy Keysen vaimoksi. Tilanne ei ole helppo, koska Keysellä on jo yksi vaimo, Luul. Tarinan edetessä kerrotaan myös Luulin tarina, joka on aika surullinen. Luulin ja Khadijan suhteen kehittymistä on myös mielenkiintoinen seurata, sekä heidän kamppailuaan kolmannen vaimon ottoa vastaan. Avioliitto on aika hyvä Khadijalle kaiken kaikkiaan. Kammottavaa siinä oli se, kuinka kuvattiin yhdyntöjen olevan kivuliaita Khadijalle hänen lähes umpeen ompelemisensa takia. Kuinka Keysen piti tunkeutumalla tunkeutua Khadijan sisään ja paikkojen repeämisen takia se kipu tietysti jatkui yö toisensa ja yhdyntä toisensa jälkeen.

Kirjan henkilöistä pidin vähiten hooyo Fatimasta. Hänen vaatimuksensa Khadijan suhteen olivat mielestäni kamalia. Tuo yllämainittu puhtauden vaatimus, joka kattaa myös sen, että synnytysten jälkeen Khadija ommeltiin takaisin tiukasti kiinni. Toinen kamala vaatimus oli se, että pitää synnyttää vain poikia, koska vain pojilla oli jotain arvoa. Khadija synnyttää 8 poikaa ja 2 tyttöä ja se on pettymys hooyo Fatimalle. 10 poikaa olisi ollut parempi.

Kirja oli kaiken kaikkiaan hyvä ja mukanaan vievä. Farah on kirjoittanut toisenkin kirjan, Aurinkotyttö, ja toivon, että se kertoo Khadijan tyttären, joka haluaa opiskella, tarinan. Sen aion ehdottomasti lukea.

Luukaupunki

Oi! Mää pääsin kohtaamaan taas omia ennakkoluulojani, kun tartuin Cassandra Claren kirjaan. Ku eihän se voi olla hyvä, kun on niin suosittu! Jokin näissä suosituissa kirjailijoissa niin hankaa mulla. Olen ennakkoluuloinen ja se kyllä huvittaa mua. :D

Myönnän heti, että tykkäsin. Cassandra Clare on suosionsa ansainnut. 

GoodReadsista juonikuvaus:

"15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.

Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.

Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti..."

Tarina vei mennessään. Oli semmoinen hyvä sekoitus keveyttä ja painavaa asiaa/tapahtumia. Ei ollu mikään lässy, vaan jouhevaa menoa. Toki välillä ärsytti Claryn epävarmuudet ja muut vastaavat, että plääh vaan. Niitä hetkiä ei onneksi ollut liikaa. Ärsyttävää taas oli Jacen mustavalkoisuus, voi luoja! Krääh! Niin rasittava hahmo! Juoni oli onneksi tosi hyvä. Siinä ei ollut valittamisen sanaa. Juoni piti tarinaa tosi hyvin yllä ja sitä mielenkiinnolla seurasin, huolimatta Jacesta ja hänen ylimielisyydestään.

Että sarjan seuraavaa osaa odotellessa käsiini saapuvaksi. Tällä sarjalla saa mukavasti aivot narikkaan!

Kaksi Minerva- sarjakuvaa Jubalta

Mää luin joskus vuosia sitten tästä Minerva- sarjasta ainakin ekan osan. Päätin sitten näihin törmätessä lukea uudelleen. En muistanut Minervasta ihan mitään ja se olikin hyvä pohja lukemiselle.

Kukkia tohtori Kääkälle alkaa siitä, kun Minerva pihalla ollessaan menee pahvilaatikkoon ja se lähteekin lentoon. Pahvilaatikko kuljettaa Minervan jonnekin kauas ja sielä hän tietysti joutuu melkoiseen seikkailuun. Maailma pitää pelastaa, koska tohtori Kääkkä aikoo tuhota sen. Siinäpä onkin sitten tekeminen. Tarina oli kivaa seurattavaa. Kuvituksesta tykkäsin paljon.

Jääkarhun sydämessä taas Minerva keinutuoliin istuessaan saa keinutuolilta lentomatkan ja päätyy Pohjoisnavalle. Siellä hän joutuu melkoiseen seikkailuun ja tällä kertaa pitää pelastaa jääkarhu, joka on maailman viimeinen. Vastusta ja kylmyyttä riittää Minervalla tässä tarinassa. Hyr! Tämäkin oli oikein kiva seikkailu ja siksi aion lukea loput kolme Minerva- sarjakuvaa.

Onko kukaan muu lukenut näitä Minervoita?

Kullervo

Marko Raassina on tehnyt Kalevalan jatkoksi sarjakuvan Kullervosta.

Kullervo saa itseensä lihaa ja luuta ja persoonan Kalevalan hahmona. Hänen elämänsä ei kyllä voi sanoa olevan kovin helppoa ja hääviä. Hankaluuksia ja surkeutta riittää ihan alusta loppuun asti. Hänen tarinansa on surullinen ja epäreilukin. Miten voi mennä niin mönkään asia toisensa jälkeen?

Surkeudesta huolimatta Kullervon tarinalla on hetkensä. Kuvituksesta pidin, kuten Kalevalassakin. Huumoria löytyi tästäkin tarinasta. Silti tän luettua jäi leijumaan surumielinen olo. Ehkä tää Kullervon tarina on hyvä kannustin silloin, kun oma elämä on paskaa? Lukee tän ni jollakulla onkin vielä paskempaa.

Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie on kyllä yks mielenkiintoisimpia kirjailijoita. Puolikas keltaista aurinkoa vei minut kauas kotoa, ihan erilaiseen maailmaan omaani verrattuna.

GoodReadsistä kirjan kuvaus: "1960-luvun Nigeriassa eletään toiveikasta aikaa. Vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo palkkaa palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun. Hänen kuvankaunis rakastajattarensa Olanna totuttelee uuteen elämäänsä vaatimattomassa Nsukkan kaupungissa. Englantilainen idealisti Richard, joka ihonväristään huolimatta tuntee itsensä afrikkalaiseksi, on rakastunut Olannan arvoitukselliseen kaksoissisareen.

Kun Biafran sota puhkeaa, Ugwu, Olanna ja Richard joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Mutta pakolaisleirien kurjuuden, nälän ja kuoleman keskelläkin jokaisen haaveista suurin on rakkaus."

Kirjan kerronta etenee vuoroin Ugwun, vuoroin Olannan ja vuoroin Richardin suulla. Se etenee hyvin jouhevasti ja on mielenkiintoista nähdä sama tapahtuma tai asia toisen ihmisen näkökulmasta. Mielenkiintoista on myös seurata Nigerian ja Biafran tapahtumien etenemistä kirjassa. Piti ihan googlettaa Biafra, kun en saanut siitä mitään päähäni, vaikka nimi kuulostikin tutulta. Sain siis lisää sivistystä tän kirjan lukemisen myötä! Kirjaa lukiessa mietin, että oliko se täällä samanlaista silloin, kun ajettiin Suomen itsenäistymistä, kuin oli Nigeriassa Biafran suhteen? Samaa uskoa paremmasta, samaa toivoa paremmasta? Biafran kohdalla se vain ei kauaa lopulta kestänyt.

Puolikas keltaista aurinkoa oli mukanaan vievä kirja. Se myös lisäsi roihua minun afrikkalaista kirjallisuutta kohtaan heränneeseen kiinnostukseeni. Ehdottomasti haluan lukea Adichien muut kirjatkin. 10 myyttiä feminismistä oon jo lukenut, mutta muut. Purppuranpunainen hibiskus taitaa tulla seuraavaksi lukuun.