torstai 27. helmikuuta 2020

Petra Tanninen: Erityisen herkkää elämää

Tää oli tämmönen ministi ristiriitainen sarjakuva.




Monin paikoin tunnistin itteni (erityis)herkkänä ja introverttinä ihmisenä. Silti kaikesta en ymmärtänyt, että miten asiat liittyy erityisherkkyyteen. Kokonaisuutena tämä oli ihan hyvä ja kuvitusksesta pidin paljonkin. 

Tykkään, että tällaisia vertaistuki ja self help- sarjakuvia tehdään. Tämmösistä aina saa jotain ittelleen.

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Naoki Higashida: Miksi minä hypin

Hieman erilainen kirja tämä Miksi minä hypin. 




Higashida on kirjoittanut tämän 13-vuotiaana. Kirjassa hän antaa 1-2 sivun mittaisia selityksiä omasta näkökulmastaan, että miksi hän autistisena ihmisenä toimii tietyissä asioissa tai tietyissä tilanteissa niinkuin toimii. Oli mielenkiintoinen kirja! Pisti miettimään omaa suhtautumistaan myös. Kun toisten pään sisään ei näe ja sitten helposti vaan olettaa ja olettaa ihan pieleen. Kirjassa tuli hyvin selväksi se, että autistiset ihmiset kärsivät itse eniten siitä, että on pakko toimia tavalla tai toisella, eikä itsekään tiedä, että miksi ja he kärsivät paljon siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat siihen. Higashida toivoo ihmisiltä kärsivällisyyttä heidän suhteensa.

Kirjan kansi on todella kaunis. Kirjassa on myös jonkin verran kuvitusta. 

Higashida on kirjoittanut myös toisen kirjan ja se olisi myös mielenkiintoista lukea.

tiistai 25. helmikuuta 2020

Salla Simukka: Sisarla

Nykyään mua kiinnostaa lukea lapsille ja nuorille tehtyjä kirjoja enemmän ku aiemmin. Senkin takia tartuin Sisarlaan, ku kävin pääkirjastolla lasten- ja nuortenosastolla vaeltamassa.




GoodReads osaa paremmin kuvata tän ku minä:
"Aliisa tiesi, että oli alkamassa seikkailu ja jos hän jotain oli toivonut, niin oikeaa seikkailua!

Sinä talvena lumisade vain jatkui ja jatkui. Pakkanen kiristyi ja koko maailma uhkasi hukkua kinoksiin. 11-vuotias Aliisa putosi lumen halki toiseen maahan, Sisarlaan - ja seikkailuun.

Sisarlan sydämessä on ihmeellinen puutarha, jossa asuu mitä merkillisimpiä otuksia: tuulikeijuja, unienkutojia, kyselijäkukkia. Ja yhdessä puussa keikkuu tyttö, Meri. Aliisa on koko ikänsä kaivannut parasta ystävää, ja nyt tuo toive toteutuu. Tytöt eivät ole sattumalta joutuneet Sisarlaan: heidän on löydettävä Sisarlaa hallitseva kuningatar ja saatava oman maailmansa lumisade loppumaan. Mutta Aliisa joutuu vielä vaikeamman tehtävän eteen, kun Meri näyttää unohtaneen heidän ystävyytensä."


Tää oli aika ihana kirja. Paikoin vähän kliseinen, mutta kuitenkin sellainen, että olisin ilolla lukenut tätä lapsena, jos olisin käsiini saanu. Ilolla luin nyt aikuisenakin. Tarinan maailma, Sisarla, kutkutti mun mielikuvitusta ja sieluni silmin näin itseni siellä kulkemassa ja ihmettelemässä. Ois mahtavaa, jos tälle kirjalle tulis jatkoa! Jos tulee ni oon kyllä kopolla kourin lukemassa sitä! Aineksia jatkoon tässä olis vaikka kuinka.

maanantai 24. helmikuuta 2020

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito

Tää kirja oli iso pettymys! Ootin hauskaa ja oivaltavaa tekstiä, sain fatfobiaa ja misogyniaa niskaan.




Mää tosistaan petyin tähän kirjaan. Jotenkin mulla on ollu ihan erilainen käsitys Caitlin Moranista, vaikka en oo lukenu hänen juttujaan aiemmin tai mitään. En tiiä ees miten sain kahlattua tän läpi, ehkä jääräpäisyyttäni. Ehkä toivoin niin kovasti, että meno kirjassa paranis. 

Kirjan jutut on täynnä naisvihaa ja läskipelkoa. Se oli ärsyttävää ja tylsää ja ahdistavaa lukea. Moran kirjottaa huumorin varjolla tota paskaa. Ei uponnu minuun millään lailla, vaikka pari kohtaa oliki suht oivaltavia. Huumori oli jotenkin niin päälle liimattua tässä. Ehkä mää just siksi petyin niin pahasti tähän, ku ootin feminismiä ja sain kylmän suihkun naisvihaa ja läskipelkoa. 

Tätä kirjaa en voi suositella kellekään luettavaksi. Ei oo sen arvonen.

perjantai 21. helmikuuta 2020

Kris Keränen: Ahistunu pupu 1&2 sekä #Ahistaa

Ahistunu pupu- sarjakuvat on semmosia, joista yhtä aikaa tykkään ja en tykkää.





Tää #ahistaa on itse asiassa sarjan esiosa.



Nää pupun jutut on semmosia, että niihin voi todella samaistua. 




Pupun epävarmuus myös tulee lähelle.




Ja sitte välillä ärsyttää, ku nää on niin osuvia!




Ratkasu kaikkeenhan on: more coffee. Turhankin tuttua. Järjellä ja ololla niin väliä.




Mua välillä ahisti lukia näitä, ku liian samaistuttavaa ja liian osuvaa. Hyi yäk. Sitte taas välillä ei voinu ku ääneen höröttää, ku luki näitä ja niin samaistu. Toisaalta taas sitten tää sama asia toistuu stripistä ja albumista toiseen, ni se kävi vähän tylsäksi. Ei ainakaan kannata lukea näitä peräkkäin kuten minä tein. Sopivillä väleillä ois varmaan saanu vielä enemmän irti näistä. Nyt tuli vähän yliannostus.

Ootko lukenu näitä? Mitä oot tykänny?

torstai 20. helmikuuta 2020

Camilla Tuominen: Tunne kuvakirja

Tunteisiin tutustuessani sopivaa luettavaa oli tämä Tunne kuvakirja. Tässä kirjassa Tuominen on hienosti käyny läpi tunteita ja kuin ne tuntuu.




Tätä kirjaa oli ihastuttavaa lukea. Ote asioihin on sopivan kevyt ja ei käy raskaaksi lukea erilaisista tunteista ja kokemuksista, mutta ei liian kevyt. Kirjan visuaalinen ilme erivärisine taustoineen ja Tuomisen omine piirustuksineen oli myös virkistävää ja pidin siitä paljon. Se tasapainotti kirjaa hyvin aiheen suhteen. Tekstiäkin oli sopiva määrä ja sopivalla tahdilla.

Tuominen käy kirjassa omaa tarinaansa läpi ja sen avulla tekee tunteita tutuksi. Se herätti itseäni miettimään omia tunteitani ja anto myös voimaa jatkaa tällä omalla polullani kohti parempaa vointia. Kaikki tunteet on ok ja mikään tunne ei ole väärä. Tunteille ei ole vääriä aikoja ja vääriä paikkoja. Ne saattaa tuntua sinä hetkenä vääriltä tai huonoilta, mutta jokin siinä hetkessä on laukaissut juuri sen tunteen päälle ja siksi se on oikea tunne.

Kirja pisti miettimään, anto potkua ja oivalluksia ja oli mun mielestä tosi hyvä kokonaisuus. 

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja - sarjakuvaversio

Luin joskus ala-asteella Anne Frankin päiväkirjan. Siksipä tämän sarjakuvaversion ilmestyessä pistin sen mun lukulistalle ja nyt oon sen lukenu!




Sarjakuvaversio on tietysti typistetty versio Anne Frankin päiväkirjoista. Tämä versio oli mielestäni ihan hyvä. Mulla tökki ainoastaan se, että välillä oli sivuja, joissa oli suora kopio päiväkirjan tekstistä ja ei kuvitusta. Se mielestäni rikkoi sarjakuvan jatkumoa ja teki niillä paikoin raskaaksi lukea. Muuten ei valittamista. Pidin kuvituksesta. Jäin miettimään, että pitäiskö lukea uudelleen Annen päiväkirjat. Aihe on ajankohtainen, kun Suomessa ja Euroopassa ja maailmalla muutenkin äärioikeisto on nousussa.