01 joulukuuta, 2021

Sekalainen fantasiapläjäys

Tää fantasiakirjallisuus on kyllä vallannu mun elämän. Oon tainnu lukea tänä vuonna fantasiaa enemmän ku ikinä.


 Zoë Tucker & Zoe Persico: Greta och jättarna

Tää oli hyvä tarina ja kuvitus oli kaunista. Just sellainen satu, joista tykkään. Jätit tuhoavat metsää rakentaakseen tilalle kaupunkeja yms. Greta ja metsän ystävät tajuavat, että kaikki häviää, jos luontoa ei enää ole ja alkavat taistella metsän puolesta. Vaikeuksien kautta voittoon ja onnellinen loppu. Kivaa oli myös lukea ruotsiksi pitkästä aikaa.


Dmitri Gluhovski: Metro 2033

Tää oli mun ja Elegian lukupiirikirja ja voi mitä tuskaa tän lukeminen olikaan! Maailma oli mielenkiintoinen. Ihmiset olivat paenneet ydinsotaa metrotunneleihin ja asuivat sielä vielä yli 20v sodan jälkeen, koska maanpäällä ei voinut asua. Nuori Artjom saa tietää kamaluuksista mitä tulee tapahtumaan metrossa ja lähtee pelastamaan metroa. Tapahtumat olivat jännittäviä ja sujuvaa luettavaa, mutta sitten se muu. Lukemiseen tuotti tuskaa pitkät monologit, joita kirjassa oli useampia. Ne monologit olivat ensinnäkin aika tylsiä ja toisekseen ne eivät välillä liittyneet mielestäni kirjaan ja sen tapahtumiin mitenkään. Tämmöstä sivutolkulla. Onneksi se kaikki muu pelasti tän kirjan. Metrotunneleissa oli mutantteja, psykologista uhkaa, kaikenlaisia vaaroja. Lisäksi kirjan loppu oli aika hurja ja odottamaton! Jäin monttu auki ja totesin, että haluan lukea seuravaankin osan, jotta saan tietää, miten tää homma päättyy. Tosin seuraavaa osaa en ala lukemaan ihan heti, ku tästä pitää toipua ensin, että pystyy tarttumaan seuraavaan osaan.




Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille

Tää kirja on jatkoa Suomea lohikäärmeille- kirjalle, jonka luin spefi-lukupiirin kanssa. Osa meistä halusi yhdessä lukea tän toisenkin osan. Tässä toisessa osa riitti vauhtia ja tapahtumia, kun Lynxin perään Botnian erämaihin lähti hänen siskonsa Fox, exänsä Franz, Tim ja Timin kuollut tyttöystävä Astrid. Ja lohikäärmettä ei parane unohtaa! Juonta en paljasta, koska se oli mukavan jännä. Loppu oli vähän höh, mutta parasta oli se, miten lohikäärme puhui. Lopusta näki, että tää kirjasarja ei jatku enempää. Se harmittaa minua, koska näitten kirjojen maailma on ihan älyttömän kiinnostava ja hyvin luotu. Toivon palavasti, että Hepo-oja kirjoittaa lisää kirjoja tähän maailmaan sijoittuen.


Sõsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja

Tämäkin kirja luettiin yhdessä Elegian kanssa. Tää tosiaan oli semmoinen hyvän mielen kirja, miten tätä mainostettiinkin. Orpo Rintarõ menettää isoisänsä ja isoisän kirjakaupassa ollessaan kaiken surun keskelle ilmestyy puhuva kissa, joka pyytää Rintarõn apua kirjojen pelastamisessa hävityksen ja tuhoamisen keskeltä. Siitä alkaa seikkailu ja seikkailun aikana Rintarõlle selviää, ettei hän ole yksin ja hänestä välitetään. Nää seikkailut labyrintissa oli ihan mielenkiintoisia. Silti tää kirja ei ollut niin hyvä kuin kaikesta hehkutuksesta olisi voinut päätellä. Tää oli oikeastaan vähän laimeahko. Kuitenkin, varsinkin Metron lukemisen jälkeen, tää kirja tuli luettua juuri sopivaan aikaan. Mieli lepäsi tätä lukiessa ja ei tarvinnut pelätä mitään mutantteja pölähtävän yllättäin jostain. Tälle kirjalle on selvästi paikkansa kirjojen universumissa ja voin suositella tätä kaikille, jotka haluaa hetken levähtää kirjan parissa. Vaikka aiheena on sureva nuori, niin suru ei läikehi tässä yli tai oo kovin isossa roolissa loppujen lopuksi. Kissojen ja ystäviensä avulla Rintarõ selviää ja tulevaisuuskin alkaa näyttään valoisalta.



Oisko kellään suositella mulle lisää hyvän mielen kirjoja? Kiinnostais lukea niitä lisää.

29 marraskuuta, 2021

J.S.Meresmaata

Tässä kuudes ja seitsemäs Meresmaa, jotka oon lukenut.


Khimaira

Dodon luin viime vuonna ja tää Khimaira on itsenäinen jatko-osa sille. Tässä on päähenkilönä eri henkilö. Dodossa oli Iina ja tässä Khimairassa Sara, joka on Iinan tyttöystävä.

Sara on suomenvenäläinen nuori nainen, jolla on pääsykokeet selän takana. Hän seurustelee Iinan kanssa, joka seurustelee Saran lisäksi myös Saran exän kanssa. Saran vanhemmat eivät tiedä hänen lesboudestaan, saatikka polyamorisesta suhteesta. Kun asia sitten paljastuu hänen vanhemmilleen, hänet heitetään kotoa. Sara katoaa ja kukaan ei saa häneen yhteyttä pitkään aikaan. 

Khimaira uppos mun sydämeen ja sai kurkkuun puristavan tunteen. Tää kolahti niinkuin Dodokin viime vuonna. Miten Meresmaa osaakin kirjoittaa tolleen? Olen sydän rakkautta tulvillaan näitä Meresmaan säeromaaneita kohtaan.

J.S.Meresmaasta on tullu näiden säeromaanien myötä yks mun lempikirjailija. Pidin jo aiemmin paljon hänen kirjoistaan, mutta nää teki sen lopullisen silauksen asiaan. 



 
Naakkamestari

Naakkamestari on Tampereelle sijoittuva vaihtoehtohistoriallinen tarina. On vuosi 1900 ja Enni koittaa selvitä elämästään valumestari Lundanin verstaassa samalla kun ikävöi kadonneita vanhempiaan. Yhtenä aamuna hän löytää loukkaantuneen naakan ja yrittää auttaa sitä. Siitä lähteen etenemään tapahtumien kulku, joka muuttaa hänen elämänsä. 

Tää oli kyllä mielenkiintoinen tarina. En osannut yhtään oottaa, että mitä kirjassa tapahtuu. Naakkamestari oli kyllä yllätys, että mikä ja mitä se lopulta olikaan. Ja Enni ei tietenkään oo mikään tavallinen tyttö. Kirja loppuki silleen, että mun pitää kyllä piakkoin hommata jatko-osat käsiini ja lukea ne, että saan tietää, miten asiat päättyy.




Ootteko lukeneet Meresmaata? Mitä tykkäätte? Mulla on vielä mifonki-sarja kesken ja sekin on todella hyvä. Pitäis lukea sekin loppuun, että saan tietää miten siinä käy niille tyypeille.

26 marraskuuta, 2021

Tietokirjoja

Tietokirjat ovat näköjään napanneet musta nyt otteen, joten tässäpä lisää niitäkin.



Eliot Higgins: Me olemme bellingcat

Lyhykäisyydessään tää on Bellingcatin tarina: kuinka se syntyi ja mitä se tekee. Mulle tässä ei lopulta ollut ihan hirveästi mitään uutta, koska olin aika vasta katsonut dokumentin Bellingcatista. Kirja oli jokatapauksessa mielenkiintoinen luettava, koska Bellingcatin tutkimat tapaukset ovat mielenkiintoisia (esim. Sergei Skripalin myrkytys ja MH-17- lentokoneen tiputtaminen) ja heidän tutkimusmetodinsa on kiinnostava.



 

Jenni Räinä: Kulkijat - naisia metsissä, soilla ja tuntureilla

Eräkirjathan ovat perinteisesti miesten heiniä. Tää kirja rikkoo sitä kuvastoa ja kertoo naisista, jotka kulkevat metsissä, soilla ja tuntureillä. Räinä on haastatellut ja viettänyt aikaa jokaisen haastattelemansa naisen kanssa luonnossa. Erityisesti mulle jäi mieleen Itäkairan prinsessa Sirkka Ikonen, jonka itse henkilökohtaisesti olen myös tavannut, kun hän puolisonsa kanssa kävi ylioppilasjuhlissani aikanaan. Ikosesta on tehty kirjakin, jonka haluaisin kyllä lukea. 

Tää kirja muistutti itseäni siitä, että miksi tykkään viettää aikaa luonnossa. Vaikka en vaelluksella ole ikinä käynyt, niin rakastan kävellä metsissä ja meren rannoilla ja viettää aikaa esim. frisbeegolffaten.






Katri Norrlin & Nelli Kenttä: Vitun ruma

Tää on kirja sosiaalisesta mediasta ja sen luomista ulkonäköpaineista. Kenttä ja Norrlin paneutuvat asiaan ja mukana on myös monipuolisesti haastatteluja erilaisilta ihmisiltä asiaan liittyen. Tää oli mielenkiintosta luettavaa! Uskon, että kaikki ihmiset tuntevat jossain määrin ulkonäköpaineita. Ollaanhan me kaikki kasvettu tähän laihuutta ihannoivaan maailmaan, jossa miesten kuuluu olla tämmösiä ja naisten tommosia ja muita sukupuolia ei ookaan. Onneksi nämä asiat ovat murroksessa ja muuttumassa. Se näkyy myös kirjan teksteissä. Kenttä ja Norrlin ovat ottaneet mukaan myös instagram-kyselyjen tuloksia ja ne olivat aikamoista luettavaa kans. 





Irene Vallejo: Papyrus - kirjan katkeamaton tarina

Tässä on kunnos opus! Painavaa tekstiä n.600 sivua. Miten kirjat ovat syntyneet ja muuttaneet muotoaan. Vallejo on todella paneutunut asiaan! Tarina lähtee liikkeelle muinaisesta Egyptistä ja pääsemme nykypäivään asti. Kirjan tarina on yli 2000 vuotta vanha. Se tuntuu ihan huimalta ajatella. Oli mielenkiintoista lukea kirjan vaiheista antiikin Kreikassa ja Roomassa. Aikamoista on ollut. Väliin on pätkiä muilta ajoilta ja Vallejon omastakin elämästä. Ne helpottivat lukemista, koska tietoa pukkaa paljon ja välikevennykset tekivät terää. Tällaiselle lukemista ja kirjoittamista rakastavalle ihmiselle tää oli aika mahtava kirja lukea, vaikka hetkittäin raskassoutuinenkin.




Sellaisia tällä kertaa. Oletko lukenut näistä jonkun?

24 marraskuuta, 2021

Muutama dekkari

Mulla on vähentynyt tää dekkareiden lukeminen. Jännää. Mitä on tapahtunut?


Qiu Xiaolong: Punaisen merkin tanssija

Elegian kanssa luetaan tätä Chen Cao- sarjaa meijän lukupiirissä. Tää on toinen osa. 

Tässä kirjassa Yhdysvallatkin on menossa mukana. Cao saa tehtäväkseen hostata yhdysvaltalasta komisariota Catherine Rohnia, joka tulee Shanghaihin saattaakseen todistajan oikeuteen Usaan. Todistaja katoaa ja Cao ja Yu yrittävät selvittää asiaa ja Rohn tietysti sekaantuu mukaan ja meno on sitten mitä on. Tapahtumat etenivät melko rauhallisesti ja nautin ihan suunnattomasti siitä, miten kirjassa runot ja sanonnat tuovat lukemiseen iloa ja rentoutta. Ne tekevät tämän sarjan lukemisesta ihanaa.



 

Sarah Pearse: The Sanatorium

Tää oliki aikamoinen dekkari! Elin saapuu puolisonsa kanssa Alpeille juhlimaan Elinin veljen kihlajaisia. Veljen kihlattu katoaa ja muitakin ihmisiä katoaa. Lisäksi tulee lumimyrsky ja ihmiset jäävät jumiin hotellille. Elin on poliisi, joka on saikulla. Hän alkaa tutkia katoamisia ja samalla selvittää omaa menneisyyttään, joka vaivaa takaumina. Tutkimusten mukana selviää hotellin karmiva menneisyys ja miten se liittyy katoamisiin. Välillä mua ärsytti Elinin yksin vaaraa tutkimaan- hommat niin paljon, että teki mieli heittää kirja seinään. Miksi niin pitää tehdä, kun murhaajaa liikkuu sielä? Mua turhautti ihan hirveästi se. Mulle se ei luonu oikeanlaista jännitystä. Haluaisin joskus lukea dekkarin, jossa ei tommosta paskaa tehä vaan toimitaan järkevästi ja turvallisuus huomioiden. Kyllä se jännitys syntyy muustakin ku tommosesta typeryydestä. Aloin ihan kihiseen kiukusta ku kirjotan tätä. 😅 Elegialle hieman avauduinkin asiasta, ku välttelin kirjan pahoinpitelyä. 

Noh, tää kirja jäi semmoseen kohtaan, että uskon lukevani seuraavan osankin, sitten ku se joskus ilmestyy. Huolimatta kiukusta.




Semmosta. Onko kellään tullu lukemisen aikana oloa, että haluaa heittää kirjan seinään?

22 marraskuuta, 2021

Kaksi kirjaa siskoista: Tayari Jones ja Brit Bennett

 Hyvää mielenterveysviikkoa kaikille! Tässä kaksi kirjaa siskoista, jotka liikuttivat minua paljon ja herättivät ajatuksia ja laittoivat pohtimaan elämää ja sisaruussuhteita ja kaikkea. Perhesuhteetkin vaikuttavat mielenterveyteen, niin hyvässä kuin pahassakin.


Tayari Jones: Silver sparrow

Olipas hyvä tarina. Kahdesta tytöstä, joista toinen tietää heidän olevan siskoja ja toinen ei. Loppu oli mun mielestä vähä surullinen. Olisin toivonu Danan ja Chaurissen löytävän toisensa, mutta C valitsi toisin. Eritoten toivoin Chaurissen ymmärtävän Danan puolen asiasta, mutta pettymyksekseni niin ei käyny.

Mietin, että oikeastihan veri ei ole vettä sakeampaa. Veri on vain biologiaa ja se ei yllä tunteiden tasolle välttämättä ollenkaan. Biologia ei ole tae rakkaudelle tai yhtään millekään. Se vain on. Tässä kirjassa oli myös mielenkiintoista se, miten Danan ja Chaurissen isä, joka on se petturi, saa kaiken anteeksi. Sekin oli pettymys mulle, että Chaurissen äiti anto kaiken anteeksi, eikä tyttöjen isälle tullut mitään seuraamuksia. 

Tää kirja oli todella hyvä ja mielenkiintoinen. Jonesilta haluan ehdottomasti lukea lisää hänen kirjojaan.





Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

Tämäkin tarina siskoista, niinkuin vasta lukemani Tayari Jonesin Silver Sparrow. Pystyn samaistumaan Desireen suruun, kun sisko vain katoaa. Pystyn samaistumaan Stellan haluun kadota ja aloittaa alusta. Stella vain perustaa uuden elämänsä valheille. Desireen tytär Jude ja Stellan tytär Kennedy sattumalta kohtaavat ja se tuo tarinaan omat käänteensä ja saloja julki. Mieletön tarina. Mielenkiintosta oli myös seurata Juden puolison Reesen tarinaa trans-miehenä tuohon aikaan, mihin kirja sijoittuu 1960-1990-luvuille.

Tässä oli mielenkiintoista ja mietitytti se, miten Stella pystyi aloittamaan uuden elämänsä ja täysin valheille. Miten hän joutui aina vahtimaan itseään ja ettei puhu ohi suun omasta taustastaan, ettei hän oikeasti olekaan valkoinen vaan musta. Desiree taas taisteli väkivaltaisesta suhteesta pois ja pelasti myös tyttärensä. Hänen todella musta tyttärensä Jude saa osakseen aivan erilaista kohtelua kuin hän itse. Kun taas Stellan tytär Kennedy, joka on käyttännössä ihan valkoinen ja elää valkoisten elämää, ei tiedä äitinsä taustasta mitään.

Tässä kirjassakin näkyy se, ettei veri ole vettä sakeampaa. Biologia voi auttaa, muttei se riitä vielä mihinkään. Se näkyy muun muassa Kennedyn tempoilussa serkkunsa Juden kanssa. Hän haluaa olla tekemisissä ja kuitenkaan ei halua ja ei pysty vastustamaan haluaan. Ja miten paljon Kennedyn elämään vaikuttaa se, että hänen elämänsä on rakentunut äitinsä valheille. Jude saa siinä paljon paremmat lähtökohdat, vaikka Kennedyn elämä valkoisena onkin paljon etuoikeutetumpaa.

Bennett teki muhun vaikutuksen ja haluan lukea häntäkin ehdottomasti lisää.



Nää tarinat oli yhtäaikaa surullisia ja lohdullisia ja toiveikkaita. Tekivät vaikutuksen muhun. Perhe voi olla sun elämän paras asia tai myös pahin. Täysin tuurista kiinni, millaiseen perheeseen satut syntymään. Onneksi aikuisena voi saada valitun perheen, joka on ainakin omalla kohdallani kultaakin kalliimpi, koska lapsuudenperheeni on mikä on. Nämä kirjat myös muistuttivat minua siitä, että kaipaan edelleen sisaruksiani, vaikka suurinta osaa heistä en halua millään tavalla osaksi elämääni. Te, joilla on lämpimät välit sisaruksiinne, pitäkää niistä kiinni. 

19 marraskuuta, 2021

Sarjiksii

 Tässäpä taas muutamia lukemiani sarjakuvia.


Joss Whedon, Greg Park, Dan McDaid, Marcelo Costa: Firefly

Tän sarjakuvan luin ihan vain siksi, että oon kattonut Serenity- elokuvan ja Firefly- tv-sarjan ja pidin niistä. Huomas kyllä, että on menny vuosia noitten edellämainittujen katsomisesta, kun oli vähän vaikeaa päästä kiinni henkilöhahmoista. Tää oli kuitenkin niin kiva luettava pläjäys ja todellakin haluan kattoa Serenityn ja Fireflyn uudelleen.



Sarah Andersen: Herding cats

Voi, mää niin tykkään Andersenin sarjakuvista. Osa jutuista on niin samaistuttavia, että ei voi ku nauraa.


Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 5

Tää Sattoufin tarina on niin mielenkiintoinen. Tykkään hänen kuivasta huumoristaan. Taas ei auta ku jäädä oottelemaan, että milloin seuraava osa ilmestyy. Tän tarinan mielenkiintosimpia asioita on Sattoufin taiteilu jo lapsena kahden eri kulttuurin välissä.





Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck, Iida Turpeinen: Ellen T.

Sarjakuva Ellen Thesleffin elämästä. Thesleff kerkes elämänsä aikana tehdä kaikenlaista ja asua monessa eri maassa. Minulle tuntemattomampi tyyppi oli hän, vaan ei enää. 



Tällaisia sarjakuvia tullu taas luettua. Ootko lukenut jonkun tai mitään näistä?

17 marraskuuta, 2021

Haruki Murakamin 1Q84- trilogia

Tää 1Q84 paljastu aivan erilaiseksi kuin mitä odotin tästä kuultujen hehkutusten perusteella. Oikeastaan tää oli vähä pettymys. Varsinkin ku oon lukenu Murakamilta aiemmin Värittömän miehen vaellusvuodet ja tykänny siitä niin paljon.



 

Tän kirjan juoni oli minusta hyvä ja mielenkiintonen ja sen plus lukupiirin yhteisluvun takia sain luettua koko trilogian, vaikka oli hetkiä, jolloin teki mieli lopettaa. Se pettymys johtui tän kirjan setäilyseksismistä. Se oikeasti tökki mulla välillä pahasti. Miten kuvataan peniksiä niin upeiksi ja mahtaviksi ja miten kuvataan rintoja upeiksi tai surkeiksi jne jne jne. Se oli epämiellyttävää. Ja se ei tuntunut liittyvän mitenkään tähän kirjaan, edes juonen kannalta. Nuo kommentit oli jotenkin niin päälleliimattuja. Ja niitä riitti koko trilogian läpi. Ilman noita kommentteja, tää trilogia ois ollu paljon parempi.

Sitten se juoni. Aomame, liikunnanohjaaja ja palkkaamurhaaja, joka tappaa väkivaltaisia miehiä, joutuu vuodesta 1984 vuoteen 1Q84. Hänen tehtävänään on tappaa erään lahkon, Sakigaken, uskonnollinen johtaja. Ja sen hän tekeekin monen mutkan jälkeen ja luonnollisesti sillä on seurauksia. Sitten taas Tengo, opettaja ja kirjailija, on Ilmakotelo-nimisen kirjan haamukirjoittaja ja tän kirjan julkaisemisesta on taas hänelle seurauksia. Ilmakotelon kuvaama maailma paljastuu pikkuhiljaa niin Aomamelle kuin Tengollekin ja heidän tiensä risteävät lopulta ja mitä sitten tapahtuukaan.

Sivuhahmot olivat minusta paljon mielenkiintoisempia kuin nämä päähenkilöt Aomame ja Tengo. Esim. Ilmakotelon alkuperäinen kirjoittaja Fuka-Eri oli aika mahtava hahmo jo pelkästään puhetyyliltään. Samaten Ushikawa (lyhytkasvuinen mies, jota kuvattiin rumasti), joka oli yksityisetsivä ja Sakigake palkannut etsimään Tengo ja Aomame. Ushikawa oli mielenkiintoinen hahmo. Pidin myös Aomamen palkkamurhatyönantajasta, vanhasta rouvasta ja tämän rouvan asioidenhoitajasta Tamarusta. Tamaru oli kans mielenkiintonen tyyppi. Minusta nämä sivuhahmot oli kirjoitettu paljon paremmin kuin päähenkilöt.

En usko, että tuun tätä trilogiaa lukemaan toista kertaa. Ei ole sen arvoinen. Uteliaisuuttaan sai tän luettua loppuun ja koska lukupiirissä yhdessä luettiin ja valitettiin tästä. Kiitos spefi-lukupiiriläisille yhteisluvusta. Meijän keskustelut oli antosia!

Kuka muu lukenut tän? Mitä olet tykännyt tästä trilogiasta?