keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Satu sadusta

Minulla meni lastenkirjojen lukemiseksi nyt! Satu sadusta! Kuka muistaa tällaisen ihanan satukirjan? Tässä on ihana Sven Nordqvistin kuvitus. Jo pelkkää kansikuvaa katsomalla tulee niin hyvä mieli.




Googletin Sun Axelssonin ja Wikipedian mukaan Satu sadusta on ainut häneltä suomennettu teos. Ei siis ihme, jos en hänestä tiedä sen enempää. Mutta onpahan tehnyt minuun silti vaikutuksen tällä yhdellä kirjalla! Kuvittaja Sven Nordqvist on kuvittanut tunnetut Viiru ja Pesonen- lastenkirjat.

Kirjan juoni menee tiivistetysti niin, että perheen nuorin lapsi Sofia menee hoitoon Rilla-tädin luokse. Rilla-tädin kanssa tehdään kaikkea kivaa ja täti myös antaa kivoja lahjoja. Lahjat kuitenkin katoavat aina, koska Sofian isosisko on niin kateellinen niistä ja ottaa ne pois Sofialta. Kun Rilla-täti huomaa sen, hän ensin suuttuu, mutta sitten alkaa miettiä, että mikä lahja olisi sellainen, ettei sitä voi ottaa pois vaikka sen antaisikin eteenpäin. Niin hän viimein kertoo sadun (opettavaisen tietenkin) ja niin Sofia kertoo sen sitten sisaruksilleen. Lasten äiti huomaa viimein, että Sofian lahjat on viety ja ne palautetaan Sofialle ja rauha palaa maailmaan.

Kirjan tunnelma on ihana ja kuvitus on ihana ja koko kirja on ihana. En muista, minkä ikäisenä tämän sadun olen ekaa kertaa kuullut. Todennäköisesti alle kouluikäisenä, koska sitten olen lukenut niitä enimmäkseen itse. Tämä kirja on kuitenkin jäänyt kotoisan tunnelmansa takia mieleeni.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Tuhkimo

Seuraava kirjahyllyn (banaanilaatikon) aarre. 




Tähän kuvassa näkyvään Tuhkimo- satukirjaan liittyy sellainen tarina, että minulla/meillä oli juuri tuo kirja, kun olin alle kouluikäinen. Lisäksi minulla on mielikuva, että suutuin jostain ja revin sen. Tuo kirja on siis ohut, eikä sivuja ole paljoa. No, kirja oli jäänyt silti mieleeni hyvin ja Helsingissä käydessä kerran käytiin VR:n makasiineilla kirpputorilla. Sieltä löysin tämän kirjan! Ja tietysti ostin sen heti itselleni! 

Itse tarinaa en tässä jaksa kerrata, sen aika varmasti kaikki tuntevat. Kirjassa on hauskaa se, että tekstitys on isoilla kirjaimilla. Nykyään sanottaisiin, että Caps Lock päällä kirjoitettu. Kirja on myös todella tiivistetty versio Tuhkimo- sadusta. Kuvat ovat kivalla tyylillä tehty, kuten kansikuvasta voi päätellä. Tästäki sadusta pidin ja tätä oli kivaa lukea silloin, kun opin 5-vuotiaana lukemaan.

torstai 6. joulukuuta 2018

Adalminan helmi

Tässäpä pieni aarre kirjahyllyni (banaanilaatikon) kätköstä! Sain tämän kirjan joululahjaksi kummisedältäni ollessani 5-vuotias. Kirjassa on aivan ihana Maija Karman kuvitus! <3




Tarinassa prinsessa Adalmina syntyy ja saa lahjaksi kahdelta haltijalta kaiken mahdollisen kauneuden, viisauden ja rikkauden, mutta ne säilyy vain jos lahjaksi saatu helmi säilyy. Ja jos helmi katoaakin, niin sitten prinsessa saa hyvän ja nöyrän sydämen, eli ei huono lahjus sekään. No, prinsessa kasvaa ja hänestä tulee kaiken myötä melkoinen diiva. Sitten hän teiniksi vartuttuaan karkaa kotoa ja katoaa metsän syleilyyn ja helmikruunukin tippuu päästä lammen syvyyksiin omaa kuvajaista ihastellessa.  Sen jälkeen Adalmina elelee joitain vuosia vanhan köyhän vaimon luona ja hänen sydämestään tulee tosiaan hyvä. Tottakai häntä samaan aikaan etsitään kaiken aikaa kaikkialta. Eräänä päivänä metsässä prinssi Sigismund kohtaa suloisen Adalminan lampaita kaitsemassa. Vähän myöhemmin samainen prinssi kumartuu juomaan lammesta ja löytääkin helmikruunun. Saavuttuaan myöhemmin kuninkaan linnaan, hän vie kruunun kuninkaalle. Helmikruunua sovitetaan sitten kaikkien neitojen päähän, jotta oikea prinsessa löytyisi. Yön pimetessä myös viimein lammaspaimen Adalminan päähän. Kaikki päättyy siis hyvin! Plus Adalmina sai pitää hyvän ja nöyrän sydämensäkin.

Lapsena pidin tästä sadusta ja eritoten sen kuvituksesta hyvin paljon. Tätä on tullut luettua monet monet kerrat. Tarina on Topeliuksen tyyliin opettavainen. En tiedä, kuinka paljon asioita tuolloin alle kouluikäisenä ymmärsin, mutta kirjasta pidin paljon. Ihmeen hyvin muuten säilynyt tämä kirja nämä 26 vuotta! Välillä tuntuu, että parhaat muistot lapsuudesta liittyy joko kirjoihin tai uimiseen.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Nefrin tytär

Olin kuulkaa onnellinen, kun sain Erika Vikin Nefrin tyttären käsiini! Vihdoin saisin tietää, miten tarina jatkuu.




Aleian matka merellä jatkuu. Corildon, Arata Erren, Mateo ja muutama seleesi ovat hänen perässään. Seleesiassa taas jatkuu sota sillä välin. Aleia päätyy Thellurothiin keisarin palatsiin Ryn viemänä. Häneltä halutaan Kaoortin tutustumista ja muistin palaamista. Myös Erien Qyn on fennekin kanssa hänen perässään ja Aleian jäljittäjät kohtaavat yllättäin keisarin palatsin alla kun Corildon jää vangiksi.

Miten Aleian muistin käy? Miten minkään asian käy? Kuka on Erien ja miksi hän seuraa Aleiaa? Kirja kyllä antaa vastaukset asioihin. Kirja vei minut ihan kokonaan mennessään jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen ja luin tämän kolmessa päivässä. Ainut mitä haluaisin vielä lisää, on Tigranin tarina. Jotenkin Tigran oli sellainen hahmo, että häneen samaistui ja hänestä haluaisi tietää lisää, kuulla hänen tarinansa kokonaan. Toivon, että niin käy! Toivon totisesti, että Erika Vik kirjoittaa vielä paljon kirjoja. Minusta hän ainakin sai fanin tällä trilogiallaan.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Naisen iholla

Minua viehättävät tatuoinnit. Joskus jopa haaveilin, että ottaisin itsellenikin ainakin yhden tatuoinnin. Enää se ei tunnu yhtään minun jutultani. Silti ihailen niitä toisten iholla. Belitz-Henrikssonin, Ojan ja Rannan teoksessa on kuvattu naisten tatuointeja ja kerrotaan heidän tarinansa tatuointien takana.




Tämä kirja oli mielenkiintoinen ja ahmin sen yhdessä illassa. Huokailin ja ihailin toinen toistaan upeampien tatuointien takana. Toiset ovat halunneet nahkansa täyteen tatuointeja ja toiset ovat ottaneet vain yhden tatuoinnin. Tatuoinnit ja tarinat olivat niin mielenkiintoista luettavaa ja nähtävää. Tuli vähän sellainen olo, että voi kun itsekin uskaltaisin. Tiedän, ettei se olisi minun juttuni. En kykene edes päättämään, että mikä olisi sellainen kuva tai kuvio, jota jaksaisin katsella koko elämäni. Ei ole tullut sellaista vastaan vielä. Ehkä jonain päivänä, ehkä ei.

Suosittelen kirjaa. Tämäkin taas vähän avarsi minun maailmaani. 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Kauneussalonki

Olen tätä kirjaa katsellut kirjakaupassa ja lopulta se tarttui käsiini lukuoppaan avustuksella.




Ihanaa kirjassa oli tunnelma. Vaikka aluksi ei ihan heti juonesta päässytkään kärryille niin tunnelma pisti jatkamaan lukemista. Kirjan henkilöhahmotkin olivat hyviä. Toiset mahtavia tyyppejä, toiset ärsyttäviä. Päähenkilö taisi olla Karen, Kauneussalongin paras työntekijä. Hänen tarinansa kirjassa selveni pala palalta. Lisäksi olivat Lucia, miehensä haamukirjoittaja; Claire, psykoanalyytikko sekä Eduardo, Lucian mies ja muita pienempiä hahmoja. Eniten pidin Clairesta. 

Kirjan juoni oli mielestäni jollain lailla sekava. Siihen vaikuttivat tarinan eteneminen eri hahmojen suilla sekä takaumat, jotka tulivat välillä vähän yllättäin. Olin välillä ihan hukassa siitä, että kuka nyt on kertojana. Pidin silti kirjasta paljon. Jotakin siinä oli sellaista, joka viehätti ja piti otteessaan. Kirjan lopusta en pitänyt sitten yhtään. Se oli mielestäni ärsyttävä ja kirja ei olisi saanut päättyä tuollain. Se jotenkin pilasi kirjan ja jäi vähän huono maku suuhun.

Kannattiko lukea tämä? Kannatti kaikesta huolimatta. Haluaisin lukea lisää Melba Escobarin tuotantoa.

lauantai 24. marraskuuta 2018

Myrskyuhri

Minä olen aika paljon ihastunut näihin Dolores Redondon kirjoihin. Myrskyuhri on Baskimaan murhat- trilogian viimeinen osa.




Tässä kirjassa Amaia Salazar kutsutaan selvittämään kätkytkuolematapausta. Lapsen isä yrittää viedä vauvan ruumiin mutisten uhrauksesta. Siitä alkaa tutkimukset ja selviää, että vastaavia kätkytkuolematapauksia onkin paljon. Monissa vauvan toinen vanhempi on sanonut, että tehdään heti uusi lapsi ja kaikki muuttuu nyt paljon paremmaksi. Myös Inguma- niminen paholainen liittyy tapaukseen jotenkin. Amaialla itsellään on aika tukalat oltavat. Tuomari Markina vetää puoleensa pahasti ja välit eivät ole kunnossa aviomiehen Jamesin kanssa. Lisäksi James lähtee heidän vauvansa Ibain kanssa Yhdysvaltoihin, koska hänen isällään on sydänleikkaus. Asioita pahentaa Jonanin kuolema. 

Kirja oli kyllä melkoinen juonisokkelo. Oikein ärsytti Amaian ratkaisut välillä. Jonanin kuolema taas itketti. Se tuntui ihan turhalta ratkaisulta kirjan kannalta. Kirjan loppukin jäi vielä jollain lailla auki, vaikka juonen kuviot kyllä selvisivät ja olivat sellaisia kuin arvelinkin. Oikeastaan toivoisin, ettei tämä olisi "vain" trilogia ja että Redondo jatkaisi tätä sarjana. Kirjan henkilöhahmot ovat kuitenkin niin hyviä ja näen, että tästä olisi aihioita vaikka mihin jatkossakin.