Pauli Kallio: Mutta suurin on rakkaus

Sarjakuva-albumi täynnä erilaisia rakkaustarinoita? Kyllä kiitos!

Näissä kansissa on 11 erilaista rakkaustarinaa. On iloisia, surullisia, romanttisia, kaikenlaisia. Tykkäsin tästä. Luin tätä aurinkoisella Rotuaarilla, istuin penkillä, sivut kääntyivät kuin itsestään ja välillä katselin ympärilleni. Se hetki jäi mieleeni hyvänä.

Tää on nopealukuinen ja mielestäni lukemisen arvoinen. Hauskaa myös, miten sitä tunnistaaki nykyään joidenkin sarjakuvapiirtäjien piirrosjäljen.

Tahar Ben Jelloun: Isä, mitä on rasismi?

Ihan mielenkiinnosta lainasin tän kirjan.

En kyllä mitenkään suurta riemua repiny tästä kirjasta. Kertoo kyllä selkeästi, että mitä rasismi on, mutta oli vähän tylsä. Onneksi ei ollu pitkä. En tiiä ees, mitä ootin tältä. En ehkä tylsyyttä kuitenkaan? Osa tylsyyttä oli vähän vanhahtava kieli ja tyyli. Ehkä Jelloun uppoaisi minuun paremmin runoissa.

Jonny Lambert: Look out, It´s a Dragon!

Seuraava söpö satu!

Saffi ei oo niinku muut lohikäärmeet. Häntä ei kiinnosta linnojen tuhoaminen ja prinsessojen sieppaaminen. Kun hän löytää itselleen mieleisen paikan kodiksi, kaikki naapurit pelkäävät häntä, koska hän on karmea lohikäärme. Saffi haluaisi vain tutustua heihin ja saada ystäviä. Tää on tarina ennakkoluuloista ja asenteista, joita meillä kaikilla on. Tässä sadussa asiat päätty hyvin, onneksi. Aina niin ei todellakaan oo. Kuvitus tässä kirjassa oli tosi ihana.

Jessica Love: Julius on merenneito

Vaihteeksi lasten satukirja. Tää oli semmonen söpö satu.

GoodReadsista juoni: "Julius on pieni poika, joka rakastaa merenneitoja. Mummin kanssa metrossa Julius näkee kolme ihanaa merenneitoa, ja pian hän ei osaa muuta ajatellakaan. Julius haluaa olla merenneito. Mutta mitähän mummi siitä ajattelee?"

Tää oli söpö tarina. Vähän turhan lyhyt mun mielestä. Olisin kaivannut vähän pidempää tarinaa. Toki en kohderyhmää ollut. Kuvitus tässä lastenkirjassa oli ihana.

Jen Wang: The Prince and the Dressmaker

Tää oli aivan ihana satu! Ihastuin lujaa!

Tää tarina uppos muhun täysillä. Ihastuin ja lujaa. Ahmaisin yhdeltä istumalta. 

Juoni yksinkertaisesti: Prinssi Sebastian tykkää pukeutua tytöksi ja tekee sitä salaa öisin upeana Lady Crystalliana Pariisin yössä. Frances on köyhä tyttö, joka osaa tehdä upeita pukuja. Sebastian palkkaa hänet tekemään itselleen niitä. Juoneen kuuluu myös kuninkaan ja kuningattaren aikeet naittaa Sebastian, Francesin tunteet Sebastiania kohtaan, Sebastianin liian myöhään tajuamansa tunteet Francesia kohtaan, tytöksi pukeutumisen paljastuminen, Francesin eka muotinäytös puvuntekijänä jne. Ihan mahtava soppa!

Tää oli kertakaikkiaan ihastuttava sarjakuva. Mun sadunnälkä sai tyydytystä tän lukemisesta. Tää varmaan pitää omaan hyllyynkin hommata, että voi lukea uudelleen.

Ilkka Auer: Ikitalvi

Kylläpä mulla kesti saada päätökseen tämä Lumen ja jään maan viimeinen osa! Koronan takia lukeminen takkuili pahasti. Sitten kun viimein pääsin vauhtiin ni luin tämän melkeinpä hotkaisemalla. 

Tässä kirjassa saadaan päätökseen Nonnan matka jäänoidaksi. Hänestä on tullut jäänoita ja Hiidenkynnen valtiatar. Viholliset yrittävät saada hänet pois asemastaan, tuhota hänet. Keinoja kaihtamatta. Kirjassa mua ärsytti Nonnan viha ja kostonhimo. Ymmärrän tietysti, että ku kyse lapsesta (hän 16-vuotias?) niin ei tunteiden hallinta vielä ole välttämättä vahvaa. Mää oon vaan jotenkin tosi kyllästynyt kostamiseen juonena tai sivujuonena. Se on tylsää ja siitä ei ikinä seuraa mitään hyvää. Kirjan juoni oli kuitenkin muuten mielenkiintoinen ja jännittäväkin ja vei mennessään, kun pääsin pahimmasta lukujumituksestani. Oikeastaan toivon, että tähän tulis vielä jatkoa. Kirjan ja tän sarjan maailma oli sen verran kiehtova.

Auerista on hiipien tullut yks mun lempikirjailijoista. Oon tykänny kaikista hänen kirjoistaan, jotka oon lukenut. Niitä on jo aika monta, täällä blogissaki jo 7. Lukematta on enää Kymnaasi ja nyt ilmestynyt Domowikin jatko-osa Noidankiro.

Kaisa Åstrand: Pelottaako? & Natalia Kekkonen: Syvyyden salaisuus

Kaksi lyhyttä sarjakuva-albumia.

Kaisa Åstrandin Pelottaako? käsittelee maahanmuuttoa, ennakkoluuloja, pelkoja uutta ja tuntematonta kohtaan. Lyhyt ja ytimekäs sarjakuva. Puhekuplissa välillä ehkä turhanki paljon asiaa.

Natalia Kekkosen Syvyyden salaisuus on tarina veneretkestä ja siitä mitä sitten tapahtuu, kun merenneidot tulevat ja vievät. Lyhyt ja nopealukuinen, koska ei ole ollenkaan puhetta. Pidin kuvituksesta. (Onko se nyt oikea sana, ku puhutaan sarjakuvasta?)

On välillä ihan virkistävää lukea tällaisia lyhyitä sarjakuva-albumeja. Molemmissa oli nimittäin sivuja 20-30. Tykkään siitä, että kirjastosta löytyy tällaisiakin! Mulla on termistö hukassa tällaisten sarjakuvien suhteen. Ku googletin näitä ni ainakin termi pienlehti tuli esiin. Sellasia ilmeisesti nää.