Fantasia Book Tag

Kirjojen pyörteissä- blogista bongasin tällaisen haasteen ja pakkohan se oli päästä iteki miettimään vastauksia tähän!

Mikä on pisin fantasiakirjasarja, jonka olet koskaan lukenut?

Taru ja Tarmo Väyrysen Vuorileijonan varjo ja J.K.Rowlingin Harry Potter. Molemmissa 7 osaa sillon ku oon lukenut ne. Tosta Vuorileijonan varjosta on ilmestynyt 2010-luvulla 4 osaa lisää ja niitä en oo lukenut. Aion lukea Vuorileijonan varjo- sarjan uudelleen uusien osien kanssa.

Suosikki fantasiapaikka/maailma. 

Ei oo suosikkia, mutta on muutama paikka, missä haluaisin vierailla: Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan Neonkaupunki- trilogian Elm, Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna.

Lukuunottamatta Harry Potteria, mikä on sinun suosikki fantasiakirja/kirjasarja?

Tällä hetkellä edellä mainittu Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan Neonkaupunki- trilogia ja Hugh Howeyn Siilo- trilogia. Aino Kallaksen Sudenmorsian oli myös aika mahtava.

Minkä fantasiakirjan toivoisit olevan suositumpi?

Jenny Kangasvuon Sudenveri. 

Suosikki pahis?

Ei oo suosikkia.

Mikä on ensimmäinen lukemasi fantasiakirja?

En osaa sanoa. Ehkäpä Charles Perraultin Tuhkimo? Tän kuvassa olevan kirjan muistan ajalta ennen kouluun menoa.

Suosikki Harry Potter -kirja?

Ei oo suosikkia. Ne kirjat on kaikki aika samanlaisia mun mielestä.

Lemppari myyttinen olento?

Ihmissudet ja noidat.

Suosikki naispäähenkilö fantasiakirjasta?

Ilkka Auerin Kymnaasin Sofiasta pidän.

Suosikki miespäähenkilö?

Luin vasta Aiden Thomasin Cemetery Boys- kirjan ja sen päähenkilö Yadriel oli aika mahtava.

 

Tällaisia vastauksia meikältä. Tehkääpä muutkin tää tägi! 

Ois mielenkiintoista lukea teidän vastauksia näihin kysymyksiin.

Ylistyslaulu Neonkaupungille

Tän Neonkaupunki-trilogian ekan osan luin kevällä spefi-lukupiirin kanssa. Osa lukupiirin jäsenistä lähti mukaan lukemaan tän kakkososan. Ja voi mitä menoa tässä saatikaan luettavaksi! 

Aluksi voi lukea Yleltä tän Hynysen ja Terentjevan haastattelun.

Jotenkin en edes tiedä, mitä sanosin tästä kirjasta. Tää oli vaan niin hyvä. Oli tutut henkilöt edellisestä kirjasta ja juoni eteni yllättäviin suuntiin, joita en osannut edes odottaa. Tää oli edelleen sitä samaa mäiskettä ja väkivaltaa mitä kyllä karsastan ja se tökkii aina. Elmin maailma ja hierarkiat oli kyllä muuttunut vähän erilaiseksi kuin mitä se oli ekassa osassa. Tässä on myös niitä samoja suomenvenäläisten juttuja ja kulttuuria, mikä hyvä. Päähenkilöt oli kyllä yhtä ärsyttäviä ku ennenkin. 😂 Vera ja Tarkkis ovat mitä ovat. Silti ilman heitä tää kirja olis niin eri. Samoin muut hahmot, kuten Nova tai suojelijat ovat ihan omanlaisiaan.

Neonkaupunki-trilogian maailma on niin erilainen ku mitä sitä on tottunut lukemaan. Se venäläisen maailman ja kulttuurin kudos tässä kirjassa on mahtava. Ei kaikissa kirjoissa tuu kulttuuri esiin tällä tavalla. Se on virkistävää luettavaa. Sitte ku päälle on kehitetty tää maailma, nämä hahmot, joiden sukupuolet ja seksuaalisuus ovat kaikkea muuta ku tavallista hetero- ja cis-sukupuolisuutta, ja ne kaikki juonenkuviot kiemuroineen niin lukemisen riemu on taattua.

 

En malta odottaa, että tämän trilogian päätösosa ilmestyy! Antakaa mulle kärsivällisyyttä siihen saakka.

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen & Huoneen 622 arvoitus

Tässäpä seuraavat kaks Dickeriltä lukemani kirjat! 

Stephanie Mailerin katoaminen

Tää oli kyllä hyvä. Samanlainen ahmittava, ku aiemmat kirjat, jotka Dickeriltä luin. Kirja piti otteessaan niin, että aamuki koitti yllättäin. Ja parasta ehkä oli, etten arvannu murhaajaa! 

Pääidea kirjassa on, että nuori toimittaja Stephanie Mailer ottaa yhteyttä poliiseihin Jesse Rosenbergiin ja Derek Scottiin tapauksesta, jonka he ratkaisivat 20v sitten. Mailer väittää, että he tekivät virheen tutkinnassa. Tämän jälkeen Mailer katoaa. Rosenberg alkaa tutkimaan katoamista ja vanhaa tapausta ja homma paljastuuki paljon mutkikkaammaksi, kuin mitä he saivat selville 20v sitten. Kirjan tapaukset etenevät nykyhetkessä ja 20v takaisessa. Oli kyllä mielenkiintoiset tapaukset! Viikossa hotkaisin tämän kirjan.

Huoneen 622 arvoitus

Sveitsiin, Geneveen ja Alpeille sijoittuu tämä Dickerin kirja. Joël- niminen kirjailija matkustaa Alpeille unohtaakseen sydänsurunsa. Hotellissaan hän huomaa, että sieltä puuttuu huone numero 622. Mikä sen takana on? Joël ja hotellissa vieraileva Scarlett alkavat selvittää tapausta. Tapaus vie 20 vuoden taakse. Tähän oli kyllä keritty semmoset juonenkäänteet, että hehee. Loppupuolella meinas vähä aivot poksahtaa, ku mietin, että miten tommonen onnistuu. Ja murhaajankin keksin jotain 2 sekuntia ennen ku Joël ja Scarlett! Ihan tosi hankalaa kirjottaa tästä kirjasta, ettei spoilaa mitään. Tapahtuu murha, sen tutkinta ei koskaan tuu päätökseen, kirjan päähenkilöt alkavat selvittää sitä ja sitä mukaa tarinaa keritään auki lukijoille. Oli kyllä. Tän lukemiseen uppos, niinku aiempiinkin lukemiini Dickereihin.

Nää Dickerin kirjat on kyllä siitä hyviä, että näillä saa aivot narikkaan. Voi vaan avata kirjan, jatkaa siitä mihin jäi ja antautua tarinan vietäväksi. Nää neljä suomennettua olleet kaikki hyviä. Eka kirja, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, on ollut näistä ehdottomasti paras. Se oli 5/5 ja nää kolme muuta ovat olleet 4/5. Toivottavasti Dickeriltä tulee vielä paljon lisää kirjoja. Hän on näitä harvoja mieskirjailijoita, joiden kirjoja odotan.

Fantasiaa, fantasiaa

Fantasiaa tulee nykyään luettua paljon enemmän, kun oon mukana spefi-lukupiirissä. Kesällä oli jo fantasia-ähky ihan ja olin vähä aikaa lukematta fantasiaa. 

Kai Meyer: Jäinen valtakunta

Muistan lukeneeni tän kirjan joskus teininä. Halusin lukea uudelleen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Pietariin. Päähenkilönä on 12-vuotias Hiiri, joka on poikatyttö. Hän asuu hotellissa ja kiillottaa öisin asiakkaiden kenkiä. Siellä hän törmää outoihin asioihin, kun erään hotellihuoneen luona on kylmä ja se kylmyys leviää. Huoneessa asuu Lumikuningatar, jonka sydämestä on ryöstetty jääpuikko ja siksi kylmyys on ruennut leviämään. Esim. Pietarissa on parhaillaan hirmuinen lumimyrsky. Tapahtumat etenevät ja Hiiri on kaiken keskiössä. Selviää asioita Hiiren vanhemmista ja velhosta, joka varasti jääpuikon. Hiiri huomaa olevansa keskellä sotaa. Hänen pitää valita puolensa ja koittaa pelastaa tilanne. Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan viihdyttävä. Ei ehkä ihan enää mun makuuni, mutta muistan tykänneeni tästä sillon yläasteikäisenä.

 

Leena Krohn: Tainaron

Tää kirja yllätti. Tää nimittäin lähti suorastaan tylsästi liikkeelle ja mietin jo alkuun tän lukemisen lopettamista. Sitten tää yhtäkkiä imaisikin mukaansa. Sen jälkeen tätä ei ois malttanut laskea käsistään. Kirjeet olivat mielenkiintoista luettavaa. Ne pisti miettimään, että missä ihmeessä sitä ollaan. Mikä tää Tainaron oikein on!? Selvästikin oltiin ötököiden kokoisia. Oliko päähenkilö ötökkä vai ihminen? Kutkuttava maailma, kun vastauksia ei saa ja kaikki jää oman mielikuvituksen varaan. Tää kirja on semmonen, että ei haittais, vaikka tää jatkuis esim. trilogiana. Onneksi en lopettanut tän lukemista! 

Ps: Tää kirja on kuulemma klassikko. Olipa hyvä sellainen!

Emily St. John Mandel: Station Eleven

Mua on ruennut vaivaamaan semmonen halu lukea kaikenlaisista maailmanloppuun tai lähelle sitä johtavista katastrofeista. Dystopiat siis uppoaa. Kun oma elämä on niin tasaista niin kirjoista saa draamaa, joka on turvallista. Tämmöstä tää on, ku ensin melkein koko elämän ajan elämä on pelkkää draamaa ja sitten ku siitä on päässyt eroon, ni pitää lukea sitä draamaa ja nauttia ku se ei kuulu enää omaan elämään kuin kirjojen sivuilla.

Tässä kirjassakin on pandemia. Pandemia, joka leviää supernopeaa. Siis nopeampaa kun covid-19 ja tää flunssa on myös varsinainen kuoleman enkeli, kun sen johdosta melkein kaikki ihmiset kuolevat ja yhteiskunta romahtaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikkaan, Kanadan ja Yhdysvaltojen alueelle. Päähenkilöinä ovat Kirsten, joka on 8v pandemian revetessä, ja Arthur, joka kuolee n.50-vuotiaana juuri ennen kuin pandemia lähtee käyntiin. Kirsten ja Arthur ovat samassa näytelmässä mukana, jonka aikana Arthur kuolee ja siitä tarina lähtee liikkeelle. Tarinaa seurataan kahdessa aikatasossa. Kirstenin tarinaa seurataan n.20v pandemian jälkeen ja se kertoo hänen selviämisestään ja elämästään kiertävän sinfonian mukana, joka on aikamoista, koska creepy profeetta jahtaa sinfoniaa. Arthurin tarinaa seurataan lähtien n.30v ennen hänen kuolemaansa ja päättyen kuolemaan. Mielenkiintoista onkin, että miten Arthurin ja Kirstenin tarinat risteävät muutenkin kuin näytelmän suhteen. Ne nimittäin tekevät niin jännällä tavalla ja myös odottamattomalla tavalla. Sieltä selviää myös kirjan nimikin.

Tää oli mielenkiintoinen ja hyvä kirja. Sivut vaan kääntyili kuin itsestään, kun tätä upposi lukemaan. Toivottavasti saan muitakin St.John Mandelin kirjoja käsiini.

Mites muut? Kaipaatteko draamaa elämäänne? Mietteitä näistä kirjoista tai muusta?

Dekkareitaaa

Mun dekkareiden luku on jotenkin hidastunut. Ei oo tullu kovin montaa luettua viime aikoina. Mikähän tässäkin on?

Sujata Massey: Satapurin jalokivi

Tää Perveen Mistry- sarjan toinen osa ei ollut niin hyvä kuin eka osa. Tää ei niin hyvin imaissut otteeseensa. Tässä kirjassa tutkitaan Satapurin ruhtinaskunnassa tapahtuvia juonitteluja, kruununprinssin murhaa ja muita tapahtumia. Ei kauheana jäänyt mitään mieleen kyllä tästä, paitsi ehkä Perveenin orastava romanssi. Että tulipahan luettua, ihan jees. Aion kyllä lukea sarjan syksyllä suomeksi ilmestyvän kolmannen osan, joka itse asiassa onkin jo mun hyllyssä oottamassa, kun tämän postauksen kirjoittaminen on vähän venynyt. On tuo 1920-luvun Intia sen verran mielenkiintoinen.

 

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Tää Lehtisen dekkari oli yllätys. Jotenkin olin tosi ennakkoluulonen siitä, että millanen tää olis, ku oon lukenu Lehtiseltä paljon nuortenkirjoja ja joitain aikuistenkin. Tuntu, että osaako hän dekkareita kirjottaa. Kunnon ennakkoluulot siis! No, onneksi sain positiivisen yllätyksen. Tää oli mukaansa tempaava dekkari ja pidin päähenkilöstä Erja Revosta. Harvemmin dekkareiden päähenkilönä on eläkkeellä oleva nainen. Toki Repo on varhaiseläkkeellä, mutta silti, hän on viisikymppinen. Tää oli niin jouhevaa luettavaa, että tuun varmasti lukemaan tätä Erja Repo- sarjaa enemmänkin. Tässä kirjassa ideana oli siis se, että Revon puoleen kääntyy nainen, joka uskoo, että hänen kummitätinsä ei ole oikeasti kuollut, vaan hänen uurnassaan on joku muu ihminen tuhkattuna. Repo alkaa tutkia asiaa ja se onkin monimutkainen homma. Tätä lukiessa oli välillä vaan että mitäääää. Juonen käänteet oli kohallaan ja viihdyin lukiessa.

 

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

Tää oliki vähä jännä kirja. En oikein tiiä, että oliko tää varsinaisesti pettymys, mutta ei tää kuitenkaan vastannu mielikuvaa, mikä mulle oli tästä kirjasta syntyny. Tää oli kyllä omanlaisensa tarina, en oo ennen lukenu tämmöstä. Ideahan tässä on ihan loistava! Kirja eteni mielenkiintosesti ja tykkäsin, ku tässä oli niin lyhyet luvut, joten tarina eteni niiden puolesta äkkiäkin. Olihan se Koredella homma, ku hän piilotteli ja siivosi siskonsa Ayoolan murhien jälkiä. Niitä kerkes tässä kirjan aikana muutama tulla ja niitä myötäeli ja ne murhat loi hyvän jännitteen kirjaan. Loppu oli vähän plääh, en tykänny. Kaiken kaikkiaan kuitenkin lukemisen arvoinen kirja. Tää ei dekkari oo, mutta jännityskirjallisuutta ehdottomasti.

Marco Vichi: Kuolema Firenzessä

Kuolema Firenzessä oli kyllä hidaslukunen. Jotenkin ärsytti komisario Bordelli niin paljon. Miksi ihmeessä hän haikailee koko ajan itseään noin 30 vuotta nuorempien naisten perään??? Miksi hän ei edes huomaa ikäisiään naisiaan tässä mielessä? Jotenkin oli niin viimeisen päälle viheliäistä luettavaa tuo. Onneksi kirjan juoni oli muuten mielenkiintoinen. Firenzessä katoaa 13-vuotias poika, joka löytyy myöhemmin tapettuna ja raiskattuna. Bordelli selvittää tapausta ja ei meinaa millään löytää edes vihjeen jyvästä tapauksesta. Samaan aikaan Firenzeen tulee valtavat tulvat, jotka sekoittavat kaupungin ja saavat sen hätätilaan. Tää tulva oliki mielenkiintoista luettavaa. Onneksi Bordellikin saa viimein myös tapaukseen vauhtia. Tosin tapauksen loppuun saattaminen jatkuu seuraavassa kirjassa, jonka jo varasin ja se ilmestyy nyt syksyllä suomeksi. Heh, toivottavasti ei oo niin tahmeaa luettavaa se.

Siinäpä muutama dekkari, jotka oon lukenu. Seuraavia saakin sitten odottaa.

Tietokirjoja

Mää näköjään nykyään teen tämmösiä yhteyspostauksia vaan. No, tuleepahan julkaistua kuitenkin näitä kirjoja. Siispä näiden tietokirjojen kimppuun!

Alice Miller: Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itsen etsintä

Tää on yksinkertaisuudessaan kuvaus siitä, miten mieli toimii, kun lapsena kokee jotain liian suurta kyetäkseen sitä käsittelemään ja mitä siitä sitten lopulta seuraa. Monessa asiassa olin Millerin kanssa samaa mieltä ja hän oli kuvannut myös omia kokemuksiani. Tää ei kuitenkaan ollut niin hyvä kirja kuin olin odottanut ja mitä mulle oli kehuttu. Lukemisen arvoinen kyllä.

 

Pierre-Michel Bertrand: Väärän käden maailma - vasenkätisten historiaa

Nimensä mukaisesti tämä kirja kertoo väsenkätisyyden historiasta. Kirja keskittyy siihen, miten vasenkätisiä ihmisiä on kohdeltu eri aikakausina. Kirja aiheutti tuhahtelua, pään pyörittelyä, hymähtelyä. Tuli aika onnellinen olo siitä, että elää nykyaikana, eikä vaikka parisataa vuotta sitten. Kyllä tieto toden totta on tärkeää, ihan vaikka sen suhteen, miten kohdella vasenkätistä ihmistä. Aika hurjaa oli lukea esim. siitä, että pakottamalla ihmisen väärän kätiseksi (niinku vasenkätisille on tehty kun heidät on pakotettu oikeankätisiksi) aiheuttaa ihmisille ihan neurologisia vammoja. Väkivaltaahan tuo on, eikä mitään muuta, vaikka onkin kuviteltu tekevänsä hyvää. Munkin anoppi on aikanaan koulussa pakotettu oikeakätiseksi, niinku siihen aikaan vielä tehtiin. Mun puoliso ei ole onneksi joutunut enää kokemaan tätä samaa kohtaloa. Oli kyllä ihan päräyttävä tietokirja tämä.

Juha-Pekka Raeste & Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä

Tämä kirja oli täynnä painavaa asiaa ja oli todella mielenkiintoinen. Ainut huono puoli oli se, että olisin kaivannut vielä syvemmälle menemistä näitten vaarallisten yhtiöiden suhteen, jos mahdollista. Kirja pisti miettimään. Sitä käyttää erilaisten yhtiöiden tuotteita ihan surutta ja ei tajua, että minulla itselläni tehdään bisnestä tai sulkee vain silmänsä siltä. Esimerkkejä mainitakseni ihan Facebook, Google ja Microsoft tekee sitä. Heidän tuotteitaan käyttää ilmaiseksi ja hinta siinä on omien tietojeni käyttö ja myynti. Eikä tiedä edes, mitä kaikkea niillä lopulta tehdään. Silti näitä käyttää, koska ei osaa muutakaan, tai koska ei jaksa edes välittää sen takia, ettei se hinta näy missään omassa elämässä. Ainakaan vielä. Muut yhtiöt, esim. öljy-yhtiöt taas tuhoavat meidän maapalloa. Yhtiöiden hommat oli kyllä mielenkiintoista luettavaa ja välillä vähän ahdistavaakin. Tää kirja on todellaki lukemisen arvoinen. Ja herättelevä.

Taas tullu muutama tietokirja luettua! Ajatuksia näistä?

Erilaisia kirjoja, joihin upota

Tässä kasa erilaisia kirjoja, joiden lukemiseen voi upota: 

Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset

Näkemiin, pikku naiset oli hyvä ja ristiriitainen kirja. Tarina itsessään vei mut mennessään ja oli kiinnostava. Kuitenkin siinä tarinassa oli sellaisia elementtejä, joita spoilaamisen vuoksi en tässä kuitenkaan paljasta ja jotka omalla kohdallani jonkin verran lässäyttivät tarinan ja varsinkin kirjan lopun. Kieltämättä tuli vähän turhautunut olokin lukiessa. Toisaalta on mielestäni rohkeaa kirjoittaa tollaisesta aiheesta, joka on tabu. Silti, jos olisin tiennyt aiheen, en olisi lukenut tätä kirjaa. 

Toisaalta taas henkilöhahmot eli serkukset olivat mahtavan erilaisia ihmisiä ja heillä omat ja kiinnostavat tarinansa. Se kantoi kirjan läpi. Henkilöhahmot mukailevat Louisa May Alcottin Pikku naisia- kirjan henkilöhahmoja ja siitä on tämän kirjan nimikin. Nieves, Ada, Luz ja Lola. Kukin heistä vahtaa yhtä pikku naista, Megiä, Jota, Bethiä ja Amyä. Serkukset syntyvät Chilessä ja elävät läpi Chilen sotilasjuntan sortovuodet. Kasvavat ja aikuistuvat ja kohtaavat taas 2000-luvun alussa, jolloin salaisuudet tulevat julki. Kokonaisuudessaan tämä oli hyvä kirja, tarina kulki eteenpäin ja serkusten elämä sai sivut kääntyilemään kirjan loppuun asti kaikesta huolimatta. Ei harmita, että luin tämän!

Alice Oseman: Loveless

Tää on tarina Georgiasta, joka ei oo koskaan ollu rakastunut, koskaan suudellut ketään tai koskaan ollu ihastunut kehenkään. Mikä hänessä on vialla? Tää on kasvutarina. Tarina siitä, kuinka Georgia tajuaa olevansa aseksuaali, mitä tapahtuu ennen sitä kun hän yrittää olla "normaali" ja kuinka hän lopulta hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Tää on kasvutarinan lisäksi myös tarina ystävyydestä. Ja hieno sellainen! Ihanasti kirja upotti mut sivuilleen. Jotenkin ihanaa lukea tällaisia tarinoita, joita oisin kaivannut luettavaksi silloin kun olin itse teini. Onneksi ei oo myöhäistä lukea näitä nyt!

Ps: Minusta on tullut Alice Oseman- fani.

Katie Kitamura: A separation

Tää kirja oli todellinen löytö! Elegian kanssa luettiin tämä yhdessä meidän lukupiirissä ja tämä kirja aiheutti myös paljon keskustelua. Kirjassa on nimetön päähenkilö, joka saa puhelun (ex-)anopiltaan. Anoppi haluaa hänen lähtevän etsimään poikaansa, johon anoppi ei saa yhteyttä. Anopin tietämättä he ovat eronneet puoli vuotta sitten ja päähenkilö ei ole sen jälkeen nähnyt kadonnutta Christopheria. Etsintäreissun suunta on Kreikka, jonne C on lähtenyt tekemään tutkimusmatkaa.

Kirjan tarina on todella hienovireinen. Kitamuran kerronta on eleetöntä ja kaikki kerronan rönsytkin ovat tyylillä tehty. Pikkuhiljaa C:n kohtalo aukeaa Kreikassa. Tarina on suorastaan intensiivinen, mutta lopulta itse tarinan loppu jää aika irtonaiseksi kaikkeen muuhun verrattuna. 

Sen tämä kirja teki, että haluan ehdottomasti lukea lisää Kitamuraa. 

Ps: Just huomasin, että meijän kirjastoon on tullut häneltä uusi kirja, Intimacies! Se pitää saada käsiin.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Tää olikin kirja, jonka luin yhdeltä istumalta! Xiomaran tarina nykäisi otteeseensa ja kaksi tuntia vain ahmin tätä kirjaa. Kirjan eniten ärsyttävin henkilö oli ehdottomasti Xiomaran äiti. Hän on tyyppiä "asiat on näin niinku sanon ja piste". Huokaus, miten raivostuttavaa! Samoin se tiukka uskonnollisuus, mikä äidille on tärkeää. Xiomaran kamppailu oman äänensä ja mielipiteidensä kuuluviin saamisen kanssa oli samaistuttavaa. Onneksi hän saa tukea, esim. opettajaltaan, joka kannustaa häntä lavarunouden pariin. Lopputaistelu äidin kanssa oli raastava, huh hei mitä ahdistusta ja vihan tunteita mulla heräs X:n äitiä kohtaan. Miten voikin tehdä niin epäreilusti ja väärin toista kohtaan? Hieman vain eläydyin tarinaan ja samaistuin Xiomaraan.

Tää säeromaani on ehdottomasti lukemisen arvoinen! 

Tällaisia kirjoja tullut luettua kesän aikana. Ootko lukenut mitään näistä?