Superhyvää keholle

Kehopositiivisuutta? Leena Putkosen hyviä juttuja? Kyllä kiitos!

Ilahduin, kun kuulin, että Putkoselta tulee tällainen kirja. Olen seurannut jo pitkään hänen ja Katri Mikkilän Se erilainen fitness- blogia ja tiesin, että tyyppi on järkevä näissä asioissa. 

Vai mitä sanotte kirjassa olleista seuraavista lainauksista?:

"Tunteiden ilmaisulla on tutkitusti positiivisia terveysvaikutuksia. Niiden sanallinen käsittely vaimentaa autonomisen hermoston aktiivisuutta ja mahdollistaa myös traumaattisten kokemusten tietoisen käsittelyn turvallisella tavalla."

"Tulemalla tutuksi tunteittemme kanssa saamme vastalahjaksi kyvyn hallita niitä paremmin ja siten tasapainoisemman olon."

"Käsitys oman kehon fyysisistä kyvyistä kuten voimasta ja kestävyydestä parantaa käsitystä kehonkuvasta enemmän kuin fysiologiset muutokset kehon koostumuksessa tai painonpudotus."

Kirja vahvisti ajatustani siitä, etten aio enää koskaan laihduttaa. Laihduttaminen vain tuhoaisi jäljellä olevan terveyteni. Sen sijaan aion keskittyä enemmän siihen, että pystyn harrastamaan liikuntaa ja sitä kautta tulen tutuksi tämän kurjan kulkuvälineeni kanssa, jota kehoksi ja osaksi ihmistä kutsutaan. 

Kirjaa kyllä suosittelen. Se herätti ajatuksia ja paljon. En tajua miksi tollaista paskaa, kuten laihduttaminen, pidetään niin hyvänä asiana. Miksei ihmisille vain opeteta vauvasta asti tasapainoista syömistä ja liikkumista?

Lahjoja norsujumalalle

Nyt löytyi taas ihanaa luettavaa! Tää on kuulemma soft crime tää tyyli. Jukka Behmin Herra Patil ratkaisee- sarjan eka osa Lahjoja norsujumalalle osui ja uppos muhun.

Herra Patilin naapuri saapuu Patilin pyöräkorjaamolle tuoden ehjän pyöränsä korjattavaksi ja saa viimein kautta rantain kerrottua oikean asianssa. Hänen kuollut vaimonsa lähettelee kirjeitä hänen uudelle vaimolleen. Siis niinku mitä häh? Patilhan alkaa tutkia asiaa ja silleen ihanan lepposasti asiat etenee ja välillä kerronta mutkittelee muissakin jutuissa. Voi että tykkäsin! Tulee mieleen Mma Ramotswe- kirjat, jotka ovat vähän saman tyylisiä. Montaa syyllistä ehdin arvuutella kirjan aikana, mutta en ihan täsmälleen ollut oikeassa sitten kirjeiden lähettäjästä ja varsinkaan motiivista. Mutta nautin kyllä täysillä kerronnasta! Tällainen mahdottoman leppoisa tunnelma on ihanaa vaihtelua dekkareihin noin muuten. 

Tähän sarjaan on ilmestynyt toinenkin osa ja sehän pitää saada luettavaksi myös.

Ääni kuin enkelin

Muhun iski pieni ahdistusblokki päälle ja tartuin siksi seuraavaan Arnaldur Indridasonin dekkariin. Ääni kuin enkelin sai mut irti pahimmasta ahdistuksesta tarinallaan.

Just joulun alla hotellin kellarikerroksessa murhataan joulupukki. Hänet löydetään kirjaimellisesti housut kintuissa. Erlendur alkaa selvittää murhaa työkavereidensa kanssa joulun painaessa päälle. Murhatun joulupukin tarina paljastuu ja se onkin aika mielenkiintoinen ja surullinen. Kaikenlaista sitä ihmiset! Murhatutkinnan lomassa Erlendurin tytär käy tökkimässä isäänsä ja sitä touhuakin on hauskaa seurata. 

Vitsi mää tykkään näistä dekkareista, missä päähenkilön menneisyyden jutut kulkee tälleen kätevästi rinnalla toisena tarinana. Jokin tällaisessa tarinankerronnassa kiehtoo minua. Ehkä se on myös sitä, ettei pääse "tylsistymään" kirjan aikana, kun monta tarinaa menee yhtäaikaa.

Mummo 4 ja 5

Mummo on kyllä mun lempisarjakuva. Kiitos Anni Nykänen näistä!

Nelosalbumissa meno oli kyllä hersyvää. Voi että sai nauraa! Ihan täys kymppi! Vitonenkin oli hyvä, muttei ihan niin hyvä kuin nelonen. 

Mummo on vaan niin mahtava tyyppi! Samoten kyllä Sulo-pappa, joka tasapainottaa Lyylin menoa.

Toivottavasti Nykänen tekee vielä monta albumia näitä! Pakko kait nää on ostaa omaan hyllyynkin, että saa lukea näitä aina ku tarttee kunnon piristystä elämään.

Nanna: Ketun koko kuva

Hmph. Nyt oon lukenu kaikki Nanna-sarjakuvat. Onneksi on vielä Veikka-sarjakuvat lukematta!

Ketun koko kuva oli samaa tuttua tyyliä, kuin aiemmatkin Nannat. Opiskelijaelämää, Missen kanssa taistelua ja muuta elämää. Poikkeuksena aiempiin, tässä oli isommat sarjakuvaruudut ja ilmeeltään oli jotenkin värikkäämpi. Välillä sai vähän hihitellä Nannan, Ritun ja kumppaneiden menolle. 

Onneksi on vielä ne Veikka- sarjakuvat lukematta!  Pitää kyllä pikimmiten. Veikka on söpö velikettu.

Kuolema päivänkoitteessa

Ensimmäinen afrikaansiksi alunperin kirjoitettu kirja, jonka luin. Deon Meyerin Kuolema päivänkoitteessa oli todella hyvä.

Zatopek van Heerden saa ratkaistavakseen kadonneen testamentin arvoituksen. Aikaa on vain seitsemän päivää löytää se tai testamentin perijä ei saa mitään. Testamentin tekijä on murhattu julmasti ja paljastuu, että hänellä ei ole oikea henkilöllisyys. Siitä juttu alkaa keriä auki. Tämän tarinan rinnalla kulkee Zatopekin oma tarina siitä, miksi hän on sellainen kuin on. Molemmat nämä tarinat olivat mielenkiintoisia ja melkeinpä toivoi, ettei kirja edes lopu, vaikka aika paksu olikin. 

Kiinnostus heräsi Meyerin kirjoja kohtaan ja pitihän se varata kirjastosta toinenkin Meyeriltä suomennetuista teoksista.

Mokka

Mokka. Tarina äidistä, jonka pojan päälle ajetaan suojatiellä. Poika vajoaa koomaan ja äiti aloittaa ajojahdin, kostaakseen syylliselle.

Mokka on mielenkiintoinen kirja. Välillä vähän sekalainen ja sitten taas mennään. Tavallaan hidas ja nopea yhtäaikaa. Vei silti mennessään. Oli jännää seurata äidin ajojahtia, kun hän yritti löytää poikansa päälleajajan. Huh ja mihin koko homma päätyikään! Loppu oli kyllä täysin odottamaton.

Kaikkea jännää sitä saa lukeakseen, kun tarttuu kirjastossa tyrkyllä oleviin kirjoihin. De Rosnay teki sen verran vaikutuksen, että lainasin luettavakseni myös Nimeni on Sarah- nimisen teoksen.