perjantai 20. syyskuuta 2019

Lepakkoelämää I-IV

Jossain törmäsin Alison Bechdeliin ja tähän Lepakkoelämää- sarjakuvasarjaan. Sarjakuvathan mua innostaa, joten tartuin tähän. Varsinkin kiva seksuaalivähemmistöistä kertovaa sarjakuvaa päästä lukemaan.



Tää eka osa oli eri mallinen ulkoasultaan, ku muut osat. 

Yhdestä päähenkilöstä, Mosta, en tykännyt yhtään ja hän ärsytti mua sivulta toiselle. Muuten taas tää oli oikein jees ja kaikki päähenkilöt (Mokin) mielenkiintoisia. Nämä muut, Harriet, Lois, Sparrow, Ginger, Toni ja Clarice ovat kyllä sarjakuvan suola Mohon verrattuna, hah. Toni ja Clarice saavat vauvan (Rafaelin) ja mulle oli yllättävää ja outoa se, että kaikki päähenkilöt olivat mukana synnytyksessä. Jännää oli myös se, että osa päähenkilöistä asuu yhdessä kommuunissa.




Mon äkinät jatkuu kaikissa Lepakkoelämään osissa. Onneksi on nää muut hahmot, niin ettei Mo oo ihan koko ajan äänessä. Albumeissa kuvataan lesbojen tavallista arkea ja taustalla pörrää paljon Usan politiikka eri asioihin liittyen ja siihen päähenkilöt ottavat välillä kantaa. Stripeissä tulee esille myös syksyn 2001 tapahtumat ja niiden vaikutus elämään.

Tarinoissa taustalla pyörii naisten kirjakauppa ja sen menoa on mukavaa seurata. Kirjakauppa on erikoistunut seksuaalivähemmistöön liittyviin ja siihen kuuluvien tekemiin teoksiin ja tekijöihin ja muutama päähenkilö on kaupassa töissä. Sarjakuvissa sivutaan myös kirjakauppiaan Jezannan elämää ja sen tapahtumia.

Ah niin ja Mon seurustelu Harrietin kanssa päättyi ekassa osassa ja kolmannessa hän alkaa seurustella vielä itseäänkin ärsyttävämmän henkilön, Sydneyn, kanssa. Päähenkilöiden joukkoon liittyy myös Stu, joka alkaa seurustella Sparrowin kanssa ja he saavat myös lapsen, Jiao Raizelin. Joo ja lisätään joukkoon vielä Sydneyn rakastaja Thea sekoittamaan soppaa. Lisäksi sarjakuvissa otetaan kantaa myös transsukupuolisuuteen, kun Lois alkaa seurustella Jasminen kanssa, jonka lapsi on transsukupuolinen.




Kokonaisuudessaan tää sarjissarja on mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Se, että jotkut päähenkilöt on helkkarin ärsyttäviä, on toisaalta vaan hyvä. Ei kaikkien henkilöiden tarvi olla aina kivoja. Ajallisesti näissä albumeissa edetään vuosia ja ilmeisesti Bechdel on tehnyt näitä strippejä viikoittain. Stripit etenevät numeroituina, mutta kaikkia ei ole julkaistu näissä albumeissa.

Huomasin, että tätä sarjaa on englanniksi ilmestynyt ilmeisesti ainakin 10 osaa. Olispa kivaa lukea nekin! 

tiistai 17. syyskuuta 2019

Juban Minerva-sarjakuvia 3 lisää

Minerva! Minerva! Tämä sarjakuvahahmo on kyllä jotenkin hupaisa ja siksi halusin lukea hänen tarinaansa lisää. 



Minervan matka jatkuu Amazonin viidakoihin. Petra on kadonnut ja hänet pitää löytää. Arvatenkin seikkailua on luvassa ja olihan se viihdyttävää.




Haikara on mennyt ihan sekaisin Sipulirengassuolla ja Minerva alkaa auttaa ystäviään. Miksi haikara tuo vääriä vauvoja kaikille? Mysteerissä on selvitettävää.




Sarjan toistaiseksi viimeisessä osassa Minerva päätyy aavikolle. Elävien luiden laakso on aavikoitunut ja sen tila pitää palauttaa takaisin reheväksi. Mitä on tapahtunut ja miten laakso saadaan pelastettua?


Sarjan pitäisi vielä jatkua juonen mukaan ja toivottavasti Juba jatkaakin tätä! Oon tykästynyt Minervan touhuihin. Näitä lukiessa saa aivot mukavasti narikkaan ja välillä hymynkin huulille. Maailma pitää pelastaa ja sen pelastamiselle jään odottamaan jatkoa toiveikkaana.

perjantai 13. syyskuuta 2019

Vau, mikä vagina!

Ihan vain koska itselläni sattuu olemaan vulva ja vagina, halusin lukea tämän hehkutetun tietokirjan. Kyllä kannatti! Tälleen yli 30-vuotiaanakin sain vielä uutta tietoa omista elimistäni.




Kirja on mahtava ja aika tyhjentävä tietopaketti näistä yleensä naisilla olevista lisääntymiselimistä. Tieto on kirjoitettu hyvällä tyylillä ja mielenkiintoisesti. Mukavaa oli myös se, että kirjoittajat Nina Brochmann ja Ellen Støkken Dahl ovat lisänneet sekaan omia kokemuksiaan eri asioista. Minäkin sain uutta tietoa, esimerkiksi hormoneista ja rauhasista, mitä näihin minulla sattumalta oleviin lisääntymiselimiin liittyy. 

Turhaan tämä kirja ei ole menestysteos. Minun mielestäni kaikkien ihmisten pitäisi lukea tämä kirja, riippumatta omista elimistään, koska tällaiset lisääntymiselimet ovat puolella maailman ihmisistä ja ne koskevat kuitenkin kaikkia muodossa tai toisessa. 

En luettuanikaan vielä tiedä, että miten kutsua näitä elimiä. Vagina ei kuvaa koko kokonaisuutta, koska vagina on sisäiset lisääntymiselimet. Vulva taas on ulkoiset lisääntymiselimet. Miksi näille ei oo yhteistä nimittäjää? Ovat kuitenkin kokonaisuus. Sitten taas: En halua sanoa, että nämä ovat naisten elimet, koska kaikilla naisilla ei näitä ole. En halua myöskään sanoa, että sukupuolielimet, koska sukupuoli on aivoissa, eikä jalkojen välissä. Ärsyttävän vaikeaa tämä. 

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Olisipa tällainen kirja ollut silloin, kun itse olin teini-iän kynnyksellä! Tieto olisi ollut tarpeen.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Nimeni on Sarah

Tatiana de Rosnayn kirja oli paikoin minulle ahdistavaa luettavaa. Varsinkin, kun samaan aikaan katsoin digiboxilta Yleltä tullutta Euroopan juutalaisten tarinaa, joka on 8-osainen dokumenttisarja natsien toteuttamasta joukkotuhosta ja juutalaisten kohtaloista. Eläydyin niin kovasti kirjassa Sarahin tarinaan, että se sai ahdistuksen pintaan.




Kirjassa menee kaksi tarinaa: juutalaisen Sarahin ja nykyhetkessä yhdysvaltalaisen pariisilaistuneen Julian. Julia on toimittaja ja hän alkaa tehdä artikkeliä Vel d'Hivin 60-vuotisvuosipäivän kunniaksi. Kirjassa vuorotellen kerrotaan Sarahin tarinaa perheen viennistä Vel d'Hiville ja pikkuveljen komeroon turvaan lukitsemisesta ja vuorotellen Julian. Sarahin tarina ahdisti minua. Olin aina helpottunut, kun siirryttiin Julian tarinan pariin. Siihen kuinka Julia penkoi Vel d'Hivin tapahtumia ja löysi yhteyden Sarahin ja miehenesä suvun välillä ja mitä Julian elämässä samaan aikaan tapahtuu. 

Kirja oli hyvä. Se pisti miettimään. Ajattelen, että jokainen ihminen pystyy pahaan. Toisilla ihmisillä se kynnys siihen on vain korkeampi ja toisilla matalampi. Itselläni se kynnys on korkea. Mutta voiko se muuttua? Entä jos olisin elänyt natsi-Saksassa? Olisinko ollut natsijärjestön jäsen? Olisinko katsonut vain vierestä, kun juutalaisia vietiin vai ollut aktiivinen heidän viemisessä? Vai sittenkin ollut niitä harvoja ihmisiä, jotka auttoivat juutalaisia? Niin olisi ainakin kivaa ajatella. Vai olisinko sittenkin ollut juutalainen ja kuollut keskitysleirillä? Enhän minä nykyhetkessäkään aktiivisesti aja asioita. Allekirjoittelen adresseja ja vetoomuksia kyllä ja välillä jaan jotain somessa, mutta en tee mitään muuta. Lähinnä ahdistun maailmanmenosta ja lamaannun. Koko tämän vuoden minua on ahdistanut maailman meno, oikeistopopulismin nousu. Saan sitä vibat suoraan 1930-luvulta ja natsismin noususta. Pelko lamaannuttaa minut ja se hävettää minua ja siitä menen sitten entistä enemmän jumiin. Tästä kaikesta päättelen, että ehkä minä vaan katsoisin vierestä pelosta lamaantuneena, kun ihmisiä viedään tuhottavaksi. Pelottava vaihtoehto. Uskaltaisinko avoimesti vastustaa? En välttämättä. Selkien takana saattaisin sitten toimia. Toivottavasti ainakin.

Kirjan juoni on hyvä. Loppu oli ehkä vähän plääh, mutta en jaksanut edes välittää. Suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista. On sen arvoinen.

perjantai 6. syyskuuta 2019

Sydäntorni

Mulla ei ollut oikein mitään ennakko-odotuksia, kun tartuin Sydäntorniin. Olin joitain blogipostauksia lukenut ja niiden perusteella kiinnostuin tästä kirjasta. Silti lähdin jotenkin pää tyhjänä lukemaan tätä. Mikä oli kyllä hyvä!




Monenlaisia mietteitä heräsi, kun tarinaan ihan uppoutuneena luin tätä kirjaa:

Kertoja vaihtui välillä kesken luvun ja välillä melkeinpä kesken lauseen ja se teki hetkittäin tarinan seuraamisesta sekavaa. Piti olla tarkkana! Monet kerrat mun piti palata taaksepäin, ku huomasin tippuneeni kärryiltä siitä, että kuka nyt vie tarinaa eteenpäin.

Loppu jäi ihan auki, täysin lukijan mielikuvituksen varaan. Ja sekös ärsyttää! Ääh ja plääh! Todella harvoin pidän tällaisista lopuista.

Kieli oli arkista, mutta todella vetävää kerronnassa. Se arkisuus viehätti mua suuresti ja piti otteessaan koko kirjan läpi.

Oli hämäävää ja myös juonen kannalta jännää miettiä, että kuka on se Ray, joka kertoo tarinaa. Onko hän Danny vai hänen serkkunsa Howard? Eipäs ollutkaan, vaan minulle tuli puskista tämä Ray kirjan lopussa. Vasta juuri ennen paljastusta osasin epäillä, että kuka Ray edes on. 

Tarinan lopussa Holly kertoi omaa tarinaansa ja se tuntui täysin ylimääräiseltä ja jotenkin ihan irtonaiselta ja turhalta kirjan kannalta. Tuli fiilis, että onpahan ympätty tämäkin tänne ja ei olla mietitty asiaa ollenkaan loppuun asti. Hollyn osuus oli mielestäni siis ihan turha ja sen takia loppu oli plätsisplötsis ja mielestäni kokonaisuus kärsi siitä.

Kuitenkin. Kirja ihastutti mua suuresti. Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka haluaa ahmia loppuun. Egan teki sen verran vaikutuksen, että haluan lukea hänen muutkin kirjansa.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Saima Harmaja: Sydänten runoilija 1913-1937 & Kootut runot

Luin Saima Harmajan Palavan elämän ja kuvassa näkyvän Kootut runot, kun olin 11-vuotias. Harmajan teki jalat alta-vaikutuksen minuun. Palavasti samaistuin hänen päiväkirjamerkintöihinsä ja runoihinsa. 

Kun huomasin, että Saima Harmajasta ilmestyy uusi elämänkerta, halusin tietenkin lukea sen. Enkä joutunut pettymään!



Ritva Ylönen käy kirjassa läpi koko Saiman Harmajan elämän syntymästä kuolemaan ja vielä vähän sen jälkeenkin julkaisujen valossa. Minulle kirjassa oli paljonkin uutta tietoa, kun en tosiaan ole lukenut kuin tuon Palavan elämän ja runoja sitten senkin eestä. 

Samaistumisen tunne oli edelleen yhtä vahva kuin 11-vuotiaanakin. Se ehkä jopa vahvistui lisää. Oli mielenkiintoista lukea runoja elämänkerran kanssa rinta rinnan, kun runojen syntyä ja taustoja avattiin. Se antoi runoihin lisää syvyyttä ja auttoi ymmärtämään niitä paremmin. Harmaja kun osaa ilmaista asioita niin verhotusti, etten todellakaan ollut ymmärtänyt moniakaan runoja sellaisina kuin Harmaja on ne tarkoittanut. Se tieto myös ilahdutti todella paljon, että Harmaja oli ollut kiinnostunut naisasialiikkeesta eli feminismistä.

Minulle on hyvin selvää, että Harmaja on kuten minäkin, erityisherkkä ja erittäin vahvasti tunteet tunteva ihminen. Se on piirre, jolle ei voi mitään ja joka välillä on suoraan sanottuna hyvin rasittavaa. Ja se vie myös fyysisiä voimia, kuten Saiman elämästäkin huomasi. En pysty edes kuvittelemaan, millaista on elää parantumattoman tuberkuloosin kanssa ja tietää kuolevansa. Astmani puolesta osaan ihan pikkuisen laidasta tietää, kuinka piiputtavat keuhkot vievät voimia ja hankaloittavat arkea, mutta se on arvatenkin pientä tuberkuloosiin verrattuna.

Kirjaa lukiessa mietin sitäkin, että Saima Harmajan vanhemmille Lauralle ja Leolle elämä ei ollut kovin hellä. Saiman isosisko Outi kuoli yllättäin synnytykseen noin vuosi ennen Saiman kuolemaa ja pikkuveli Tapani taas kuoli sodassa kolme vuotta Saiman kuoleman jälkeen. Vain nuorin sisaruksista, Kirsi, on elänyt pitkän elämän.

Ritva Ylönen sai mielestäni vangittua Saima Harmajan hyvin kirjan kansien väliin. Elämänkerta antoi minulle sen verran paljon, että haluan sen omaan kirjahyllyynikin, että voin palata siihen vielä monet kerrat. Palava elämäkin (punaisilla kansilla) minun pitää metsästää jostain jo ihan sen takia, että se oli minulle lapsena niin merkittävä teos.

maanantai 2. syyskuuta 2019

10 vaikuttavinta lukemaani kirjaa

Facebookissa kiersi tällainen haaste, jossa piti kertoa 10 vaikuttavinta lukemaansa kirjaa. Minähän innoissaan tartuin siihen ja oli kyllä pohtiminen! Sain kaikki 10 sitten mietittyä, mutta jonkin aikaa siihen meni kyllä. Otin lopulta ne, mitkä tuli ekana mieleen ja niin kait sen kuuluukin mennä. Olisin kyllä keksinyt vielä monta lisää tähän, lopulta.


Koska en koe olevani äitimateriaalia. 



Tää vaan uppos ja syvään ja pyörii vieläkin mielessä.



Hubara on vaan niin hyvä.



Kielen kauneus teki vaikutuksen.



5/10 L.M.Montgomery: Pieni Runotyttö
Iki-ihana Emilia.



Koska aihe on niin tärkeä.



Tarinan kauneus teki vaikutuksen ja se, että Gerritseniltä niin erilainen kirja.



Kehopositiivisuuden sanoma hyvin esille tuotuna.



Mummo on vaan niin hyvä!



Harmaja on ollu mun rakkaus jostain 10-vuotiaasta asti.



Haastan tähän mukaan kaikki, jotka haluavat! Näitä tämän haasteen vastauksia on ollut todella mielenkiintoista lukea ja nähdä.