Tää kirja on vähän kuin raikas tuulahdus. Tässä tosiaan käsitellään naisten vihaa ja sitä mitä tehdä sen kanssa. Ei syyttelyä, ei tuomitsemista, vaan paneudutaan syihin ja siihen, että mitä voi tehdä. Kaikki mielestäni neutraalilla ja toteavalla tyylillä. Kirjassa on hyviä esimerkkejä aiheeseen liittyen. Iso juttu on se, että naiset on opetettu tukahduttamaan vihansa ja kiukkunsa. Sen tunnistan itsekin lapsuudestani. Kiukku oli väärin ja syntiä. Mutta eipä se oo ollut muissakaan ympäristöissä sen sallitumpaa, oli uskonnollisuutta tahi ei.
Läpi kirjan Lerner tuo viestiä siitä, että omat rajat, niiden vetäminen ja pitäminen, auttavat vihan ja muiden tunteiden kanssa. Esimerkiksi, kun ei suostu kaikkeen, niin ei tarvitse olla vihainen siitä, ettei oma jaksaminen riitä. Tunnistan kyllä myös esimerkeissäki näkyvän syyllisyyden tunteen sekä häpeän, kun ei suostukaan kaikkeen ja oo lapatossu. Mutta tääki on opetettu naisille, pitää miellyttää ja tehdä kaikkensa perheen ja miksei myös suvunkin eteen ja unohtaa itsensä. Tänkin tunnistan omasta elämästäni. Ainakin mun synnyttäjä on oiva esimerkki tämmösestä toiminnasta, lapatossuilusta ja siitä, ettei pidä huolta itsestään. Onneksi se ei oo ihan suoraan tuollaisena siirtynyt minuun, ainoastaan jossain määrin.
Tuossa alla hyvää asiaa siitä, voiko toista ihmistä muuttaa. Ite oon elämän myötä tajunnu, että ei toista voi muuttaa. Voihan sitä yrittää toki, mutta se ei muuta tilannetta mihinkään ja saa vaan oman olon huonoksi, ku toinen ei toimikaan niinkuin MINÄ haluan. Ainut keino muutokseen on oikeasti muuttaa itseään ja tapoja, jotka aiheuttavat kiukkua tai muuta tunnetta. Niin se vain maailma makaa.
Suosittelen lukemaan tämän kirjan, vaikka onkin vähän vanhempaa mallia. Kaikki asiat sopivat edelleen hyvin tähän päivään.
