#naistenviikko2024: Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu

Naistenviikko jatkuu. Tänään aiheena on alkoholismi. Se koskettaa niin monia naisia Suomessakin. Joko oman alkoholismin takia tai sitten läheisen alkoholismin takia.

"Sairaus kehittyy hiipien, mutta niin nopeasti, että sen salaaminen on hyvin vaikeaa.

Päihderippuvuus on parantumaton ja hoitamattomana kuolemaan johtava sairaus. Kulissit murenevat, ihmissuhteet romuttuvat ja työt loppuvat. Rakas päihde muuttuu vankilaksi. Käytön hallitseminen ei onnistu ja elämä karkaa käsistä.

Ei ois susta uskonu on tositarina nuoren alkoholistin rimpuilusta päihteen pihdeissä, yrityksistä olla ilman ja pelosta tuntematonta, ehkäpä parempaakin, tulevaisuutta kohtaan. Kun vain uskaltaisi!

Päiväkirja selviytymisestä alkaa päihdekuntoutuksessa, kun oma pohja ja kuolevaisuus on kohdattu liian monta kertaa. Riippuvuudesta toipuminen vaatii luopumista, harjoittelua, nöyrtymistä ja pään hakkaamista seinään. Ennen kaikkea se vaatii rohkeutta antaa elämälle mahdollisuus.

Emilia Laatikainen (s. 1995) on oululainen kuvataiteen opettaja ja sarjakuvantekijä, joka opettelee elämään päivän kerrallaan. Ei ois susta uskonu on hänen toinen sarjakuvateoksensa.

Mustavalkoinen."

Laatikainen kuvaa tässä sarjakuva-albumissa omaa kokemustaan alkoholismiin sairastumisesta ja toipumisprosessista sitten kun hän asian oli viimein valmis kohtaamaan ja tekemään sille jotain. Paljon oli tuttua minullekin, vaikkei ole sen kummempaa kokemusta alkoholismista. Riippuvuuden piirteitä on niin monessa asiassa ja oireet voivat olla niin samankaltaisia eri asioissa.

Tämä sarjakuva voitti Finlandian, eikä suotta! Tämän olisi hyvä lukea kaikkien, ainakin jos aihe vähääkään kiinnostaa.

Sarjakuvia

Muutama sarjakuvakin on löytänyt tiensä mun luo. Nämä kolme ihan erilaisia ja eri aiheista.

Einat Tsarfati: Mikä sotku

suomentanut Riina Behl

Takakansiteksti:

"Sotkuinen ihminen, et ole ainoa

Miksi jotkut ovat sotkuisia? (Eikä nyt tarkoiteta niitä, jotka sanovat olevansa sotkuisia mutta säilyttävät keittiön kuivatuotteita nimikoiduissa lasipurkeissa.) Vaikka he kuinka yrittäisivät ryhdistäytyä, pikkuhiljaa kaaos aina valtaa heidän kotinsa, työpöytänsä ja mielensä. Onko sotkuinen ihminen tuomittu elämään sotkunsa keskellä?

Pilke silmäkulmassa tehty omakohtainen sarjakuva perkaa sotkuisen ihmisen mielenmaisemaa ja arjen haasteita. Se sisältää humoristisia testejä oman sotkutason tunnistamiseksi, mutta esittää myös teräviä havaintoja kamppailusta yhteiskunnan vahvoja siisteysoletuksia vastaan.

Kirja on loistava vertaistuki muille epäjärjestelmällisille ihmisille, ja lisäksi se tarjoaa ymmärrystä sotkuisen ihmisen siisteille kanssaeläjille.

Einat Tsarfati on israelilainen kirjailija ja kuvittaja, jonka kuvakirjoja on käännetty 20 kielelle. Mikä sotku on hänen ensimmäinen sarjakuvakirjansa aikuisille. Kirja syntyi hänen suositun Things That Annoy Me -Facebook-sivunsa pohjalta."

Tämä sarjakuva ei ihan iskenyt muhun. Jotenkin mun mielestä liiankin mustavalkoisesti nähtiin tämä asia, eli sotkuisuus. Ihmiset joko on tai ei ole sotkuisia. Eli aikas plääh. Muuten tämä oli kyllä ihan jees.

Asuka Miyazaki: X-gender

kääntänyt Kathryn Henzler

Yksinkertaisuudessaan tämä sarjakuva kuvaa Asukan heräämistä omaan sukupuoleensa. Hän ymmärtää, ettei olekaan sitä mitä on luullut eli hän ei ole nainen eikä mies. Mikä hän sitten on? Tämä on siis etsintäretki. Aivan mainio teos tämä. Luultavasti luen jatko-osatkin.

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

Tarina koirista, jotka elävät Tšernobylin alueella. Suomalainen turistiryhmä vierailee siellä ja ihmettelee koiria ja kaikkea. Tarina ja kerronta hirveän selkeää ja tykkäsin piirrostyylistäkin. Kirjan lopussa on myös tietopläjäys ja avattu asioita, kuten esim. miten ydinvoimala toimii yms. Ei tämä turhaan saanut Finlandia-palkintoa!

Kaksi vähän surullista lastenkirjaa

 Tykkään lukea lapsille suunnattuja kirjoja. Välillä tuntuu, että ne sykähdyttää helpommin ku aikuisten kirjat. Mikähän näissä lie.

Emilia Aakko: Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset

kuvittanut Veera Aro

Tää oli kyllä niin ihana kirja! Oi että! Tän luin joulukuussa.

"Kaihon rauhallinen elämä mullistuu, kun Untamo-kotitonttu pyytää Kaihon tuuraajakseen Koikkalaisten perheeseen. Tehtävä on luonnollisesti otettava vastaan, vaikka kotitonttutaidot olisivat kuinka ruosteessa.

Jo hyvin pian Kaiho saa huomata, etteivät kotitontun tehtävät olekaan niin helppoja ja yksinkertaisia kuin saattaisi arvella. Etenkään kun samalla on pysyttävä näkymättömissä ja pidettävä silmällä arkkuun suljettuja murheita eli kärsiväisiä, jotka Kaiho otti mukaansa Untamon kielloista huolimatta.

Kun murheet yllättäen pääsevät karkaamaan, Kaiho ja perheen Lyyti-tyttö kohtaavat ongelman, joka olisi parasta ratkaista niin nopeasti kuin mahdollista. Yhdessä he ryhtyvät selvittämään sotkua, joka sisältää kaikki suuren katastrofin ainekset.

Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset on eloisa kirja, josta ei puutu seikkailumieltä ja hauskoja sattumuksia. Kommellusten keskellä tämä lämminhenkinen kirja kertoo myös tarinan siitä, mitä tapahtuu, kun perheen aikuinen masentuu."

Mää tykkäsin niin paljon siitä, miten tässä kirjassa käsitellään vanhemman masennusta. Mun sydän sykki tälle kirjalle sitä enemmän, mitä pitemmälle pääsin lukemisessa. Kaiho oli mahtava hahmo ja samaten Lyyti ja hänen perheensä oli kivoja. Lyytin isän masennus tuli hyvin esille kirjassa. 

Varasin toisen osan kotitontun seikkailuista, että pääsen takaisin tähän maailmaan.

Anja Portin: Radio Popov

kuvittanut Miila Westin

Ja tää kirja! Ihana tämäkin! Ei suotta saanu tämä Finlandia-palkintoa, ei todellakaan. Sydäntä särki kirjan päähenkilö Alfred, kun hänen isänsä oli niin unohtanut hänen olemassaolonsa ja huiteli vain pitkin maailmaa, eikä aina muistanut ostaa hänelle ees ruokaa reissujensa ajaksi. Mutta sitten:

"Yhdeksänvuotias Alfred elää käytännössä yksin. Äitiä Alfred ei ole nähnyt syntymänsä jälkeen, eikä työmatkoilla viipyvä isä taida aina edes muistaa, että Alfred on olemassa. Eräänä yönä Alfred lähtee seuraamaan salaperäistä Hiipparia, joka työntää postiluukusta lehden mukana muutakin: omenoita, villasukkia ja voileipiä.Alkaa unohtumaton seikkailu, joka muuttaa Alfredin ja samalla monen muunkin yksinäisen lapsen elämän: Hiippari on omalaatuinen Amanda Lehtimaja, lehdenjakaja, joka kuuluu Herkkäkorvaisiin. Amandan luota Alfred löytää vanhan radiolähettimen, jonka on suunnitellut venäläinen fyysikko A.S. Popov. Amandan kotoa käsin Alfred alkaa tehdä salaista, öistä radiolähetystä unohdetuille lapsille.Jännittävä ja humoristinen, lämminhenkinen tarina tuo mieleen lastenkirjallisuuden rakastetuimmat klassikot, Astrid Lindgrenin ja Marjatta Kurenniemen saturomaanit."

Amanda pelastaa Alfredin ja he yhdessä auttavat muitakin unohdettuja lapsia. Mun sydän kyllä suli tätä lukiessa! Rakastan tällaisia kirjoja!

Kaksi kirjaa Kiinasta

 Kiina on jotenkin alati kiinnostava maa. Kaikkine juttuineen. Ihmetyttäviä asioita, ihastuttavia asioita ja vihastuttavia asioita.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Tietokirja Kiinan yhden lapsen politiikasta ja keskittyy eritoten sen seurauksiin. Oli koskettava kirja. Tietokirjakin näköjään voi olla sellainen. Tää kirja on saanut myös Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja en kyllä yhtään ihmettele!

Qiu Xiaolong: Tapaus Mao

suomentanut Katariina Kaila

Elegian kans jatkettiin Chen Cao -sarjan lukemista. Tää kirja ei ollu kyllä ollenkaan niin hyvä, mitä muut osat on tähän mennessä ollut. Oli vähä nihkeetä. Pöh pöh. Sujuvaa luettavaa oli kyllä ja runoista tykkään edelleen, mutta juoni oli vähä ööh ja murhaaja paljastu ihan lopussa vasta ja oli ihan seko koko homma. Jospa seuraava osa on jo parempi! Seuraava osa on muuten viimeinen suomennettu osa. Sen jälkeen pitää jatkaa sarjan lukemista englanniksi.

Kaksi sarjakuva-Finlandian saanutta sarjakuvaa

Luinpa Finlandia-haasteeseen kaks sarjakuvaakin.

 Suvi Ermilä: Vastaanottokeskus

Tää oli vähän synkkä kuvaus vastaanottokeskuksen arjesta ja työntekijöiden hommista.

Risto Isomäki, Petri Tolppanen & Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa

Mielenkiintoinen tarina siitä, ku jäätiköt sulaa ja maailma jää veden alle. Tän vois kyllä lukea ihan kirjanakin! Sen verran kutkutti tää.

Iida Rauma: Hävitys

Tän kirjan tumma kansi kätkee sisälleen aikamoisen tarinan. Tylsä kansi hämää!

Miten tää kansi näyttää tässä harmaalta, ku pitäis olla tumman sininen?

 

Tää kirja tuo niin hyvin esiin aikuisten mielivallan ja vallan suhteessa lapsiin. Silmien sulkeminenkin on vallan käyttöä. Paikoin lensin omaan lapsuuteeni, niin hyvin Rauma kuvaa aikuisten vallankäyttöä sekä välinpitämättömyyttä. Oon Rauman kanssa ihan samaa mieltä siitä, että suomalainen kulttuuri on lapsivihamielinen. Mielestäni se menee niin, että omia lapsia ehkä rakastetaan ja ainakin siedetään, mutta muitten lapsia ei enää oikein edes siedetä ja heitä voi kohella miten sattuu.

Mää en osaa sanoa oikein mitään muuta tästä kirjasta ku mulla ois niin paljon sanottavaa ja kaikkea en halua tuoda julki. Tää on hyvin samaistuttava kirja ja realistinen kuvaus kouluväkivallasta ja aikuisten mielivallasta ja välinpitämättömyydestä. Suosittelen kaikkia lukemaan ja miettimään omalle kohdalle.

Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta

Mulla meni yli kuukausi tahkota läpi tää runokirja.

 Ei ollu mun runoja, ei. Muutamia kivoja, mutta ei lähteny muut ollenkaan käyntiin. En jotenkin ymmärtäny ja silti jotain ymmärsin. Suurin osa tuntu jotenkin niin kryptiseltä, että mielenkiinto lopahti ja meni sitten tahkoamiseksi, että sain luettua läpi. Halusin saada luettua tän, että voisin sanoa tutustuneeni Hämäläisen runoihin ja että saan tästä yhen kirjan Finlandia-haasteeseen luetuksi. No, tulipa luettua ja koettua! Ylävitonen ittelle siitä! 

Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba

En oo aiemmin lukenu Sirkka Turkkaa ja hänen runonsa olivat iloinen yllätys. Pidin niistä ja pidin Turkan tavasta sanoa asioita.

Piti ihan kirjoittaa ylös pätkiä eri runoista, ku oli niin kauniisti ilmaistu asioita:

 "Vain lumi valittaa ja soi"

"routa kukkii"

"savut kylien yllä"

"Sataa, niin, että puut huokaavat"

"jokaisessa lätäkössä taivas"

"Sinä olet minulle ikuisuusasia."

"syvät tummat sammalmeret"

"tulkoon pimeys, valkeus menköön"

Turkan runoissa luonto tuli kyllä lähelle niin monin eri tavoin. 

"Minä kysyn veistoksen nimeä

ja sinun kulmakarvasti nousevat

ilmaan hämmästyksestä:

Avaimenreikä tietysti.

Miten pieni, melkein ontto puuviilu,

johon on liimattu kaksi kukonsulkaa

voi olla nimeltään Avaimenreikä.

Sinä otat sinisen kiven, johon on

maalattu kissa.

Enkö minä nyt näe: kissa katsoo avaimenreiästä.

Tosiaan, sitä se on: ikkuna

päiviin ja uniin, sinun

tutkimattomaan hymyysi.

Ja iltaan, joka läntisellä taivaanrannalla

on peittynyt kultaan."

ja

"Kuin Tuomiopäivän Pasuuna, kuin seitsemän

Palavaa Pyhimystä

oli se kevät.

Se iltataivas, ja palavat puut

sitä taivasta vasten."

Ehdottomasti haluan lukea Turkkaa vielä paljon lisää!

Sofia Chanfreau & Amanda Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri

Tää Finlandia-palkinnon saanut kirja oli todella ihana! 

 

"Vega on kymmenvuotias ja asuu isänsä kanssa Kirahvisaarella. Vegan elämässä kaikki sujuu tavalliseen tapaan, siis hyvin epätavallisesti. Hän näkee asioita, joita kukaan muu ei näe, kuten mielikuvituseläimiä, jotka pitävät hänelle seuraa arkisin. Kylpyhuoneessa asuu harmaakarhu, jonka turkki on kauttaaltaan shampoovaahdossa, ja koulumatkalla vastassa ovat asfalttimajava Atle ja suojatieseepra Sakarias.

Vega ei ole koskaan tavannut äitiään, ja kun hän kysyy äidistä isältä ja isoisä Hektorilta, nämä puhuvat aivan hämäriä. Kun isä vielä hankkii nuivan tyttöystävän ja Vega saa yllättävän kirjekaverin, hän päättää lähteä seikkailuun saadakseen lisää tietoa äidistä.

Kirahvin sydän on tavattoman suuri on maagisen realismin värittämä kertomus kaipuusta olla osa perhettä, löytää paikkansa maailmassa ja tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Kirja sopii mainiosti luettavaksi yksin tai yhdessä vanhemman kanssa."

Tätä Vegan matkaa oli mielenkiintoinen seurata. Jotenkin vain upposin tarinaan ja eläydyin Vegan äidin etsimiseen. Vega sain myös ensimmäisen ystävän äitiä etsiessään, Nelsonin, joka onkin aika mielenkiintoinen tyyppi. Koko tämä tarina ja kuvitus ja kaikki lämmitti suuresti mun sydäntä ja ihastutti. Kirjassa oli myös mielenkiintoisia otuksia: pallervantit, kauholeikot, hutelopallerot, klohmotassu, kärsäruotiaiset, kärsämöhjöset, kääpiökyttyräiset jne. Mielenkiintoisia mielikuvitusolentoja, jotka ovatkin aivan todellisia. Ja miten Outi Menna onkin osannut kääntää nuo kaikki eläinten nimet? 

Tää oli todellakin todella ihana tarina. Rakastan tällaisia kirjoja! 💗

Ulla Donner: Sontaa & Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus

Tässäpä olis kaksi erilaista sarjakuvaa tänään tarjolla.

Donnerin Sontaa oli sellainen, että yhtäaikaa en ymmärtänyt sitä ja ymmärsin. Tunnistin kyllä monia asioita, mistä sarjakuvassa puhuttiin. Silti se oli mulle jollain tasolla etäinen. Kuitenkin lukiessa minua välillä nauratti. Nyt mietin, että ei se, ettei kaikkea ymmärrä, välttämättä huononna lukukokemusta. 

GoodReadsissa oli tällainen kuvaus tästä sarjakuvasta:

"Kaikki ovat ilmastovegaaneja, intersektionaalisia feministejä, poliittisesti valveutuneita aktivisteja, ja tekevät työtä asioiden parissa, joihin todella uskovat. Vai onko kaikki sittenkin vain samaa vanhaa paskaa uudessa paketissa?

Mainostoimistossa käydään yt-neuvotteluja ja after workissa puretaan tuntoja. Dream Hackers Disruption Agencyn työkaverukset puhuvat keskenään siitä, miten paljon vapautta heillä oikeastaan on. Ovatko he itse valinneet työnsä ja elämäntapansa? Voivatko he edes vaikuttaa siihen, miltä oma elämä tulevaisuudessa näyttää?

Töissä on käynnissä uuden perunapohjaisen makkaran lanseeraus. Innovatiivisen lihankorvikkeen ongelmana vain on, että perunassa ei ole juurikaan proteiinia. Ratkaisu löytyy, mutta siinä piilee omat vaaransa.

Sontaa kertoo kapitalismista, perunoista ja halusta vetää itsensä alas vessanpöntöstä. "

Ps: Tää teos on saanu Sarjakuva-Finlandian.

 

Niemensivun Lempi ja rakkaus oli ihana sarjakuva. Kaunis, mutta surullinen rakkaustarina. Nyt täytyy myöntää, että oon ihastunut Niemensivun sarjakuviin. Viime vuonna luin Saniainen kukkii juhannuksena, josta pidin valtavasti. Nyt luin tän ja ei voinu ku tykätä!

Tämä sarjakuva kertoo Niemensivun mummun Lempin ja isoisän Väinön rakkaustarinan. Aikamoinen tarina. Surullinen. Kaunis. Vähän herkisti.

Niemensivun kuvitustyyli on sellainen, josta pidän todella paljon. Se vaan on mun mieleen. Haluan kyllä lukea lisää hänen sarjakuviaan. Pitänee hommata omaan hyllyynkin niitä.

Ootko lukenut kumpaakaan näistä sarjakuvista? Jos oot, ni mitä pidit? Jos et, niin kiinnostaako lukea?

Valoa valoa valoa

Luin riipaisevan rakkaustarinan.

Mariia ja Mimi. Kaksi teinityttöä. Tsernobylin ydinonnettomuus ja sen laskeuma.

Ehjä perhe, rikkinäinen perhe.

Seurustelu, jonka toinen haluaa salata.

Tässä on ainekset rakkaustarinaan, joka loppuu riipaisevasti.

Tyyli oli mulle aika kokeileva. Ei se ehkä sitä oikeasti oo? Ainakaan mitenkään radikaalisti. Yhtä aikaa pidin ja en pitänyt siitä.

Mutta se tarina. Voi että. Lue se.

Kati Närhen Agnes-trilogian toinen ja kolmas osa

Minä kieltämättä ihastuin Agnesiin. Jotenkin niin ihanan pikkuvanha ja vähän näsäviisas hahmo.

Mustasuon mysteerissä Agnes on sisäoppilaitoksessa. Siellä hän kuulee, että koulusta on kadonnut tyttöjä ja tietenkin hän rupeaa ottamaan selvää asiasta, koska koulussa on tylsää. Agnes saa selville niin opettajien kuin oppilaiden salaisuuksia ja saa selville myös kadonneiden tyttöjen arvoituksen. Ja meinaa itsekin kadota!

Seitsemännessä vieraassa Agnes on jo isompi, selvästi teini-ikäinen tyttö. Tätinsä kanssa hän lähtee vierailulle saarelle ja siellä tapahtuu kummia. Tietenkään Agnes ei voi pitää näppejään erossa asioista ja kokee hän myös ensirakkauden salaisuuksia selvitellessään. Mikä parasta, Agnes saa viimein selville vanhempiensa kohtalon! Ja kohtalo oli ainakin minulle yllätys. 

Kun sain luettua viimeisenkin Agnes- sarjakuvan, tuli vähän haikea olo. Haluaisin tietää, että miten Agnesin elämä jatkuu! Jospa Närhi tekisi aikuisesta Agneksesta toisen trilogian?

Lisäys: Seitsemäs vieras on saanut Sarjakuva-Finlandian.

Tuhatkuolevan kirous

Surunhauras, lasinterävä herätti kiinnostukseni Siiri Enorannan kirjoja kohtaan. Tätä kirjaa lukiessa alkoi tuntua siltä, että Enoranta on yksi lempikirjailijoistani.

Pau leikkaa hiuksensa, hänen äitinsä suuttuu siitä ja sitten alkaakin tapahtua. Pau on elänyt elämänsä mitään mistään taikuudesta tietämättä ja hiusten leikkaamisen myötä hänelle aukeaa uusi ja aivan ihmeellinen maailma. Hänet kutsutaan Magia-akatemiaan pääsykokeisiin ja hän onkin yllättäen pentujen paras taikoja. Mutta miksi hänen veljensä jätti Magia-akatemian kesken? Miksi äiti on salannut häneltä ihan hirveästi asioita? Pau tuntee mielipahaa kaikesta salailusta ja siitä, ettei hänelle kerrota mitään. Paun elämässä tapahtumien vyöry on melkoinen ja niin kutkuttava. Eikä vähiten kutkuttava ole seksuaalinen herääminen ja ensimmäinen seksikokemus, joka kuvattiin todella ihanasti tässä kirjassa.

Alkuun kirja ei oikein vetänyt mukanaan, mutta sitten yhtäkkiä huomasin uponneeni sinne täysin ja lukeneeni kirjaa unohtaen täysin ajan kulun. Kirjassa tapahtuu yllättäviä käänteitä, joita ei osannut odottaa ollenkaan. Juoni on hyvä ja asioita paljastuu pikkuhiljaa ja toiset asiat silti jää vähän pimentoon. Välillä tuli myös jonkinlaiset Harry Potter- vibat. Ja kun kirja loppui, se harmitti minua paljon! Olisin halunnut lukea vielä paljon lisää siitä, mitä Indarasiassa tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Toivoisin jatkoa Paun tarinalle ja elämille. Kirjoitathan lisää Pausta, Siiri Enoranta?

Kiroileva siili

Milla Paloniemen Kiroileva siili on varmaan kaikille tuttu. Lehdistä on tullut luettua näitä sarjakuvastrippejä. Senpä vuoksi tartuin viimein myös tähän albumiin!

Kiroileva siili on kyllä varsinainen persoona. Asiat ovat välillä vähän mustavalkoisia ja välillä sitten ihan päinvastoin. Aina kuitenkin pitää kirota niin maan perkeleesti! Kiroileva siili tuo hyvä mieltä ja hihitystä elämään. Sen takia aion lukea muutkin Kiroileva siili- albumit. Tykkään myös tän sarjakuvan vähäeleisestä mustavalkoisesta kuvituksesta. Se sopii siiliin niin hyvin!

Sisaret 1918

Olin törmännyt tähän sarjakuvateokseen somessa monesti. Aihe herätti mielenkiintoni. Kuinka tabu aihe sisällissota onkaan? Edelleen. En itse edes tiedä sukulaisteni siihen sotaan osallistumisesta mitään. Siis ihan mitään. Siksikin Sisaret 1918 lähti matkaani, kun se lähikirjastoni hyllyssä oli sopivasti tyrkyllä.

Teoksessa on monta erilaista tarinaa, monta erilaista tyttöä, niin punaisten kuin valkoistenkin puolelta. Kaikki tarinat koin mielenkiintoisiksi. Kirjan ja tarinoiden kulku oli jotenkin niin jouheva ja yhteneväinen, että ihan yllättyi, kun huomasi olevansa viimeisellä sivulla. Olisin voinut vielä jatkaa näiden tarinoiden parissa! Piirrosjäljen muuttuminen tarinasta toiseen ei haitannut yhtään. Tarinat vain veivät mennessään. On se ollut hurjaa aikaa tuolloin 100 vuotta sitten. Tämä teos pitäisi siksikin omaan hyllyynkin hommata.

Tähän loppuun vielä Palefacen Laulu sisällissodasta, joka teki minuun vaikutuksen kaikin tavoin. Kuunnelkaa noita sanoja!

Maresi

Maresi on Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita- trilogian ensimmäinen osa. Seuraava osa Naondel ilmestyy ensikuussa.

Olen pitänyt hurjasti aiemmin lukemistani Turtschaninoffin kirjoista. Tämä kirja ei ihan samalla tavalla sytyttänyt, vaan jäi jotenkin vajaaksi. Silti haluan lukea jatko-osat tähän tarinaan.

Maresi on tyttö, joka on tullut Punaiseen luostariin neljä vuotta aiemmin. Punainen luostari on saarella, jossa saa olla vain naisia. Eräänä päivänä saarelle ilmestyy nuori tyttö, Jai. Jain tarina paljastuu pikkuhiljaa Maresille ja luostarin naisille. Eikä aikaakaan, kun Jain pelot käyvät toteen ja kaikki saarella asuvat saavat tuta Jain isän kostonhimon. 

Maresi on tarina itsensä löytämisestä ja myös omien pelkojen voittamisesta. Tarina rohkeudesta kohdata asioita, jotka pelottavat ja joita ei haluaisi kohdata. Silti tämä tarina jäi minun kohdallani vähän vaisuksi. Höh.