Stina Jackson: Hopeatie & Dan Brown: Enkelit ja demonit

 Parit dekkarit taas tähän väliin.

Stina Jackson: Hopeatie

suomentanut Jaana Nikula

Tässä Pohjois-Ruotsiin sijoittuvassa dekkarissa isä etsii kadonnutta tytärtään. Etsii, vaikka on kulunut jo 2 vuotta. Ja mihin ne etsinnät johtavatkaan. Huhhei! Lelle kohtaa tytärtään etsiessään myös tyttärensä ikäisen Mejan ja heillä synkkaa. Sitten myös Meja katoaa. 

Tämä oli kyllä melkoinen dekkari! En ihan osannut odottaa lopputulemaa sellaisena kuin se sitten tuli. Sen verran vaikutuksen teki, että aion lukea Jacksonin seuraavankin suomennetun dekkarin.

Dan Brown: Enkelit ja demonit

suomentanut Pirkko Biström

Menoa ja meininkiä luvassa taas, ku Browniin tarttuu.

"Robert Langdon saa kutsun tulla tutkimaan Cernin ydinfysiikan tutkimuslaitoksessa Genevessä tapahtunutta murhaa. Uhrin rintaan poltettu merkki antaa vihjeitä siitä, että katolisen kirkon päävihollisekseen nimennyt salaseura on jälleen herännyt henkiin. Salaseuran tuhoaikeet yhdistettynä nykyaikaiseen aseeseen on koko maailmalle todellinen uhka. Tapausta selvittämään Professori Langdon saa avukseen kauniin fyysikon, Vittoria Vetran. Yhdessä he joutuvat hengästyttävään ja uskomattomaan tapahtumaketjuun."

Brownin kirjat on siitä jänniä, että vaikka niissä on paljon misogyniaa ja kaikennäköistä niin ne on silti kirjoitettu niin vetävästi, että sitä vaan ahmii kirjaa menemään. Tässä oli paljon mielenkiintoisia juttuja symboleista ja salaseuroista ja tieteestä ja taiteesta. Lopussa paavin päätökset taas oli jotenkin ihanan toivoa antavia. 

Mukavasti aivot narikkaan saava kirja tämäkin!

Eila Pennanen: Tunnustelua & Sara Razai: Olen etsinyt sinua

 Tänään tarjolla kaksi ihan erilaista kirjaa. Esseekokoelma ja psykologinen romaani.

Eila Pennanen: Tunnustelua - kirjallisuusesseitä

"Eila Pennanen aloittaa kokoelmansa käsittelemällä kahta englantilaista kirjailijaa. E. M. Forster, "liberaali, joka vaikeni", on antanut aihetta sivuta yleisemminkin kysymystä siitä, miksi kirjailijat joskus luopuvat kirjoittamisesta näennäisesti kesken uraansa. Aldous Huxley'n asennoitumista tarkastellaan virkeästi, vähän ilkeästi ja huvittuneestikin erään hänen laatimansa esseen pohjalta. Seuraavassa osastossa kirjoittaja tulkitsee Volter Kilven tuotantoa ja sen taustaa lähtökohtinaan "kaksi Volter Kilven henkilöhahmoa" ja "Vaasan Villen fregatti". Aiheet on saatu romaneeista "Kirkolle", "Antinous" ja "Alastalon salissa". Naisia taakankantajina ja sijaiskärsijöinä tutkitaan viimeisen osaston kolmessa esseessä, joissa Eila Pennanen naisen intuitiollaan avaa vakuuttavia näkymiä Maria Jotunin, Marlen Haushoferin ja Iris Murdochin teoksiin. Päätteeksi esitellään japanilaisen Junichiro Tanizakin tuotantoa.

Eila Pennanen kuuluu kriitikoittemme eturiviin. Ensimmäistä esseekokoelmaa laatiessaan hän on pitänyt silmällä kokonaisuutta ja laajoja asiayhteyksiä. Näin siitä on tullut poikkeuksellisen yhtenäinen, kun eri kirjailijoiden kohdalla tuodaan esille uusia aspekteja. Eila Pennasen tapa paneutua kirjoihin on lukijalle antoisa myös sikäli, että hän ottaa huomioon kirjailijan persoonallisuuden ja tarkastelee sen heijastumista teoksissa. "

Tää oli kiinnostava esseekokoelma! Pennanen osaa kirjoittaa niin, että minulla herää kiinnostus kirjoista joista hän kirjoittaa. Varsinkin Haushoferin ja Murdochin teoksien lukeminen alko kiinnostaa paljon.

Haluan lukea Pennaselta paljon lisää! 

Sara Razai: Olen etsinyt sinua

suomentanut Jaana Nikula

"On kulunut noin vuosi WTC-iskuista, Irakin sotaa valmistellaan. Ilmassa on levottomuutta, jotakin kaoottista. Mutta turkulaisen 26-vuotiaan ekonomin, Annika Anderssonin elämä ei ole kaoottista. Hän elää varman päälle ja hoitaa työnsä säntillisesti. Mutta jonkin rauhattomuuden ajamana Annika lyöttäytyy seurueeseen, joka istuu iltojaan Bailando-baarissa. Siellä on usein yksikseen myös poika, jonka nimeä kukaan tytöistä ei tiedä. Annika tutustuu poikaan, 19-vuotiaaseen Samimiin, kodittomaan Tabestanista tulleeseen pakolaiseen. Se muuttaa Annikan elämän. Annika löytää itsensä paikoista, joista hänellä ei ollut aiemmin aavistustakaan: pizzeriasta, jossa pojat tekevät töitä muukalaispassiensa turvin ympäri vuorokauden, seitsenlapsisen perheen olohuoneesta turkulaislähiössä tai keskeltä ihmisiä, jotka tulevat sodasta mutta eivät löydä rauhaa. Romaani etenee kepeästi ja paljastaa samalla syviä teemoja. Ruotsinkielisen Annikan ja suomea niin ikään vähän puhuvan Samimin tarina on ainutkertainen päänavaus teemoihin, joita suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole käsitelty. Razai kirjoittaa tuoreesti, oivaltavasti ja suoraan Annikan ja hänen ystävien odotuksista ja jännityksen halusta, toisen maailman kohtaamisesta, ennakkoluuloista, stereotypioista ja rakastumisesta - elämän suunnanmuutoksista."

Tää oli jännä kirja. Oudon lakoninen ja vetävä yhtäaikaa. Piti lukea loppuun asti. En osaa vieläkään pukea sanoiksi lukukokemustani. 

Kirjat kahdesta erilaisesta sisarussarjasta

 Sattuipa kohdalle sopivasti kirjoja kahdesta ihan erilaisesta sisarussarjasta. Toinen kirjasarja, toinen yksittäinen kirja. Rileyn kirjan luin joulukuun puolella, Jordahlin nyt alkuvuodesta.

 

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

suomentanut Hilkka Pekkanen

Ihastuin tähän Rileyn sarjaan jo heti ekasta kirjasta! Tämän postauksen kirjoitushetkellä olen lukenut jo kaksi seuraavaa osaakin.

Seitsemän sisarta aloittaa siskossarja D'Apliésesta kertovan sarjan ja tässä ekassa osassa kerrotaan vanhimman siskon, Maian tarina. Tarina lähtee liikkeelle siitä, että sisarusten adoptioisä, Papa Salt, kuolee ja jättää tyttärilleen kirjeet ja muita vihjeitä heidän alkuperistään.

Maia, joka on vähän syrjään vetäytynyt ja lukossa, päättää surun keskellä repäistä ja lähtee vihjeen perässä Brasiliaan. Siellä hän saa etsintätoverikseen kirjailijan, jonka kirjoja on kääntänyt. Tarina etenee kahdessa tasossa, nykyhetkessä Maian tarinaa ja menneessä Maian esiäidin tarinaa. Miten Rio de Janeiron Kristus-patsas liittyy Maian sukujuuriin? Löytääkö Maia etsimänsä?

Tää tarina oli todella koukuttava. Ahmin. Ihanaa, että nyt tartuin tähän sarjaan! Saan nauttia tästä stressini keskellä ja upota seuraamaan sisarusten elämiä ja saada lohtua ihanista kirjoista ja tarinoista.

Anneli Jordahl: Karhunkaatajan tyttäret

suomentanut Jaana Nikula

"Nykyaikaan sijoittuva kertomus seitsemästä villinä kasvaneesta sisaresta Suomessa.

Karhunkaatajan tyttäret on suuri tarina vihasta ja surusta, rakkaudesta ja ilosta, yksinäisyydestä ja yhteisöllisyydestä sekä sisarusten välisestä kilpailusta, keskinäisestä huolenpidosta ja hallitsevan isän opeista.

Pahamaineisen karhunkaatajan seitsemästä tyttärestä juorutaan edelleen. Elivätkö he todella omillaan erämaassa? Sanotaan, että he viettivät koko elämänsä metsästäen ja painien, paitsi silloin, kun olivat umpihumalassa. Joskus heitä nähtiin torilla myymässä karhunnahkoja.

Miksi he eivät koskaan käyneet koulua? Miksi he halusivat asua eristyksissä kaukana lähimmästä kaupungista? Miksi heidän käytöksensä oli niin karkeaa?

Ruotsalainen Anneli Jordahl on siirtänyt Aleksis Kiven klassikosta inspiroituneen kertomuksensa nykypäivään ja nimettömiin paikkoihin Suomessa. Seitsemän villin sisaren tarina oli August-palkintoehdokkaana vuonna 2022."

Tää kirja kertoo osallisuudesta tai oikeastaan sen puutteesta ja syrjäytymisestä. Siskosten isä on syrjäyttänyt tyttärensä yhteiskunnasta. He selviytyvät, koska on pakko. Siskosten äiti (Louhi nimeltään!) koittaa vaan selvitä lapsikatraan kanssa. Kun molemmat vanhemmat, ensin isä, sitten äiti, ovat kuolleet, siskokset muuttavat erämaahan ja se onkin aikamoinen tarina. Huhheijaa!

Tääkin oli todella ahmittava kirja. Siskosten elämä oli jotenkin niin tylyä, että se oli hyvin kiehtovaa. Halusin vain lukea ja tietää, että miten heille käy. Loppu kirjassa oli semmoinen, että en tiedä, että olenko ollenkaan tyytyväinen. Tässä kirjassa olisi ollut aineksia vaikka trilogiaksi asti!

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös

Ah mitä mää luinkaan! Bonde ei petä! Tää kirja meni kyllä monin tavoin ihon alle. Onneksi oli niin lyhyt. Vain 168 sivua! Mutta sivut oli täyttä tavaraa, jok'ikinen.

Tässä mun kommentteja kirjasta Sivutiellä-blogin Sirrille:

"Jotenkin tuo, miten Lily luovii noissa ihmissuhteissa osuu johonkin kohtaan minussa."

"Antaa muttei anna kuitenkaan, kun ei oo just sitä antaa, mitä muille "pitäis" antaa."

"Tavallaan on oman elämänsä syrjästä katsoja ja silti sillain aktiivinen, että menee virran mukana, eikä jarruta tai mitään."

"Sitte tuo Lilyn äiti. Vaatii lapseltaan asioita niitä mitenkään etukäteen pohjustamatta ja edes selittämättä."

1. "Itelläni ei oo lapsia, mutta tunnistan noita samoja juttuja."

   
   

   "Kuin Lily epätoivoisesti yrittää miellyttää äitiään ja saada yhteyttä häneen ja hyväksyntää ja rakkautta ja sitte äiti on tommonen täysin tuulella käypä ja arvaamaton."

"Tää kirja on ku minusta tehty. Vaikka ei oo omia lapsia."

"Just tota Lilyn ihan kiinni vauvaan olemista. Ja miten hän on Marcuksen kanssa kuin pelkkä kuori."

"Luen just tota, ku Lily Gunillan kans syöttää Majsanin pentuja ja mua itkettää. Lily on just niinku minä sillon ku mua estettiin olemasta nuorimpien sisarusteni kanssa tekemisissä.😭"

"Argh tuota, että Lilyn äiti jätti ton kissan ja pennut Lilyn vastuulle. Just niinku mun vanhemmat jätti mun sisarukset mun vastuulle."

"Sievästi menee ihon alle.😅"

"Ää. Mua niin itkettää tää kirjan loppu."

Tää kirja oli ja on niin, ettei oikein ole edes sanoja. Lukekaa!

Olimme kerran

Oi tätä kirjaa! <3 Golnaz Hashemzadeh Bonde teki muhun vaikutuksen kirjallaan Olimme kerran. 

Nahid sairastuu syöpään, saa puoli vuotta elinaikaa. Hän on yksinäinen ja katkera ja ei niin hyvä äiti tyttärelleen, ainoalle lapselleen. Syövän myötä hän alkaa käydä läpi elämäänsä ja haluaa sittenkin niin vimmatusti elää. Kirjassa käydään läpi hänen tarinaansa, nuoruusvuosia ja Iranin islamilaista vallankumousta, pakoa Ruotsiin, lapsen saantia, avioliittoa, avioeroa. Kirja on kipeän kaunis. Nahid on ihanan ristiriitainen henkilö ja hänen ajatuksensa ovat välillä niin oivaltavia ja herkullisia. Kirjaa oli kertakaikkiaan nautinto lukea ja ahmin sen vuorokaudessa.

Kirja herätti paljon ajatuksia ja ne jäivät palloilemaan korvieni väliin. Ei vaan osaa pukea sanoiksi niitä sekä niistä heränneitä tunteita. Ihmettelen vain ihmiselämää, joka osaa olla välillä niin kauheaa ja välillä niin kaunista ja ihanaa.