30 marraskuuta, 2020

Inger-Mari Aikio: Aurinko juo kermaa

Ihastuin tässä runokirjassa aika moneen runoon. 




 lumisen kuusen
surumieliset oksat
viiltävät ihoon jäätä


kettu oikaisee
tumman järven ylitse
uskoen elämäänsä



Kaikki runot olivat näin lyhyitä. Ne olivat kauniita. Niitä oli ilo lukea. Ne koskettivat. Niinkuin nuo kaksi yllä olevaa runoa. 

Inger-Mari Aikio on runojensa kanssa hiipinyt mun elämään. Toivon, ettei hän hiivi pois.

27 marraskuuta, 2020

Jesmyn Ward: Navigate your stars

Tää oli mulle just tähän hetkeen, miettiessäni mikä musta tulee isona, sopiva muistutus siitä, että tekemäni työ kantaa mua eteenpäin ja että harvalla onnistuu ekalla yrittämällä kaikki.



Sain potkua tästä kirjasta. Oon joutunu tänä syksynä tosissaan miettimään, että mikä musta tulee isona. Uskallanko? Pystynkö? Osaanko? Tää kirja lohdutti siinä, että kaikki ei välttämättä onnistu heti. Ei välttämättä heti löydä omaa juttuaan tai edes uskalla heti yrittää. Tai niinku mun kohdalla ollut pitkään, ettei oo voimavaroja töihin tai opintoihin, kun kaikki mun voimat on mennyt selviämiseen. Nyt on valoa tunnelin päässä ja voimiakin kertynyt.

Tää kirja on lyhyt, vähä päälle 60 sivua. Tässä on myös hieno kuvitus. Oli ilo lukea tätä ja katsella kuvitusta. Ihan ku ois ollu taas lapsi ja käännelly satukirjojen sivuja. Vaikka tää ei kyllä satu ollut, vaan ihan totisinta totta, kauniisti kuvitettuna.

26 marraskuuta, 2020

Heikki Saure: Tonttu

Mua on ruennu kiinnostaan erilaiset kansatarinat ja taruolennot. Siksipä innostuin tästä Tonttu- kirjasta, kun hoksasin, että sellainen julkaistaan ja varasin heti.



 

Tässä tietokirjassa tontuista käydään läpi kaikki erilaiset tontut mitä on, millaisia he ovat ja mitä he tekevät yms. Tää on perinpohjainen kirja. Tän lukemisessa meni mulla aika kauan. En ollu ees tienny, että niin monenlaisia tonttuja on! Mielenkiintoista!

Jos yhtään tontut kiinnostaa, niin kannattaa lukea tää. Oli kyllä mielenkiintoinen opus. 

25 marraskuuta, 2020

Ulla Donner: Sontaa & Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus

Tässäpä olis kaksi erilaista sarjakuvaa tänään tarjolla.




Donnerin Sontaa oli sellainen, että yhtäaikaa en ymmärtänyt sitä ja ymmärsin. Tunnistin kyllä monia asioita, mistä sarjakuvassa puhuttiin. Silti se oli mulle jollain tasolla etäinen. Kuitenkin lukiessa minua välillä nauratti. Nyt mietin, että ei se, ettei kaikkea ymmärrä, välttämättä huononna lukukokemusta. 

GoodReadsissa oli tällainen kuvaus tästä sarjakuvasta:
"Kaikki ovat ilmastovegaaneja, intersektionaalisia feministejä, poliittisesti valveutuneita aktivisteja, ja tekevät työtä asioiden parissa, joihin todella uskovat. Vai onko kaikki sittenkin vain samaa vanhaa paskaa uudessa paketissa?
Mainostoimistossa käydään yt-neuvotteluja ja after workissa puretaan tuntoja. Dream Hackers Disruption Agencyn työkaverukset puhuvat keskenään siitä, miten paljon vapautta heillä oikeastaan on. Ovatko he itse valinneet työnsä ja elämäntapansa? Voivatko he edes vaikuttaa siihen, miltä oma elämä tulevaisuudessa näyttää?

Töissä on käynnissä uuden perunapohjaisen makkaran lanseeraus. Innovatiivisen lihankorvikkeen ongelmana vain on, että perunassa ei ole juurikaan proteiinia. Ratkaisu löytyy, mutta siinä piilee omat vaaransa.

Sontaa kertoo kapitalismista, perunoista ja halusta vetää itsensä alas vessanpöntöstä. "



 
Niemensivun Lempi ja rakkaus oli ihana sarjakuva. Kaunis, mutta surullinen rakkaustarina. Nyt täytyy myöntää, että oon ihastunut Niemensivun sarjakuviin. Viime vuonna luin Saniainen kukkii juhannuksena, josta pidin valtavasti. Nyt luin tän ja ei voinu ku tykätä!

Tämä sarjakuva kertoo Niemensivun mummun Lempin ja isoisän Väinön rakkaustarinan. Aikamoinen tarina. Surullinen. Kaunis. Vähän herkisti.

Niemensivun kuvitustyyli on sellainen, josta pidän todella paljon. Se vaan on mun mieleen. Haluan kyllä lukea lisää hänen sarjakuviaan. Pitänee hommata omaan hyllyynkin niitä.


Ootko lukenut kumpaakaan näistä sarjakuvista? Jos oot, ni mitä pidit? Jos et, niin kiinnostaako lukea?

24 marraskuuta, 2020

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta & Baltimoren sukuhaaran tragedia

Joël Dicker tuli ja vei mut. Luin hänen ensimmäisen kirjansa Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja sain pienen ahmintakohtauksen ja luin perään hänen toisen kirjansa Baltimoren sukuhaaran tragedia, joka on jatkoa ensimmäiselle tai ainakin sama päähenkilö. Kun sain sen luettua (ahmittua), varasin Dickerin kolmannen kirjankin luettavaksi eli Stephanie Mailerin katoamisen. Todellakin ymmärrän, miksi Dicker on niin suosittu! Huhheijaa! Ootan kopolla kourin, että saan ton kolmannen kirjan käsiini. Ja hei, Dickeriltä ilmestyy neljäs suomennos ensi keväänä! Arvatkaa, kuka varas jo kirjan?




Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli ihan älyttömän hyvä kirja! Se oli pakko ahmia. Tein itselleni sellaisen ehdon, että saan lukea sitä vain sängyssä. Sen avulla sain itteni aina kymmenen aikaan illalla sänkyyn ja luin pari tuntia tätä ja se lukusessio autto nukahtaan. Paitsi sillon, ku lukeminen vei niin mennessään, että ajantaju katos kokonaan ja hoksasin yhden aikaan yöllä, että jaa, mää luen vieläki. Tässä kirjassa on pikkusen päälle 800 sivua ja luin tän viikossa.

Tää on hyvin, hyvin rauhallinen dekkari. Asiat selviää hitaasti, mutta tää ei kuitenkaan oo missään nimessä tylsä! Vaikka asiat selviää hitaasti niin asioita kuitenkin tapahtuu koko ajan ja juoni etenee jouhevasti ja sivut kääntyy kuin itsestään.

Lyhykäisyydessään kyse on Marcus Goldmanista, menestyskirjailijasta, ja hänen oppi isästään Harry Quebertista, jonka pihalta löydetään ruumis, joka paljastuu Harryn kadonneeksi rakkaudeksi, Nolaksi, jonka kuolemasta Harryä syytetään. Marcus haluaa puhdistaa Harryn maineen ja rupeaa tutkimaan tapausta. Paljastuu rakkautta, petoksia, monimutkaisia ihmissuhteita, traumoja ja kaikkea mitä asiaan kuuluukin. (Spoiler: mun mielestä Harryn ja Nolan suhde oli hyväksikäyttöä, koska Nola oli vielä lapsi, 15-vuotias ja Harry oli yli 30-vuotias. Tästä ei vaan puhuta pahemmin kirjassa, vaikka suhde siitä syystä tietysti salattiin.)
 



Baltimoren sukuhaaran tragedia ei ollut ihan niin hyvä kirja kuin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Tämäkin kuitenkin piti otteessaan ja ahmaisin tämän viisi ja puoli sataisen kirjan alle viikossa. Dicker todella kirjottaa ahmittavia kirjoja. 

Marcus Goldman on tämänkin kirjan päähenkilö. Muita tuttuja hahmoja ei ole kuin hänen vanhempansa edellisestä kirjasta. Tässä kirjassa paneudutaan Marcuksen serkkuihin Hilleliin ja Woodiin ja siihen, mitä oikein tapahtui, kun tragedia tapahtui. Marcus alkaa ottaa selvää tragediaan johtaneista syistä. Ja tragedian tapahtumat selviävät lukijalle kirjan loppupuolella.

Kirja käsittelee kipeitä asioita ja sitä miten kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Se, miltä jokin näyttää päällepäin, ei aina pidäkään paikkaansa. Lapsen silmin asiat voivat näyttää niin eriltä ja varsinkin, jos ei tiedä kaikkia asioita, niin saa helposti väärän käsityksen. 

Tän kirjan juoni aukeni hiljokseen ja olipa kyllä aikamoinen tarina. Huhheijaa! En osannut oottaa tällaista. Miten Dicker osaakin keksiä nämä juonet ja avata ne vähä vähältä ja näin pitää otteessaan ihan viimeiselle sivulle asti?


Kuka muu on lukenut Dickerin kirjoja? Mitä pidit?

23 marraskuuta, 2020

Annika Kaarnalehto: Rinnat

Tän kirjan lukeminen oli osa Lukemattomat naiset vol.2- lukuhaastetta.



 
Tää oli semmonen selkeä ja tiivis tietopaketti rinnoista. Iso miinus tuli läskifobiasta. Huokaus. Kyllä ärsyttää lukea suht hyvää kirjaa ja sitte törmää läskifobiaan. Niin kyllästyttävää, niin perseestä. Eikö oikeasti voi kirjottaa ees tietokirjaa ilman läskifobiaa?

No, kirja tuli luettua ja tieto rinnoista on lisääntynyt.


PS: Jos mulla aiemmin oli kirjojen suhteen lukublokki niin nyt mulla on totaalinen lukublokki blogien suhteen. En vaan saa avattua niitä sillon ku istun koneella. Enkä saa itteeni istumaan koneella niin paljoa, että lukisin blogeja. On hankalaa! Anteeksi tästä. En oo lopettanu blogien lukemista, mulla on vaan nyt tää iso blokki päällä. Tää alko keväällä koronan myötä ja on nyt pahentunu tähän pisteeseen, etten lue blogeja ollenkaan. Bloggerin muutokset pahensi tätä hurjasti. Vittu kaikki muuttuu, maailma koronan myötä, niin moni asia mun elämässä ja vielä mun oma pieni tila bloggerissa sen päälle. En tiiä mitä tälle tekis ja millon tää ees loppuu. Onko kukaan muu kärsiny tästä? Jos niin mikä autto? Lähettäkää ees myötätuntoa, please.

20 marraskuuta, 2020

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet

Löysin itselleni uuden dekkaristin! 




Kirjan kuvaus GoodReadsista: "Portugaliin muuttanut suomalainen Johanna löytyy kuolleena kotinsa lähettyviltä. Tapausta ryhtyy tutkimaan rikosetsivä Rui Santos, portviinistä ja pyöräilystä pitävä, murhia kuvaavia PowerPoint-kaavioita piirtelevä portolaispoliisi, joka sotkee jutun selvittelyssä niin kenkänsä kuin tunteensakin. Kun samasta paikasta löytyy myöhemmin uusi, melkein tunnistuskelvoton ruumis, näyttää tapaus hetken aikaa ratkaistulta. Vai liikkuuko pienellä maalaiskylällä sittenkin vielä toinen tappaja?"

Kirjotin GoodReadsiin tästä kirjasta näin: "Mukaansa imaiseva dekkari. Pidin henkilöiden pohdinnoista. Sanavalinnat ja vertauskuvat välillä mahtavia. Iso miinus siitä, miten painosta ja kehoista puhuttiin. Yllättävä puoli oli murhaaja, (spoiler, näet maalaamalla) koska harvoin kirjoissa vanhus on murhaaja."

Tämä dekkari oli sellainen ahmittava. Nautin lukemisesta paljon, vaikka tuo yllämainittu miinus tökkikin aina ilmestyessään. Toivosin niin kovasti, että nykyään ei kirjoissa puhuttais kehoista läskifobisesti. Se on niin kyllästyttävää. Sen takia en antanu tälle kirjalle viittä tähteä, koska läskifobia vähentää lukunautintoa. Muuten tämä oli kyllä just hyvä dekkari ja aion lukea Patrakalta muutkin dekkarit.

19 marraskuuta, 2020

Elina Helander-Renvall: Auringon tytär

Lisää kansantarinoita!


 

Tässä kirjassa oli jo minulle tuttuja tarinoita. Ne voi lukea suomeksi, pohjoissaameksi ja englanniksi tästä kirjasta. Kuvitus oli todella ihanaa! Kuvittajia oli useita ja se oli tehty Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan fantasiakuvituskurssilla. 

Kaiken kaikkiaan todella kaunis kirja ja mukavaa lukea.

18 marraskuuta, 2020

Audre Lorde: Zami

Tää kirja otti ja vei. Tän lukemisen jälkeen mietin, että onko enää elämää sen jälkeen ku luki ensimmäisen Audre Lordensa.



 
Tää oli niin hyvä, ettei oikein ole edes sanoja kertomaan asiasta. Tää vaan uppos muhun veitsi sulaan voihin. Lorden tyyli on jotenkin niin mukavaa ja mukanaan vievää lukea.

Tää oli ihana kirja. Samaan aikaan myös kamalakin kirja, johtuen joistain Lorden kokemuksista. Tää oli sellanen lukukokemus, että Zami pyyhkäs yheksi mun lempikirjaksi heittämällä. Gayn Hunger on toinen lemppari. 

Lukekaa tää. Mulla ei kertakaikkiaan oo sanoja kuvata tätä kirjaa ja mun lukukokemusta tän enempää.

17 marraskuuta, 2020

Nadja Tolokonnikova: Pussy Riotin opas aktivismiin

Kukapa meistä ei olis kuullu Pussy Riotista, tuosta hirmuisesta rikollisjengistä, joka kehtasi räväyttää kirkossa ja näin häväistä ties mitä pyhää?




En itse ole tutustunu Pussy Riotin tapaukseen uutisointia kummemmin, joten kun törmäsin tähän kirjaan ni pitihän se saada käsiinsä ja lukea. Aluksi meni jonkin aikaa tottua kirjan tyyliin. Se oli niin erilaista mihin olin tottunut, että tökki aluksi. Sitten kun siihen pääsi sisään, ni sitä ei enää huomannut. Tolokonnikovalla on omanlaisensa tyyli kertoa asioista. Hänen tarinansa on kyllä mielenkiintoinen ja huumorinsa kuivahkoa. Tolokonnikovan tarinasta näkee sen järjettömyyden, mikä Venäjälläkin vallitsee. 

Tämä kirja oli virkistävää luettavaa. Se pisti ajattelemaan. Suosittelen lukemaan!

16 marraskuuta, 2020

Tarja Nummelin: Hallitse stressiä

Stressi kiinnostaa mua, koska oon eläny käytännössä koko elämäni kroonisessa stressissä. Välillä stressi on ollut niin hirveää, että oon kokenu itteni lähinnä zombiksi, enkä eläväksi ihmiseksi.




Tässä kirjassa pureudutaan siihen, miten stressi syntyy ja käsitellään keinoja sen käsittelyyn. Kirja oli mielenkiintoista luettavaa. Kauheasti en mitään uutta tästä saanut, mutta kertaus on opintojen äiti. Kirja on kuitenkin selkeä ja järkevästi koottu. Hyödyllinen kaiken kaikkiaan. Tuli kyllä mieleen aiemmin lukemani Sanna Leinon Stressitohtori

13 marraskuuta, 2020

Maia Raitanen: Eevan erehdys

Jos haluat filosofista ja uskonnollista pohdintaa egosta ja elämästä, niin tartu tähän.




Tää oli vähän jännä sarjakuva. Toisaalta tää oli tylsä, mutta toisaalta Eevan ja käärmeen keskustelut oli jollain lailla mielenkiintoisiakin. Hirveästi ei jäänyt tästä muuta mieleen. Että sen pituinen se.

12 marraskuuta, 2020

Kamala luonto: Sunnuntaikävelyllä & Anna haukku!

Kummasti sitä tulee aina tartuttua näihin Kamala luonto- albumeihin!





Kamala luonto on aina hupaisaa luettavaa.


Ilveksen ja kärpän jutut huvittaa melkein aina. On ne vaan aikamoisia velikultia!

Tykkään myös muista hahmoista: siasta, hirvestä, pöllöstä,
jäniksistä, karhusta. Ja eniten ketusta! 

Kettu on vaan niin ihana! <3












Näihin tartun, ku haluan vähän mielialaa paremmaksi ja kaipaan kevyttä hupailua. Monesti silti kyllä käy niin, että näistä löytyy se syvällinenkin sanoma, jota jää sitten miettimään.

11 marraskuuta, 2020

Comics for Equality

Sarjakuva-albumi tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, rasismista ja muukalaispelosta. Sarjakuva-albumi, jonka ovat tehneet ihmiset, joilla on maahanmuuttotausta. Kiinnostuin heti!




Tää oli kyllä mielenkiintoista luettavaa. Osaan tarinoista ihan upposi. Ois hyvä, jos tää suomennettaisiin! Kyllä tekis kaikille suomalaisille hyvää ymmärtää mitä on rasismi ja miten se vaikuttaa. Välillä tuntuu, että sitä ei vaan haluta ymmärtää.

Lukusuositus tästä.

10 marraskuuta, 2020

Cecilia Samartin: Nora&Alicia

Joskus vuosia sitten luin joitain Samartinin kirjoja. Mitään kummempaa mielikuvaa ei jäänyt niistä. Nyt sitten tartuin vihdoin ja viimein tähän kirjaan Lukemattomat naiset vol.2- lukuhaasteen takia. Haaste oli jo viime vuonna, mutta halusin viedä sen loppuun omalta osaltani. Nora&Alicia tuli haastekohtaan 7: kirja naisten välisestä ystävyydestä tai yhteistyöstä. 




Tämä kirja oli todella ihana. Se piti otteessaan niin, etten meinannut malttaa mennä edes nukkumaan. Kirjaa ei vain olisi halunnut laskea käsistään. Noran ja Alician maailma oli kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan niin puoleensa vetävä, ettei sieltä olisi halunnut poistuakaan.

Kaikki alkaa Kuubasta, Nora ja Alicia ovat lapsia, serkuksia ja parhaita ystäviä. Kun Fidel Castro nousee valtaan, kaikki muuttuu. Noran vanhemmat päättävät lähteä maasta, Alician vanhemmat päättävät jäädä. Tyttöjen välinen ystävyys säilyy ja pysyy yllä kirjeiden välityksellä. He elävät kuitenkin täysin eri maailmoissa. Aikuisena Nora matkustaa Kuubaan, koska on huolissaan Aliciasta. He kohtaavat vuosien jälkeen ja saavat olla yhdessä, kunnes kaikki taas muuttuu. Alicia kuolee ja Nora haluaa pelastaa Alician lapsen. Niinpä hän lähtee vaaralliseen meren ylitykseen lapsen kanssa yhdessä tuntemattoman miehen kanssa, pienellä veneellä.

Koko matka kirjan ensimmäiseltä sivulta viimeiselle sivulle upotti minut Kuubaan ja Yhdysvaltoihin ja Noraan ja Aliciaan. Pääsin pois omasta maailmastani, sain olla heidän maailmassaan. Tämä matka kannatti tehdä. Se sai minut myös fanittamaan Samartinia, jonka kaikki kirjat haluan ihan ehdottomasti lukea, ahmia, nauttia.

06 marraskuuta, 2020

Jenny Lehtinen: Vaakakapina

Ku kuulin, että Jenny Lehtiseltä tulee kirja ni pitihän se varata heti, että pääsee sitten lukemaankin sen. Olin eka kirjan varaaja Outi-kirjastoissa. Pojot meikälle! Haha.




Kirja on hyvin selkeä kirja kehopositiivisuudesta. Lehtisen kirjotukset pistivät myös miettimään oman painon ja syömisen historiaa. Se on kamalaa, miten meidän kulttuuri on niin pakkomielteinen laihuuden suhteen. Vain sillä on arvoa ja merkitystä. Se on surullista ja iso ja paljon maksava terveysriski meijän yhteiskunnalle. On ihan tutkittua, että lihavuuden stigma on isompi terveysriski ihmiselle kuin lihavuus itse. 

Kirja oli kyllä hyvä kokonaisuus. Sivuilta välitty hyvin Lehtisen ihana persoona. Kannattaa ehottomasti lukea tää kirja!

01 marraskuuta, 2020

#marraskuunlukuhaaste (päivittyvä postaus)

 Ajattelin osallistua marraskuun lukuhaasteeseen, kun lukuinto on palannut takaisin. Haasteena siis lukea joka päivä 30 sivua jotain kirjaa.

Listaan tähän postaukseen ne päivittäiset 30 sivua, jotka luen. Luen todennäköisesti enemmänkin, jos intoa riittää, mutta laitan ylös vaan ne "pakolliset" 30 sivua.

Kuka muu osallistuu tähän haasteesen? Sen muuten löydät tämän linkin takaa instagrammista.

 



Laitan * -merkin niiden kirjojen perään, jotka oon saanu tän kuukauden aikana luettua loppuun.

1.11. Liina Putkonen: Palava poika, sivut 218-248 *

2.11. Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia, sivut 312-342

3.11. Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia, sivut 368-398

4.11. Liisa Palin&Merja Tuohimaa: Illuusio näyttämöllä, sivut 209-239 *

5.11. Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia, sivut 438-468 *

6.11. Eero Ojanen&Sirkku Linnea: Suomalaiset taruolennot, sivut 0-30

7.11. Maryan Abdulkarim&Eveliina Talvitie: Noin 10 myyttiä feminismistä, sivut 38-68

8.11. Kathy Reichs: Kohtalokas lento, sivut 112-142

9.11. Kathy Reichs: Kohtalokas lento, sivut 264-294 *

10.11. Arnaldur Indriðason: Hyytävä kylmyys, sivut 0-30



11.11. Arnaldur Indriðason: Hyytävä kylmyys, sivut 73-103

12.11. Arnaldur Indriðason: Hyytävä kylmyys, sivut 209-239 *

13.11. A Yi: Täydellinen rikos, sivut 0-30

14.11. A Yi: Täydellinen rikos, sivut 41-71

15.11. A Yi: Täydellinen rikos, sivut 92-122

16.11. A Yi: Täydellinen rikos, sivut 128-158 *

17.11. Eero Ojanen&Sirkku Linnea: Suomalaiset taruolennot, sivut 84-114 *

18.11. Heli Suutari: Kaikki kääntyy hyväksi, sivut 258-288

19.11. Heli Suutari: Kaikki kääntyy hyväksi, sivut 289-319 *

20.11. Maia Kobabe: Gender queer, sivut 190-220 *



21.11. Gengoroh Tagame: My brother's husband, sivut 0-30 *

22.11. Johanna Sinisalo: Auringon ydin, sivut 0-30

23.11. Stefano Mancuso: Kasvien vallankumous, sivut 164-194

24.11. Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä, sivut 6-36

25.11. Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä, sivut 70-100

26.11. Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä, sivut 162-192 *

27.11. Stefano Mancuso: Kasvien vallankumous, sivut 211-241 *

28.11. Arnaldur Indriðason: Jyrkänteen reunalla, sivut 76-96

29.11. Arnaldur Indriðason: Jyrkänteen reunalla, sivut 270-300 *

30.11. Margot Lee Shetterly: Hidden figures - Varjoon jääneet, sivut 83-113



Nyt on tää marraskuun lukuhaaste taputeltu ja olen tyytyväinen siihen, että sain joka päivä luettua sen 30 sivua, mitä pitikin. Oon myös vähän yllättynyt siitä! On ollut ihanaa lukea ja vielä ihanempaa, kun lukemiseen on pystynyt keskittymään. Kirjojen sivut ovat kääntyneet kuin vaivihkaa. 

Kiitos lukuhaasteen järjestäneelle Mari Moisiolle