Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarah Pearse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarah Pearse. Näytä kaikki tekstit

02 kesäkuuta, 2026

Saila-Mari Kohtala: Kallan lapset & Ramona Emerson: Shutter & Sarah Pearse: Retriitti

 Mahtavia dekkareita taas tarjolla!
 
 
 


Saila-Mari Kohtala: Kallan lapset 

Ihastuin ihan kunnolla Kohtalan ekaan dekkariin Kannuksen kadonneet ja tää Kallan lapset sai mut sitte rakastumaan. Tässä dekkarissa Liza ja Nils koittavat toipua edellisen kirjan tapahtumista ja lähtevät sitte Kallaan, joka on saari Kalajoen edustalla merellä. Kalajoella sitte tapahtuukin kummia, kun teinipoika kuolee ja eihän tää kaksikko lopulta pysty pitämään näppejään erossa tapauksesta. Tutkimusten ja Lizan ja Nilsin suhdekiemuroiden seuraaminen oli viihdyttävää ja aikamoinen tää murhatapauskin lopulta oli!




Sarah Pearse: Retriitti
suomentanut Jenni Viljanen
 
 Olipas jännää lukea Pearsea suomeksi, kun tän ekan Elin Warner -sarjan kirjan luin englanniksi. Tuntu, että sain suomeksi tästä paljon enemmän irti. Siis ku vertaa ekaan osaan. Mun pitää varmaan lukea se suomeksi ja vertailla lopputulemaa.

No, Elin pääsee tutkimaan lomakeskuksessa tapahtunutta murhaa. Erityisen siitä tekee se, että se on saaressa, jolla on menneisyys. Tämä tapaus oliki aika kimurantti ja innolla luin menemään. Tarina koukutti pahasti! Lisäksi tuo saarimiljöö anto kyllä oman lisänsä kirjan vetävyyteen.
 
Sarjan kolmas osaki on suomennettu ja luen senki ehottomasti! 
 

  
 
Ramona Emerson: Shutter
 
Törmäsin netissä tällaiseen dekkaristiin, joka kuuluu alkuperäiskansaan Yhdysvalloissa. Kiinnostuin hänen kirjasta, koska tän kirjan päähahmo, Rita Todacheene, poliisin valokuvaaja ja lisäksi näkee kuolleita eli aaveita. Tän kykynsä ansiosta Rita pystyy ottaan tosi tarkkoja kuvia ja aaveiden vinkit auttaa ratkasemaan rikoksia. Mutta nyt, kun hän on mukana ratkaisemassa oletettua naisen tekemää itsemurhaa, naisen aave ei jätäkään Ritaa rauhaa ja tilanne alkaa riistäytyä käsistä. Rita joutuu pakenemaan isoäitinsä luo Navajo-reservaattiin että sais hetken rauhaa vihaisilta aaveilta, jotka kaikki nyt vaatii häneltä ratkaisua johonkin.
 
Tää tarina vei ihan mennessään! Oli jännää seurata Ritan kamppailua työn ja kiukkusten aaveiden keskellä. Tarinaan tuli tietysti myös mukaan alkuperäiskansojen viisautta ja keinoja suojella itteensä hengiltä. Tykästyin Emersonin kirjaan paljon ja onnekseni huomasin, että häneltä on tullut jatko-osakin tälle ekalle kirjalle! 

24 marraskuuta, 2021

Muutama dekkari

Mulla on vähentynyt tää dekkareiden lukeminen. Jännää. Mitä on tapahtunut?


Qiu Xiaolong: Punaisen merkin tanssija
suomentanut Leena Peltomaa

Elegian kanssa luetaan tätä Chen Cao- sarjaa meijän lukupiirissä. Tää on toinen osa ja omasta hyllystä. 

Tässä kirjassa Yhdysvallatkin on menossa mukana. Cao saa tehtäväkseen hostata yhdysvaltalasta komisariota Catherine Rohnia, joka tulee Shanghaihin saattaakseen todistajan oikeuteen Usaan. Todistaja katoaa ja Cao ja Yu yrittävät selvittää asiaa ja Rohn tietysti sekaantuu mukaan ja meno on sitten mitä on. Tapahtumat etenivät melko rauhallisesti ja nautin ihan suunnattomasti siitä, miten kirjassa runot ja sanonnat tuovat lukemiseen iloa ja rentoutta. Ne tekevät tämän sarjan lukemisesta ihanaa.



 

Sarah Pearse: The Sanatorium

Tää oliki aikamoinen dekkari! Elin saapuu puolisonsa kanssa Alpeille juhlimaan Elinin veljen kihlajaisia. Veljen kihlattu katoaa ja muitakin ihmisiä katoaa. Lisäksi tulee lumimyrsky ja ihmiset jäävät jumiin hotellille. Elin on poliisi, joka on saikulla. Hän alkaa tutkia katoamisia ja samalla selvittää omaa menneisyyttään, joka vaivaa takaumina. Tutkimusten mukana selviää hotellin karmiva menneisyys ja miten se liittyy katoamisiin. Välillä mua ärsytti Elinin yksin vaaraa tutkimaan- hommat niin paljon, että teki mieli heittää kirja seinään. Miksi niin pitää tehdä, kun murhaajaa liikkuu sielä? Mua turhautti ihan hirveästi se. Mulle se ei luonu oikeanlaista jännitystä. Haluaisin joskus lukea dekkarin, jossa ei tommosta paskaa tehä vaan toimitaan järkevästi ja turvallisuus huomioiden. Kyllä se jännitys syntyy muustakin ku tommosesta typeryydestä. Aloin ihan kihiseen kiukusta ku kirjotan tätä. 😅 Elegialle hieman avauduinkin asiasta, ku välttelin kirjan pahoinpitelyä. 

Noh, tää kirja jäi semmoseen kohtaan, että uskon lukevani seuraavan osankin, sitten ku se joskus ilmestyy. Huolimatta kiukusta.




Semmosta. Onko kellään tullu lukemisen aikana oloa, että haluaa heittää kirjan seinään?