Dmitri Gluhovski: Metro 2034

Elegian kanssa jatkettiin seikkailuja Moskovan metrossa. 

 

Tällä kertaa Metron meno ei ottanut niin koville, vai johtuiko se sitten meijän n.50 sivun viikkotahdista. Edellisessä kirjassa Hunter katosi ja nyt saatiin ministi valaistusta siihen tarinaan, todellakin ministi, vaikka takakannen teksti muuta antoi ymmärtää. No, metro ottaa ja metro antaa. Tätä kirjaa on tosi vaikeaa kuvailla tai oikeastaan kertoa edes juonta, ku se oli niin hidasta se kaikki meno ja vähän päätöntäkin välillä. Tämä kirja pitää kokea. Elämä maan alla metrotunneleissa on melkoista. 

Metro 2033 oli paikoin pitkästyttävä pitkine monologeineen. Niitä ei ollu tässä ollenkaan! Huh! Ekassa osassa päähenkilönä ollut Artjomkin on näiden kirjojen sivuilla, joskaan ei kerrottu, että miten hän päätyi sinne missä oli. Tässä kirjassa oli kyllä pohdintaa paljonkin, mutta se ei ollut niin puuduttavaa, kuin ne ekan kirjan monologit.

Kirjan päähenkilöt Homeros, Hunter ja Sasa ovat omanlaisiaan kaikki. Mua liikutti Homeroksen tarina. Hän oli juuri työssään metrokuskina, kun tuli maailmanloppu ja vaimo ja lapset oli tietenkin maanpinnalla ja kuolivat sinne ydinsäteilyyn. Hurjaa ja rajua! 

Välillä ärsytti kirjan naiskuvaus, huokaus. Oon käsittäny, että se on hyvin tyypillinen venäläinen naiskuva. Että nainen on heikko ja tietynlainen. Plääh. Ja Sasa oli just sen mukainen, halusi pelastaa Hunterin ja oli ihan vietävissä. No, Sasan kohtalo jäi kirjan lopussa täysin auki. Saa nähdä selviääkö se trilogian viimeisessä osassa!

Ja sitten se Hunter. Hän taistelee itsensä kanssa, että onko hyvä vaiko paha. Jäi kyllä heikoksi Hunterin persoonan kuvaus. Eipä juuri kerrottu Hunterin ajatuksia. Siinä kohti kirja oli pettymys.

Metro per vuosi on selvästi sopiva tahti lukea tätä trilogiaa. Ens vuonna jossain kohti sitten viimeinen osa. Se onkin sitte yli 600 sivuinen järkäles.

Sekalainen fantasiapläjäys

Tää fantasiakirjallisuus on kyllä vallannu mun elämän. Oon tainnu lukea tänä vuonna fantasiaa enemmän ku ikinä.

 Zoë Tucker & Zoe Persico: Greta och jättarna

Tää oli hyvä tarina ja kuvitus oli kaunista. Just sellainen satu, joista tykkään. Jätit tuhoavat metsää rakentaakseen tilalle kaupunkeja yms. Greta ja metsän ystävät tajuavat, että kaikki häviää, jos luontoa ei enää ole ja alkavat taistella metsän puolesta. Vaikeuksien kautta voittoon ja onnellinen loppu. Kivaa oli myös lukea ruotsiksi pitkästä aikaa.

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

suomennos Anna Suhonen

Tää oli mun ja Elegian lukupiirikirja ja voi mitä tuskaa tän lukeminen olikaan! Maailma oli mielenkiintoinen. Ihmiset olivat paenneet ydinsotaa metrotunneleihin ja asuivat sielä vielä yli 20v sodan jälkeen, koska maanpäällä ei voinut asua. Nuori Artjom saa tietää kamaluuksista mitä tulee tapahtumaan metrossa ja lähtee pelastamaan metroa. Tapahtumat olivat jännittäviä ja sujuvaa luettavaa, mutta sitten se muu. Lukemiseen tuotti tuskaa pitkät monologit, joita kirjassa oli useampia. Ne monologit olivat ensinnäkin aika tylsiä ja toisekseen ne eivät välillä liittyneet mielestäni kirjaan ja sen tapahtumiin mitenkään. Tämmöstä sivutolkulla. Onneksi se kaikki muu pelasti tän kirjan. Metrotunneleissa oli mutantteja, psykologista uhkaa, kaikenlaisia vaaroja. Lisäksi kirjan loppu oli aika hurja ja odottamaton! Jäin monttu auki ja totesin, että haluan lukea seuravaankin osan, jotta saan tietää, miten tää homma päättyy. Tosin seuraavaa osaa en ala lukemaan ihan heti, ku tästä pitää toipua ensin, että pystyy tarttumaan seuraavaan osaan.

Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille

Tää kirja on jatkoa Suomea lohikäärmeille- kirjalle, jonka luin spefi-lukupiirin kanssa. Osa meistä halusi yhdessä lukea tän toisenkin osan. Tässä toisessa osa riitti vauhtia ja tapahtumia, kun Lynxin perään Botnian erämaihin lähti hänen siskonsa Fox, exänsä Franz, Tim ja Timin kuollut tyttöystävä Astrid. Ja lohikäärmettä ei parane unohtaa! Juonta en paljasta, koska se oli mukavan jännä. Loppu oli vähän höh, mutta parasta oli se, miten lohikäärme puhui. Lopusta näki, että tää kirjasarja ei jatku enempää. Se harmittaa minua, koska näitten kirjojen maailma on ihan älyttömän kiinnostava ja hyvin luotu. Toivon palavasti, että Hepo-oja kirjoittaa lisää kirjoja tähän maailmaan sijoittuen.

Sõsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja

suomennos Raisa Porrasmaa

Tämäkin kirja luettiin yhdessä Elegian kanssa. Tää tosiaan oli semmoinen hyvän mielen kirja, miten tätä mainostettiinkin. Orpo Rintarõ menettää isoisänsä ja isoisän kirjakaupassa ollessaan kaiken surun keskelle ilmestyy puhuva kissa, joka pyytää Rintarõn apua kirjojen pelastamisessa hävityksen ja tuhoamisen keskeltä. Siitä alkaa seikkailu ja seikkailun aikana Rintarõlle selviää, ettei hän ole yksin ja hänestä välitetään. Nää seikkailut labyrintissa oli ihan mielenkiintoisia. Silti tää kirja ei ollut niin hyvä kuin kaikesta hehkutuksesta olisi voinut päätellä. Tää oli oikeastaan vähän laimeahko. Kuitenkin, varsinkin Metron lukemisen jälkeen, tää kirja tuli luettua juuri sopivaan aikaan. Mieli lepäsi tätä lukiessa ja ei tarvinnut pelätä mitään mutantteja pölähtävän yllättäin jostain. Tälle kirjalle on selvästi paikkansa kirjojen universumissa ja voin suositella tätä kaikille, jotka haluaa hetken levähtää kirjan parissa. Vaikka aiheena on sureva nuori, niin suru ei läikehi tässä yli tai oo kovin isossa roolissa loppujen lopuksi. Kissojen ja ystäviensä avulla Rintarõ selviää ja tulevaisuuskin alkaa näyttään valoisalta.

Oisko kellään suositella mulle lisää hyvän mielen kirjoja? Kiinnostais lukea niitä lisää.