Aivot narikkaan eli kasa dekkareita

 Alkuvuodesta olen lukenut dekkareitakin. Tässäpä lyhyesti ajatuksiani niistä.

Dolores Redondo: Sydämen pohjoispuoli

Redondo on yks mun lempidekkaristeja. Tässä kirjassa mennään ajassa taaksepäin sarjan muihin kirjoihin nähden. Amaia Salazar on New Orleansissa FBI:n koulutuksessa hirmumyrsky Katrinan iskiessä sinne. Samaan aikaan hirmymyrskyn kanssa riehuu sarjamurhaaja, jota agentit jahtaavat. Oli mielenkiintoista luettavaa hirmymyrskyn kuvaus ja jännittävää tuo sarjamurhaajan jahtaaminen.

Suomentanut Sari Selander.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Naisen kirjoittama dekkari)

Carolina Garcia-Aguilera: Kuumat vedet

Uusi dekkarituttavuus tämä. Lupe Solano on Miamissa asuva kuubalaistaustainen naisetsivä. Hän etsii sairaan pikkutytön biologista äitiä ja siitähän ne tapahtumat lähtevät etenemään. Solano salakuljetuttaa itsensä Kuubaankin etsinnöissään. Dekkarista kyllä henkii sen kirjoitusaika 1990-luku, mutta se ei suuremmin lopulta haitannut, koska kirja on sen verran viihdyttävä. Aion lukea toisenkin suomennetun Garcia-Aguileran Soleno-kirjan. 

Suomentanut Jaana Kapari.

Courtney Summers: Sadie

Sadien pikkusisko Mattie murhataan ja Sadien maailma keikahtaa nurin. Murhaajaa ei löydetä, joten lopulta Sadie päättää itse lähteä etsimään sitä. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen, koska siinä vuorottelevat podcast-jaksot, joissa radiotoimittaja McCray tutkii tapausta ja tapahtumat Sadien itsensä kertomana. Pidin lopulta paljonkin, vaikka alkuun oli vähän takkuista.

Suomentanut Leena Ojalatva.

Eppu Nuotio: Musta

Luin joskus 10-15 vuotta sitten tämän Pii Marin- sarjan ja halusin lukea uudelleen. Kirjassa tummaihoinen Pii Marin siirtyy toimittajaksi Lounais-Suomeen ja siellä tapahtuu viimeisillään raskaana olevan papin murha. Siitä alkaa murhan selvitystyö Marinin ja poliisin kera. Tässä kirjassa tökki mulla paljon n-sanan viljely. Ehkä se kuvastaa aikaansa, kirja kun julkaistu 2006, mutta en pidä siitä. Mulla se häiritsi kirjasta nauttimista. Kirjan henkilöhahmot ja juoni olivat hyviä ja siitä muistan, miksi olen pitänyt tästä sarjasta aikanaan. En ole varma, jatkanko tämän sarjan lukemista.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Suomalainen naiskirjailija)

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti

Toinen Patrakan Rui Santos- sarjan kirja. Tää imas mukaansa. Oon tykästynyt Santosiin hahmona ja kirjojen juonetkin ovat mielenkiintoisia. Tässä kirjassa selvitetään erakoituneen naisen murhaa. Se olikin mielenkiintoinen soppa. En hoksannut murhaajaa ennen kuin kirjan loppupuolella. Tän kirjasarjan lukemista aion jatkaa.

Qiu Xialong: Punaisen sankarittaren kuolema

Kanavasta löytyy murhatun naisen ruumis. Chen Cao alkaa tutkia tapausta. Paljastuu, että ruumis kuuluu Puolueen mallikansalaiselle ja jäljet johtavat Puolueessa korkealle tasolle. Tutkintaa yritetään estää ja hidastaa. Tässä dekkarissa asiat etenevät hitaasti, mutta imu pitää ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Tää oli ihana dekkari, niin hassulta kuin se kuulostaakin dekkarin kohdalla. Pidin pohdinnoista, mukana olevista runoista (koska Chen on myös runoilija poliisiuden lisäksi), Chenin apulaisesta Yusta ja no, melkeinpä kaikesta tässä kirjassa.

Tää oli ensimmäinen mun ja Elegian lukupiirin kirja. Jokos Elegia oot hommannut sarjan toisen osan, että päästään lukemaan sekin? 😄

Suomentanut Jaakko Kankaanpää.

Omasta hyllystä.

Arnaldur Indriðason: Menneet ja kadonneet

Tää oli Erlendur- sarjan viimeinen osa. Mitä mää nyt teen? Pidin ihan valtavasti tästä sarjasta ja nyt on kaikki yhdeksän osaa luettuna. Tuntuu isolta kynnykseltä mennä tästä yli ja alkaa lukea muita Arnaldurin kirjoja. 

Tässä kirjassa keskitytään pelkästään Erlenduriin. Hän on lähtenyt kotopuoleensa ja alkaa selvittää kadonneen naisen tarinaa ja samalla myös pikkuveljensä Bergurin katoamista. Juttu etenee ja kadonneen naisen kohtalo selviää pala palalta. Loppu oli aikamoinen. Aikamoinen lopetus sarjalle! Olin vaan, että yyyyäääää. Erlendur, tule takaisin.

Suomentanut Seija Holopainen.

Tällasia dekkareita on tullu luettua alkuvuoden aikana. Kaikki oli lukemisen arvoisia ja tavalla tai toisella nautin niiden lukemisesta. 

Tämän kaiken minä annan sinulle

Minusta on todella tullut Dolores Redondon fani. Kaikki lukemani kirjat häneltä ovat olleet hyviä! Niin myös tämä viimeisin Tämän kaiken minä annan sinulle.

Juoni tiivistelmä Gummeruksen sivuilta: 

"Auto suistuu tieltä Ribeira Sacran viinialueen jyrkillä rinteillä Pohjois-Espanjassa. Onnettomuudessa menehtyneen Álvaron kuolema tulee hänen puolisolleen, kirjailija Manuel Ortigosalle sokkina, eikä tämä järkytys jää viimeiseksi.

Hautajaiset pidetään Álvaron perheen sukukartanon hautausmaalla Galiciassa. Manuelille selviää, että hänen miehensä oli upporikas markiisi, joka kuului yhteen Espanjan vaikutusvaltaisimmista suvuista. Miksi hän salasi puolisoltaan siniverisen taustansa? Miksi kylän poliisi epäilee, että Álvaron kuolema ei ollutkaan onnettomuus? 

Manuel ajautuu mukaan maalaispoliisin tutkimuksiin, joiden aikana selviää, ettei mikään markiisi Álvaro Muñiz de Dávilan elämässä ollut niin kuin hyväuskoinen kirjailija oli aina kuvitellut – ja että tämän kummallinen, töykeä aatelisperhe on valmis menemään hyvin pitkälle suojellakseen salaisuuksiaan."

Tää kirja oli hyvä! Pidin paljon päähenkilö Manuelista ja hänen kanssaan Alvaron kuolemaa tutkivasta poliisista, Nogueirasta. Niin paljon, että haluaisin lukea heistä lisää, paljon lisää. Juoni oli hyvä ja yllättävä ja meni eteenpäin, henkilöhahmot olivat hyviä ja no, kaikki oli lukijan kannalta kivaa. No, okei, Alvaron perhe oli aika perseestä. En pitänyt hänen vanhemistaan ja sisaruksistaan yhtään. Muuten lukukokemus oli just sitä, että tarinaan vaan uppos. Mun mielestä hyvään kirjaan kuuluu se, ettei kaikesta voi tykätä. Oli ne sitten henkilöitä tai tapahtumia. Ne kököt on tarinan suola omalla tavallaan.

No, ylistykset on nyt ylistetty ja jään vain odottamaan, että Dolores Redondolta ilmestyy lisää kirjoja. Kaikki neljä olen nyt lukenut ja ollut niihin hyvin tyytyväinen.

Myrskyuhri

Minä olen aika paljon ihastunut näihin Dolores Redondon kirjoihin. Myrskyuhri on Baskimaan murhat- trilogian viimeinen osa.

Tässä kirjassa Amaia Salazar kutsutaan selvittämään kätkytkuolematapausta. Lapsen isä yrittää viedä vauvan ruumiin mutisten uhrauksesta. Siitä alkaa tutkimukset ja selviää, että vastaavia kätkytkuolematapauksia onkin paljon. Monissa vauvan toinen vanhempi on sanonut, että tehdään heti uusi lapsi ja kaikki muuttuu nyt paljon paremmaksi. Myös Inguma- niminen paholainen liittyy tapaukseen jotenkin. Amaialla itsellään on aika tukalat oltavat. Tuomari Markina vetää puoleensa pahasti ja välit eivät ole kunnossa aviomiehen Jamesin kanssa. Lisäksi James lähtee heidän vauvansa Ibain kanssa Yhdysvaltoihin, koska hänen isällään on sydänleikkaus. Asioita pahentaa Jonanin kuolema. 

Kirja oli kyllä melkoinen juonisokkelo. Oikein ärsytti Amaian ratkaisut välillä. Jonanin kuolema taas itketti. Se tuntui ihan turhalta ratkaisulta kirjan kannalta. Kirjan loppukin jäi vielä jollain lailla auki, vaikka juonen kuviot kyllä selvisivät ja olivat sellaisia kuin arvelinkin. Oikeastaan toivoisin, ettei tämä olisi "vain" trilogia ja että Redondo jatkaisi tätä sarjana. Kirjan henkilöhahmot ovat kuitenkin niin hyviä ja näen, että tästä olisi aihioita vaikka mihin jatkossakin.

Luualttari

Aah, jatkoa Baskimaan murhille! Dolores Redondon trilogian toinen osa on Luualttari ja se jatkaa melkein siitä mihin jäätiin ensimmäisessä kirjassa. Tätä postausta kirjoittaessa luen itse asiassa trilogian kolmatta osaa.

Kirjan alussa Amaia Salazar saa miehensä kanssa pienen pojan, Ibain. Pian Amaia palaa töihin. Alkaa tytärpuolensa murhanneen isän oikeudenkäynti. Se kuitenkin keskeytyy, kun isä tekee oikeustalolla itsemurhan vessassa ja jättää jälkeensä vain verellä kirjoitetun viestin seinään: Tarttalo. Muitakin vastaavia itsemurhaviestejä tulee ja niin Amaia kollegoineen alkaa selvittää Tarttalon tapausta. Mutkia matkaan tuo äitiys sekä tuomari Markina lemmenlurituksineen. Eikä pidä unohtaa Amaian äidin karkaamista sairaalasta.

Kirja vei mennessään kyllä. Tyyli on sama kuin ensimmäisessä osassa eli välillä on pitempiä monologeja eri asioista. Minusta se on vain kivaa, koska se poikkeaa dekkareiden tyylistä yleisesti. Redondo on osannut ainakin minut koukuttaa mukaansa täysin.

Näkymätön vartija

Mielenkiinnosta tartuin Dolores Redondon kirjaan Näkymätön vartija, joka kuuluu Baskimaan murhat- trilogiaan/sarjaan. Minulle uutuus ja todella mielenkiintoista lukea Espanjaan sijoittuvaa kirjaa.

Baztan- joen rannalta löytyy alaston kuollut tyttö. Pian huomataan, että kyseessä on sarjamurhaaja. Amaia Salazar määrätään tutkinnan johtoon. Häntä arveluttaa palata kotiseudulleen, josta on ollut pitkään poissa. Amaiaa vaivaavat karmivat painajaiset ja kotikylässä hän joutuu kohtaamaan siskonsa sekä painajaistensa aiheuttajan. Lisäksi eräs kollega aiheuttaa ongelmia.

Kirja oli todella mielenkiintoinen. Koukutti minut kyllä mennen, tullen ja palatessa. Pidin kirjan kerrontatyylistä ja henkilöhahmotkin olivat mielenkiintoisia. Niin Amaia, hänen miehensä, hänen tätinsä ja siskonsa, sekä Amaian kollegat poliisissa olivat kaikki omanlaisiaan ja hyvin kuvattu. Juonikin oli hyvin etenevä, eikä puuduttava ollenkaan.

Seuraava osa, Luualttari, odottaakin jo minua kirjahyllyssä ja sormet syyhyää. Miksi mulla aina pitää olla niin jäätävästi kirjoja odottamassa lukuvuoroaan, kysyy kirja-ahmatti.