#dekkariviikko: Julie Berry: Kunnes kerron totuuden

 Luin tämän Kirjojen pyörteissä -blogin Jennyn kanssa. Tämä olikin jännä kirja ja herätti monenlaisia tunteita lukemisen aikana!

Takakansiteksti oli oikein lupaava ja sai tarttumaan tähän kirjaan:

"Pian totuus paljastuu: mitä Judithille ja Lottielle oikein tapahtui? Millaista salaisuutta kantaa Judith, mykkä ja hyljeksitty tyttö, jonka kieli on leikattu poikki? Hypnoottisen jännittävä rakkaustarina, trilleri ja kidnappausdraama. Neljä vuotta sitten Judith ja Lottie katosivat. Kaksi vuotta myöhemmin Judith palasi, mutta yksin. Lottien ruumis löydettiin joesta. Vain Judith tietää, mitä tapahtui, mutta hän on mykkä. Silti Judith on täynnä äänetöntä puhetta, vihaa, muistoja, kaipuuta ja ennen kaikkea pakahduttavaa rakkautta lapsuudenystäväänsä Lucasia kohtaan. Lucas on menossa naimisiin kylän kaunottaren, Marian, kanssa, kun tulee tieto, että vihollinen on hyökkäämässä. Maria rohkaisee Judithia opettelemaan puhumaan. Vähitellen salaisuudet alkavat paljastua ja Judithin elämä muuttuu draamaattisella tavalla."

Tämä kirja oli kyllä melkoinen. Moni asia pisti miettimään. Mielenkiintoisinta tässä oli Judithin päänsisäisen maailma ja miten vähän se lopulta kommunikoituu ulos ilman puhetta. Tosi tylyä! Pohdittiin Jennyn kanssa, että kirjan tapahtumat sijoittuvat ehkä jonnekin 1700- tai 1800-luvulle. Ajanhenki näkyy. Esimerkiksi Judithin äidin suhtautuminen tyttäreensä, koska ei usko tämän olevan enää neitsyt, joten tytär on portto, arvoton. Eikä hän luota tyttäreensä tässä asiassa.

Kirjan tapahtumat olivat kyllä jännittäviä. Loppu oli aika odottamaton, että miten asiat kääntyivät ja menivät lopulta. Sitä kaikkea oli jännää lukea ja välillä ahmin tätä menemään. Tästä kirjasta on hankalaa kertoa, ettei spoilaa. Suosittelen lämpimästi tän lukemista!

Sekalaista settiä

 Tässäpä kaksi pikaista kirja-arviota. 

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

suomentanut Kaisa Kattelus

En kyllä tiiä, että mitä tästä kirjasta oikein ajattelisin. Tykkään ja en tykkää. Juoni oli kyllä kiinnostava ja sen takia sainkin luettua tän loppuun. Päähenkilö, Jackson Brodie, oli taas niin meh, etten kyllä jaksa sen hommailuja enempää lukea. Brodie siis tutkii kirjassa kolmea eri tapausta, kadonnutta pikkutyttöä, murhattua lakimiehen tytärtä ja puolisonsa murhannutta naista, joka on myös kadonnut. Nämä tapaukset oli tosiaan kiinnostavia ja tuli yllätyksiä asioiden avautuessa. Brodie vaan pilaa hyvän kirjan, ku on niin ääh. 😂 En sano, että ei koskaan, mutta voipi kestää hyvän tovin, että Atkinsoniin toiste tartun.

Reetta Vuokko-Syrjänen: Mahdottomien kukkien puutarha 

+ bonusnovelli Yhden suhde kolmeen

Innolla tartuin tähän ns. Syntykehon jatkoon. Tää avas hienosti aikoja ennen Syntykehon tapahtumia ja novellit oli kyllä ahmittavia. Ei siis pahemmin motkottamista. Kirjan lopussa oli qr-koodi, josta pääsi lukemaan ton bonusnovellin. Se ei ollut ollenkaan niin hyvä, ku tän kokoelman muut novellit oli, mutta valaisipa sekin lisää tän maailman syntyä. Kuulin myös, että Syntykeholle ois oikeasti tulossa jatkoa ja nyt en tiiä miten päin oottelisin sitä kirjaa! 😍

Melissa Febos: Mitä on olla tyttö & Akwaeke Emezi: Rakas Senthuran

 Kaksi niin erilaista ja mielenkiintoista kirjaa. Molemmissa silti sama aihe eli kuinka olla ja elää maailmassa kun oma sukupuoli ja oma identiteetti tekee siitä vaikeaa.

Melissa Febos: Mitä on olla tyttö

suomentaja Suvi Kauppila

Feboksen esseet kertovat nimensä mukaisesti siitä, millaista on elää maailmassa tyttönä ja tulevana naisena ja mitä kaikkea paskaa se aiheuttaa. Tässä oli paljon tuttua ja samaistuttavaa, itsensä etsimistä, yritystä ymmärtää asioita, mutta myös iloa ja hyviä asioita. Pidin!

Akwaeke Emezi: Rakas Senthuran - mustan hengen muistelmat

suomentaja Kaisa Kattelus

Olen ehkä vähän ihastunut Emeziin. Jotenkin nämä hänen kirjansa tavoittavat mun sisuksissa jotain. Tässäkin hän kirjoittaa kirjeitä elämänsä ihmisille ja muistelee asioita. Koko kirjekirjan läpi tulee esiin se, että millaista on elää transsukupuolisena ja jumalana. Emezi osaa asettaa sanansa taiten ja riemuiten luen hänen sanojaan. Tällaista jumalaa voisin itsekin palvoa.

Dekkareitaaa

Mun dekkareiden luku on jotenkin hidastunut. Ei oo tullu kovin montaa luettua viime aikoina. Mikähän tässäkin on?

Sujata Massey: Satapurin jalokivi

suomentanut Maija Heikinheimo

Tää Perveen Mistry- sarjan toinen osa ei ollut niin hyvä kuin eka osa. Tää ei niin hyvin imaissut otteeseensa. Tässä kirjassa tutkitaan Satapurin ruhtinaskunnassa tapahtuvia juonitteluja, kruununprinssin murhaa ja muita tapahtumia. Ei kauheana jäänyt mitään mieleen kyllä tästä, paitsi ehkä Perveenin orastava romanssi. Että tulipahan luettua, ihan jees. Aion kyllä lukea sarjan syksyllä suomeksi ilmestyvän kolmannen osan, joka itse asiassa onkin jo mun hyllyssä oottamassa, kun tämän postauksen kirjoittaminen on vähän venynyt. On tuo 1920-luvun Intia sen verran mielenkiintoinen.

 

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Tää Lehtisen dekkari oli yllätys. Jotenkin olin tosi ennakkoluulonen siitä, että millanen tää olis, ku oon lukenu Lehtiseltä paljon nuortenkirjoja ja joitain aikuistenkin. Tuntu, että osaako hän dekkareita kirjottaa. Kunnon ennakkoluulot siis! No, onneksi sain positiivisen yllätyksen. Tää oli mukaansa tempaava dekkari ja pidin päähenkilöstä Erja Revosta. Harvemmin dekkareiden päähenkilönä on eläkkeellä oleva nainen. Toki Repo on varhaiseläkkeellä, mutta silti, hän on viisikymppinen. Tää oli niin jouhevaa luettavaa, että tuun varmasti lukemaan tätä Erja Repo- sarjaa enemmänkin. Tässä kirjassa ideana oli siis se, että Revon puoleen kääntyy nainen, joka uskoo, että hänen kummitätinsä ei ole oikeasti kuollut, vaan hänen uurnassaan on joku muu ihminen tuhkattuna. Repo alkaa tutkia asiaa ja se onkin monimutkainen homma. Tätä lukiessa oli välillä vaan että mitäääää. Juonen käänteet oli kohallaan ja viihdyin lukiessa.

 

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

suomentanut Kaisa Kattelus

Tää oliki vähä jännä kirja. En oikein tiiä, että oliko tää varsinaisesti pettymys, mutta ei tää kuitenkaan vastannu mielikuvaa, mikä mulle oli tästä kirjasta syntyny. Tää oli kyllä omanlaisensa tarina, en oo ennen lukenu tämmöstä. Ideahan tässä on ihan loistava! Kirja eteni mielenkiintosesti ja tykkäsin, ku tässä oli niin lyhyet luvut, joten tarina eteni niiden puolesta äkkiäkin. Olihan se Koredella homma, ku hän piilotteli ja siivosi siskonsa Ayoolan murhien jälkiä. Niitä kerkes tässä kirjan aikana muutama tulla ja niitä myötäeli ja ne murhat loi hyvän jännitteen kirjaan. Loppu oli vähän plääh, en tykänny. Kaiken kaikkiaan kuitenkin lukemisen arvoinen kirja. Tää ei dekkari oo, mutta jännityskirjallisuutta ehdottomasti.

Marco Vichi: Kuolema Firenzessä

suomentanut Enneli Poli

Kuolema Firenzessä oli kyllä hidaslukunen. Jotenkin ärsytti komisario Bordelli niin paljon. Miksi ihmeessä hän haikailee koko ajan itseään noin 30 vuotta nuorempien naisten perään??? Miksi hän ei edes huomaa ikäisiään naisiaan tässä mielessä? Jotenkin oli niin viimeisen päälle viheliäistä luettavaa tuo. Onneksi kirjan juoni oli muuten mielenkiintoinen. Firenzessä katoaa 13-vuotias poika, joka löytyy myöhemmin tapettuna ja raiskattuna. Bordelli selvittää tapausta ja ei meinaa millään löytää edes vihjeen jyvästä tapauksesta. Samaan aikaan Firenzeen tulee valtavat tulvat, jotka sekoittavat kaupungin ja saavat sen hätätilaan. Tää tulva oliki mielenkiintoista luettavaa. Onneksi Bordellikin saa viimein myös tapaukseen vauhtia. Tosin tapauksen loppuun saattaminen jatkuu seuraavassa kirjassa, jonka jo varasin ja se ilmestyy nyt syksyllä suomeksi. Heh, toivottavasti ei oo niin tahmeaa luettavaa se.

Siinäpä muutama dekkari, jotka oon lukenu. Seuraavia saakin sitten odottaa.

Hirviön kutsu

Patrick Nessin ja Siobhan Dowdin kirja Hirviön kutsu teki minuun vaikutuksen. Jim Kayn kuvitus oli kirjaan tosi sopiva.

Tää kirja oli itkettävän ihana. Ja kuvasi minun mielestä niin hyvin surua ja kauhua menetyksen edessä. Samaistuin! Välillä niin itketti ja sitten taas nauratti. Conorin rimpuilu äitinsä syövän edetessä oli riipaisevaa ja se kamppailu yleismaailmallisesti niin tuttua.

Niin, kirjassa Conorin apuna on hirviö, joka kertoo kolme tarinaa. Niitten tarinoitten avulla kohdataan surua ja muita tunteita, joita äidin lähestyvä kuolema saa aikaan Conorissa. Tunnistan täysin sen vastustuksen, mitä Conorilla oli, kun hän ei halunnut kohdata vaikeita asioita. Sen tunnistaa varmasti jokainen. Ja avuttomuuden, kun ei voi tehdä mitään. Itselläni tuli itku, kun mietin keväällä kuollutta Isosiskoani tämän kirjan äärellä.

Oi että! Luen tämän kirjan kyllä uudelleen jossain vaiheessa. Kirja oli niin täynnä kaikkea, että uudelleen lukeminen antaa varmasti lisää.