Pari positiivista yllätystä tässä postauksessa! Nämä kaks kirjaa olikin mahtavia uusia tuttavuuksia.
Álvaro Mutis: Araucaíman kartano ; Lecumberrin päiväkirja
suomentanut Satu Ekman
Tässä kirjassa on sisällä kaks novellia.
"Araucaíman kartano on Mutisia omimillaan, kolkkoa ahdistusta rehevässä, aistikkaassa tropiikissa. Suljetun kartanon epäsovinnaista järjestystä tulee järkyttämään lähiseudun mainoskuvauksiin osallistunut nuori näyttelijätär Ángela, jonka seksuaalisuus punoo kohtalokkaan intohimoverkon kartanon aavemaisten asukkaiden ympärille. Unenomaisessa tilassa kaikki säännöt rikkoutuvat ja uskaliaimmatkin toiveet täyttyvät – peloista puhumattakaan."
Tää oli aika wau! Kartanon tunnelma, ihmisten väliset suhteet, kaikki kietoutuneena mielenkiintoisiin verkkoihin. Lukiessa myös tuntu, kuin oisin ite ollu siellä kartanossa kärpäsenä katossa.
"Lecumberrin päiväkirja on kirjailijan tuskallinen, väkevä, realistinen tilitys viidentoista kuukauden tuomiosta Lecumberrin vankilassa Meksikossa."
Tää oli aika koskettava kuvaus vankilaoloista. Huh!
Jeet Thayil: Nämä virheet ovat oikein
suomentanut Aki Salmela
"Intian Keralassa vuonna 1959 syntynyt Jeet Thayil on kirjailija, jonka tuotanto käsittää runoutta, proosaa ja kaksi oopperalibrettoa. Runoilijana Thayil on yksi sukupolvensa omaperäisimmistä kirjoittajista. Hänen neljä kokoelmaansa ja niistä laajennetusti koottu The Collected Poems käsittää tyylillisesti monipuolista, kokeiluille altista ja liikkuvaa runoutta, joissa eteläaasialainen perinne yhdistyy maailmanrunouden virtauksiin. Thayil kirjoittaa yhtä luontevasti niin gaseeleja kuin sonettejakin, mutta myös pitkiä, virtaavia kollaaseja ja kertovia proosarunoja. Hänen tuotantonsa läpäisevät teemat liittyvät menetykseen, kaipaukseen, suruun, addiktioon ja tiettyyn kosmopoliittiseen juurettomuuteen. Vaikka runojen teemat ovat vakavia, on kirjoituksen sävy usein huumorintajuista ja ironista tavalla, joka resonoi monien viime vuosikymmenten länsimaisten virtausten kanssa. Intian sijasta Thayilin runouden konteksti tuntuukin olevan ennen kaikkea oman aikamme kosmopoliittisessa kokemuksessa. Teoksen jälkisanoissa suomentaja Aki Salmela luonnehtii Thaylin runoutta seuraavasti: Itselleni Thayil on kaikista tuntemistani intialaisista runoilijoista läheisin. Hänen kirjoituksensa ei ole liiaksi sidoksissa Intiaan, eikä se myöskään ole vähimmissäkään määrin tendenssimäistä kuten monilla intialaisilla runoilijoilla on tuntunut olevan tapana. Runot eivät myöskään ole sen paremmin sisällöltään kuin ilmaisutavaltaan korrekteja tai sovinnaisia. Niistä ei voi läheskään aina johtaa selvää tarinaa tai tehdä mielekästä parafraasia. Sen sijaan Thayilin runot ovat tyyliltään ja muodoltaan varsin moninaisia, ja ne osoittavat monipuolista maailmanrunouden tuntemusta. Teos sisältää suomentaja Aki Salmelan jälkisanat."
Tämä runokirja oli iloinen yllätys! Thayilin runot oli jotenkin tajunnan räjäyttäviä, hän tarttuu niin moneen asiaan ja tuo niin erilaisia näkökulmia niihin. Jotenkin tuntui kuin ois lukenu hyvää romaania, eikä runoja ollenkaan. Runot eteni ja soljui ja minä seurasin perässä.
Tätä runokirjaa voin lämpimästi suositella!
