30 marraskuuta, 2022

Christina Wahldén: Älä puhu kuolleista

Uusi dekkaristi mulle tää Wahldén.



 

On ruotsalaisopiskelija Greta, hänen kämppiksensä Jess, joka on aboriginaali ja vastavalmistunut poliisi. On Bluey, kypsähtänyt poliisi, joka kantaa menneiden taakkoja. 

Rannalta löytyy ruumis. Sen selvittely aloittaa Jessin uuden työn ja uran poliisina. 

Kirjassa seurataan Jessin ja Blueyn työtä ja heidän elämäänsä työn ulkopuolella. Kirjassa seurataan myös Gretan elämää ja miksi hän on saapunut Australiaan. Kirjassa avautuu myös nimetön hahmo ja hänen tarinaansa. Mahtava lisä on tieto aboriginaalien tavoista, joihin kirjan nimelläkin viitataan. Kun joku kuolee, hänen nimeään ei saa enää mainita ja tämä on tapa, jolla kuolleita kunnioitetaan. Kirjassa tulee myös hyvin selväksi aboriginaalien kohtaama julma rasismi. Se tulee eritoten ilmi, kun Jess ja Bluey joutuvat lisäksi selvittämään Banksia Housen itsemurhaa. Banksia House on nuorisovankila. Australiassa rikosvastuu alkaa 10-vuotiaana, joten jo silloin voi joutua vankilaan. Tästä vankilasta alkaa selviytyä rikosvyyhti, karuus, miten jotkut kohtelevat lapsia ja aboriginaaleja kauheilla tavoilla.

Kirja oli mitä mainiointa luettavaa jo siksi, että tapahtumat sijoittuvat Australiaan ja myös koska sai tietoa aboriginaaleista. Vaikka tarina oli synkkäkin välillä, se ei minulla mennyt ihon alle ja pystyin vain upota lukemaan. Iso suositus tälle siis!

29 marraskuuta, 2022

Blogihaaste: 20 asiaa minusta

Kirjarikas elämäni- blogissa oli tää haaste ja musta nää kysymykset oli niin kivoja, että halusin iteki sitten tehdä tän haasteen!


1. Olen syntynyt...

Oulusa. Ja asun nytkin Oulusa.


Lumo-valofestareiden valaistusta nyt rempassa olevalla pääkirjastolla. Taustalla teatteri.


2. Pienenä olin varma, että isona minusta tulee...

Sairaanhoitaja, opettaja, balettitanssija, lentoemäntä muun muassa. Sen mukaan mitä kirjaa tai kirjasarjaa milloinkin luin!


3. Parhaat piirteeni ovat...

Viisaus, mielikuvitus, eläytyminen, empatia.


4. Viimeisin sisustusostokseni on...

Tais olla pallovalosarja olohuoneeseen nyt syksyllä. On muuten nätti!


Vai mitä!?


5. Haluaisin matkustaa...

Islantiin, Irlantiin, Uusi-Seelantiin, Walesiin, Elegian luo ja moneen muuhunkin paikkaan.


6. Suosikkijuomani on...

Ihan tavis vesi.


7. Lempiruokani on...

Uunijuurekset ja makkara. Varsinkin palsternakka on tosi hyvää uunissa paistettuna.


8. Viikonloppuisin herkuttelen... 

En. Herkuttelen silloin kun siltä tuntuu.


Ainon ihana maitosuklaa on mun lempijäätelöä. Sitä ennen lemppari oli Ainon unelmien kookos ja suklaa, jota parempaa jäätelöä en oo koskaan syöny. Vieläki harmittaa, että se lopetettiin!


9. Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat...

Mulla tää vaihtelee. Vuosien varrella lempparit vaihtunu moneen otteeseen, mutta seuraamiseen se ei vaikuta. Seuraan kaikkia, jokka kiinnostaa ja sillain vois sanoa niiden olevan mun lemppareita. Seuraamisen lopetan, jos ei oo vuoteen tullu yhtään postausta. Ja uusien blogien löytäminen on aina mahtavaa!


10. Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat...

Huomaan, että mitä ahdistuneempi oon, ni sitä useampi kirja on kesken. Niinku nytkin.

Nämä kesken nyt ja osa jo pitkään:
Suzette Boon, Onno van der Hart & Kathy Steele: Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen
Abir Mukherjee: A rising man
Anette Palssa: Tunnesyöminen
Ilkka Virolainen & Harri Virolainen: Vapaudu tukahdutetuista tunteista
Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita
Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt
Boualem Sansal: Hyvitys
Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa
Tatsuya Endo: Spy x family 5
Heli Mäkelä & Tiia Trogen: Tunteita päästä varpaisiin
Tommi Laiho: Uhanalaiset


11. Lempilajini kirjallisuudessa on...

Dekkarit, fantasia ja sarjakuvat ne mitä eniten menee näin näppituntumalta. Tai ainakin just nyt.


Lumo-valofestareilla tyhjä pääkirjasto oli niin upeasti valaistu! Itkin kakkoskerroksessa, ku se oli niin koskettava kokonaisuus tyhjine kirjahyllyineen ja tanssiesityksineen kaikkineen.


12. Suosikkisovellukseni kännykässä ovat...

Vatsap, SoundCloud, YleAreena, nettiselain ja Nysse


13. Kahvini juon...

Maidolla. Koska korona muutti kahvin maun (ja hajun) kissanpissaksi ja on sitä edelleen 1,5kk sairastamisesta, niin juon kahvin nyt kaakaolla ja maidolla. Ei maistu siten kahvi ja voin silti juoda kahvia! 


14. Viikkorutiineihini kuuluvat...

Asiointikäynnit, ruokaostokset, kotihommat, lukupiirit ja muu normaali elämä.


15. Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa...

Hmm. Luulen, että Maleficent 2. Joka tapauksessa ennen koronaa oon viimeksi käyny elokuvateatterissa kattomassa elokuvan. 
Lisäys koska Elegian sama postaus: Mää leffassa käytän mun kuulokkeita suojaamaan itteeni siltä melulta, mitä elokuvat on leffateattereissa. Sen jälkeen ku hoksasin käyttää kuulokkeita suojaamaan itteeni, on leffassa käymisestä tullu siedettävää, jopa mukavaa, ku ei tuu enää pahaa oloa siitä melusta. En ymmärrä miksi leffateattereiden äänentoisto on niin kamalan isolla aina.

Tähän tyyliin leffassa oon! 


16. Rentoutuakseni...

Luen, katon telkkaria, käyn kävelyllä. Millon mikäki tuntuu parhaalta.


17. Lemmikkieläimeni...

Ei oo, ei tuu. Pehmolelut sen sijaan lisii meijän huushollissa!


Tässä Halimyrsky ja Tähtisilmä!


18. Lempivuodenaikani on...

Kevät, koska lumi sulaa ja keli lämpenee ja alkaa tareta ilman talvitamineita ulkona ja tietää, että saa olla seuraavat kuukaudet vähin vaattein. Ois ihanaa pystyä olemaan ilman takkia ympäri vuoden!


19. Ruokabravuurini on...

Öö, unelmatorttu leipomuspuolelta. Enpä lämpimistä ruoista niin tiiä.


20. Lempimusiikkiani on...

Klassinen ja metalli. Ja varsinkin, jos ne sekoitetaan keskenään, klassisesta musiikista heviversioita, ni ah, sydän ja sielu sulaa! Viimeaikoina tullu kuunneltua esim. Bachia (Brandenburgin concertot) ja 
The 69 Eyesiä. Ja Lalehia! En Stund på Jorden repeatilla korvissa aina välillä. 

Huomaan, että oon viime vuosina palannu teinivuosieni musiikin äärelle. Esim. just The 69 Eyes, Kwan, Dido yms.


Bach: Brandenburg Concertos


The 69 eyes: The Chair


Laleh: En Stund På Jorden


Tätä haastetta oli ihan älyttömän mukavaa tehä! Ja näitä vastauksia on ollu mukavaa lukea niiltä keiden blogeissa tähän oon törmänny jo.

28 marraskuuta, 2022

Muualla suomalainen, Suomessa somali

Kiinnostuneena tartuin tähän kirjaa, jossa somalitaustaiset nuoret kertovat elämästään kahden kulttuurin välissä. Jo kirjan nimikin on puhutteleva.



 

"Millaista on elää kahden erilaisen kulttuurin välimaastossa? Muualla suomalainen, Suomessa somali -kirja kertoo somalialaistaustaisten nuorten kokemuksista perinteitä ja uskontoa arvostavien vanhempien ja modernia ja sekulaarisuutta arvostavan suomalaisen yhteiskunnan välissä. Kirja perustuu kirjoittajien omiin ja heidän haastattelemiensa nuorten kokemuksiin."

Kaikki tarinat olivat mielenkiintoisia. Näillä nuorilla on hyvä asenne elämään. Välillä nauratti, ku useammassa tarinassa todettiin, että kantasuomalaisten kanssa ei voi viikonloppuisin viettää aikaa, koska he juovat ja bilettävät. Nauratti siksi, että iteki näin monesti ajatellu ja ihmetellyt sitä, että miksi ihmiset juovat niin paljon, kun se ei ole edes hauskaa.

Tietyllä tavalla voin hieman ymmärtää Suomen ulkopuolelta tulleita nuoria, koska olen itsekin kasvanut kahden kulttuurin välissä, koska lapsuudenperheeni on vanhoillislestadiolainen. Silti en voi ymmärtää sitä, millaista on elää valkoisessa maassa ei-valkoisena iholtaan ja kokea jatkuvasti rasismia. 

Kirja on hyvä ja sitä voi suositella kaikille luettavaksi.

25 marraskuuta, 2022

Dmitri Gluhovski: Metro 2034

Elegian kanssa jatkettiin seikkailuja Moskovan metrossa. 



 

Tällä kertaa Metron meno ei ottanut niin koville, vai johtuiko se sitten meijän n.50 sivun viikkotahdista. Edellisessä kirjassa Hunter katosi ja nyt saatiin ministi valaistusta siihen tarinaan, todellakin ministi, vaikka takakannen teksti muuta antoi ymmärtää. No, metro ottaa ja metro antaa. Tätä kirjaa on tosi vaikeaa kuvailla tai oikeastaan kertoa edes juonta, ku se oli niin hidasta se kaikki meno ja vähän päätöntäkin välillä. Tämä kirja pitää kokea. Elämä maan alla metrotunneleissa on melkoista. 

Metro 2033 oli paikoin pitkästyttävä pitkine monologeineen. Niitä ei ollu tässä ollenkaan! Huh! Ekassa osassa päähenkilönä ollut Artjomkin on näiden kirjojen sivuilla, joskaan ei kerrottu, että miten hän päätyi sinne missä oli. Tässä kirjassa oli kyllä pohdintaa paljonkin, mutta se ei ollut niin puuduttavaa, kuin ne ekan kirjan monologit.

Kirjan päähenkilöt Homeros, Hunter ja Sasa ovat omanlaisiaan kaikki. Mua liikutti Homeroksen tarina. Hän oli juuri työssään metrokuskina, kun tuli maailmanloppu ja vaimo ja lapset oli tietenkin maanpinnalla ja kuolivat sinne ydinsäteilyyn. Hurjaa ja rajua! 

Välillä ärsytti kirjan naiskuvaus, huokaus. Oon käsittäny, että se on hyvin tyypillinen venäläinen naiskuva. Että nainen on heikko ja tietynlainen. Plääh. Ja Sasa oli just sen mukainen, halusi pelastaa Hunterin ja oli ihan vietävissä. No, Sasan kohtalo jäi kirjan lopussa täysin auki. Saa nähdä selviääkö se trilogian viimeisessä osassa!

Ja sitten se Hunter. Hän taistelee itsensä kanssa, että onko hyvä vaiko paha. Jäi kyllä heikoksi Hunterin persoonan kuvaus. Eipä juuri kerrottu Hunterin ajatuksia. Siinä kohti kirja oli pettymys.

Metro per vuosi on selvästi sopiva tahti lukea tätä trilogiaa. Ens vuonna jossain kohti sitten viimeinen osa. Se onkin sitte yli 600 sivuinen järkäles.

24 marraskuuta, 2022

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari

Mun tunteisiin tutustuminen ja tunnetaitojen opettelu jatkuu. Hyvin hitaasti, mutta silti varmasti. Seuraavaksi luin tän tunnelämpömittarikirjan.

Kirjotin GoodReadsiin: "Tää sarja on kyllä loistava. Tästäkin sain ahaa-elämyksiä. Mää osaan lähinnä tukahduttaa tunteitani ja siksi aion tehä ittelleni tunnelämpömittarin ja opetella tunnistaan tunteideni voimakkuutta ja rauhoittumista."



 
"Hyviin tunnetaitoihin kuuluu kyky tunnistaa ja nimetä itsessä ja muissa herääviä erilaisia tunteita sekä ilmaista niitä ymmärrettävällä tavalla. Tunnetaitojen kehittyessä lapsi hahmottaa, miksi ja minkälaisissa tilanteissa erilaiset tunteet heräävät ja minkälaisista tarpeista ne kertovat. Lapsi oppii säätelemään tunteidensa voimakkuutta ja käyttämään luovaa ongelmanratkaisua kohdatakseen omat ja muiden ihmisten tarpeet tyydyttävällä tavalla." 
Tätä opettelen. Että osaisin nimetä tunteita ja että missä tilanteissa syntyy mitäkin tunteita. Ja tarpeet tunteiden takana on vielä aikamoinen mysteeri mulle.


"Tunteet heräävät aina automaattisesti, emmekä voi itse vaikuttaa siihen, mitä tunnetta milloinkin koemme. Tunnesäätely tarkoittaa kykyä säädellä kulloinkin kokemamme tunteen voimakkuutta ja kestoa. Tunnesäätelyn oppiminen on tärkeää, sillä se auttaa toimimaan rakentavalla tavalla muiden ihmisten kanssa." 
Tää oli lohduttavaa kuulla, ettei itse voi vaikuttaa mikä tunne milloinkin on. Ja lohduttavaa sekin, että sitä voimakkuutta voi oppia säätelemään.


"Pitkään jatkuvat voimakkaat negatiiviset tunteet vievät energiaa ja tuntuvat raskailta, minkä vuoksi taito säädellä omien tunteiden voimakkuutta on myös tärkeä mielenterveystaito."
Tää on totta. Mulla on just tämmösiä päälle jumittamaan jääviä tunteita ja ne on totisesti kuluttavia.


"Tunteiden säätely on osittain tiedostamatonta, eli teemme sitä huomaamattamme. Vaikka lapselle ei tietoisesti koskaan opetettaisi, miten tunteita säädellään, hän oppisi ajan kanssa omien kokemustensa perusteella jonkin tavan toimia voimakkaiden tunteiden kanssa."
Mää oon oppinu tukahduttaan tunteita, syömään tunteita alas ja kaikenlaiita tunteidenvälttelykeinoja.


"Myös myönteiset tunteet voivat yltyä epämiellyttävän voimakkaiksi, jolloin olo alkaa tuntua hallitsemattomalta."
Tää oli hyvä muistutus mulle.


"On tärkeää osata tunnistaa omien tunteiden voimakkuus, jotta tunteita oppii säätelemään."
Tätä opettelen. Siksi tein sen tunnelämpömittarin. Kuva alla.





Jos kuvan tekstit ei erotu kunnolla niin tässä vielä erikseen:

vihreä alue 
0-20: Olo on rento, rauhallinen ja turvallinen.

keltainen alue
20-40: Tunne on lievä ja saattaa mennä itsestään ohi tai lientyä kevyellä tuella.
40-60:Tunne on selkeä, mutta järkevä ja joustava ajatteleminen onnistuu ja toiminta on omassa hallinnassa.
60-80: Tunne alkaa olla niin voimakas, että omaa toimintaa on vaikea hallita. Ajattelu on mustavalkoista ja kielteistä. Tarvitaan apua rauhoittumiseen.

punainen alue

80-100: Vaaravyöhyke. Silloin aivot menevät yksinkertaisesti pois päältä. Omaa toimintaa on vaikea hallita. Taistele tai pakene- toimintamalli aktivoituu. Tunteet tuntuvat tosi raskailta ja epämukavilta.


Sellaisia mietteitä tästä kirjasta. Vielä ois kolme tämän sarjan kirjaa hyllyssä oottamassa, että tarttusin niihin. Nyt oon ollu niin alavireinen, ettei oo ollu halua tarttua mihinkään, mikä muuttais mun olotilan takas ylivireiseksi.

23 marraskuuta, 2022

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Vihdoin minäkin pääsin lukemaan Backmania! Enkä pettynyt!



 

On Saana, joka sai potkut ja päätti lähteä kesäksi tätinsä luo Hartolaan. Siellä hän kohtaa selvittämättömäksi jääneen teinitytön kuoleman 30 vuoden takaa, kiinnostuu siitä ja alkaa tutkia sitä.

On Jan, poliisi, jonka äiti on saattohoidossa ja surun keskelläki Jan tekee töitä ja hänen ryhmänsä saa tehtäväksi tutkia Suomenlinnassa tapahtuneen murhan, jonka uhri on polttomerkitty. Pian murha tapahtuu myös Hartolassa. Ja uudelleen Hartolassa.

Janin ja Saanan tiet kohtaavat, koska heidän yhteinen tuttunsa parittaa heitä. Ja sitten he huomaavat tutkivansa samaa tapausta. Teinitytön kuolema ja polttomerkityt murhien uhrit liittyvätkin toisiinsa.

Tää oli kyllä koukuttavaa luettavaa. Nautin tarinasta ja murhien ratkomisesta. Ja varasin jo toisen osan, että pääsen lukemaan senkin pian. Kolmannessa Saana Havas- sarjan kirjassa oliki aika pitkät jonot, että tovi menee, että saan senkin käsiini.

22 marraskuuta, 2022

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille

Tästä tuli kilometripostaus. Niin paljon ajatuksia ja tunteita tämä kirja herätti. Kaikkein parasta oli se, että tämän kirjan luettuani mulla oli niin nähty ja kuultu olo! En ole yksin läskeineni tässä maailmassa. On muitakin lihavia, jotka kohtaa ihan samoja asioita kuin minä. Ja se, että ei lihavuudessa oo mitään väärää, ei moraalisesti, ei rikosoikeudellisesti tai yhtään minkään lain mukaan. Vika ei oo edes mussa lihavana ihmisenä, vaan vika on tässä meijän yhteiskunnassa, joka on niin täynnä läskivihaa, läskifobiaa ja perkelöitynyttä laihdutuskulttuuria. Ja se jos mikä on terveydelle vaarallista, jopa hengenvaarallista, eikä mun läskit.



Lainaukset kirjasta ja mun pohdinnat niihin:


"Yhteiskunnalla on kova kiire korjata meitä läskejä, jo lapsesta alkaen. Korjauskeino on aina sama: meille kerrotaan että kasvikset ovat terveellisiä ja että kannattaa laihduttaa. Aina sama ratkaisu, vaikka se ei toimi. En ymmärrä. Olisiko aika jo kokeilla jotain muuta?" 
Tää on tosi kummallinen asia. Sama asia, ku sanottais astmaatikolle, että kasvikset on terveellisiä ja kannatta laihduttaa. Tai kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalle. Tai syöpää sairastavalle. Kaikille yhtä toimiva keino.


"Laihduttaminen on miljardibisnes, jonka ansaintalogiikka on nerokas. Koska laihduttaminen ei toimi, samat ihmiset palaavat ostamaan laihdutustuotteita vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Markkinointikin on helppoa, kun sitä hoitaa koko ympäröivä yhteiskunta koko ajan, ihan ilmaiseksi."
Tää on oikiasti aika ällöttävääkin. Miljardibisnes, joka leikkii ihmisten terveydellä pilaten sitä joka päivä ja leikkii jopa ihmisten hengellä. Koko maailma on niin aivopesty laihdutuskulttuuriin, että kaikki pitää sitä vaan hyvänä asiana.


"Jos jokin yksinkertainen keino ylipainon selättämiseen olisi olemassa, ylipaino olisi historiaa. Sellaista ei kuitenkaan ole olemassa."
Niin. Miksi ei voi vain rehellisesti sanoa, että tälle asialle ei voi kauheana mitään. Tai miksei voi sanoa, että tällain voit kuitenkin parantaa terveyttäs ja pysyvästi toisin ku laihduttamalla. Tiedän, että sisäistetty läskiviha on se syy, miksi mikään muu kuin laihdutus ei kelpaa, ei edes se terveyden parantaminen liikunnalla ja muilla oikeasti toimivilla keinoilla.


"Laihdutuskuureista yli 90% epäonnistuu. Tätä on tutkittu pitkään, enkä käsitä miksei tästä puhuta enemmän. Entuudestaan tiesin, että karistetut kilot pysyvät yleensä poissa muutaman vuoden ajan, ja että viiden vuoden kuluttua valtaosa laihduttajista lihoo takaisin entiseen painoonsa, monet sen ylikin.

Vielä lyhyemmästä tehosta kertoo vuonna 2020 toteutettu meta-analyysi, jossa tutkijat perehtyivät laajaan aineistoon (121 tutkimusta, lähes 22000 ylipainoista osallistujaa). Tutkimuksissa laihdutettiin erilaisilla menetelmillä, keskimäärin puolen vuoden ajan. Valtaosa osallistujista pieneni puolen vuoden aikana, ja heidän veriarvonsa paranivat. Mutta jo vuoden kuluttua lähes kaikkien paino oli noussut, ja heidän veriarvonsa olivat lähellä lähtöarvoja. Laihduttamalla ei laihdu, eikä tule terveemmäksi.

Silti laihduttaminen on ratkaisu jota läiskitään meidän läskien kasvoille uudelleen ja uudelleen lääkärien, neuvolatyöntekijöiden, kuntosalivalmentajien, terveydenhoitajien, internetin huutelijoiden ja kenen tahansa kadullakulkijan toimesta. "Otat vaan itseäsi niskasta kiinni!"

Kuvittele jokin muu "hoitomuoto", jonka tulokset olisivat yhtä huonoja? Syöpähoito, joka suurentaa kasvaimia? Rutiininomaisesti suoritettava polvileikkaus jonka onnistumisprosentti on alle kymmenen? Ajatuskin on naurettava. Lihavuuden "hoidossa" tämä on kuitenkin arkipäivää."
Laihduttaminen ei oo hoitokeino, eikä edes parannuskeino mihinkään. Musta on aika karmeaa, että vaikka tutkimuksiaki laihduttamisen hyödyttömyydestä ja terveydelle haitallisuudesta on jo paljon, niin silti sitä pidetään parhaana keinona. Tätä on totisesti laihdutuskulttuuri ja läskiviha. Tokihan monen sairauden oireet voi helpottua laihduttamalla. Onko siitä laihduttamisesta kuitenkaan lopulta yhtään mitään hyötyä, jos ihminen on parin vuoden päästä lihonu korkojen kera kaiken takas? Se siitä oireiden helpottamisesta.

Tässä Naisasiatoimisto Kaartamo&Tapanainen- podcastin jaksossa Laihduttamisen ei pitäisi olla niin normalisoitua lihavuustutkija Hannele Harjunen sanoo, että 96% laihdutuskuureista epäonnistuu.


"Painoindeksi on lyhyesti sanottuna numero, joka kertoo yksilön pituuden ja painon suhteesta. Sen voisi antaa olla vain sitä. BMI voisi olla vain numero, kuten vaa'an numerokin voisi olla vain numero.

Mutta kuten vaakalukema kertoo monille itseään punnitseville heidän ihmisarvostaan ja haluttavuudestaan tai itsekuristaan, kantaa painoindeksikin paljon määräänsä suurempia väitteitä yksilöistä.

Painoindeksin antama tieto on yksipuolista ja vääristynyttä. Silti painoindeksiä käytetään universaalina, muka-neutraalina mittarina. Painoindeksin numerot ymmärretään tieteellisenä totuutena, jonka perusteella voidaan arvioida yksilön kelpoisuutta, ihan konkreettisestikin.

BMI kertoo että maailma on sellainen, jossa yhden kilon muutos vaa'assa vaihtaa ihmisen kategorian normaalista ylipainoiseen. Se opettaa tuijottamaan vaa'an numeroita olennaisimpana datana omasta hyvinvoinnista. Paitsi että se sivuuttaa oman kokemuksen, se jättää huomioimatta esimerkiksi hapenottokyvyn, lihaskunnon, hormonitoiminnan, mielenterveyden, kaiken sen moninaisuuden joka hyvinvointiimme vaikuttaa.

Ja samalla, kun painoindeksi on epätarkka, vääristynyt ja riittämätön tapa kertoa oikein mistään mitään, BMI on mittari, jolla ihmisiä maailmassa katergorisoidaan. Tiedämme yhteiskunnallisen aseman, tulojen ja luokan vaikutuksesta terveyteen ja sairastamiseen niin paljon että yksilöiden nykytilaa ja terveyden kehittymistä voisi ennakoida painoindeksiä tehokkaammin postinumerosta tai veroprosentista."
Tämä on hurjaa! Toivon totisesti, että terveydenhuollossa lopetetaan ton käyttö ja heitetään romukoppaan koko paska. Itsekin olen oppinut siihen, että tärkein tieto musta on mun paino ja BMI-luku. Millään muulla ei oo terveyteni kannalta väliä. Millään muulla ei oo ihmisarvoni kannalta väliä. Olen kelpaava vain tietyssä BMI-lukemassa. Olen rakastettava vain tietyssä BMI-lukemassa. Lapsena ja nuorena uskoin, kiitos ympäristöni, jossa elin, että mua ei voi rakastaa, koska olen ylipainoinen. Huom. ylipainoinen, en ollu sillon vielä lihava. Ja sitten sain vielä parikymppisenä kuulla seurustelukumppaniltani, ettei hän voi rakastaa mua mun ylipainon  takia. Tämmönen tää maailma on, rakkauski riippuu BMI-lukemasta.


"Painoindeksi on vallan käytön työkalu." 
Esim. vakuutuksien BMI-rajat tai Yhdysvalloissa lääkärille pääsyn BMI-rajat.


"Painoindeksi on myös toisenlaisen sorron työkalu. Seurasin vierestä ystävän taistelua: hän on transmies, joka jonotti mastektomiaan. Hänelle kerrottiin että leikkaukseen oli painoraja: jos hänen painoindeksinsä olisi leikkauspäivänä yli 30, häntä ei leikattaisi. Hänen lukemansa oli korkeampi.

Kehodysforiasta kärsivälle rintakehäkirurgia on valtavan tärkeä asia. Ajatus leikkauksen epäonnistumisesta oli mahdoton, joten ystäväni laihdutti seuraavien kuukausien aikana kymmeniä kiloja. Samalla ystävän syömishäiriö alkoi oireilla uudelleen. Hän läpäisi kirurgin seulan ja pääsi leikkaukseen. Seuraavan vuoden aikana hänen painonsa nousi kohisten, lähtöpainoa suuremmaksi, kuten laihdutuskuureissa tapaa käydä. Minun on vaikea käsittää miksi tämä toimintatapa oli hänen keholleen parempi, toivotumpi ja turvallisempi. Läheisenä koin syvää avuttomuutta."
Tää on vaan täysin lohdutonta.


"Leikkauksen painorajaa perustellaan usein nukuttamisen turvallisuudella. Leikkaus on aina riski, toki. Mutta on yksi leikkaus jossa läskiys ei ole mitenkään haitaksi: lihavuusleikkaus. Sinne me läskit kelpaamme aina, melkein miten lihavina tahansa. Meidät voi nukuttaa ja vatsalaukkumme amputoida, sen voi tehdä aina, onhan se tärkeä ja tarpeellinen toimenpide."
Että se niistä nukutuksen riskeistäkin sitten.


"Painoindeksi on stigmatisaation työkalu. Lapsettomuushoitojen BMI-raja Helsingin yliopistollisen sairaalan HUSin lapsettomuushoidoissa on 35. Tämä sama huonosti toimiva, epätarkka, eurokeskeinen, mieskehoon perustuva tilastotyökalu määrittää myös sen, kuka on liian läski perustamaan perheen."
Tää tuntuu pahalta. Tuttavapariskunta haluaa saada lapsia ja lapsettomuushoidot on ainut keino heille. Ja BMI-raja kummittelee kivasti kaiken tiellä. Onkohan tolle rajalle oikeasti mitään perusteita?


"Sosiaalisessa mediassa toimiva aktivisti ja lääkäri Asher Larmie tekee paljon työtä tuodakseen näitä lääketieteen ennakkoluuloja näkyväksi. Minua hätkähdytti hänen esittelemänsä tutkimus polvileikkauksesta toipumisen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. On ihan standardihomma, että polvileikkaukseen valmistautuvalta ylipainoiselta potilaalta edellytetään laihtumista, sillä se on välttämätöntä jotta toipuminen sujuisi hyvin. Tutkimuksen mukaan painonpudotus ei kuitenkaan vaikuttanut paranemiseen tai leikkauksen lopputulokseen mitenkään. Ei yhtään mitenkään. Toipumisessa oli kuitenkin eroja. Toipumista avitti ja nopeutti leikkausta edeltävä lihaskuntoharjoittelu. Ja silti, silti, nimenomaan painonpudotus on aina ensimmäinen ohje, vaikka laihdutttaminen, varsinkin nopea sellainen, verottaa usein eniten lihasmassaa. Entä jos standardiohjeena olisikin lihaskuntotreeni? Toinen tutkimus johon törmäsin liittyi uniapnean hoitoon ja laihduttamisen vaikutukseen (aivan saman ja turhan ohjeen olen saanut minäkin). Tutkimuksessa todettiin, että uniapnean oireet helpottuivat kun potilas harrasti säännöllisesti aerobista liikuntaa - riippumatta painon muuttumisesta."
Tää on älytöntä, että käsketään laihduttaa leikkausta varten ja se kaikki laihdutustyö on lisäksi täysin hyödytöntä lopputuloksen suhteen. Käytännössä ihmisen terveyttä heikennetään ennen leikkausta. Miksi ihmeessä???


"Yksi kiinnostavista käsitteistä on obesity paradox, ylipainoparadoksi. Sillä tarkoitetaan tutkimustuloksia joissa huomattiin, että on monia tilanteita joissa ylipaino madaltaa kuoleman riskiä ja antaa paremman ennusteen tietyistä leikkauksista toipumiselle. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi monet sydänsairaudet, sydänkohtaukset, keuhkosairaudet, krooniset munuaissairaudet ja etenevät neurologiset sairaudet. Tutkimuksia vertaillessa lääkäreiden oli pakko todeta, ettei lopputulos ollutkaan odotettu, ja se nimettiin paradoksiksi, kuinkas muuten."
Paradoksi on näennäisesti loogiselta tuntuva ajatus tai väite, joka kuitenkin johtaa epäloogiseen tai mahdottomaan lopputulokseen. Eli lähtöajatus on, että lihavuus on aina epäterveellistä ja ku tutkitusti siitä onki joissain asioissa hyötyä terveydellisesti ni se on se mahdoton lopputulos. Ei se käy, joten nimetään tää paradoksiksi.


"Lihavuusstigma on tosiasia. Lihavat ihmiset nähdään yhteiskunnassa laiskoina, epäonnistuneina ja tyhminä. Heiltä -eli meiltä- puuttuu itsekuria ja elämänhallinnan taitoja, emme suostu laihtumaan, vaikka se on yksilön velvollisuus kunnon kansalaisena. Me läskit kohtaamme lihavuusstigman säännöllisesti. Kohtaamme ennakkoluuloja, stereotypioita, toisinaan avointa läskivihaa. Lihavuusstigma vaikuttaa siihen, miten tulemme kohdatuksi maailmassa: lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan toimesta, opiskelussa, työelämässä, vaatekaupassa, treffeillä, ravintoterapeutin tai psykologin vastaanotolla ja pahimmillaan läheisissä ihmissuhteissamme."
Mää pelkään AINA terveydenhuollossa käydessä, että mut kohdataan vaan lihavana, eikä ihmisenä ensinkään. Ja että mun oireita ei oteta tosissaan, koska oon lihava ja että ne oireet kuitataan vaan lihavuudella ja jään ilman apua kitumaan. Se pelko on tiukassa.


"Lihavuusstigma vaikuttaa sekä meidän läskien psykologiseen että fyysiseen terveyteen. Tutkitusti stigma lisää epätervettä syömiskäyttäytymistä ja vähentää halua harrastaa liikuntaa. Lihavuudesta varoittavaa käytöstä puolustavat ihmiset ovat sen saman tiedonantamisharhan vallassa kuin koko muukin yhteiskunta: ajatellaan, että kun läskille kerrotaan että hän on läski, se toimii automaattisesti moottorina elämäntapamuutoksen tekemiselle ja laihtumiselle. Tämä ei vain ikävä kyllä ole totta, tätä ei tapahdu muualla kuin näiden informanttien mielikuvituksessa. Yksikään läski ei ylläty tiedosta että on läski. Me kaikki tiedämme sen, meitä muistutetaan siitä joka taholta joka ikinen päivä. Stigma estää hakemasta apua somaattisiin sairauksiin, eikä avun hakeminenkaan auta jos vastassa on läskifobinen lääkäri." 
Tämmönen tutkimus, että häpeä ja ahdistus voivat vähentää liikkumista. Liikunta kuitenkin parantaa terveyttä paljon paremmin ku laihdutus.
Mulle on kerrottu mun ylipainosta siitä asti, kun oon ollu jotain 10-vuotias. Siitä ei oo koskaan ollu mulle mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. Tuo tieto ei oo koskaan saanu muuttamaan mun syömis- tai liikuntatapoja. Tuo tieto ei oo koskaan motivoinu mua mihinkään hyvään. Lihavuustoitotus on saanut mut vaan vihaamaan itteeni entistä syvemmin ja lohtusyömään entistä enemmän.


"Läskifobia ja läskiviha ympäröivät meitä joka puolelta. Meistä jokainen on kasvanut vuosien, vuosikymmenien ajan maailmassa jossa lihavuus on naurettavaa, vastenmielistä, epäterveellistä, osoitus laiskuudesta ja ahneudesta, eli kaikin tavoin välteltävää. Me olemme jokainen täynnä läskivihamielisiä ajatuksia, ja niistä pois oppiminen on pitkä prosessi. Läskiviha voi pysyä omien korvien välissä tai se voi tulla ulos: "ai sä otat vielä lisää", "mä en ikinä pystyis pukeutumaan noin, sä oot tosi rohkea", "sun ei kyllä kantsis käyttää vaakaraitoja", "tiesitkö että poolopaidat ei oikein sovi povekkaille"."
Musta on surullista, että minä oon sisäistäny läskivihan ja että kaikki ihmiset on sisäistäny sen. Läskiviha ei tee kenestäkään laihempaa ja varsinkaan terveempää. Saatikka onnellisempaa.


"Läskin läheiset pukevat läskivihansa huoleen: oi olen niin huolissasi terveydestäsi! He eivät puutu kanssaihmisten tupakointiin, alkoholinkäyttöön, häiriön puolelle kääntyneeseen urheiluvimmaan, työnarkomaniaan tai vaikkapa kusipäiseen vanhemmuuteen yhtään samalla tarmolla kuin meidän läskien kehoihin."
Tää, niin tää! Ite oon saanu elämäni aikana ties keltä kaikilta painokommenttia, jopa terapeutilta, terveyshuoleen puettuna. Jännä, ettei se kommentointi oo koskaan parantanu tai saanu mua parantamaan mun terveyttä mitenkään. Mun puoliso on myös saanu painonnousustaan sukulaisiltaan paljo kommentointia, mutta kukaan heistä ei oo silti kysyny aidosti, että mitä kuuluu ja miten voit. Kuhan vaan päivittelevät puolisoni painoa. Perkele!


"Kukaan ei ole vapaa sisäistetystä läskifobiasta, en minäkään. Ja miten voisi ollakaan, kun läskiviha on niin sisäänkirjoitettu kulttuuriimme, että siltä ei voi välttyä."
Toivottavasti kellään ei oo harhakuvitelmaa olevansa vapaa sisäistetystä läskivihasta. Se harhakuvitelma ku ei auta ketään.


Lisäksi:

Raisa Omaheimo Puoli seitsemän- ohjelmassa
Raisa Omaheimo Takakansi-podcastissa
Molemmissa tää kirja aiheena.


Kiitos Raisa Omaheimo tästä kirjasta! Teki todella hyvää tulla nähdyksi ja kuulluksi!

21 marraskuuta, 2022

Marraskuun lukumaratonini saldo

Maraton meni ihan jees! Sain pitkästä aikaa luettua tai siis ainakin keskityttyä lukemaan enemmän ku normaalisti!



 

Legendaarinen kirjapinoni:

Tatsuya Endo: Spy x Family 5
Abir Mukherjee: A rising man
Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsyny
Heli Mäkelä & Tiia Trogen: Tunteita päästä varpaisiin
Ilkka Virolainen & Harri Virolainen: Vapaudu tukahdutetuista tunteista
Anette Palssa & Maare Kauppinen: Tunnesyöminen
Boualem Sansal: Hyvistys
Mary Jean Chan & Andrew McMillan: 100 queer poems
Susanna Clarke: Piranesi
Hanna Meretoja: Elotulet
Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa
Satu Rämö: Hildur
Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita
Greg Lockard & Tim Fish & Héctor Barros & Lucas Gattoni: Liebestrasse


Tavoitteet lukumaratonille:

Piranesi, Elotulet ja 100 queer poems loppuun.
Hilduria, Liebestrassea, Spy x familyä ja Tunteita päästä varpaisiin edistettyä.
Muita kirjoja edistettyä edes vähän tai edes jotain niistä.


Miten lukumaratonini meni:
Sain luettua Piranesin, Elotulet ja 100 queer poemin loppuun.
Sain luettua Hilduria eteenpäin.
Siinä se.
Luin yhteensä 9h29min ja 328 sivua.

Englanninkielisten runojen lukeminen oli tosi hidasta. Sai tosissaan yritä taklata niitä. Muuten meni oikein sujuvasti. Oli tosi kivaa maratoonata! Kiitos siitä Kuunnellut äänikirjat- blogin Satulle!

18 marraskuuta, 2022

Marraskuun lukumaratonille kirjapino

 Kuunnellut äänikirjat- blogissa laitettiin lukumaraton pystyyn ja innokkaana heti osallistuin.



Legendaarinen kirjapinoni:

Tatsuya Endo: Spy x Family 5
Abir Mukherjee: A rising man
Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsyny
Heli Mäkelä & Tiia Trogen: Tunteita päästä varpaisiin
Ilkka Virolainen & Harri Virolainen: Vapaudu tukahdutetuista tunteista
Anette Palssa & Maare Kauppinen: Tunnesyöminen
Boualem Sansal: Hyvistys
Mary Jean Chan & Andrew McMillan: 100 queer poems
Susanna Clarke: Piranesi
Hanna Meretoja: Elotulet
Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa
Satu Rämö: Hildur
Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita
Greg Lockard & Tim Fish & Héctor Barros & Lucas Gattoni: Liebestrasse


Tavoitteet lukumaratonille:

Piranesi, Elotulet ja 100 queer poems loppuun.
Hilduria, Liebestrassea, Spy x familyä ja Tunteita päästä varpaisiin edistettyä.
Muita kirjoja edistettyä edes vähän tai edes jotain niistä.


Tulikohan liikaa tavoitteita? No, jos ton ekan kohan saan täytettyä ni oon tyytyväinen! Se mun prioriteetti numero yksi. Niissä kirjoissa ku maanantaina palautuspäivä ja ne on varattuja kaikki.

17 marraskuuta, 2022

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Meikälle ihan uus tuttavuus tää Hiekkapelto dekkarien saralla. Eikä ollenkaan huono!



 

Päähenkilö on Anna Fekete (lausutaan fäkätä), joka on jugoslavian unkarilainen. Hän aloittaa poliisissa rikostutkijana uudessa työpaikassa pohjoissuomalaisessa kaupungissa meren rannalla. Ja jo siinä kohin meni mun aivot solmuun. Yritin kovasti koko kirjan ajan paikantaa, että mistä ihmeen kaupungista on kyse. Ei tullu selvyyttä! Olipa siis oma lisänsä kirjan juonen lisäksi tää. 

No, Annalla ei oo helppoa, ku on kinkkinen murhasarja työn alla, kadonnut kurdityttö Dijar huolettaa,  työkaveri Esko on hiton rasistinen, oma elämä on sekavaa ja veli vielä aiheuttaa lisää huolia. Tää koko soppa oli vetävää luettavaa ja ei montaa päivää mennyt kirjan lukemisessa. Ja varasin jo tän Anna- sarjan seuraavan osankin luettavakseni.

16 marraskuuta, 2022

Viisi lgbtia+-sarjakuvaa

Tullu taas luettua sarjakuviakin. Tässä viisi sateenkaarevaa sarjakuvaa.


Siiri Viljakka: Kohti sumua

Mun ois tää pitäny jo kesällä postata, ku luin tän toukokuussa, mutta jostain syystä jääny välistä ja ihan sattumalta huomasin, etten oo tätä postannu ollenkaan.

"Muistonsa menettänyt Natalie huuhtoutuu majakkasaarelle. Hänet pelastaa saaren ainoa asukas, Eleonore. Naisten yhteiselo eristyneellä saarella luo heidän välilleen läheisyyden, mutta paikan paljastuvat salaisuudet pakottavat heidät tekemään omat valintansa.
Kohti sumua on Siiri Viljakan esikoissarjakuvaromaani naisten välisestä rakkaudesta, luopumisesta ja mystisestä majakkasaaresta."

Tää oli sumuinen, mustavalkoinen, kaunis tarina. Luopuminen, lähteminen ja muutokset ei oo aina helppoja. Pidin tästä! Toivottavasti saan lukea vielä lisää Viljakalta.


Laura Gao: Messy roots

Wuhanista kotoisin olevan Lauran elämästä Yhdysvalloissa kertova sarjakuva. Taiteilua oman seksuaalisen suuntautumisen ja perheen ja elämän ja koronan ja kaiken kanssa. Oli mielenkiintoinen ja tykkäsin paljon.



Molly Knox Ostertag: The girl from the sea

Tää oli tylsähkö sarjakuva Morganista, joka kohtaa tytön merestä ja heidän, öö, rakkaustarinan tapainen tarina. Jostain syystä ei uponnu muhun, vaikka yleensä tykkään tällaisista tarinoista tosi paljon. Kuvitus oli kuitenkin hienoa.



Andi Watson & Simon Gane: Paris

Juliet matkustaa Pariisiin opiskelemaan taidetta. Hän kohtaa siellä Deborahin. Asioita menee mönkään ja Juliet palaa kotiin Yhdysvaltoihin. Mutta Deborah ei niin vain olekaan unohtanut häntä. 

Tää oli kiva sarjakuva. Tykkäsin erityisesti lopusta. Paitsi siitä, että Juliet tuhos töitään. Se on asia, jota en pysty ymmärtämään. Mää en pysty hävittään omia maalauksia tai päiväkirjoja tai runoja yms. 





Jarrett Melendez, Danica Brine, Hank Jones & Hassan Otsmane-Elhaou: Chef's kiss

Tää oli söpö tarina Benistä, joka on just valmistunut yliopistosta, asuu kämppisten eli ystäviensä kanssa ja etsii suuntaa ja töitä elämäänsä. Hän päätyy töihin ravintolaan ja sielä homma ei ollutkaan niin yksinkertainen, kuin hän alkuunsa ajatteli ja lisäksi ravintolan kokki Liam on mitä ihanin. Kaiken päälle Benin vanhemmat huohottaa niskaan ja yrittävät järjestellä Benin elämää oman mielensä mukaan, kuuntelematta poikaansa.




Siinäpä taas muutama luettu sarjakuva. Ootko lukenu näistä mitään?

15 marraskuuta, 2022

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri

Tää oli kerrassaan ahmittava ja ihana tarina. 


 

Tapahtumat sijoittuu vuoteen 2002, on kulunut vuosi New Yorkin terrori-iskuista. Shirin ja perheensä saa tuntea sen edelleen nahoissaan, koska he ovat Iranista. Shirin kohtaa koulussa päivittäin rasismia ja muuta paskaa, koska on muslimi ja varsinkin koska käyttää huivia. Koulussa hän kohtaa Oceanin, komean nuorukaisen. Lopulta he rakastuvat ja sitten homma vasta repeääkin, kun muut saavat tietää heidän seurustelusta. 

Oli kyllä melkoista luettavaa! Tässä kirjassa tulee oikein hyvin esiin ihmisen pienuus ja kaksinaismoraali. Se oli creepyä ja myös koskettavaa lukea. Shirinin ja Oceanin tarina oli aika ihana. Ja loppu oli odottamaton! Tai ainakaan minä en osannu sellaista loppua odottaa.

Mafi on kirjoittanut aihemaailmaan liittyen myös toisen kirjan: An emotion of great delight. Siinä ollaan vuodessa 2003 ja se kiinnostaa mua paljon.Toivottavasti se ja Mafin muut kirjat suomennetaan!

Ps: Tahereh Mafi on naimisissa Ransom Riggsin kanssa! Wau ja silleen.

14 marraskuuta, 2022

Alok Vaid-Menon: Beyond the gender binary

Ku olin vielä somessa, seurasin Alok Vaid-Menonia siellä. Hän on ihan mielettömän upea tyyppi!



 
Tää kirja on lyhyt ja selkeä opas sukupuolen moninaisuuteen. Vaid-Menon kirjoittaa selkeästi ja käyttää myös omia kokemuksiaan vastauksissaan. Hän vastaa niihin yleisimpiin kysymyksiin ja argumentteihin, mitä hän kohtaa eläessään elämäänsä omana itsenään eli transfeminiininä ihmisenä.

Uskokaa tai älkää, mutta sukupuolia on enemmän kuin vain ne tietyt kaksi. Ihan tieteellisestikin. Myös ihmisissä. Esimerkkinä intersukupuolisuus ja siitä esimerkkinä Ylen juttu Ilkka Koskikarasta, joka lapsena leikattiin tytöksi. Tänään kuuntelin myös Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen- jaksoa, jossa puhuttiin myös intersukupuolisista ja siitä, että lapsia ei pidä silpoa vain sen takia, että vanhempia ahdistaa, ku he ei tiedä lapsen sukupuolta just nyt. Intersukupuolisten lasten sukuelinten leikkominen on täsmälleen sitä samaa väkivaltaa mitä on ympärileikkauskin. Ja ympärileikkauksia vastaan kampanjoidaan. Miksi ei siis intersukupuolisten vauvojen sukuelinten silpomistakin vastaan? Eikä vastaus oo se, että jos ei silvota lasta ni häntä sitten koulussa kiusataan. 

Tää kirja herätti ajatuksia. Kenen pussiin me pelataan, kun väitetään totuutena, että sukupuolia on vain kaksi? Kuka hyötyy siitä? Varma vastaus on, että ei ainakaan transihmiset ja muut sukupuolien marginaalissa elävät ihmiset eli erilaiset ihmiset, jotka eivät mahdu siihen ahtaaseen muottiin, mihin meitä aina ja kaikkialla ahdetaan. 

11 marraskuuta, 2022

Aubrey Gordon: What we don't talk about when we talk about fat

Mää en oikein tiedä, että mistä aloittaisin tän kirjan purkamisen. Kirjoittaja on nimimerkin Your Fat Friend takana ja olen lukenut hänen kirjoituksiaan vuosien aikana monia.



 

Kaikki tässä kirjassa kertoo siitä, millaista on elää lihavana tässä maailmassa, miten väärin lihavia ihmisiä kohdellaan ja miksi se on väärin. Gordon kirjoittaa hyvin ja selkeästi ja ei jätä mitään arvailujen varaan. Oli hätkähdyttävää lukea esim. siitä, miten Gordon ruokakaupassa ollessaan joutuin erään ihmisen kiusaamisen uhriksi. Tää tyyppi tsekkas mitä Gordonilla on ostoskärryissä ja poisti sieltä ne, mitkä katsoi olevan vääriä ostoksia lihavalle ihmiselle. Helvetin tylyä paskaa. Samaten Gordon kertoo siitä, miten hän päivittäin joutuu huuteluiden ja muun kiusaamisen uhriksi vain koska on lihava ihminen. Yhdysvalloissa tämä on hyvin yleistä tällainen. En osaa sanoa miten Suomessa on tilanne tässä, koska itse en kohtaa sitä, vaikka lihava oon. Oletan, että Suomessaki huudellaan lihaville ja kiusataan heitä kaikin tavoin ja on muutenkin samanlaisia läskivihamielisiä asenteita ja paikkansapitämättömiä stereotypioita, kuten lihavat on laiskoja ja tyhmiä jne.

Gordon kirjoittaa myös siitä, että miten seksuaalisen väkivallan lihavia uhreja ei uskota niin helposti kuin laihoja vastaavia. Koska kuka nyt haluaa lihavan raiskata? Tai edes seksiä lihavan kanssa. Asenteet on sellaisia, että on häpeällistä tykätä lihavista ihmisistä. Ja silti lihavat kokee seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua samallain kuin laihatkin. Lihavia ei vaan uskota, koska he ovat lihavia.

Yhdysvalloissa on myös lääkäreitä, joilla BMI-raja asiakkaille. Se on ihan sallittua. Lääkärit myös kohtelevat lihavia asiakkaita paskasti, jos heitä edes ottavat vastaanotolleen. Yksinkertaiset ja helposti hoidettavat sairaudet jäävät löytymättä ja hoitamatta, vain koska kaikki oireet kuitataan sillä, että se johtuu sun lihavuudesta. Sitten tulee eteen tilanteita, että viimein joku ottaa tosissaan oireet ja löydetään terminaalivaiheessa oleva syöpä ja elämä oli sitten siinä. Kaikki tämä vain koska asenteet lihavia kohtaan ovat niin epäinhimillisiä. Ai niin, eiväthän lihavat edes ole ihmisiä. Tai voisivat olla, jos vain viitsisivät laihduttaa. Paitsi että, ei ole olemassa ainuttakaan keinoa, jolla sais aikaan pysyviä laihdutustuloksia. Ei ainuttakaan. Kaikissa keinoissa viimeistään viiden vuoden päästä lihominen taas alkaa. Miettikääpä sitä. Lihavuusleikkauksen jälkeenkin lihominen alkaa kahden vuoden päästä. Että semmonen pysyvä keino sekin. Ja minkä hirveän mankelin läpi ihminen joutuu menemään, että saa kahdeksi vuodeksi painon tippumaan. Hirveä mankeli, että saisin edes hetkeksi ihmisarvon.

Tää kirja kannattaa lukea. 

Mulla on tulossa kirjoitus Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille- kirjasta. Samaa sarjaa sekin tän kirjan kanssa ja helkkarin pitkä kirjoitus syntymässä.

10 marraskuuta, 2022

Katie Kitamura: Intimacies

Kitamuraa lisää. Tää ei ollutkaan mikään yksinkertainen ja helppo kirja.



 

Tää on nimettömäksi jäävän kertojan tarina siitä, kun hän muuttaa Haagiin ja menee töihin tulkiksi kansainväliseen tuomioistuimeen. Hän kertoo työstään tulkkina ja siitä miten se vaikuttaa häneen, varsinkin iso tapaus, jossa hän joutuu tulkkaamaan vaikeita asioita. Hän kertoo suhteestaan Adriaaniin, varattuun mieheen, ystävyydestään Janaan ja kaikesta siitä sekavasta, mitä hänen elämänsä on. Kertoja rimpuilee asioidensa kanssa ja pohtii tilannettaan ja sitä oli mielenkiintoista seurata. Pidän Kitamuran tyylistä kirjoittaa, se on toteava ja hyvin kuvaileva, vaikka hirveänä ei mitään edes sanoisi. Iso suositus Kitamuran kirjoihin. Haluan lukea loputkin! 

Ps: Vinkvink Elegia, että voidaan lukea yhdessä näitä. :D

09 marraskuuta, 2022

Ravintola maailmojen välillä, osat 4 ja 5

Toinen mangasarja, johon oon tykästynyt, on tää Ravintola maailmojen välillä. Harmi, että tää loppuu nyt tähän! Tätä oli hauskaa lukea, kun ravintolan asiakkaat niin eläytyi hyvän ruoan äärellä.



 
Tässä osassa saatiin taustoja ravintolan syntymiselle. Ja tietenkin syötiin hyvää ruokaa.




Tässä osassa sanottiin jäähyväiset ravintolalle. Tai ainakin minä sanoin. Myös pääkokin/ravintoloitsijan taustaa avattiin lisää ja mitäs sieltä löytyikään. Ruokaakin tietysti syötiin ja juttua siitä riitti, niinkuin sarjan joka osassa. Ravintolan tulevaisuus jäi ihan auki. Ehkä jonain päivänä saadaan tälle vielä jatkoa! Toivon ainakin.

08 marraskuuta, 2022

Anu Patrakka: Totuuden portaat

Mää oon kyllä tykästynyt lujaa tähän Rui Santos- sarjaan, vaikka ekassa kirjassa tuntu, ettei jaksa sitä jatkuvaa laihan ihmisen itsensä läskittelyä, jota Rita teki. Onneksi se ei oo jatkunu näissä muissa kirjoissa. Tää Totuuden portaat on sarjan neljäs kirja.




Tässä kirjassa juoni oliki mielenkiintoinen! En ois ihan heti arvannu murhaajaa. Tässä tosiaan löytyy ruumis Porton kaupunginosan portailta. Menee tovi, että löytyy henkilöllisyys ja vielä useampi tovi, että löytyy itse murhaaja. Rikoksen selvittely oli mukavaa luettavaa. Jotenkin ruumiin löytöpaikan läheisyydessa asuvien ihmisten elämien mutkat oli tosi kiinnostavaa luettavaa ja mikään ei ollutkaan niin yksiselitteistä ku luulis. Kaiken tän sivussa Ruin ja Ritan suhdeki etenee jouhevasti.

Rui Santos- sarja:
4. Totuuden portaat
5. Häpeän aukio
6. Katumuksen kallio

07 marraskuuta, 2022

Blake Crouch: Pimeää ainetta

Spefi-lukupiirin kanssa luettiin tää scifi-trilleri.



 

Juoni yksinkertaisena: Jason Dessen lähtee käymään tuttunsa juhlissa ja kotimatkalla hänet siepataan. Hänet huumataan ja tungetaan outoon kuutioon. Herätessään hän huomaa olevansa toisessa maailmassa, saman nimisenä, oma elämä hieman erilaisena versiona kuin mistä hän lähti. Siitä alkaa hänen epätoivonen matkansa päästä takaisin omaan maailmaan vaimonsa ja lapsensa luo.

Tää oli ihan jännä! Juoni oli kyllä vetävä. Itsessään Jason oli hahmo, josta ei välittäny juurikaan. Haluan kiintyä hahmoihin ja tässä niin ei päässy käymään. Vetävä kirja kuitenkin ja lukemisen väärti. Scifi-kirjojen synti on vissiin se, ettei hahmoja kirjoteta hyvin tai ainakaan niin, että niistä alkaisi välittää. Näin ainakin olen kuullut.

03 marraskuuta, 2022

Jonny Lambert: The big angry roar

Lambertilta olen aiemminkin lukenut yhden kirjan



 

Tää on lyhyt lastenkirja siitä, kun rupeaa suututtamaan ja miten sitä voi purkaa. Erilaiset eläimet ehdottaa äkäiselle leijonanpennulle keinoja ja lopulta löytyy se, mikä auttaa pentua.

Simppeli kirja, nopea lukea ja asia tulee selväksi.

02 marraskuuta, 2022

#54321 challenge tag

Törmäsin tähän haasteeseen Ylen jutussa ja tää tuntu niin kivalta, että päätin tehä tän.





5 kirjaa, joita rakastan

En pystyny keksimään yksittäisiä kirjoja, ku tuon yhen.

Tatsuya Endo: Spy x Family- mangasarja
Alice Oseman: Heartstopper- sarjakuvasarja
Jen Wang: The Prince and the Dressmaker
L.M.Montgomeryn kirjat
Louisa May Alcottin kirjat





4 autobuy kirjaa

Harvon ostan kirjoja, ku ei köyhällä oo varaa tollasiin ylellisyyksiin. Onneksi on kirjasto!

Ne 5, mitkä haluaisin saada omaan hyllyyn:

Roxane Gay: Hunger
Maria Pettersson: Suomen historian jännät naiset
Leena Lehtolainen: Ilvesvaara
Vera Vala: Aprikoosiyöt & Italialainen peli





3 lempigenreä

Dekkarit
Sarjakuvat
Fantasia





2 paikkaa, joissa tykkään lukea

Kotona sohvalla
Syödessä





1 kirja, jonka lupaan lukea pian

Satu Rämö: Hildur





Koppaa tästä haaste itsellesi, jos huvittaa!

01 marraskuuta, 2022

Lokakuun kooste


Luetut: 12

Aubrey Gordon: What we don't talk about when we talk about fat
Alok Vaid-Menon: Beyond the gender binary
Katie Kitamura: Intimacies
Anu Patrakka: Totuuden portaat
Andi Watson&Simon Gane: Paris
Blake Crouch: Pimeää ainetta
Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille
Kati Hiekkapelto: Kolibri
Takaaki Kugatsu: Ravintola maailmojen välillä 5
Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri
Jarrett Melendez, Danica Brine, Hank Jones & Hassan Otsmane-Elhaou: Chef's kiss
Jonny Lambert: The big angry roar


Katsotut: 6

Spider-man 3
2007, 2h19min

The amazing Spider-man
2012, 2h16

Hevi reissu
2018, 1h32min

Hellboy,
2012, 2h2min

The amazing Spider-man 2
2014, 2h22min

Näkymätön Elina
2002, 1h17min

Haasteet:

En osallistunut mihinkään.