Shahad Al Rawi: The Baghdad clock & Marguerite Duras: Rakastaja

 Nämä molemmat kirjat herättivät paljon tunteita, tosin ihan eri syistä.

Shahad Al Rawi: The Baghdad clock

kääntäjä Luke Leafgren

Tämä irakilaisen Al Rawin kirja kertoo Persianlahden sodasta lapsen näkökulmasta. Mitä on kasvaa pommitusten ja pelon keskellä ja miten se kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se, miten lapsi näkee sodan, eroaa monin paikoin täysin siitä, miten aikuinen näkee sen. Lapset voivat niin keskittyä mielikuvitusmaailmoihinsa ja leikkeihinsä ja sitä kautta paeta todellisuutta. Kirja kuvaa hyvin tätä ja kasvamista lapsesta aikuiseksi sodan keskellä, sitten sodan jälkimainingeissa puutteen ja kaiken keskellä. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, häineen, hautajaisineen, tavallisine elämäntapahtumineen. Tämä oli kyllä vaikuttava kirja. Jäi ajatuksiin soimaan pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen.

Marguerite Duras: Rakastaja

suomentanut Jukka Mannerkorpi

esipuhe Anne Fried

Sitten tämä kirja. Huhhuh! Jostain ihmeen syystä tätä pidetään rakkauskertomuksena, mutta minusta tämä on vain ja ainoastaan kertomus seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Päähenkilö on 15-vuotias ja hänen "rakastajansa" jotain 15 vuotta vanhempi. Mitä rakkautta se semmonen on? Ei mitään. Näen haavoitetun tytön, näen myös haavoitetun miehen, mutta se ei ole mikään syy tällaiseen suhteeseen. Puh ja pah.

Että tulipahan luettua. Taidokas joo, mutta ei mun kirja.

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös

Ah mitä mää luinkaan! Bonde ei petä! Tää kirja meni kyllä monin tavoin ihon alle. Onneksi oli niin lyhyt. Vain 168 sivua! Mutta sivut oli täyttä tavaraa, jok'ikinen.

Tässä mun kommentteja kirjasta Sivutiellä-blogin Sirrille:

"Jotenkin tuo, miten Lily luovii noissa ihmissuhteissa osuu johonkin kohtaan minussa."

"Antaa muttei anna kuitenkaan, kun ei oo just sitä antaa, mitä muille "pitäis" antaa."

"Tavallaan on oman elämänsä syrjästä katsoja ja silti sillain aktiivinen, että menee virran mukana, eikä jarruta tai mitään."

"Sitte tuo Lilyn äiti. Vaatii lapseltaan asioita niitä mitenkään etukäteen pohjustamatta ja edes selittämättä."

1. "Itelläni ei oo lapsia, mutta tunnistan noita samoja juttuja."

   
   

   "Kuin Lily epätoivoisesti yrittää miellyttää äitiään ja saada yhteyttä häneen ja hyväksyntää ja rakkautta ja sitte äiti on tommonen täysin tuulella käypä ja arvaamaton."

"Tää kirja on ku minusta tehty. Vaikka ei oo omia lapsia."

"Just tota Lilyn ihan kiinni vauvaan olemista. Ja miten hän on Marcuksen kanssa kuin pelkkä kuori."

"Luen just tota, ku Lily Gunillan kans syöttää Majsanin pentuja ja mua itkettää. Lily on just niinku minä sillon ku mua estettiin olemasta nuorimpien sisarusteni kanssa tekemisissä.😭"

"Argh tuota, että Lilyn äiti jätti ton kissan ja pennut Lilyn vastuulle. Just niinku mun vanhemmat jätti mun sisarukset mun vastuulle."

"Sievästi menee ihon alle.😅"

"Ää. Mua niin itkettää tää kirjan loppu."

Tää kirja oli ja on niin, ettei oikein ole edes sanoja. Lukekaa!

Bryan Washington: Mitä meistä jää

 Tykkäsin tästä kirjasta hitokseen ja tuntuu vaikealta eritellä syitä, mutta koitanpa tehä niin joka tapauksessa.

Kirjan juoni on se, että Mike ja Ben ovat yhdessä ja sitten Mike saa kuulla, että hänen isänsä on kuolemassa syöpään ja hän päättää lähteä Japaniin isänsä luokse. Samaan aikaan Miken äiti tulee Japanista vierailuille Miken luo Yhdysvaltoihin ja niinpä sitten käy niin, että Miken äiti jää Benin kanssa Miken ja Benin asuntoon ja Mike taas matkustaa Japaniin. Ja miten sitten asiat etenevät tästä pisteestä? Mike ja Ben kertovat vuorollaan.

Miken ja Benin suhde on kriisissä. Se selviää hyvin pian. Minun silmiini suurin ongelma on se, etteivät he puhu toisilleen. Asioita kyllä sanotaan, muttei niitä tärkeimpiä, niitä isoimpia, jotka tarvisi sanoa ääneen. Itse olen oppinut sen, että parisuhde tai ystävyyssuhde ei pysy kasassa, jos ei puhu. Sen taidon voi onneksi oppia! Lisäksi Mikella ja Benillä molemmilla on omat ongelmansa vanhempiensa suhteen. Miken isä on hylännyt hänet lapsena ja äiti huolehtinut hänestä sitten omalla tyylillään. Benin isä taas juo ja vanhemmat ovat eronneet ja Ben jollain tavoin vieraantunut äidistään seen jälkeen. Nämä jutut myös heijastuvat Miken ja Benin parisuhteeseen.

Tää kirja on aika symppis ja Washington on osannu kirjoittaa parisuhteen koukeroista tyylillä, joka sai jatkamaan kirjan lukemista sivun toisensa jälkeen. Yllättävää, kun itteeni ku ei oikein kauheena jaksa parisuhdedraamat kiinnostaa lukea tai kattoa. Mieluummin luen ystävyydestä ja muista ihmissuhteista. Mutta tää kirja oli kyllä lukemisen arvoinen! Ja loppukin jäi mielenkiintoisesti auki. Tähän kirjaan jos sais jatkoa, niin lukisin!

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti & blogitauko

Ghana ikuisesti on tarina perheestä. Perheestä, jossa kaikki ei sujukaan niinkuin on ajatellut. Perheestä, jonka pakkaa valheet, häpeä ja etäisyys sekoittavat.

On isä, on äiti, on neljä lasta. Elämässä on kaikki hyvin, kunnes isä yhtäkkiä ottaa ja katoaa. Tämä kirja on tarina siitä, miksi isä teki niin ja mitä sen jälkeen tapahtui. Kaikki alkoi Ghanasta, siirtyy Yhdysvaltoihin ja lopulta päättyy takaisin Ghanaan. Lukiessa sivut kääntyvät kuin itsestään, kun tarina imaisee niin mukaansa. Sain perhe on kyllä omanlaisensa ja jokaisen perheen jäsenen tarina mielenkiintoinen. Kirjan lopussa ihan toivoin, että jatkuisipa tämä tarina vielä lisää. 

Sitte muihin asioihin. Tämä on viimeinen viime vuonna lukemani kirja ja sain kirjotettua tästä ees jotain. Tästä lähtee nyt mun blogitauko. Tää homma ei vaan suju ja tuntuu suorittamiselta ja vaikealta. Mulla ollu jo melkein vuoden se, etten saa luettua blogeja, enkä tiiä miksi. Samalla tää bloggaaminen on alkanu takkuaan ja nyt talven aikana ooon päätyny tähän, että päätin pitää taukoa tästäki. Ku ei tästä tuu kertakaikkiaan mitään. Pidän taukoa mun kaikista someista: tästä bloggerista plus facebook, twitter ja instagram hiljenevät myös. En tiiä kuin kauan tää kestää, mutta kestää sen mitä kestää. Tulee tarpeeseen! 

Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie on kyllä yks mielenkiintoisimpia kirjailijoita. Puolikas keltaista aurinkoa vei minut kauas kotoa, ihan erilaiseen maailmaan omaani verrattuna.

GoodReadsistä kirjan kuvaus: "1960-luvun Nigeriassa eletään toiveikasta aikaa. Vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo palkkaa palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun. Hänen kuvankaunis rakastajattarensa Olanna totuttelee uuteen elämäänsä vaatimattomassa Nsukkan kaupungissa. Englantilainen idealisti Richard, joka ihonväristään huolimatta tuntee itsensä afrikkalaiseksi, on rakastunut Olannan arvoitukselliseen kaksoissisareen.

Kun Biafran sota puhkeaa, Ugwu, Olanna ja Richard joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Mutta pakolaisleirien kurjuuden, nälän ja kuoleman keskelläkin jokaisen haaveista suurin on rakkaus."

Kirjan kerronta etenee vuoroin Ugwun, vuoroin Olannan ja vuoroin Richardin suulla. Se etenee hyvin jouhevasti ja on mielenkiintoista nähdä sama tapahtuma tai asia toisen ihmisen näkökulmasta. Mielenkiintoista on myös seurata Nigerian ja Biafran tapahtumien etenemistä kirjassa. Piti ihan googlettaa Biafra, kun en saanut siitä mitään päähäni, vaikka nimi kuulostikin tutulta. Sain siis lisää sivistystä tän kirjan lukemisen myötä! Kirjaa lukiessa mietin, että oliko se täällä samanlaista silloin, kun ajettiin Suomen itsenäistymistä, kuin oli Nigeriassa Biafran suhteen? Samaa uskoa paremmasta, samaa toivoa paremmasta? Biafran kohdalla se vain ei kauaa lopulta kestänyt.

Puolikas keltaista aurinkoa oli mukanaan vievä kirja. Se myös lisäsi roihua minun afrikkalaista kirjallisuutta kohtaan heränneeseen kiinnostukseeni. Ehdottomasti haluan lukea Adichien muut kirjatkin. 10 myyttiä feminismistä oon jo lukenut, mutta muut. Purppuranpunainen hibiskus taitaa tulla seuraavaksi lukuun.

Olimme kerran

Oi tätä kirjaa! <3 Golnaz Hashemzadeh Bonde teki muhun vaikutuksen kirjallaan Olimme kerran. 

Nahid sairastuu syöpään, saa puoli vuotta elinaikaa. Hän on yksinäinen ja katkera ja ei niin hyvä äiti tyttärelleen, ainoalle lapselleen. Syövän myötä hän alkaa käydä läpi elämäänsä ja haluaa sittenkin niin vimmatusti elää. Kirjassa käydään läpi hänen tarinaansa, nuoruusvuosia ja Iranin islamilaista vallankumousta, pakoa Ruotsiin, lapsen saantia, avioliittoa, avioeroa. Kirja on kipeän kaunis. Nahid on ihanan ristiriitainen henkilö ja hänen ajatuksensa ovat välillä niin oivaltavia ja herkullisia. Kirjaa oli kertakaikkiaan nautinto lukea ja ahmin sen vuorokaudessa.

Kirja herätti paljon ajatuksia ja ne jäivät palloilemaan korvieni väliin. Ei vaan osaa pukea sanoiksi niitä sekä niistä heränneitä tunteita. Ihmettelen vain ihmiselämää, joka osaa olla välillä niin kauheaa ja välillä niin kaunista ja ihanaa.