24 huhtikuuta, 2016

Kuoleman tahdissa

Yksi lukulistallani olleista kirjoista oli Anne Holtin ja Even Holtin kirja Kuoleman tahdissa. Sisarusten kirjoittama dekkari ylitti odotukseni.

Norjalaisessa sairaalassa kuolee potilas pian rytmihäiriötahdistimen asentamisen jälkeen. Sydänkirurgi Sara Zuckerman epäilee ettei kaikki ole niinkuin pitää. Ystävänsä ja kollegansa Ola Farmenin kanssa he alkavat tutkia asiaa ja huomaavat joutuvansa melkoisiin kiemuroihin tutkimuksissaan.


Alkuun ei meinannut päästä juonenkäänteistä kärrylle, koska tarina hyppii eteenpäin eri ajassa ja eri henkilöitten kokemusten kautta. Silti kirja koukutti niin, että halusi lukea vielä vähän lisää. Juoni vei koko ajan sujuvasti tarinaa eteenpäin. Kirjan pahiksen pystyi loppupuolella jo päättelemään, mutta syy pahisteluun selvisi vasta lopussa. Pidin paljon kirjassa siitä, että Saran ja Olan elämää näki enemmän kuin vain pintaraapaisun.

Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti! Aloitin tänään aamulla sarjan toisen osan lukemista ja olen jo puolessa välissä. Koukuttavaa totta tosiaan!

21 huhtikuuta, 2016

Rei Shimuran ensimmäinen tapaus

Sujata Masseyn Rei Shimura- sarjan ensimmäinen kirja vei minut mennessään heti alusta pitäen. Kirjaa lukiessa olin hyvin tyytyväinen tietäessäni, että sarjan kirjoja on vielä monta minua odottamassa!





Kirja alkaa siitä, kun Rei matkustaa Japanin Alpeille loman viettoon. Lomapaikassa hän löytää kuolleen naisen ja siitä alkavat kiemurat, jotka jatkuvat myös kotona Tokiossa. Omat mutkansa matkaan tuo Rein japanilais-amerikkalaisuus, hänen antiikkiharrastuksensa, työpaikkansa englanninopettajana, sekä romanssinpoikanen skottimiehen kanssa. 

Hauskaa oli se, että itselleni kirjan pahiksen henkilöllisyys tuli yllätyksenä, joten jännitys pysyi loppumetreille saakka mukana. Mielenkiintoista oli myös päästä kurkistamaan japanilaiseen kulttuuriin ja tapoihin.

Rei teki minuun vaikutuksen. Siksi pitää päästä äkkiä kirjastoon hakemaan lisää näitä!

11 huhtikuuta, 2016

Kesken jääneitä vol.2

Kesken jääneitä kirjoja on taas tullut muutama. 

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan

Takakannen perusteella kirja vaikutti hyvältä. Aloin lukemaan ja tökki, oli tylsää. Aina välillä koitin jatkaa. Lopulta tämä vain unohtui kirjahyllyn reunalle. Ahernin kirjoista olen muistaakseni jonku lukenut ja pitänyt siitä. Tämä ei vain uponnut.



Robert Galbraith: Käen kutsu

Lainasin tämän, koska J.K.Rowling ja Potterit. Ajattelin pitäväni tällä salanimellä kirjoitetuista kirjoista myös. Vaan ei. Sitkeästi yritin lukea tätä, mutta tarina ei lähteny käyntiin ja luovutin. Höh. Sinänsä harmillista, koska päähenkilö Cormoran Strike oli aika symppis.




Kajsa Ingemarsson: Vettä vain

Ingemarssonin kirjoja en ole ennen lukenut. Tämä vaikutti mielenkiintoiselta, joten lainasin sen kirjastosta. Tämäkään kirja ei tuntunut lähtevän käyntiin ja päähenkilö Stella vain ärsytti, joten kirja jäi pöydän reunalle hillumaan. Tätäkin kirjaa koitin silti lukea eteenpäin, mutta ei auttanut. 




Mitäpä sitä itseään pakottamaan tökkiviä kirjoja lukemaan, kun maailma on hyviä kirjoja pullollaan...

05 huhtikuuta, 2016

Löydät, kun lakkaat etsimästä

Tommy Hellstenillä on paljon hyviä ja oivaltavia ajatuksia. Niitä tämäkin kirja on täynnä. Pidän paljon Hellstenin ajatuksen juoksusta. Niistä saan itsekin oivalluksia.

"Tee se, mitä pelkäät, niin tulet siksi, mikä olet."

"Ei rohkeus ole sitä, ettei pelkää. Rohkeutta tarvitaan juuri siksi, että pelkäämme."





"Ihminen tavoittelee suuria, mutta elämässä kaikkein suurimpia ovat pienet asiat, jotka ovat lähelläsi joka päivä. Riitää, kun elät niissä."

Muun muassa nämä ajatukset löytyvät kirjasta. Näiden äärelle on hyvä pysähtyä hetkeksi. Kiitän Hellsteniä kirjoistaan. Niistä saa hyviä matkaeväitä.