sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Rohkeus parantua

Rohkeus parantua on Ellen Bassin ja Laura Davisin kirja "opas naisille, jotka haluavat selviytyä lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä". Itse luin tämän ensimmäisen kerran n.6 vuotta sitten, kun aloin käsitellä lapsuuden traumojani. Nyt halusin lukea tämän uudelleen.




Kirja oli yhtä hyvä kuin muistin! Kirjassa käydään kattavasti läpi se, miten seksuaalinen hyväksikäyttö/väkivalta vaikuttaa lapseen ja miten se vaikuttaa hänen elämäänsä siitä eteenpäin. Kirjassa käydään aikalailla kaikki jutut läpi, mihin hyväksikäyttö vaikuttaa ja minusta se on hyvä. Kirjassa on myös osio hyväksikäyttöä kokeneiden omaisille ja läheisille ja lopussa auttamistahoja ja kirjalistaa ja lähteitä.

"Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole olemassa myönteisiä tai neutraaleja kokemuksia." Tämä oli ehkä parasta antia koko kirjassa. Niin selkeästi sanottu tämä asia, ettei tätä paremmin voisi edes sanoa. Mielestäni tämä lausee pätee myös seksuaaliseen häirintään ja vastaavaan ihan samalla lailla kuin raakaan väkivaltaan.

Kirjassa oli myös hyvin kerrottu se, että toipuminen tai miksi ikinä sitä haluaakaan sanoa, se kestää just niin kauan kuin kestää. Eli kauan. Kun itsekin tuskailen välillä sen kanssa, että olen jo kuusi vuotta käsitellyt asiaa ja tästä ei tule ikinä valmista, niin kirja muistutti taas minua siitä, että minulla on niin vakavia traumoja, ettei tästä voi millään toipua näin vähässä ajassa. 

"En ikinä anna anteeksi ***:lle (tai kuka ikinä hyväksikäyttäjä/hyväksikäyttäjät olikaan). Hänellä/heillä oli mahdollisuus valita. Hän/he valitsi." Tämä oli toinen todella pysäyttävä kohta kirjassa. Tajusin, että juuri nuinhan se on mennyt. Omat hyväksikäyttäjäni ovat olleet aikuisia ja heillä on ollut mahdollisuus myös valita olla tekemättä tekojaan. He valitsivat tehdä. Se ei ollut minun vikani ja syyni ihan millään lailla. Samalla lailla kaikki nekin ihmiset valitsevat, jotka päättävät kouria toisia tai nakella häiritseviä kommentteja. Se on aina valinta! Sinä et voi estää sitä millään tekemisellä tai tekemättä jättämisellä. 

Tästä asiasta voisi sanoa vaikka ja mitä. Olen kirjoittanut Ämyri-blogiin enemmän aiheesta, esim. oireista ja tunteista ja muusta vastaavasta. Ämyri on Siniset siiver ry:n blogi ja tämä ry ylläpitää myös Sinistä foorumia, joka on seksuaalista väkivaltaa kokeneiden vertaistukifoorumi. Foorumilla kaikki ovat nimimerkkien takana.

torstai 27. joulukuuta 2018

Rakkaudesta aseisiin

Uutisissa oli haastateltu Jennifer Clementiä tai ainakin tästä hänen kirjastaan Rakkaudesta aseisiin oli mainittu siellä. Googletin heti, koska vaikutti mielenkiintoiselta ja varasin kirjan heti. Sainki kirjan alle viikossa käsiini.




Kirja kertoo Pearlista, joka asuu äitinsä kanssa autossa asuntovaunualueen laidalla. Siinä kuvataan heidän elämäänsä, äidin kuolemaa ja Pearlin elämää sen jälkeen. Kirjan kieli oli kaunista ja tarina vie mennessään. Tuntui, että sanat kertoivat niin paljon enemmän, kuin mitä ne nyt kertoivat. Clement osasi mielestäni kuvata hyvin usalaisten asehulluutta tai ainakin sen, minkälaisena se minulle näyttäytyy eli syvänäkin välinpitämättömyytenä sen seurauksista. 

Kirja herätti ajatuksia. Tuli onnellinen olo siitä, että Suomessa aselait ovat tiukat. Kirja oli yhtäaikaa karu ja kaunis. Ja loppu oli sellainen, että toivon, että Pearlin tarina jatkuisi vielä. Jospa Clement jatkaisi sitä!

maanantai 24. joulukuuta 2018

Irti ahminnasta

Minua kiinnostaa syömiseen liittyvät asiat, koska oma suhde ruokaan ja syömiseen on jollain lailla häiriintynyttä. Ei mitään helppoa ja rentoa. Katsoin tänään aamulla (postaukset tulee näköjään n.6vkoa jäljessä) Jenny+- ohjelman jakson Yhteiskunnalla on syömishäiriö ja minun mielestäni se on totta! Yhteiskunta ja ihmiset ovat niin keskittyneitä siihen, että pitää olla laiha, jotta oot muka terve ja jotta ihmisellä on ihmisarvo, että sen myötä kaikki on häiriintynyttä. Jakson katsominen itketti ja nauratti.




Irti ahminnasta- kirjassa käydään läpi syömisen ja siihen suhtautumisen kaari. Miksi ahmit? Mihin tunteisiin? Harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja etsitään muita keinoja kuin syöminen niiden hallintaan. Käydään läpi sitä, että jos "retkahtaa" taas ahmimaan ja mitäs sitten tehdään. Ja tärkeimpänä se, että miten saadaan elämä muuttumaan pysyvästi ja oma ote rennoksi ja että se pysyy sellaisena. 

Kirja oli kyllä hyvä ja kätevä paketti! Kirjoitin itselleni ylös juttuja, jotka kolahti. Kuten: "Omien tunteiden kieltäminen on yhtä tehokasta kuin astua sateeseen ilman sateenvarjoa ja samalla kieltää itseään tuntemasta hiusten kastumista. Sen sijaan, että kiellät sateen tai kastumisen, voit hyväksyä sateen ja varustautua sen mukaan." Tai: "Liikunta sopii kaikille, mutta kaikki liikunta ei sovi jokaiselle." Tai: Painonhallinnan on oltava niin joustavaa, että sitä pystyy jatkamaan lopun elämäänsä."

Kirja herätti paljon ajatuksia ja pisti miettimään. Voin suositella tätä jokaiselle! Ei tarvitse olla edes mitään ongelmaa omassa syömisessään, tästä voi hyötyä silti paljon.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Sammunut sydän

Kestipä tovin, että sain jatkettua tätä Katariina Sourin Musta Mandala- trilogiaa. Sammunut sydän oli yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin!




Mona Malinia pyydetään tekemään mosaiikkityö Orlovin perheen asuntoon. Työn pitäisi perustua Vrubelin maalaukseen serafista. Mona suostuu tekemään sen, vaikka ensin meinaa kieltäytyä. Samaan aikaan Roni Arosuo istuu vankilassa ja siellä tapahtuu kummia. Lopulta kaikki tuntuu kiertyvän serafin ja Orlovien antiikkiliikkeen ja perheen ympärille. Ja Monakin saa taas näkyjä.

Tämä kirja piti otteessaan. Sourin tyylissä kirjoittaa on jotakin sellaista, että olen mennyttä naista. Ahmaisin kirjan parissa päivässä ja ärsytti, ettei minulla ollut trilogian kolmatta osaa jo hyllyssä odottamassa lukemistaan. Se pitää kyllä hommata pikimmiten käsiin!

tiistai 18. joulukuuta 2018

Rabbin katti

Sattumalta olen löytänyt lähikirjastoni hyllystä aika mielenkiintoisia sarjakuvia. On mukavaa lukea sarjakuvia. Lapsena niitä tuli luettua enemmänkin. Jostain syystä näin aikuisena ei niinkään. Ei enää niin uppoa Asterixit ja Aku Ankat.




Rising Shadows- sivustolla tätä sarjakuvaa kuvattiin näin:
"Hillittömän hauska kertomus juutalaisen rabbin kissasta, joka kommentoi isäntänsä elämää. Tapahtumat saavat alkunsa 1930-luvulla Algeriassa, kun nimetön kissa sattuu syömään perheen papukaijan, jolta hän omaksuu kyvyn puhua! Isäntänsä kauhistukseksi katti ryhtyy oitis valehtelemaan, ja niinpä rabbi päättää ryhtyä valistamaan tätä uskonnollisissa ja filosifissa asioissa. Totta kai kissa kuitenkin tietää ihmistä paremmin, miten asiat ovat... Rabbin katti herättää eloon menneen maailman kaikessa kauneudessaan ja tuo lukijan eteen joukon unohtumattomia ihmisiä... sekä tietenkin lyömättömän kissan."

En nyt sanoisi, että tämä mikään hillittömän hauska kertomus on. Mielenkiintoinen kuitenkin! Ja kissan puhumisen osalta vähän päätönkin. Tässä kirjassa oli tarina kokonaisuudessaan. Ilmeisesti Rabbin katti on ilmestynyt useampana osana. Mukavaa oli myös se, että sai tietää juutalaisuudesta enemmän tämmösessä kivassa muodossa. Kuvituskin oli kivaa.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Vaihdetaan äitejä

Viimeinen satukirja tältä erää!




Vaihdetaan äitejä kirjassa Johanna ja Juuso vaihtavat äitejä viikonlopun ajaksi, koska Johanna on niin tyytymätön kaksossisarustensa meteliin ja vähän kateellinenkin Juusolle rauhallisista kotioloista ja ruoastakin. Aika pian hän huomaa, ettei vaihtamalla kotiolot parane ja kun Juuso haluaa jo seuraavana aamuna takaisin kotiinsa, ei Johanna vastustele paluuta yhtään. Siinäpä juoni tiivistettynä.

Tämänkin kirjan muistan lapsuudestani. Muistan hihitelleeni ajatukselle, että äitejä voisi vaihtaa. Se tuntui lapsesta niin hassulle. Tähän kirjaan ei liity sen kummempia muistoja.

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Satu sadusta

Minulla meni lastenkirjojen lukemiseksi nyt! Satu sadusta! Kuka muistaa tällaisen ihanan satukirjan? Tässä on ihana Sven Nordqvistin kuvitus. Jo pelkkää kansikuvaa katsomalla tulee niin hyvä mieli.




Googletin Sun Axelssonin ja Wikipedian mukaan Satu sadusta on ainut häneltä suomennettu teos. Ei siis ihme, jos en hänestä tiedä sen enempää. Mutta onpahan tehnyt minuun silti vaikutuksen tällä yhdellä kirjalla! Kuvittaja Sven Nordqvist on kuvittanut tunnetut Viiru ja Pesonen- lastenkirjat.

Kirjan juoni menee tiivistetysti niin, että perheen nuorin lapsi Sofia menee hoitoon Rilla-tädin luokse. Rilla-tädin kanssa tehdään kaikkea kivaa ja täti myös antaa kivoja lahjoja. Lahjat kuitenkin katoavat aina, koska Sofian isosisko on niin kateellinen niistä ja ottaa ne pois Sofialta. Kun Rilla-täti huomaa sen, hän ensin suuttuu, mutta sitten alkaa miettiä, että mikä lahja olisi sellainen, ettei sitä voi ottaa pois vaikka sen antaisikin eteenpäin. Niin hän viimein kertoo sadun (opettavaisen tietenkin) ja niin Sofia kertoo sen sitten sisaruksilleen. Lasten äiti huomaa viimein, että Sofian lahjat on viety ja ne palautetaan Sofialle ja rauha palaa maailmaan.

Kirjan tunnelma on ihana ja kuvitus on ihana ja koko kirja on ihana. En muista, minkä ikäisenä tämän sadun olen ekaa kertaa kuullut. Todennäköisesti alle kouluikäisenä, koska sitten olen lukenut niitä enimmäkseen itse. Tämä kirja on kuitenkin jäänyt kotoisan tunnelmansa takia mieleeni.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Tuhkimo

Seuraava kirjahyllyn (banaanilaatikon) aarre. 




Tähän kuvassa näkyvään Tuhkimo- satukirjaan liittyy sellainen tarina, että minulla/meillä oli juuri tuo kirja, kun olin alle kouluikäinen. Lisäksi minulla on mielikuva, että suutuin jostain ja revin sen. Tuo kirja on siis ohut, eikä sivuja ole paljoa. No, kirja oli jäänyt silti mieleeni hyvin ja Helsingissä käydessä kerran käytiin VR:n makasiineilla kirpputorilla. Sieltä löysin tämän kirjan! Ja tietysti ostin sen heti itselleni! 

Itse tarinaa en tässä jaksa kerrata, sen aika varmasti kaikki tuntevat. Kirjassa on hauskaa se, että tekstitys on isoilla kirjaimilla. Nykyään sanottaisiin, että Caps Lock päällä kirjoitettu. Kirja on myös todella tiivistetty versio Tuhkimo- sadusta. Kuvat ovat kivalla tyylillä tehty, kuten kansikuvasta voi päätellä. Tästäki sadusta pidin ja tätä oli kivaa lukea silloin, kun opin 5-vuotiaana lukemaan.

torstai 6. joulukuuta 2018

Adalminan helmi

Tässäpä pieni aarre kirjahyllyni (banaanilaatikon) kätköstä! Sain tämän kirjan joululahjaksi kummisedältäni ollessani 5-vuotias. Kirjassa on aivan ihana Maija Karman kuvitus! <3




Tarinassa prinsessa Adalmina syntyy ja saa lahjaksi kahdelta haltijalta kaiken mahdollisen kauneuden, viisauden ja rikkauden, mutta ne säilyy vain jos lahjaksi saatu helmi säilyy. Ja jos helmi katoaakin, niin sitten prinsessa saa hyvän ja nöyrän sydämen, eli ei huono lahjus sekään. No, prinsessa kasvaa ja hänestä tulee kaiken myötä melkoinen diiva. Sitten hän teiniksi vartuttuaan karkaa kotoa ja katoaa metsän syleilyyn ja helmikruunukin tippuu päästä lammen syvyyksiin omaa kuvajaista ihastellessa.  Sen jälkeen Adalmina elelee joitain vuosia vanhan köyhän vaimon luona ja hänen sydämestään tulee tosiaan hyvä. Tottakai häntä samaan aikaan etsitään kaiken aikaa kaikkialta. Eräänä päivänä metsässä prinssi Sigismund kohtaa suloisen Adalminan lampaita kaitsemassa. Vähän myöhemmin samainen prinssi kumartuu juomaan lammesta ja löytääkin helmikruunun. Saavuttuaan myöhemmin kuninkaan linnaan, hän vie kruunun kuninkaalle. Helmikruunua sovitetaan sitten kaikkien neitojen päähän, jotta oikea prinsessa löytyisi. Yön pimetessä myös viimein lammaspaimen Adalminan päähän. Kaikki päättyy siis hyvin! Plus Adalmina sai pitää hyvän ja nöyrän sydämensäkin.

Lapsena pidin tästä sadusta ja eritoten sen kuvituksesta hyvin paljon. Tätä on tullut luettua monet monet kerrat. Tarina on Topeliuksen tyyliin opettavainen. En tiedä, kuinka paljon asioita tuolloin alle kouluikäisenä ymmärsin, mutta kirjasta pidin paljon. Ihmeen hyvin muuten säilynyt tämä kirja nämä 26 vuotta! Välillä tuntuu, että parhaat muistot lapsuudesta liittyy joko kirjoihin tai uimiseen.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Nefrin tytär

Olin kuulkaa onnellinen, kun sain Erika Vikin Nefrin tyttären käsiini! Vihdoin saisin tietää, miten tarina jatkuu.




Aleian matka merellä jatkuu. Corildon, Arata Erren, Mateo ja muutama seleesi ovat hänen perässään. Seleesiassa taas jatkuu sota sillä välin. Aleia päätyy Thellurothiin keisarin palatsiin Ryn viemänä. Häneltä halutaan Kaoortin tutustumista ja muistin palaamista. Myös Erien Qyn on fennekin kanssa hänen perässään ja Aleian jäljittäjät kohtaavat yllättäin keisarin palatsin alla kun Corildon jää vangiksi.

Miten Aleian muistin käy? Miten minkään asian käy? Kuka on Erien ja miksi hän seuraa Aleiaa? Kirja kyllä antaa vastaukset asioihin. Kirja vei minut ihan kokonaan mennessään jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen ja luin tämän kolmessa päivässä. Ainut mitä haluaisin vielä lisää, on Tigranin tarina. Jotenkin Tigran oli sellainen hahmo, että häneen samaistui ja hänestä haluaisi tietää lisää, kuulla hänen tarinansa kokonaan. Toivon, että niin käy! Toivon totisesti, että Erika Vik kirjoittaa vielä paljon kirjoja. Minusta hän ainakin sai fanin tällä trilogiallaan.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Naisen iholla

Minua viehättävät tatuoinnit. Joskus jopa haaveilin, että ottaisin itsellenikin ainakin yhden tatuoinnin. Enää se ei tunnu yhtään minun jutultani. Silti ihailen niitä toisten iholla. Belitz-Henrikssonin, Ojan ja Rannan teoksessa on kuvattu naisten tatuointeja ja kerrotaan heidän tarinansa tatuointien takana.




Tämä kirja oli mielenkiintoinen ja ahmin sen yhdessä illassa. Huokailin ja ihailin toinen toistaan upeampien tatuointien takana. Toiset ovat halunneet nahkansa täyteen tatuointeja ja toiset ovat ottaneet vain yhden tatuoinnin. Tatuoinnit ja tarinat olivat niin mielenkiintoista luettavaa ja nähtävää. Tuli vähän sellainen olo, että voi kun itsekin uskaltaisin. Tiedän, ettei se olisi minun juttuni. En kykene edes päättämään, että mikä olisi sellainen kuva tai kuvio, jota jaksaisin katsella koko elämäni. Ei ole tullut sellaista vastaan vielä. Ehkä jonain päivänä, ehkä ei.

Suosittelen kirjaa. Tämäkin taas vähän avarsi minun maailmaani. 

tiistai 27. marraskuuta 2018

Kauneussalonki

Olen tätä kirjaa katsellut kirjakaupassa ja lopulta se tarttui käsiini lukuoppaan avustuksella.




Ihanaa kirjassa oli tunnelma. Vaikka aluksi ei ihan heti juonesta päässytkään kärryille niin tunnelma pisti jatkamaan lukemista. Kirjan henkilöhahmotkin olivat hyviä. Toiset mahtavia tyyppejä, toiset ärsyttäviä. Päähenkilö taisi olla Karen, Kauneussalongin paras työntekijä. Hänen tarinansa kirjassa selveni pala palalta. Lisäksi olivat Lucia, miehensä haamukirjoittaja; Claire, psykoanalyytikko sekä Eduardo, Lucian mies ja muita pienempiä hahmoja. Eniten pidin Clairesta. 

Kirjan juoni oli mielestäni jollain lailla sekava. Siihen vaikuttivat tarinan eteneminen eri hahmojen suilla sekä takaumat, jotka tulivat välillä vähän yllättäin. Olin välillä ihan hukassa siitä, että kuka nyt on kertojana. Pidin silti kirjasta paljon. Jotakin siinä oli sellaista, joka viehätti ja piti otteessaan. Kirjan lopusta en pitänyt sitten yhtään. Se oli mielestäni ärsyttävä ja kirja ei olisi saanut päättyä tuollain. Se jotenkin pilasi kirjan ja jäi vähän huono maku suuhun.

Kannattiko lukea tämä? Kannatti kaikesta huolimatta. Haluaisin lukea lisää Melba Escobarin tuotantoa.

lauantai 24. marraskuuta 2018

Myrskyuhri

Minä olen aika paljon ihastunut näihin Dolores Redondon kirjoihin. Myrskyuhri on Baskimaan murhat- trilogian viimeinen osa.




Tässä kirjassa Amaia Salazar kutsutaan selvittämään kätkytkuolematapausta. Lapsen isä yrittää viedä vauvan ruumiin mutisten uhrauksesta. Siitä alkaa tutkimukset ja selviää, että vastaavia kätkytkuolematapauksia onkin paljon. Monissa vauvan toinen vanhempi on sanonut, että tehdään heti uusi lapsi ja kaikki muuttuu nyt paljon paremmaksi. Myös Inguma- niminen paholainen liittyy tapaukseen jotenkin. Amaialla itsellään on aika tukalat oltavat. Tuomari Markina vetää puoleensa pahasti ja välit eivät ole kunnossa aviomiehen Jamesin kanssa. Lisäksi James lähtee heidän vauvansa Ibain kanssa Yhdysvaltoihin, koska hänen isällään on sydänleikkaus. Asioita pahentaa Jonanin kuolema. 

Kirja oli kyllä melkoinen juonisokkelo. Oikein ärsytti Amaian ratkaisut välillä. Jonanin kuolema taas itketti. Se tuntui ihan turhalta ratkaisulta kirjan kannalta. Kirjan loppukin jäi vielä jollain lailla auki, vaikka juonen kuviot kyllä selvisivät ja olivat sellaisia kuin arvelinkin. Oikeastaan toivoisin, ettei tämä olisi "vain" trilogia ja että Redondo jatkaisi tätä sarjana. Kirjan henkilöhahmot ovat kuitenkin niin hyviä ja näen, että tästä olisi aihioita vaikka mihin jatkossakin.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen. Kun tuon nimen kuulee, mieleeni nousee kuva itsestäni istumassa olohuoneessa ja kuuntelemassa keltaiselta kasetilta Inkeri Walleniuksen lukemana tätä satua. Tämä oli lempisatuni lapsena ja muistin sen sanasta sanaan ulkoa. Nimenomaan tuo kuvan kirjan version, Grimmin veljesten version. Kasettia minulla ei enää ole ja kirjankin löysin sattumalta kirpputorilta. Haluaisin itselleni cd:nä tämän sadun juuri Inkeri Walleniuksen lukemana.




Tämä satu alkaa sillä, että kuningas ja kuningatar toivovat kovasti lasta. Sammakko ilmoittaa kuningattarelle ilouutisen. Niin he saavat vuoden päästä lapsen ja haltiattaret pyydetään kummeiksi. Paitsi ei pahaa haltiatarta ja hän siitä suuttuu ja langettaa ilkeän taikansa, jonka yksi hyvistä haltiattarista onnistuu kääntämään 100 vuoden uneksi. Niin sitten ihana prinsessa syntymäpäivänään nukkuu uneen ja linna kaikkineen katoaa orjantappurapensaikon taakse kunnes 100 vuoden päästä tulee prinssi, joka haluaa prinsessan itselleen ja pelastaa kaikki. Niin sitten vietetään prinssin ja prinsessan häitä ja kaikki loppuu onnellisesti.

Ei sitä lapsena ihmetelly näitä outoja juttuja sadussa. Kuten, miten voi nukkua 100 vuotta ja ei kuole eikä vanhene ollenkaan sinä aikana ja sitten herää unesta ja kaikki jatkui juuri niinkuin ennen unta. Minä vain pidin tästä sadusta hirveästi ja kuuntelin sitä aina vain uudelleen. Nyt aikuisena sitä näkee kaikenlaisia metaforia ja muita sadun sisällä, eikä enää pidä niin paljon sadusta. Aikuisena näistä rakkaista saduista on tullut tosi epäilyttäviä sisällöiltään!

Kaikesta huolimatta tämä kirja on minulle rakas. Kuvat kirjassa ovat kauniita ja niitä hartaasti lapsena katselin ja ihastelin prinsessaa. Olisin halunnut olla Prinsessa Ruusunen, jota kaikki rakastavat!

PS: Maleficent- elokuvahan perustuu tähän tarinaan. Se on vain tehty Pahattaren näkökulmasta ja siinä selviää, miksi Pahatar oli niin vihainen kuninkaalle. Maleficent on mun lempileffoja. Vasta katsoin sen uudelleen ja voi että pidän siitä!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kohtaaminen

Minä pikkuisen fanitan Kaj Kunnasta. Siksi tietysti halusin lukea hänen kirjansakin, kun siihen kirjastossa törmäsin.




Kirjassaan Kaj Kunnas haastattelee eri ihmisiä heidän elämästään ja työstään ja elämänarvoistaan. Kirja oli todella mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti minulle jäi mieleen Mika Myllylän tyttären Olivian haastattelu, Piia-Noora Kaupin haastattelu sekä presidentti Tarja Halosen haastattelu. Fanitan myös Halosta. 

Kirjasta ei oikein osaa sanoa mitään. Tai siltä ainakin tuntuu. Kaikki haastattelut olivat mielenkiintoista luettavaa. Kirjasta päällimmäisenä mieleen nousee se, että kuten haastatteluistakin näkee, kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää. Että ihmisistä ei voi oikeasti sanoa mitään pelkän ulkonäön tai statuksen takia. Se meidän kaikkien pitäisi aina muistaa.

torstai 15. marraskuuta 2018

Hyinen hauta

Jatkoin kuukausien tauon jälkeen Ilkka Auerin Lumen ja jään maa- fantasiakirjasarjaa. Hyinen hauta oli kahta edeltäjäänsä paljon parempi ja vei minut mennessään.




Jostain syystä minulla oli sellainen mielikuva, että edellinen osa ei ollut kauhean hyvä. Ehkä se johtui vain siitä, että tämä kirja oli edeltäjäänsä parempi ja kirjasarja kasvaa ja kehittyy edetessään. Ehkä ei aina kannata luottaa omiin mielikuviinsa. Onneksi pidän tätä kirjablogia ja täältä näen omat mielipiteeni kirjoista! Olin nimittäin pitänyt sitä ekaa osaa vähän tylsänä ja toisesta osasta pidin paljon enemmän. Eka osa ja  toka osa luettavissa noiden linkkien kautta. Tämä kolmas osa vei lukiessa jo ihan mennessään

Tässä kirjassa Nonna on taas muutaman vuoden vanhempi, 15-16-vuotias ja alkaa olla jo täysissä voimissaan oleva myrkrida-noita. Noridiumissa on levotonta. Sodan uhka leijuu ilmassa ja Nonnaa vastaan tehdään juonia. Nonna alkaa selvittää ihmissuden tapausta. Sen selvitettyään susijumalatar Ylva antaa hänelle siunauksensa ja kertoo Hyisestä haudasta, josta Nonna saa loputkin tarvitsemansa tiedot ja voimat, pakkasenjumalan salaisuudet. Niinpä Nonna lähtee sitten Hyistä hautaa kohden, koska hän haluaa täydet pakkasen ja kylmän voimat. Eipä hän tiedäkään, että mitä vastuksia ja vastustajia tälle matkalle onkaan luvassa.

Tämä matka kohti Hyistä hautaa ja sen etsiminen ja löytäminen on mukavan jännittävää ja kutkuttavaa luettavaa. Eritoten se vei minut aivan mennessään kirjaa lukiessa. On se kummaa, että sitä eläytyy niin kovasti kirjan juonen kuvioihin, vaikka tietää, että hyvin se menee ja luottaakin siihen. Pidin paljon tästä kirjasta ja on kyllä kovat odotukset tämän sarjan neljännen eli viimeisen osan suhteen! Neljäs osa luonnollisesti jo odottaa mua kirjahyllyssä.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Nainen on islamin tulevaisuus

Näin dokumentin Sherin Khankanista ja sen perusteella halusin lukea hänen kirjoittamansa kirjan Nainen on islamin tulevaisuus.



Kirjassa Khankan kertoo omasta elämästään ja kuinka hänestä tuli feministi ja kuinka hänestä tuli naisimaami. Itse en tunne islamin uskoa kovin hyvin, perusperiaatteet ainoastaan ja tästä kirjasta sai kyllä paljon lisää tietoa siitä. Tiedän ja tajuan myös, että muslimit ovat samalla lailla täynnä "kirkkouskovaisia" kuin katoliset ja luterilaisetkin ja muidenkin uskontojen jäsenet. Khankanin ajatukset feminismistä ja islaminuskosta ovat hyvin järkeviä ja kirjaa lukiessa nyökyttelin päätä monet kerrat. Minulla ei ollut kovin negatiivista mielikuvaa islamista ja kirjan luettua se on aika positiivinen. Helpostihan se mielikuva on, että muslimit on terroristeja ja katolilaiset pedofiileja jne. Mielikuvat eivät vain pidä paikkaansa monestikaan.

Kirja oli hyvä myös sen takia, että itse kun en ole uskonnollinen ja uskonnot aiheuttaa lähinnä ällötystä ja ahdistusta minulle taustojeni takia, niin kirjasta sai myös siedätyshoitoa ja koin sen myös avartavan omaa ajatusmaailmaani. Tätä maailmaa vaivaa aika paljon se, että mielipiteitä muodostetaan ilman tietoa. Teen sitä myös itsekin ja se on älytöntä. Sherin Khankan tulee hassusti lähelle myös sen takia, että on puoliksi suomalainen.

Suosittelen kirjaa kaikille! Tämä kirja on hyvä muistutus ainakin itselleni, että ensin haetaan tietoa ja sitten muodostetaan mielipide. Kaikissa asioissa tämä ei ehkä päde, mutta tällaisissa, missä tietoa on oikeasti helposti saatavilla, se kyllä pätee mielestäni.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Herkkyyden voima

Oman erityisherkkyyteni takia tartuin myös mielenkiinnosta Heli Heiskasen kirjaan Herkkyyden voima. Oman näköinen elämä on kuitenkin ainakin minulle tavoiteltava asia, vaikka osittain sellaista elänkin jo.




Itse olen sellainen erityisherkkä, joka eritysiherkkyystestistä saa melkein täydet pisteet. Sen kanssa elämiseen tarvitsee itsensä hyväksymistä ja opettelua. Opettelua siihen, että osaa rajata omaa kuormittumistaan ja että osaa ennen kaikkea levätä tarpeeksi. Minusta on ihanaa, että on syy sille, miksi koen niin voimakkaasti kaiken ja miksi väsyn niin herkästi. Pidän erityisherkkyyttä kuitenkin enemmän hyvänä kuin huonona asiana. Tällainen nyt satun olemaan ja sillä siisti. Opettelen kyllä asiaa edelleen, että osaisin esim. levätä tarpeeksi. Esim.nyt syksyn aikana minulla on ollut niin paljon menoja, että olen ihan uupunut sen takia. En ole saanut levättyä tarpeeksi. Tällä hetkellä lepo tarkoittaa minulle sitä, että viikossa on enemmän tyhjiä päiviä kalenterissa kuin päiviä, jolloin on jokin meno ja silloin saan levättyä tarpeeksi.

Kirjaa lukiessa sain monia oivalluksia. Kirjassa kun käsiteltiin suojakuoria ja itsetuntoa ja tunteiden käsittelytaitoa ja kaikkea herkkyyteen ja ennen kaikkea ihmisyyteen liittyviä asioita kuten stressiä. Uskon, että tästä kirjasta saisi paljon irti, vaikka ei olisi erityisherkkäkään.

tiistai 6. marraskuuta 2018

Kuolema kulkee kannoilla

Lisää Roy Gracen tutkimuksia ja elämää! Peter Jamesin dekkareistakin niin tykkään.




Uutena vuotena raiskataan nainen hotellissa. Tapaus muistuttaa todella paljon 10 vuotta sitten seudulla temmeltäneen Kenkämiehen tekoja. Roy Grace tiimeineen pääsee tutkimaan tapausta. Lisää raiskauksia kuitenkin ilmenee ja tutkinta senkun syvenee ja mutkistuu, kunnes juostaan aikaa vastaan.

Kirja oli mielenkiintoinen ja ehkä vähän inhottavakin aiheensa takia. Ainakin minulle henkilökohtaisesti. Oli kuitenkin inhotuksen lisäksi jännää kurkistaa Kenkämiehen pään sisälle ja nähdä, mitä siellä liikkuu. Mukavaa oli myös seurata Royn ja Cleon yhteiseloa ja vauvan odotusta. Onneksi kirjassa loppu hyvin, kaikki hyvin!

Kukaan ei varmasti arvaa, että minulla on jo sarjan seuraava osa hyllyssä odottelemassa lukuvuoroaan?

lauantai 3. marraskuuta 2018

Luualttari

Aah, jatkoa Baskimaan murhille! Dolores Redondon trilogian toinen osa on Luualttari ja se jatkaa melkein siitä mihin jäätiin ensimmäisessä kirjassa. Tätä postausta kirjoittaessa luen itse asiassa trilogian kolmatta osaa.




Kirjan alussa Amaia Salazar saa miehensä kanssa pienen pojan, Ibain. Pian Amaia palaa töihin. Alkaa tytärpuolensa murhanneen isän oikeudenkäynti. Se kuitenkin keskeytyy, kun isä tekee oikeustalolla itsemurhan vessassa ja jättää jälkeensä vain verellä kirjoitetun viestin seinään: Tarttalo. Muitakin vastaavia itsemurhaviestejä tulee ja niin Amaia kollegoineen alkaa selvittää Tarttalon tapausta. Mutkia matkaan tuo äitiys sekä tuomari Markina lemmenlurituksineen. Eikä pidä unohtaa Amaian äidin karkaamista sairaalasta.

Kirja vei mennessään kyllä. Tyyli on sama kuin ensimmäisessä osassa eli välillä on pitempiä monologeja eri asioista. Minusta se on vain kivaa, koska se poikkeaa dekkareiden tyylistä yleisesti. Redondo on osannut ainakin minut koukuttaa mukaansa täysin.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Miten helvetissä minusta tuli feministi?

Minua kiinnostaa lukea kirjoja feminismistä ja itse feministeistä. Eveliina Talvitien Miten helvetissä minusta tuli feministi? on hyvä alku tähän mun matkalle feminismiin.




Kirjassa Talvitie kertoo elämästään ja sen eri tapahtumista ja kuinka ne vaikuttivat siihen, että hänestä lopulta tuli feministi. Kirjassa käydään läpi koko Talvitien siihen astinen elämänkaari, ihan lapsuudesta nykyhetkeen eli keski-ikäisyyteen. Kirja oli mielenkiintoista luettavaa! Talvitie on kirjoittanut muitakin teoksia ja ajattelin tsekata nekin ja mahdollisesti lukea. Ainakin Eveliina Talvitien ja Maryan Abdukarimin yhteisteos 10 myyttiä feminismistä kiinnostaa minua kovasti.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Pohjolan prinsessat

Jossain blogissa joskus törmäsin Anu Lahtisen kirjaan Pohjolan prinsessat ja laitoin sen lukulistalleni silloin. Nyt sen sitten viimein lainasin kirjastosta ja luin.




Kirja oli mielenkiintoinen. Eipä näistä Pohjolan prinsessojen historiasta tiedä mitään. Kyllähän sitä suunnilleen  tietää nykyiset prinsessat ja joitain 1900-luvun prinsessoja, mutta kauemmas historiaan kun menee, niin ei tiedä enää mitään. Kirjassa kuvattiin prinsessojen elämää niin pitkältä ajalta, kuin heistä on mitään tietoa olemassa. Kyllä heidän elämänsä on ollut rankkaa ja raakaakin! Pelkkää sotaa ja juonittelua eli ei mitään herkkua kyllä. Onneksi nykyään on jo erilaista prinsessojenkin elämä. 

Tämän tapaisia kirjoja olisi mielenkiintoista lukea. Olisiko ehdottaa mitään?

torstai 25. lokakuuta 2018

Kerrasta poikki

Luin myös toisen kirjan pakko-oireista ja -ajatuksista. Israelilainen Edna B. Foa ja yhdysvaltalainen Reid Wilson ovat kirjoittaneet tämän opuksen.




Kirjan periaate oli tässäkin siedätyshoito. Pidin siitä, miten tässä kirjassa oli paljon enemmän ihmisten kertomuksia kamppailuistaan pakko-oireita vastaan. Niitä oli mukavaa lukea ja niistä sai myös perspektiiviä. Tarinoiden ja tiedon lomassa oli tehtäviä, kuinka rueta hallitsemaan omia pakko-oireita. Kaiken kaikkiaan kirja oli selkeä ja mielestäni hyvä. Pidin siitä. Tämän kirjan avulla varmasti saa omat oireet hallintaan.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Haudanhiljaista

Olen nyt vähän ihastunut Arnaldur Indrisasonin dekkareihin! Haudanhiljaista oli kyllä yhtä hyvä kuin edeltäjänsä Räme




Tässä kirjassa Erlendur pääsee tutkimaan luulöydöstä. Luut ovat olleet jo hyvän tovin maassa. Selviää, että luitten löytöpaikan lähellä on ollut talo ja talossa asunut perhe, jota isä terrorisoi väkivallalla. Mitä heille tapahtui? Entä kenen luut ovat? Erlendurin huolena on myös hänen narkkarityttärensä, joka on raskaana ja kadonnut. Tarina etenee kahdessa aikatasossa, Erlendurin ja kollegoidensa tutkimusten etenemissä sekä Erlendurin tyttären etsimisessä sekä löytöpaikan vieressä olleen talon menneissä tapahtumissa.

Hah, jotenkin tuntuu, ettei osaa sanoa mitään tästä. Minä vain luin onnellisena tarinaa. Kiinnostavaa kirjassa rikostutkimusten lisäksi oli tosiaan Erlendurin henkilökohtainen elämä ja mitä tyttären raskauden myötä sieltä kaivautui esiin. Ihmiset ovat niin monimutkaisia ja kiinnostavia otuksia!

Ps: Eihän kukaan arvannut, että seuraava osa tätä sarjaa jo odottaa mun hyllyssä lukemistaan?

perjantai 19. lokakuuta 2018

Lukuopas- palvelu

Täällä Oulussa on kirjastossa lukuopas- palvelu. (linkki vie suoraan lomakkeeseen) En tiedä, miten muualla on, mutta oletan, että tämä on muissakin kirjastoissa oleva palvelu. Joka tapauksessa, halusin tehdä tästä palvelusta ihan oman postauksensa, koska itse olen saanut siitä niin hyviä kokemuksia!

Olen käyttänyt palvelua kolme kertaa. Kahdella ensimmäisellä kerralla halusin kirjalistan sähköpostiini ja kolmannella kerralla nyt pari viikkoa sitten tapasin kirjastonhoitajan eli lukuoppaan. Yksinkertaisesti homma toimii näin: täytät lomakkeeseen millaisia kirjoja haluaisit lukea esimerkkeineen (minulla oli tälläkin kertaa dekkarit, mutta muista maista kuin Suomi, Ruotsi, Iso-Britannia ja USA ja esimerkkinä tykkään Arnaldur Indridasonista ja Peter Jameista sekä halusin kirjoja/kirjailijoita Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maista) ja millaisia ne eivät saisi olla (en halua lukea yksityiskohtaisia kuvauksia väkivallasta) ja jos on muita toiveita niin lisäät nekin omaan kohtaansa (halusin myös muutakin kaunokirjallisuutta Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maista). Sitten valitset, että haluatko kirjalistan sähköpostiisi vai tavata paikan päällä lukuoppaan. Minua lukuopas lähestyi tapaamisen suhteen sähköpostitse ja sen kautta sovimme tapaamisajan pääkirjastolle. Aiemmin olen saanut sähköpostiin kirjalistan kahden viikon sisään ja nyt sain lukuoppaan tapaamisajan ihan parin päivän päähän, mikä oli kyllä todella mukavaa.


Kuvassa minulle ehdotetut kirjat, paitsi päällimmäinen, jonka bongasin muualta. Yhden olen jo lukenut näistä.

Menin sitten sovittuna aikana pääkirjastolle ja otin yhteyden tietopalvelujen pisteeseen. Lukuopas sitten otti minut vastaan ja melkoisen kirjakärryn ja kirjalistan kanssa menimme rauhalliseen paikkaan käymään läpi hänen ehdottamiaan kirjojaan. Lainasin melkein kaikki ehdotetut kirjat ja sain sen kirjalistankin mukaani. Tapaaminen kesti noin puoli tuntia. Minulle jäi tapaamisesta tosi innostunut olo. Olin ihan riemuissani, kun sain niin paljon kirja- ja kirjailijaehdotuksia. Välillä kun tuntuu siltä, että sitä vain lukee niitä tietynlaisia kirjoja ja oikein kaipaa oman maailmansa avartamista. Lisäksi oli mahtavaa, että lukuopas laittoi vielä perääni sähköpostia, kun hän oli muistanut vielä muutaman ehdotuksen lisää.

Minulla on siis näin hyviä kokemuksia lukuoppaasta. Varsinkin kun nyt tajusin laittaa paljon tarkemmin toiveeni kirjojen suhteen. Mites te? Oletteko koskaan käyttäneet lukuopas- palvelua? Millaisia kokemuksia teillä on? Itse aion seuraavaksi pyytää fantasiakirjallisuutta. Tuolla kirjastossa on kuulemma lukuopas/oppaita, jotka ovat perehtyneet pelkkään fantasiakirjallisuuteen. Aivan mahtavaa tuokin!

tiistai 16. lokakuuta 2018

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Tämä kirja vaikutti niin mielenkiintoiselta, että varasin sen kirjastosta. Agnes Martin-Lugandin kirjalla on niin ihana nimikin! Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Jo pelkkä nimi lupailee hyvää ja saa hymyn huulille. Millainen kirja sitten oli?




Diane on surun murtama hänen miehensä ja tyttärensä kuoleman jälkeen. Hän on täysin hautautunut kotiinsa, eikä huolehdi edes kirjakahvilastaan (jolla on sama nimi kuin kirjalla). Vain hänen ystävänsä Felix käy säännöllisesti yrittämässä tuuppia häntä elämään. Viimein Diane päättää tehdä jotain elämälleen ja lähtee Irlantiin. Pienestä Mulrannyn kylästä hän vuokraa asunnon ja koittaa saada elämästään otteen. Sen tekee vaikeaksi naapurin yrmy mies, Edward, joka tuppaa vituttamaan Dianea joka välissä. Kunnes jotain tapahtuu heidän välillään...

Kirja on kyllä oikein kliseinen. Ja siinä poltetaan tupakkaa jatkuvasti! Keuhkoja ihan kirveli lukiessa. Teksti on ihanan jouhevaa ja helppo lukea. Juoni tosiaan tylsän kliseinen, mutta ei liian paha. Parasta kirjassa oli sen loppu. Se loppu pelasti koko kirjan! Jos loppu olisi ollut erilainen, kirja olisi ollut paljon surkeampi kuin olikaan. Henkilöhahmoista pidin. Heissä oli kaikissa edes pientä särmää. 

Kirjaan on tulossa jatko-osa ensi vuonna. Täytyy vissiin lukea sekin kuitenkin, vaikka tämä ensimmäinen osa ei niin täysillä minuun iskenytkään. Jotain tässä kirjassa kuitenkin oli.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Leijonankesyttäjä

Vähiin nämä Läckbergin kirjat käy, ennen kuin loppuvat. Leijonankesyttäjä on toiseksi viimeinen Camilla Läckberg. Sitten on enää Noita lukematta.




Tässäkin kirjassa kuljetaan kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä Patrik Hedström kollegoineen selvittää keskelle tietä ilmestyneen ja kuolleen tytön tapausta. Erica Falck taas on kiinnostunut vanhasta perhetragediasta, joka liittyy sirkustaiteilijaan ja hänen perheeseensä ja tekee omia tutkimuksiaan siinä. Menneessä taas kerrotaan mitä tapahtui sirkustaiteilijalle. Niin vain nämä kaikki asiat lopulta liittyvät toisiinsa ja karmea tarina alkaa paljastua.

Kirjan tarina oli kyllä jännä. Toisaalta karmiva, mutta ei onneksi liian. Kirja oli taattua Läckbergiä ja ahmaisin tämän parissa päivässä. Taas ei voi kuin ihmetellä, että mitä kaikkea ihmiset tekevätkään toisilleen. Ihminen on aikamoinen peto, kun niikseen tulee. Onneksi on myös niitä vastakohtiakin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Habibi

Mun lähikirjaston sarjishyllyssä oli tällainen järkälemäinen opus. Tartuin siihen ihmetellen, että mikähän tääki on. Pienen selauksen jälkeen päätin lainata. Vaikutti niin mielenkiintoiselta ja piirrosjälki miellytti mun silmää. Tää tiiliskivi on Craig Thompsonin sarjakuvateos Habibi.




Habibi on rakkaustarina. Se mukailee jollain lailla tuhannen ja yhden yön tarinoiden juonta. Päähenkilöitä ovat Dodola ja Zam. Heidän tiensä yhdistyvät lapsena, kun Dodola alkaa Zamille äidiksi, vaikka itsekin on lapsi. Dodola kertoo Zamille paljon tarinoita. Tarinoissa mukana kulkee myös Koraanin tarinat. Dodolan ja Zamin tiet kuitenkin eroavat, kun Dodola kaapataan orjaksi. Dodolan kertomat tarinat myös vievät heidän kokemuksiaan eteenpäin.

Dodola päätyy haaremiin ja synnyttää siellä lapsen, joka myöhemmin kuolee. Zam taas harhailee yksinään ja päätyy lopulta eunukiksi. Heidän tiensä kohtaavat viimein, kun Zam päätyy haaremiin töihin. He onnistuvat Dodolan kanssa karkaamaan sieltä ja siitä alkaa pakomatka. Yhdessä taas ollessa kummallakin heistä on ongelmia hyväksyä itsensä sellaisena kuin  he ovat ja myös toinen sellaisena miksi hän on erilläänolovuosien aikana muuttunut ja kasvanut.

Pidin paljon piirrostyylistä. Juoni oli ehkä välillä sekava, mutta meni eteenpäin koko ajan. Kokonaisuutena sarjakuva oli hyvä. Pidin siitäkin, että koko tarina oli kuudessa osassa. Se mukavasti tauotti menoa. Dodolan ja Zamin tarina on surullinen ja kivulias. Silti rakkaus voittaa kaiken.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Afrikan kuningatar

Törmäsin tähän Katharinen Hepburnin kirjaan yli kaksi vuotta sitten Oksan hyllyltä- blogissa ja nyt viimein sain luettua tämän. Afrikan kuningatar teki minuun vaikutuksen.




Hepburn kuvaa kirjassa kuinka hän sai roolin Afrikan kuningatar- elokuvasta, matkastaan Afrikkaan, elokuvan kuvauksista siellä ja jälkikaiuista elokuvan kuvausten jälkeen. Kirja oli todella mielenkiintoinen ja luin sen yhdeltä istumalta. Ei vain malttanut laskea käsistä sitä!

Tämäkin on sellainen kirja, että tuntuu, ettei jotenkin osaa sanoa mitään järkevää siitä. Vaikutuin Hepburnin asenteesta. Matkan kuvaus oli hauskaa ja mukanaan vievää. Kirjan luki hups vain, koska se vei mennessään. Sitä myös lukiessa mietti, että kuinka erilainen maailma olikaan silloin nykyaikaan verrattuna.

Sanon vain, että lukekaa ja vaikuttukaa!

torstai 4. lokakuuta 2018

Verenpunainen spiraali

Verenpunainen spiraali on toinen kirja Matti Remeksen Ruben Waara- sarjassa. Tämä kirja vähän ärsytti minua lukiessa.




Tunnettu kirurgi tapetaan raa'asti jousiaseella. Yllättäen hänestä onkin yhteys Waaraan ja hänen tyttäreensä Veraan. Lisäksi kuolleen kirurgin leski ottaa yhteyttä ja haluaa Waaran selvittävän kadonneen korun paikan ja niinpä Waara on taas rikostutkintaan sotkeutuneena. Missä on koru ja siinä oleva rubiini? Mikä yhteys kirurgilla ja Veralla on? Kuka hänet tappoi? 

No, ruumiita tulee ja juoni on kyllä mielenkiintoinen. Nyt minua vaan ärsytti Waaran jonkin verran vanhanaikainen suhtautuminen naisiin. Tuo ärsytys väritti kyllä kirjan lukemista. Siitä huolimatta luin kirjan loppuun, koska juoni oli mielenkiintoinen ja murhaajaa/murhaajia en ihan niin vain arvannutkaan. 

Saapa nähä jatkanko sarjan lukemista. Nyt just Waara ärsyttää hyvästi. Toisaalta on taas hyvä, että henkilöhahmot herättää myös kielteisiä tunteita. Katsotaan.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Tunne nälkä!

Mielenkiinnosta lainasin Patrik Borgin kirjan tunne nälkä!. Olen seurannut Patrikia Vaakakapinan tiimoilta. Plus oishan se siistiä, jos itselläki olisi nälän tunne. Mulla se on kadonnut jonnekin vuosien varrella.




Kirjassa käytiin hyvin ja selkeästi läpi syömisen eri puolia ja vaikeuksia ja miten ne saa selätettyä. Kirja oli tiivis pakkaus ja siitä tykkäsin. Ei mitään liirumlaarumeita aiheesta, vaan tiukkaa asia. Kirjan avulla pääsee varmasti rentoon ja intuitiiviseen syömiseen. Itse halusin vain tietoa asiasta, vaikka samalla kyllä työstän omia syömisen ongelmiani. 

Pidin kirjassa siitä, että siinä oli tehtäviä, joiden avulla voi pohtia omia asenteita ja uskomuksia syömisen suhteen. Parhaiten minulle jäi mieleen tehtävä, jossa piti listata ruoat, jotka olivat kiellettyjä. Siis jopa terveellinen ruoka voi olla kielletty, koska siihen liittyy jokin kumma uskomus. Itsellänikin on tällaisia uskomuksia, esimerkiksi ostan harvoin kalaa/lohta, koska se on luxusruokaa ja siksi sitä ei voi ostaa kuin harvoin hintansa takia. Jos järjellä miettii, niin kyllähän mulla on varaa ostaa kalaa vähintään kerran kuussa. Silti en osta tuon kumman uskomuksen takia.

Kirja on mielestäni hyvä ja sopii kaikille. Luultavasti tulen lukemaan sen uudelleen joskus.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Näkymätön vartija

Mielenkiinnosta tartuin Dolores Redondon kirjaan Näkymätön vartija, joka kuuluu Baskimaan murhat- trilogiaan/sarjaan. Minulle uutuus ja todella mielenkiintoista lukea Espanjaan sijoittuvaa kirjaa.




Baztan- joen rannalta löytyy alaston kuollut tyttö. Pian huomataan, että kyseessä on sarjamurhaaja. Amaia Salazar määrätään tutkinnan johtoon. Häntä arveluttaa palata kotiseudulleen, josta on ollut pitkään poissa. Amaiaa vaivaavat karmivat painajaiset ja kotikylässä hän joutuu kohtaamaan siskonsa sekä painajaistensa aiheuttajan. Lisäksi eräs kollega aiheuttaa ongelmia.

Kirja oli todella mielenkiintoinen. Koukutti minut kyllä mennen, tullen ja palatessa. Pidin kirjan kerrontatyylistä ja henkilöhahmotkin olivat mielenkiintoisia. Niin Amaia, hänen miehensä, hänen tätinsä ja siskonsa, sekä Amaian kollegat poliisissa olivat kaikki omanlaisiaan ja hyvin kuvattu. Juonikin oli hyvin etenevä, eikä puuduttava ollenkaan.

Seuraava osa, Luualttari, odottaakin jo minua kirjahyllyssä ja sormet syyhyää. Miksi mulla aina pitää olla niin jäätävästi kirjoja odottamassa lukuvuoroaan, kysyy kirja-ahmatti.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Rei Shimura taifuunin silmässä

Pitkästä aikaa pääsin taas Rei Shimuran pariin! Ei ole enää montaa Sujata Masseyn kirjaa lukematta.



Rei saa vastustamattoman tilaisuuden palata Japaniin tarjotulle työkeikalle. Niinpä hän palaa Tokioon juuri kun sitä uhkaa taifuuni. Onko se taifuuni vai mikä, joka sekoittaa Rein pään ja oikeastaan myös Rein elämän. Työkeikka (antiikkikannun jahtaaminen) onnistuu kyllä nappiin, mutta Rein muu elämä onkin sitten oikein kunnon sotkussa.

Nautin tätä kirjaa lukiessani. Pidän vain niin kovasti kirjojen tunnelmasta. Ärsytti kyllä Rein sekoilut, mutta minkäs teet. Tätä sarjaa on enää kolme kirjaa lukematta. Tämä ei kyllä jää kesken, niinkuin vaikka Kay Scarpetta- sarja jäi.

lauantai 22. syyskuuta 2018

Irti pakko-oireista

Minua kiinnosti saada lisää tietoa pakko-oireista, joten lainasin kirjastosta kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa. Tämä Irti pakko-oireista on toinen niistä. Sillä on viisi eri kirjoittajaa.




Kirjassa käydään läpi ohjelma, jonka avulla pääsee irti pakko-oireista ja pakkoajatuksista. Ohjelman mukana saa tietoa pakko-oireiden synnystä ja tietoa ylipäätään niistä. Ohjelma on portaittainen ja minun mielestäni hyvinkin järkevän oloinen. 

Itselläni on aika lieviä pakko-oireita ja pakkoajatuksia ja siksikin halusin saada asiasta lisää tietoa. No, kirja oli minun mielestäni valaiseva (sain siis itselleni ymmärrystä lisää) ja suosittelen sitä asiasta kärsiville. Kirja on varmasti myös pakko-oireista kärsivien läheisille hyvä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Aika

Pengoin vähän kaappejani ja löysin paperin, johon entinen työkaverini oli tulostanut runon ja antanut sen minulle. Tämä runo pyörii aika ajoin mielessäni ja laitan sen nyt tännekin muistiin. Minusta tässä runossa on suurta viisautta. Kiitos sinulle, L, tästä runosta, jos luet tätä postausta. 


Aika

Ei ole hyvää, ei huonoa aikaa.
On vain nyt ja on parastaikaa.
Mikä on alkanut jatkuu yhä.
Säilyy paha ja kestää hyvä.

Ei ole synkkää, ei iloista aikaa.
Toistensa veroiset hetket paraikaa.
Elämä elämän jatkua antaa,
Kronoksen leikkeihin leluja kantaa.

Ei ole mennyttä, tulevaa aikaa.
On vain nyt ja on parastaikaa.
Sattuman saatosta mitään et poista.
Yksikään hetki ei häivytä toista.

Tehtävätöntä ei ole aikaa.
Tarkoitus vain ei näy parastaikaa.
Enempää, vähempää olla ei voisi.
Liikaa ei elämä verotta soisi.

Mikään ei tuhoa, lahota aikaa.
Pysyvää hetkeä elät paraikaa.
Alkanut aika ei voi laata,
ikuista vain emme aistia saata.

Artur Alliksaar

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Chimamanda Ngozi Adichielta. Meidän kaikkien tulisi olla feministejä on vaikuttava essee.



Kirja perustuu kirjailijan Ted talkiin. Ohut se on, mutta niin täyttä asiaa, ettei paremmin voisi edes asiaa ilmaista. Itsekin varovasti tunnustaudun feministiksi ja juuri tällaisista kirjoista saa voimaa. Adichie tuo esseessään niin hyvin esiin ne erot, miten naisia ja miehiä kohdellaan. Ne tunnistaa varmasti jokainen suomalainenkin, kuten itsekin tein. Vaikka Suomi on tasa-arvoinen valtio, täälläkin on silti edelleen paljon tekemistä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien suhteen. Vielä ei ole täälläkään asiat niin hyvin, että voisi huokaista ja lopettaa työn teon. 

Tätä pientä kirjaa lukiessa sitä vain miettii, että miksi pitää edes olla viheliäisiä sukupuolia, jotka on muinoin asettaneet ihmiset eriarvoiseen asemaan. Että miksi edelleen pitää pitää kiinni siitä, että miehet ois muka jotenkin parempia ja arvokkaampia kuin naiset? Ei he oo, eivät oo olleet koskaan, eivätkä tuu koskaan olemaankaan, vaikka kuka mitä sanois. Mietin myös, että miesviha on ihan miehien itsensä aiheuttamaa. Naisviha on myöskin miehien itsensä aiheuttamaa. Naisviha kumpuaa miesten omista epävarmuuksista, kun taas miesviha kumpuaa siitä, että miehet kohtelee naisia paskasti.

Huh. Pieni kirja ja niin paljon ajatuksia sai aikaan. Lopetan, ennen kuin alan paasaamaan enempää. Lukekaa tämä! Se kannattaa. Lukeminen muuttaa maailmaa.

torstai 13. syyskuuta 2018

Mifongin mahti

J.S.Meresmaan Mifongin mahti on sarjan kolmas osa. Ja vei mennessään yhtä kovasti kuin aiemmatkin osat!




Kirja alkaa tai lähtee vauhtiin siitä, kun kaksoset Ciaran ja Fewrynn täyttävät 12 vuotta ja Ciaran muuttaa Merontesiin tullakseen Merontesin kuninkaaksi. Fewrynn jää Oranorin palatsiin jatkamaan taitojensa ja mahdin hallinnan opettelua. Sitten Fewrynn saa näyn, jossa Ciaran on vaarassa (hänet yritettiin tappaa) ja hän karkaa päästäkseen veljensä luo. Siitä se seikkailu taas alkaa ja jatkuu Merontesissa. Hommaan on sotkeutunut niin Ciaran- kuninkaan vallankaappauksen suunnittelijoita, kuin niitä, jotka haluavat purkaa Merontesin kirouksen. Ja loppuun tietysti jätettiin kunnon cliff hanger, jotta mää täälä kiehun, ku ei seuraava osa jo odota hyllyssä.

Meresmaa on kyllä niin koukuttavan sarjan kirjoittanut. Huh huh! Vie mennessään ja pitää otteessaan tiukasti. Täällä jo suunnittelen, että pitää hommata Mifonki- sarja omaan kirjahyllyyn, jotta voi tulevien vuosien aikana lukea sarjan kerran jos toisenkin kerran uudelleen.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Pohjaton nälkä

Kirjastossa tartuin mielenkiinnosta tähän kirjaan. Pohjaton nälkä, kuulostaa niin tutulta.




Kirjassa Leith kertoo omista kokemuksistaan lihavuudestaan ja  pohjattomasta nälästään. Siitä, kuinka ne ovat syntyneet ja mitkä niihin vaikuttavat hänen elämässään. Oli paikoin niin tuttua tekstiä ittelleni. Itselleni on niin selkeää se, että lihavuus johtuu korvien välistä. Toki joillakin siinä on fyysinen syy, mutta uskon, että suurimmalla osalla sen takana on henkinen syy, jonkinlainen trauma, joka johtaa itsetuhoiseen liikasyömiseen jne.

Kirjassa oli myös mielenkiintoista kertojan "hyppely" aiheesta toiseen. Hän esim. kertoi tyttöystävistään ja kuinka he ovat kohdelleet häntä lihavuuden takia, esim. kieltäytyneet seksistä ennen kuin hän laihtuu jne. Kerrottiin myös hänen reissustaan haastattelemaan tohtori Atkinsia, Atkinsin dieetin luojaa.

Pidin kirjasta paljon. Itse koin samaistumista kovasti Leithin tarinaan. Suosittelen lukemaan, jos aihe yhtään kiinnostaa.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Kuolema ei käy kauppaa

Jos Camilla Läckbergin kirjat on hyviä, niin on myös Peter Jamesin! Kuolema ei käy kauppaa vei niin mennessään ja ahmin tämän 1,5 päivässä.



Brightonin edustalta merestä löytyy ruumis ilman sisäelimiä. Pian samankaltaisia ruumiita löytyy lisää. Roy Grace tiimeineen alkaa tutkia tapausta, joka osoittautuu aika mutkikkaaksi. Elinkauppaa, ihmiskauppaa, suuria rahoja. Gracen henkilökohtaisessa elämässäkin tapahtuu suuria.

Samaan aikaan 15-vuotias brightonilainen Caitlin tarvitsee maksansiirtoa. Hänen äitinsä alkaa olla aika epätoivoinen ja aikoo tehdä kaikkensa pelastaakseen tyttärensä hengen. Vaikka se olisi laitonta.

Kirjan juoni oli mielenkiintoinen. Tykkään tästä tyylistä, että kertoja vaihtuu välillä. Pitänee vielä lisätä, että vaikka mulla Läckbergit alkaa loppua niin onneksi näitä Jamesin kirjoja on vielä monta lukematta! Nää on ainakin yhtä hyviä!

tiistai 4. syyskuuta 2018

Enkelintekijä

Vähiin nämä Camilla Läckbergin kirjat käy, ennen kuin loppuvat. Enkelintekijän jälkeen minulla on enää kaksi tähän sarjaan kuuluvaa kirjaa lukematta. Mitä mää sitten teen?




Tässäkin kirjassa juoni etenee kahdessa tasossa, nykyhetkessä ja menneessä. Nykyhetkessä Erica ja poliisit selvittävät Ebban (jonka perhe katosi hänen ollessaan 1-vuotias) ja hänen miehensä Mårtenin remontoimaan taloon kohdistunutta tuhopolttoyritystä. Myöhemmin taloa vielä ammutaan. Joku selvästikin yrittää saada heidät lopettamaan ja lähtemään. Jäljet tuntuvat johtavan Ebban menneisyyteen. Mitä Ebban perheelle oikein tapahtui? Menneessä taas kerrotaan niitä vaiheita, jotka johtivat Ebban perheen katoamiseen.

Kirja oli taas niin hyvä ja mielenkiintoinen! Läckberg ei petä! Ahmin tämän kirjan päivässä. Ei vain malttanut laskea käsistään. Oikeasti mietin, että mitä minä sitten teen, kun ei ole enää Läckbergejä lukematta? Kuka ois yhtä hyvä dekkaristi?

lauantai 1. syyskuuta 2018

Things no one will tell fat girls

Olen tutustunut kehopositiivisuuteen ja viimein luin ensimmäisen siihen aiheeseen liittyvän kirjan. Jes Bakerin Things no one will tell fat girls oli ajatuksia herättävä ja pään nyökytyksiä aiheuttava.




Kirjassa on 13 lukua ja jokaisessa niissä käsitellään yhtä asiaa, jota ei kerrota lihaville tytöille ja käsitellään asiaa ja kerrotaan/pohditaan, että onko se totta. Esimerkkeinä aiheista esim., että oman kropan vihaaminen on opittua (totta) ja että lihavat eivät löydä rakkautta elämäänsä (ei totta). Lisäksi monen luvun lopussa on vieraskirjoittajan kirjoitus luvun aiheesta.

Kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Löysin kirjasta paljon tuttua omastakin elämästäni, asioita, joita olen itse kokenut tai joihin olen muuten törmännyt. Kirjan luettua jäin miettimään sitä, että kuinka tärkeää meidän jokaisen olisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Oli sitten lihava, laiha, pitkä, lyhyt, vammainen, vammaton, ihon väri mikä ikinä. Koska, kun on sinut itsensä kanssa, silloin myös haluaa itselleen hyvää ja elämäkin on paljon kivempaa.

Suosittelen lukemaan kirjan ja vähän herättelemään itseään. Tätä ei ole suomennettu, mutta jos englanti sujuu ja näitä asioita pohtii, niin kannattaa todellakin lukea.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Erään tapon tarina

Ystäväni kertoi minulle tästä kirjasta ja linkkasi kirjan päähenkilön haastattelun. Kiinnostuin kovasti, koska olen ollut Haapajärvellä viisi vuotta perhekodissa ja tapahtumapaikat ovat osittain tuttuja. Varasin kirjan heti kirjastosta ja sainkin sen aika pian luettavakseni.




Kirja kertoo tiivistettynä Askon elämästä, kun hänen isänsä terrorisoi väkivaltaisesti hänen ja hänen äitinsä elämää kaikin tavoin. Kun äidiltä sitten loppuu jaksaminen kokonaan, Asko uhkaa jälleen kerran lähteä tappamaan isänsä, mutta Askon mummo ottaa ja lähtee ja tekeekin sen Askon sijaan. Kirjassa myös kerrotaan siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu ja myös nykyhetkestä.

Kirja oli todella mielenkiintoinen! Oman mausteensa antoi tietysti se, että tapahtumapaikat olivat enimmäkseen tuttuja. Se on jännää, etten muista Haapajärvellä asuessani koskaan kuulleeni tästä tapauksesta. 

Tämäkin kirja on hyvä lukea, että saa tuntumaa siitä, millaista toisten elämä oikeasti on. Suomessakin on niin paljon perheitä, joissa kärsitään toisen vanhemman tai molempien vanhempien väkivallasta ja sen väkivallan seuraukset näkyvät elämässä aina jollain lailla. Kirjassa tuotiin hyvin esille myös se, että vaikka taustojen valossa Askon mummu teki ihan oikein kun tappoi Askon isän, niin silti tappaminen ei ole oikein. Asiat eivät vaan aina ole mustavalkoisia, vaan niitä harmaan sävyjä löytyy myös paljon.

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Hauska sattuma on myös se, että Vuoresta tuli opettaja kummilapselleni, kun kummilapsi aloitti eskarin.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Löydä minut

Vähän epäluuloisena tartuin J.S.Monroen kirjaan Löydä minut, kun hoksasin sen kirjastossa. Tartuinpa kuitenkin ja tuli luettua äkkiä.



Rosan itsemurhasta on viisi vuotta, kun Jar näkee hänet juna-asemalla. Hän lähtee Rosan perään, mutta ei saa häntä kiinni. Kukaan muu ei usko Rosan olevan elossa kuin Jar. Psykologikin pitää niitä surun tuottamina harhoina. Jar ei anna periksi, vaan alkaa vimmalla tutkimaan Rosan itsemurhaa. Se, mitä sieltä löytyykään, onkin aika kammottavaa. En kerro enempää, ettei tule spoilattua. Onneksi kirjalla oli kuitenkin suht onnellinen loppu.

Kirjasta tuli mieleeni Pierre Lemaitren Verihäät, jonka vasta luin. Kirjassa on samaa ahdistavaa tunnelmaa. Juurikin kirjan toisessa osassa, kuten Verihäissäkin. Toisaalta juoni oli aika wow. Mietin, että kuka tollaista juttua edes keksii? Lukekaa niin tiedätte ja voitte ihmetellä!

J.S.Monroe on googletuksen perusteella nimimerkki. Sen takana on Jon Stock, joka on kirjoittanu aiemminkin dekkareita. Jos kirjailijalta tulee lisää tällaisia psykologisia trillereitä, niin varmasti jännityksellä luen nekin!

torstai 23. elokuuta 2018

Pyhimyksen hauta

Pyhimyksen hauta on Kathy Reichsin toinen kirja Tempe Brennan- sarjassa.




Kirja alkoi mielenkiintoisesti vanhassa ja hylätyssä kirkossa, jossa Brennan etsii vajaa 100 vuotta sitten kuolleen nunnan hautaa. Kirkko haluaa tehdä kyseisestä nunnasta pyhimyksen. Tämän tapauksen tutkimisen rinnalla tulee ruumiita, joiden uskotaan liittyvän erääseen maailmanlopun lahkoon. Myös Brennanin sisko sotkeutuu tapaukseen ja aiheuttaa sydämen tykytyksiä. Tapahtumapaikat sijoittuvat niin Montrealiin kuin Brennanin kotikaupunkiin Charlotteen ja sen ympäristöön. Bonuksena on myös hauskaa seurata, miten Brennanin ja etsivä Andrew Ryanin suhde etenee.

Kirja oli kyllä jännittävä ja suorastaan ahmin sen. Tykkään kirjan kerrontatyylistä. On myös hauskaa lukea uudelleen näitä kirjoja. Plus tietenkin se on mielenkiintoista, että kirjat eroavat aika paljon Bones- sarjasta. Samaa kirjoissa ja sarjassa ovat vain Brennan ja luutohtorius, jonka kautta rikoksia tutkitaan ja ratkaistaan. Pitäisi minunkin muuten katsoa 12. tuotantokausi Bonesista. Se on odottanut katsomistaan siitä asti, kun se ilmestyi Netflixiin.

Ehdottomasti jatkan sarjan lukemista. Tämä kirjasarja taisi nyt ottaa paikan Kay Scarpetta- kirjojen tilalle, joihin vähän kyllästyin.

maanantai 20. elokuuta 2018

Toiseus 101 - näkökulmia toiseuteen

Törmäsin Ruskeat tytöt- sivustolla Toiseus 101- kirjaan, joka on ilmainen, ladattava pdf- versio. (Tuo linkki vie siihen ilmaisversioon.) Koska aihe kiinnostaa, luonnollisesti luin sen.




Kirjassa on useita eri kirjoittajia ja he kirjoittavat erilaisista aiheista, mutta silti samasta asiasta. Kaikki aiheet liittyvät kuitenkin toiseuteen ja sen kokemiseen, rasismiin ja syrjintään. Tämä kirja on  niitä kirjoja, joista ei osaa oikein sanoa mitään, mutta asia jää silti muhimaan päähän. Tärkeää asiaa! Toiseus on asia, jota valkoihoisena ei tässä mittakaavassa joudu kokemaan varmaan ikinä.

Lukekaa tuo kirja!

perjantai 17. elokuuta 2018

Nainen ja häpeä

Häpeä aiheena kiinnotaa minua paljon, koska sisälläni elelee voimakas häpeä. Niinpä taas luin uuden kirjan häpeästä. Elina Reenkola on kirjoittanu monia kirjoja ja Nainen ja häpeä on yksi niistä.

"Häpeään herääminen tarkoittaa omien rajojen ja riittämättömyyden kohtaamista."




Kirjassa käydään läpi, että mitä häpeä on, mitä on häpeä naisella ja toki myös, että mitä se on miehellä. Lisäksi loppupuolella käydään läpi keinoja käsitellä häpeää sekä myös se, miten insesti ja seksuaalinen väkivalta aiheuttavat häpeää. Mielenkiintoinen kirja!

Tekstistä paistaa voimaakkaasti läpi se, että Reenkola on psykoanalyytikko. Kirjassa häpeää käsitellään nimenomaan psykoanalyysin rakenteen läpi ja esimerkkitapauksetkin ovat Reenkolan luona psykoanalyysissä käyneiden kertomuksia. Se antoi mielestäni kirjalle ja asialle oman mausteensa.

Tärkein anti kirjassa on mielestäni se, että näkee kuinka monin tavoin häpeä voi esiintyä ihmisessä. Se voi näkyä myös sellaisella tavalla, ettei sitä alkuun osaa edes yhdistää häpeään! Häpeää ei silti tarvitse hävetä, vaikka se väkisinkin hävettääkin. Häpeä on vaikea tunne, mutta se on myös luonnollinen tunne, joka auttaa elämässä. Vaikea häpeäkin laimenee ennen pitkään, kun asioita käsittelee. Eli toivoa on.

tiistai 14. elokuuta 2018

Verihäät

Jos haluat lukea nerokkaan dekkarin, niin lue Pierre Lemaitren Verihäät!




Kirjastossa nappasin tämän kirjan käsiini, kotia päästyä luin sen melkein yhdeltä istumalta. 

Sophiesta on tullut aina vain hajamielisempi. Tavarat katoilevat, hän ei muista mihin on parkkeerannut autonsa, hänet jopa pidätetään myymälävarkaudesta, jota ei muista tehneensä. Tilanne vain pahenee koko ajan. Eräänä aamuna hän herää ja löytää hoitolapsensa kuolleena, kuristettuna Sophien kengän nauhoihin. Siitä alkaa hänen pakomatkansa, pää sumuisena ja raskaana.

Sitten on toinen kertoja, Frantz, joka seuraa Sophien tekemisiä tarkkaan. Koko ajan hän vahtii Sophieta. Kirjan edetessä heidän tiensä kohtaavat ja juoni saa entisestään lisäpotkua.

Kirja on aika ahdistava. Eritoten tuo Frantz on erittäin ahdistava henkilöhahmo. Onneksi asioille löytyy selitys. Kirja pisti myös miettimään, että mikä on oikein ja väärin. Siis kun mietin joissain kohin, että ihan oikein, että tuo heppu kuoli. Että onko se oikein? Että eikö hepun ois pitäny ennemminkin saada kunnollista apua tai joutua vastuuseen teoistaan? Kirjan loppu jäi myös vähän auki. Sen takia olisi kivaa, jos kirja saisi jatko-osan. Haluaisin tietää, miten Sophien tarina jatkuu.

Tämä dekkari oli kyllä nerokas. En muista koskaan ajatelleeni niin jostain kirjasta, mutta tästä ajattelen. Verihäät teki vaikutuksen minuun!

lauantai 11. elokuuta 2018

Ole itsellesi armollinen

Kirja hellittämisestä ja riittävyydestä. Sellainen on Eevi Minkkisen kirja Ole itsellesi armollinen. Armollisuus olisi tarpeen täälläkin.




Tämä kirja on kirjoitettu ihanan sujuvalla tyylillä. Tekstiä oli ilo lukea. Minkkinen kirjoittaa omien kokemustensa pohjalta ja tuo siten painavaankin asiaan valoa.

Kirjassa oli rakenteena se, että oli ensin tekstiä ja luvun lopussa harjoituksia luvun aiheesta. Ne harjoitukset pistivät kyllä miettimään. Tein ne kaikki, kirjoitin ajatukseni ylös vihkoon. Niiden avulla pystyi miettimään omia tunteia, omia ajatuksia ja miten ne ovat syntyneet tietynlaisiksi. Esimerkkejä harjoituksista: tutustu egoosi, rajoihin tutustuminen, minä ja tarpeet, elämisen arvoinen elämä jne. Aiheet olivat välillä haastavia.

Kirja herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Tämän kirjan avulla on hyvä aloittaa tutustuminen itseensä lempeästi. Meidän kaikkien, myös minun, olisi hyvä muistaa, että minä olen täysin riittävä tällaisena kuin olen. Mitä paremmin itsensä tuntee, sitä helpompi on itsensä hyväksyä sellaisena kuin on. Suosittelen kyllä kirjaa ihan kaikille!