Jokha Alharthi: Celestial bodies & Toni Morrison: Sula

 Kaksi romaania naisista, perheistä, vaihtoehdoista ja niiden puutteesta.

Jokha Alharthi: Celestial bodies

kääntänyt Marilyn Booth

Tämä kirjaa kertoo kolmesta siskosta: Mayyasta, Asmasta ja Khawlasta. Heidän elämästään, valinnoistaan ja miten siinä käy. Siskokset ovat ihan erilaisia. Kirjassa pääsee ääneen myös heidän isänsä. Tämä oli kiinnostava tarina, varsinkin kun en ole omanilaista kirjaa lukenut aiemmin. Alharthin tyylistä kirjoittaa pidin paljon. Toivon pääseväni lukemaan lisää hänen kirjoittamiaan kirjoja.

Toni Morrison: Sula

suomentanut Seppo Loponen

Morrisonin kirja kertoo Sulasta ja Nelistä. He ovat ystäviä, kasvavat yhdessä, kunnes asiat muuttuvat. Sula lähtee ja kun hän tulee takaisin, on niin moni asia muuttunut. Kirjassa kuvataan köyhyyttä, erilaisia perhesuhteita ja -siteitä, ystävyyttä, rakkautta. Asiat voi nähdä niin monelta kantilta tai sitten vain omaltaan. Tätä oli jännää lukea, kun tunnisti tästä asioita myös omasta elämästään. Morrison osaa kyllä tenhota ja viedä mukanaan taitavasti. Siihen riittää 176 sivua niin kuin tässä kirjassa.

Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja & Catherine Pozzi: Agnès

 Kaksi kirjaa: toinen romaani, toinen novelli. Molemmat kertovat nuorista naisista omana aikanaan. Kummastakaan en mitenkään suuresti tykännyt. 

Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja

suomentanut Marja Helanen-Ahtola

"Päiväkirjamuotoon kirjoitettu romaani 17-vuotiaan Cassandra Mortmanin värikkäästä perheestä, joka asuu vanhassa, rappeutuneessa linnassa, jonka perheen kirjailijaisä osti silloin kun oli rahakas ja uransa huipulla. Nyt varat ovat lopuillaan ja ovella kolkutteleva köyhyys raastaa perheen mielialoja ja elintasoa. Cassandran haaveena on tulla kirjailijaksi ja hän harjoittaakin kykyjään päiväkirjaansa. Siihen hän kertoo kaiken perheestään, romantikko sisarestaan, äitipuolestaan joka on toiminut kauniina mallina, sekä isästään joka ei ole kyennyt luomaan mitään uutta viimekausina. Päiväkirjaan ilmestyy köyhyyden ja arjen pohdintojen lisäksi huomattavasti uutta sisältöä, kun läheinen kartano saa uusia asukkaita ja koko Mortmainin perhe paljon uutta ajateltavaa...

Romaani on julkaistu Yhdysvalloissa vuonna 1945 ja se oli omanaikansa menestysteos, joka on jäänyt elämään monen polven lukijoiden kestosuosikkina ja modernina klassikkona."

Tää oli ihan ok kirja. Jotenkin nää hahmot ei oikein tulleet läheisiksi ja kirja muutenkin oli jotenkin jännä. Juoni kuiteskin veti, joten sen voimin sain luettua kirjan loppuun. Silti en ymmärrä miksi tätä kirjaa on hehkutettu.

Catherine Pozzi: Agnès

suomentanu Juuso Kortelainen

"Yläluokkainen Agnès elää 1920-luvun Pariisissa menestyneiden, lahjakkaiden ja näkemyksissään varmojen ihmisten ympäröimänä. Hän havahtuu olevansa aikuisikää lähestyessään itse vielä kaikin puolin keskeneräinen ja kelpaamaton.

Agnès tarvitsee elämäänsä muutoksen ja käynnistää itsekasvatusprojektin, jonka tavoitteena on kehittyä tulevan rakastetun arvoiseksi. Samalla hän aloittaa kirjeenvaihdon tuon vielä tuntemattoman kanssa. Kirjoittamalla Agnès tutkii itseään, pohtii uskomuksiaan ja rakentaa maailmakuvaansa. Ja ehkä lopulta kelpaa, mutta kenelle?

Ranskalainen kirjailija Catherine Pozzi (1882-1934) kuvaa Agnès-novellissa pitkälti omaa elämäänsä ja kasvuaan. Tähän oman identiteetin etsimiseen, pyrkimykseen kasvaa täydeksi itsekseen ja tarpeeseen kelvata on helppo samaistua.

Novelli on itseironinen mutta myös itsetietoinen: se esittelee kuin ohimennen kirjailijan poikkeuksellisen laajaa lukeneisuutta ja eri tieteenalojen syvällistä tuntemusta. Muodoltaan novelli on tiivis, jokainen sana on tärkeä ja paljon on rivien välissä; sisällöltään se on rikas ja avaa monia kiehtovia maailmoita nykylukijalle.

Agnès on Catherine Pozzin ensimmäinen suomennettu teos. Tätä ennen se on ilmestynyt käännettynä vain saksaksi ja espanjaksi."

Tästä ei oo jääny oikein mitään edes mieleen. En päässy tähän sisään, enkä jotenkin tavoittanut ton Agnèsin mielenmaisemaa. Onneksi oli lyhyt, ku välttämättä halusin lukea tän Lukien läpi vuosikymmenten -lukuhaasteeseen.

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

 Välillä pitää lukea jotain synkempääkin. Ihan vahingossa.

"Margaret Lea on töissä isänsä kirja-antikvariaatissa ja kirjoittaa harrastuksekseen elämäkertoja unohdetuista ja vähän tunnetuista kirjailijoista. Eräänä päivänä hän saa kirjeen Vida Winteriltä, joka on kuuluisimpia ja rakastetuimpia nykykirjailijoita. Winter on ollut salamyhkäinen ja keksinyt menneisyydestään ja taustastaan erilaisia versioita vuosien varrella. Nyt hän on jo vanha ja sairas: hän haluaa kertoa totuuden erikoislaatuisesta elämästään ja toivoo Margaretin saapuvan luokseen. Margaret lähtee empien mutta uteliaana Yorkshireen tapaamaan kirjailijaa, ja Vida aloittaa kertomuksensa. Se on runsas, dramaattinenkin kertomus Marchin perheestä, sen Isabelle-tyttärestä ja hänen kaksostytöistään Adelinesta ja Emmelinesta. Margaret joutuu Vidan tarinan pauloihin. Elämäkerturina hänen täytyy pitäytyä tosiasioissa, eikä hän aina luota Vidaan. Hän matkustaa kirjailijattaren entiseen kotikartanoon katsomaan ja tutkimaan itse asioita. Matka totuuteen osoittautuu Margaretille myös matkaksi omiin perhesalaisuuksiin."

Pidin tästä romaanista, vaikka oli tosiaan synkähkö alusta loppuun asti. Margaretin oma tarina ja Vidan tarina siihen lisäksi olivat molemmat aika surullisiakin. Loppu oli myös osin aika odottamaton. En osaa oikein ees muuta sanoa tästä. Tämä pitää itse lukea ja kokea.

#klassikkohaaste: Helmi Krohn: Vanhan kartanon tarina

 Ankin kirjablogissa julistettiin vuoden eka klassikkohaaste! Meni kauan pähkäillessä, että mitä lukisin tähän haasteeseen tällä kertaa.

Luin sitten Helmi Krohnin Vanhan kartanon tarinan. Tää oli aika ihana kirja, mutta myös tunteita herättävä, surullinenkin.

Kirjastosta tuli tän näköinen kirja. Aikas vanha painos!

Kirjan juoni/tarina on sinänsä yksinkertainen: Eva tutustuu Erikiin, joka kuuluu vanhan kartanon omistajaperheeseen. Eva on Erikin toinen vaimo, edellinen kuoli. Evalla on vaikeuksia sopeutua Erikin lapsiin ja perheeseen ja kartanon maailmaan, koska on niin erilaisista taustoista kotosten ja myös koska on niin erilainen ku Erikin edellinen vaimo. Samaistuin monin paikoin Evaan. Ulkopuolisuuden tunne on ollut niin vahvasti mun elämässä aina. Onneksi nykyään se on enää pientä verrattuna aiempaan. Tää tarina oli kyllä ahmittava ja mulle 5/5. Krohn oli mulle tuntematon kirjailija ja tän myötä heräs kiinnostus lukea lisää hänen kirjojaan. Jotain viehättävää näissä sadan vuoden takaisissa kirjoissa ja tarinoissa on.

1. kuuntelemani äänikirja: Maria Jotunin Huojuva talo

 Myönnetään: ensimmäinen sitten lapsuuden (kun kuulet tämän äänen 🎶 on aika kääntää sivua) ja joskus parikymppisenäkin kuuntelin yhden äänikirjan cd:ltä Helsinkiin ja takaisin ajaessa. Tämän kuuntelin puhelimelta kuulokkeiden kautta ja menipä nätisti koko syksy tätä kuunnellessa. 

Maria Jotunin Huojuva talo oli mulle täys viiden tähden kirja. Miten upeasti hän on osannut kuvata sitä tietynlaista vaihtoehdottomuutta, jota lapsena voi jo saada niskaansa ja värittämään omaa näkemystä maailmasta. Lealla on näin ja sen taatta hän menee naimisiin Eeron kanssa sen kummempia miettimättä. Heittää haaveensa opiskeluista menemään ja pinkaisee naimisiin. Siitä se sitten alkaakin, se avioliittohelvetti. Eero on väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti. Lea koittaa ymmärtää ja koittaa kestää. He saavat neljä lasta, joista yksi syntyy kuolleena, koska Eeron väkivalta. Eero myös pettää Leaa kaiken aikaa, on pihi eli käyttää myös taloudellista väkivaltaa häneen, valehtelee minkä kerkiää ja kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ja Lea perkele vaan kestää ja koittaa suojella heidän lapsiaan, Pojua, Piiaa ja Tyttiä, parhaansa mukaan. Pojukin saa tuta Eeron väkivallan luissaan ja nahoissaan. Loppupuolella kirjaa tulee yllättävä käänne, joka sai minut kuuntelemaan ahmien pitkän pätkän tätä kirjaa junassa, että saan selville miten Lealle ja lapsille käy. Loppu on onneksi onnellinen! 

Tää oli todella vaikuttava kirja! Wau! Jotuni on kyllä todella taitava kirjoittamaan ja sanan käänteillään tuomaan asioita esiin. 

Äänikirjan lukija: Erja Manto

Marjatta Tiirola: Kotiranta

Tämä on toinen mummuni kirjoittama kirja. Tää ei ollu ollenkaan niin hyvä ku aiempi elämänkerrallinen kirja Orvon tytön koti-ikävä.

Kotirannassa seurataan kahden lapsen elämänkaarta alakoululaisista isovanhemmiksi asti. Lisäksi kirjassa on uskonnollista paatosta, koska mummuni oli vanhoillislestadiolainen. Sen paatoksen takia kirja tökki mulla. Muuten tarina oli oikein mukava ja nopea lukeakin. Tunnistin kirjasta paikoin otteita mummun ja lastensa ja lastenlastensa elämästä ja siksi kirja on myös muistelma. Eli kaiken kaikkiaan kiva kirja, jos uskonnollinen paatos ei häiritse lukuiloa.

Dimi Salo: Sopivanlaiset

Kirjojen pyörteissä- blogin Jennyn kans luettiin tämä Salon Ouluun sijoittuva kirja. Jopa Kalevassa oli tästä kirjasta arvio. (Mistä lähtien Kalevassa on ollu kirja-arvosteluja???) Alunperin taisin tän kirjan bongata Marjatan kirjat ja mietteet- blogista. Mutta kumpi, minä vai Jenny ehotti tätä lopulta yhessä luettavaksi? Enää muista mokomaa. Joka tapauksessa, Salo asuu iteki Oulusa.

Kannessa vasemmalta oikealle päähenkilöt: Hannele, Aava ja Juhani

Tää oli jännä kirja. 12 lukua kuten vuodessa kuukausia. Päähenkilöillä oli vuorollaan oma lukunsa eli kullaki neljä. Ja nää päähenkilöt. Uh. Tai siis oe voe. 

Hannele oli varsinkin aluksi aika karsea tyyppi. Näki asiat vaan omasta perspektiivistään ja aikas mustavalkoisena. Oli välillä melkonen marttyyriki vielä! Lopussa häneenki alko tulla inhimillisempiä piirteitä, onneksi. Jotain kasvua.

Aava, Hannelen ja Juhanin tytär. Töissä baarissa. Aava jäi aika laimeaksi hahmoksi. Hänestä ei oikein saanu mitään otetta. Ei ollu tarttumapintaa. Hän lähinnä palloili töissä ja vanhempiensa välissä. Hän paljon mietti kaikkea, mutten jotenkin saanu kii yhtään. Olenko sopivanlainen vai en? Tällain näin?

Juhanista taas tuli mun lempihahmo. Ajattelevainen ja huomaavainen tyyppi, joka kärsii työttömyydestään ja masennuksesta. Oli oikeastaan aika ihanaki hän. Ja niin samaistuttava! Jotenkin kaikki ne bussimatkakuvaukset ja kirjastossakäynnit nauratti tuttuudensa takia. 

Kirjassa tykkäsin siitä todella paljon, että repliikit oli tätä ihanaa Oulun murretta. Mun äidinkieltä! Oulun murretta on aika ihanaa lukea. Tahtomattaankin sitä välillä kirjotan. En nyt sentäs tunge kaikkia vokaaleita joka väliin, mutta puhekielistä kirjotusta mulla kyllä on palijo. Tää kirja siis tuntu kyllä kotosalta murteen ja tietysti tän mun koti- ja syntymäkaupungin takia. 

Tähän kirjaa kuului myös cd-albumi, jossa on 12 biisiä tehtynä kirjan joka lukuun. Sitä ku ei tullu kirjan varauksen mukana, ni en saanu kuunnteltua. Lyriikat oli kuitenkin kirjassa onneksi.

Kiitos Dimi Salo tästä kirjasta! Ois mahtavaa tavata sut ja jutella Sopivanlaisista ja kaikesta muustakin.

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Mun eka Maggie O'Farrell ja tykkäsin tästä kirjasta ihan valtavasti.

 

Takakansiteksti, joka sai mut lukemaan tämän kirjan:

"Heinäkuinen Lontoo on helleaallon lamauttama. Sadetta ei ole kuulunut kuukausiin, kirvat ovat vallanneet puutarhat, vettä säännöstellään. Vuosi on 1976, ja Robert Riordan kertoo vaimolleen Grettalle piipahtavansa ulkona ostamassa sanomalehden. Robert Riordan ei palaa aamuostoksiltaan.

Tapahtuma kerää Grettan lapset saman katon alle, takaisin kotiin kaksi toisistaan vieraantunutta siskoa ja yhden veljen joka taiteilee avioeron partaalla ja heistä jokaisella on omat aavistuksensa isän katoamisesta. Heiltä jää huomaamatta, että äidillä saattaisi hyvinkin olla kaikkeen selitys.

Sitä hän ei tosin ole vieläkään valmis jakamaan."

Ja tää kirja oli kyllä tosistaankin hyvä! Tää oli ahmittavaa tekstiä ja niin monin paikoin samaistuttavaa sisaruussuhteiden kuvauksissa. Varsinkin niissä hetkissä, jolloin kokee olevansa omien sisarustensa suhteen ulkopuolinen. Tai ne hetket, kun muut tietävät jotain, mitä sinä et tiedä. Tai kun äiti panttaa tietojaan kadonneesta isästä tai kun paljastuu, että hän on toiminut tekopyhästi ties kuinka kauan ja silti vaatinut muuta lapsiltaan. Ne epäreiluuden kokemukset tällaisina hetkinä. Huh, mitä suhdesoppaa! Just sellaista, mitä oikeassakin elämässä on. Ja siksi niin samaistuttavaa.

Tää kirja oli kyllä kokemus. Iso suositus tälle! 

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika

Tää oli ihan mahtava kirja perhesuhteista ja salaisuuksista! Vetävä, mukanaan vievä ja tästä nautti ja kirjan juonenkuviot oli kiinnostavia.

 

Äänessä ovat isä, ruokakriitikko Richard ja äiti Emma, heidän tyttärensä Olivia, joka palaa lääkärikomennukseltaan Afrikasta hoitamasta  Haag-virusta ja on rakastunut Seaniin, ja Phoebe, tv:ssä töissä ja juuri Georgen kanssa kihlautunut. Lisäksi Richardin avioliiton ulkopuolinen lapsi, juuri isästään tietää saanut Jesse. Koska Olivia on palannut Haagin parista niin hänen pitää olla eristyksessä viikon. Koska on joulu, niin koko perhe päättää viettää sen yhdessä eristyksissä maaseutukartanollaan. Mutkien kautta tietenkin myös Jesse päätyy sinne isäänsä metsästäessään. 

Ja sitten ne salaisuudet! Kaikilla on salaisuus ja ne paljastuvat sieltä, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Salaisuudet paljastuvat perheenjäsenille ja reaktioita pukkaa. Sitä kaikkea oli mielenkiintoista seurata ja lukea. Mielenkiintoisia olivat myös perheenjäsenten väliset suhteet. Yleensä en ihan hirveästi välitä lukea tällaisia, mutta jotenkin tää kiinnosti kovasti ja uppos muhun ku kuuma veitsi voihin. Salaisuudet kiehtoi ja viihdyin tän parissa oikein hyvin.

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti & blogitauko

Ghana ikuisesti on tarina perheestä. Perheestä, jossa kaikki ei sujukaan niinkuin on ajatellut. Perheestä, jonka pakkaa valheet, häpeä ja etäisyys sekoittavat.

On isä, on äiti, on neljä lasta. Elämässä on kaikki hyvin, kunnes isä yhtäkkiä ottaa ja katoaa. Tämä kirja on tarina siitä, miksi isä teki niin ja mitä sen jälkeen tapahtui. Kaikki alkoi Ghanasta, siirtyy Yhdysvaltoihin ja lopulta päättyy takaisin Ghanaan. Lukiessa sivut kääntyvät kuin itsestään, kun tarina imaisee niin mukaansa. Sain perhe on kyllä omanlaisensa ja jokaisen perheen jäsenen tarina mielenkiintoinen. Kirjan lopussa ihan toivoin, että jatkuisipa tämä tarina vielä lisää. 

Sitte muihin asioihin. Tämä on viimeinen viime vuonna lukemani kirja ja sain kirjotettua tästä ees jotain. Tästä lähtee nyt mun blogitauko. Tää homma ei vaan suju ja tuntuu suorittamiselta ja vaikealta. Mulla ollu jo melkein vuoden se, etten saa luettua blogeja, enkä tiiä miksi. Samalla tää bloggaaminen on alkanu takkuaan ja nyt talven aikana ooon päätyny tähän, että päätin pitää taukoa tästäki. Ku ei tästä tuu kertakaikkiaan mitään. Pidän taukoa mun kaikista someista: tästä bloggerista plus facebook, twitter ja instagram hiljenevät myös. En tiiä kuin kauan tää kestää, mutta kestää sen mitä kestää. Tulee tarpeeseen! 

Kirottu Istanbul

Elif Shafakin Kirottu Istanbul on yksi lukuoppaan suosittelemista kirjoista ja voi millainen kirja tämä olikaan. 

Huh! Tämä olikin sitten melkoinen tarina. On istanbulilainen Asya, joka elää perheessä, jossa on vain naisia ja jossa miehet kuolevat nuorena. Asya ei myöskään tiedä kuka on hänen isänsä ja se on osa tämän kirjan juonta. On amerikkalais-armenialainen Armanoush, jonka perhe on omanlaisensa. Niin sitten Asyan ja Armanoushin tiet kohtaavat ja kirja näyttää myös miten menneisyyskin yhdistää nämä tytöt.

Kirjan tarina kulkee monessa tasossa, menneessä, nykyisyydessä ja myös tulevaisuudessakin ainakin rivien välissä. Alkuun meni hetki kärryillä pysymiseen, kun luvun päähenkilö ei ollutkaan sama joka kerta. Siihen kun pääsi kärryille niin tarina imaisi ihan kokonaan mukaansa.

Shafak on kyllä melkoinen kirjoittaja. Jo kirjan ensimmäiset sivut saivat minut otteeseensa. Kirjan luettua olin vain, että wau. Haluan lukea lisää hänen kirjojaan aivan ehdottomasti!

Olimme kerran

Oi tätä kirjaa! <3 Golnaz Hashemzadeh Bonde teki muhun vaikutuksen kirjallaan Olimme kerran. 

Nahid sairastuu syöpään, saa puoli vuotta elinaikaa. Hän on yksinäinen ja katkera ja ei niin hyvä äiti tyttärelleen, ainoalle lapselleen. Syövän myötä hän alkaa käydä läpi elämäänsä ja haluaa sittenkin niin vimmatusti elää. Kirjassa käydään läpi hänen tarinaansa, nuoruusvuosia ja Iranin islamilaista vallankumousta, pakoa Ruotsiin, lapsen saantia, avioliittoa, avioeroa. Kirja on kipeän kaunis. Nahid on ihanan ristiriitainen henkilö ja hänen ajatuksensa ovat välillä niin oivaltavia ja herkullisia. Kirjaa oli kertakaikkiaan nautinto lukea ja ahmin sen vuorokaudessa.

Kirja herätti paljon ajatuksia ja ne jäivät palloilemaan korvieni väliin. Ei vaan osaa pukea sanoiksi niitä sekä niistä heränneitä tunteita. Ihmettelen vain ihmiselämää, joka osaa olla välillä niin kauheaa ja välillä niin kaunista ja ihanaa.

Kun aika loppuu

Elina Hirvosen Kun aika loppuu on todella vaikuttava kirja.

Kun tartuin tähän kirjaan ei minulla ollut kyllä mitään hajua siitä, että mihin lopulta tartuin. Aloin lukea ja huomasin päätyneeni yhden perheen sisälle ja 3/4 perheenjäsenen ajatuksiin. Kirjaa ei voinut laskea käsistään, ainoastaan yöksi väkisten. Luin Lauran ajatuksia ja muistoja elämästään ja heidän perheensä synnystä. Luin Aavan ajatuksia lapsuudestaan ja veljestään Aslakista. Luin Aslakin ajatuksia lapsuudestaan ja siitä, miten hän päätyi Helsingin keskustaan katolle ampumaan ihmisiä.

Jotenkin kirjan kieli soljuu ja vie eteenpäin. Sitä vain lukee ja välillä hämmästelee henkilöhahmojen ajatuksia ja jatkaa, koska haluaa tietää lisää heidän ajatuksistaan. Ainut negatiivinen asia, jonka keksin, oli se, ettei perheen neljännen jäsenen, Eerikin, ajatuksia tuotu esiin. Olisi ollut kiinnostavaa myös hänen näkökulmansa asioihin ja tapahtumiin. Nyt hän oli ikään kuin sivustakatsoja, vaikka Laura kertoikin miehensä ajatuksista. Se ei silti ole sama, kuin jos hän itse olisi kertonut ne.

Tämä kirja todellakin teki muhun vaikutuksen tarinallaan. Huh huh!