26 lokakuuta, 2016

Musta polku

Åsa Larssonin Musta polku oli todella hyvä kirja. Larssonia fanitan!


Kiirunan ulkopuolella on tapahtunut murha. Anna-Maria Mella ja Sven-Erik Stålnacke saavat sen tutkittavakseen. Rebeka Martinsson on saanut töitä ylimääräisenä syyttäjänä ja näin sekaantuu tapauksen tutkintaan. Murhan jäljet johtavat kaivosyhtiöön ja kauemmas maailmalle, aina Afrikan mantereelle asti.

Pidän niin paljon Larssonin kirjoista. Tässäkin kirjassa on monta kertojaa. Rebeckan tarina etenee, Anna-Marian tarina, Sven-Erikin tarina, murhatun naisen tarina, muiden henkilöhahmojen tarinat. Kokonaisuus on yksinkertaisesti mukaansa tempaava ja eteenpäin vievä. 

Tämänkin kirjan loppuminen harmitti. Odotan kovasti saavani seuraavan osan luettavakseni.

24 lokakuuta, 2016

Rei Shimura ja morsiuskimono

Nyt vähän erilainen Sujata Masseyn Rei Shimura- kirja. Tapahtumapaikka on nimittäin Washington tällä kertaa Tokion sijaan!


Rei saa työtarjouksen: viedä arvokkaita kimonoja Washingtoniin museoon. Rei tarttuu siihen ja matkustaa sinne kimonoiden kanssa. Washingtonissa tietysti tapahtuu kummia, eli murha, ja muutakin jännää. Rei yrittää selvittää kadonneen kimonon, kadonneen japanilaisen turistin ja kadonneen passinsa kohtaloa. Mukaan sotkeutuu entinen poikaystävä Hugh Glendinning, Rein omat vanhemmat ja vieläpä, hups, nykyinen poikaystäväkin. Soppahan on näin valmis!

Tää kirja oli kyllä hyvä! Pidin tästä sopasta oikein paljon! Viihdyttävää ja silti ei mikään läpihuutojuttu. Onnellinen loppu kruunaa kaiken.

21 lokakuuta, 2016

Shakespearen salaisuus

Tämä kirja herätti kirjaston hyllyssä kiinnostuksen pelkästään päätynsä ansiosta. Mietin, että mikähän kirja tämä on ja nappasin tutkittavakseni. Ja niin hän lähti meille kyläilylle. Kirja siis. Jennifer Lee Carrellin Shakespearen salaisuus teki vaikutuksen jo kirjastossa.


Shakespearen salaisuus on hyvin mielenkiintoinen dekkari. Kirjan päähenkilö on Kate Stanley, kirjallisuustutkija (Shakespearen tutkija) ja ohjaaja. Tapahtumat saavat alkunsa Lontoossa, jonne Katen mentori, joka on Shakespeare-professori, tulee häntä tapaamaan. Mentori, Roz, kuolee, teatteri syttyy palamaan ja Katen henkikin vaarassa. Siinä lähtökohdat. 

Kate ehti saada Rozilta paketin ja siitä hän saa vihjeen, jonka avulla pääsee salaisuuden jäljille. Tästä alkaakin jännittävä seikkailu, joka johdattaa eri puolille maailmaa Shakespearen jäljissä, samalla sarjamurhaajaa paeten. 

Pidin siitä, että sain tietoa Shakespearesta, joka on minulle melkoisen tuntematon tapaus. Pidin siitä, kuinka tämän kuuluisan näytelmäkirjailijan elämän tapahtumia ja niitä näytelmiä käytettiin vihjeinä kirjan tapahtumissa arvoituksen ratkaisemisessa. Pidin koko kirjasta hirmuisesti. Pidin niin paljon, että oli ihan pettynyt olo, kun kirja loppui.

19 lokakuuta, 2016

Mieli ja maisema: kirjailijoiden työhuoneita

Anne Helttunen, Annamari Saure ja Jari Suominen ovat koonneet kirjan Mieli ja maisema, joka esittelee suomalaisten kirjailijoiden työhuoneita/työtiloja sanoin ja kuvin.


Tämä kirja oli tosi mielenkiintoinen! Oli mukavaa kurkistaa kirjailijoiden työhuoneisiin ja työskentelytapoihin. Heh, ja huomata, että kirjailijat ja runoilijat ovat kyllä aika persoonia.

Kaikista kirjan kirjailijoista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta se ei vähentänyt mielenkiintoa millään lailla. Salakavalasti kirja myös muistutti ajatuksestani lapsena, että kirjoittaisin kirjan. Eihän sitä koskaan tiedä!

17 lokakuuta, 2016

Suffragettien city

Suffragettien city on ruotsalaisten sarjakuvataiteilijoiden yhteisteos. Aihe on naiset ja heidän asemansa. 


Heh, tämäkin herätti ajatuksia. Välillä nauratti ja välillä ärsytti. Pidin kovasti piirrosjäljen vaihtelusta, johtuen luonnollisesti eri piirtäjistä. Sarjakuvissa on humoristinen ote vakavistakin aiheista huolimatta. 

Pidin tästäkin kovasti! Ajatuksia herätti ja silti ei osaa sanoa oikein mitään. Lue ja koe itse tämä!

14 lokakuuta, 2016

Kielletty hedelmä

Huh! Tämä sarjakuvateos oli todella ajatuksia herättävä! Olen aika sanaton silti. 

Liv Strömquistin Kielletty hedelmä on sarjakuva, jonka haluan omaan kirjahyllyyni.


Suurelta osin sarjakuvat ovat mustavalkoisia. Välillä tehostevärinä käytetty punaista. Tekstiä on aika paljon. Sarjakuvat tuovat esille kuukautiset ja seksuaalisuuden, naisen aseman kautta aikojen. Välillä nauratti, välillä ärsytti lukiessa,välillä ahdistikin. 

Tämä pitää itse lukea ja kokea.

12 lokakuuta, 2016

Khanyn salaisuus

Uusin Roger Leloupin Yoko Tsuno- sarjakuva!


Khany, vinealainen Yokon ystävä, tulee hakemaan Yokoa Maasta avukseen salaperäiseen tehtävään. Tehtävän tiimoilta he lähtevät Marsiin. Matkan aikana paljastuu mielenkiintoisia asioita ja tietenkin pelastuminen on täpärällä.

Tykkään näistä sarjakuvista paljon. Piirrosjälki, väritys, tarinat. Munlaisia.

10 lokakuuta, 2016

Kaksi Aino Sutisen sarjakuvaa

Samassa postauksessa kaksi Aino Sutisen sarjakuvaa. Molemmat lyhkäisiä matkatarinoita.


 Taksi Kurdistaniin on Sutisen esikoisteos. Mustavalkoinen sarjakuva kertoo reppureissusta Lähi-Itään. Mielenkiintoinen oli ja äkkiä luettu.


Vaimoksi vuorille on Sutisen toinen sarjakuva. Sekin reppureissusta, tällä kertaa Etelä- Kaukasiaan. Tässä on erilainen piirrostyyli ja mukana valokuvia. Mustavalkoinen tämäkin. Pidin ensimmäisestä sarjakuvasta enemmän.

Molemmissa pidin siitä, että näki pilkahduksia ihmisten elämästä noilla seuduilla, joihin reppureissut tehty.

07 lokakuuta, 2016

Kuolema sypressin varjossa

Ensimmäinen Vera Valan kirja, jonka olen lukenut! Kuolema sypressin varjossa oli hyvä.


Arianna de Bellis on etsivätoimiston osakas, joka saa tutkittavakseen Rooman liepeillä olevassa pikkukaupunki Tolfassa tapahtunen murhan. Amerikkalainen Lily on saanut Tolfan miehet sekaisin ja paljon vihamiehiä. Murhaa tutkiessaan Arianna joutuu itsekin murhayritysten kohteeksi.

Kertonee kirjasta paljon, että kävin jo kirjastosta hakemassa jatko-osat tähän kirjasarjaan? Kirjassa oli sopivasti mukana Ariannan yksityiselämää ja sen saloja murhatutkimusten lomassa. Kiinnostava juttu oli se, että Arianna ei muistanut mitään kolmen vuoden jaksosta elämässään. Mielenkiinnolla odotan lisää asiasta seuraavissa kirjoissa.

05 lokakuuta, 2016

Valehtelija

Uusin Nora Robertsin kirja, Valehtelija, vei mut mennessään! 


Valehtelija kertoo Shelby Foxworthista, joka miehensä kuoltua veneonnettomuudessa saa karsean yllätyksen. Aviomies on valehdellut hänelle koko heidän avioliittonsa ajan ja kuoltuaan jättää Shelbyn harteille miljoonien velat. Shelby muuttaa tyttärensä kanssa takaisin kotiseudulleen. Mutta ongelmat seuraavat perässä.

Tää kirja oli viihdyttävä, kliseinen, kirjan konnan tiesi jo aika alussa. Kirja oli silti sellainen, että mielenkiinto pysyi yllä loppuun asti. Hih ja loppu onnellinen, mikä parasta.