Maika Moulite & Maritza Moulite: The summer I ate the rich & Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme

 Kaksi nuortenkirjaa, jotka käsittelevät surua, pelkoa, vaikeita tapahtumia ja myös itsensä tuntemista ja löytämistä.

Maika Moulite & Maritza Moulite: The summer I ate the rich

 

Tää oli kirja zombista, Briellestä, joka rakastaa kokkaamista ja hmm, haluaa syödä ihmisiä? Kun Briellen äiti menettää työnsä, Brielle alkaa tehdä salaa extratöitä, että heidän kahden hengen perhe selviäisi. Paljon tapahtuu ja Brielle kokkaa rikkaille ja sekoittaa ruokaan ihmislihaa ja kaikki rakastavat hänen ruokiaan, tietämättä mitä syövät. Mutta sitten...

 

Tämä on sellainen fantasian ja kauhun sekoitus tää kirja. Oli kyllä koukuttavaa luettavaa! Upposin lukemaan Briellen elämästä ja touhuista ja oli kyllä melkoista. Se hänen zombiutensa syntyperä tulee myös esille tarinassa ja oli kyllä melkoinen sekin. Ehdottomasti aion lukea lisää Mouliteitten kirjoja.

Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme 

suomentanut Helene Bützow

 

 Tää on tarina kolmesta sisaruksesta, joitten äiti on kuollut. Siitä on vaikeaa päästä yli ja isäkin on ihan vetäytynyt kuoreensa. Kaikki he, Chichi, Tana ja Mati, oireilevat tuota vaikeaa kokemusta omalla tavallaan. Sitten tilanne menee siihen, että isä päättää raijata koko perheensä Zimbabween. Lapset haluais pysyä kotona Lontoossa, mutta ei auta. Niinpä matkaan lähdetään ja mukaan lähtee myös Matin näkemä henki Meticais. Zimbabwessa surun käsittely jatkuu ja alkaa edistyä.

 

Tää oli musta oiva teos surusta ja sen käsittelystä. Siinä on ihan oma prosessinsa ja lapsilla se saattaa näyttäytyä erillain kuin aikuisilla. Pidin tästä, oli juonen käänteitä ja oli kaikkea. 

Anna Breitholtz Monsén: Kuolema linnassa & Sarah Waters: Vieras kartanossa & Shari Lapena: Vieras talossa

 Parit dekkarit taas! Näitä kyllä on menny alas paljon viime aikoinakin. Ne postaan joskus hamassa tulevaisuudessa, kuhan saan nämä viime vuoden luetut viimein tänne kaikki.

Anna Breitholtz Monsén: Kuolema linnassa

suomentanut Jänis Louhivuori

Lina pääsee taas ratkomaan murhaa isoisänsä Eskilin kanssa. Heidän joulunviettonsa keskeytyy, kun läheisen linnan pihalta löytyy ihmisen jäänteitä roskiksesta ja kun linnan omistaja, joka on 80-vuotias, on ilmoitettu kadonneeksi. Siinäpä sitten parit pähkinät purtavaksi Linan ja ukilleen! 

 

Tää oli kyllä yhtä vetävä ku eka osa tässä sarjassa. Viihdyin niin hyvin ja sivut vaan kääntyi. Toivon totisesti, että tätä sarjaa suomennetaan lisää! Tai sitten mun pitää rueta lukemaan ruotsiksi tätä. 

  

Sarah Waters: Vieras kartanossa

suomentanut Helene Bützow

 

Tämä kirja oli taas aika ristiriitainen lukukokemus! Siis: tapahtumat mielenkiintoisia, ihmiset rasittavia, kerronta paikoin tosi tylsää. Kirjan miljöö oli upea, ku oli kartano ja oli 1940-luku. Päähenkilö Faraday, joka on lääkäri, on ihan huoh ihminen, argh. Sitten taas Caroline, kartanontytär, jota Faraday kosiskelee, on vähän tylsänpuoleinen. Kartanon tapahtumat, jotka vaikuttaa yliluonnollisilta, on aika pelottaviakin. Kirjassa on semmonen kiva pieni uhkan tuntu koko ajan leijumassa yllä. Silti tää kirja ei kyllä päässy mun suosikeihin ollenkaan. Mutta tulipahan luettua!

Shari Lapena: Vieras talossa

suomentanut Antti Saarilahti

 

Taas rakasta Lapenaani. Lapenasta on kyllä tullu yks mun lemppari dekkaristi! 

 

Tää oli jännä, kun päähenkilö Karen herää sairaalasta ja hänellä ei ole mitään mielikuvaa siitä, että miksi hän on sinne joutunut. Lisäksi on tapahtunut myös murha. Onko Karen syyllinen siihen? Vai mitä ihmettä on tapahtunut? Sitä sitten lähetään kerimään auki ja aika solmuja onkin mukana tässä kerässä! Meikällä kyllä taas sivut kääntyili menemään! Ai että rakastan tätä Lapenan juonenkuljetusta ja näitä tarinoiden kiemuroita.

Fantasiapläjäys

Spefi-lukupiirissä luettua tältä keväältä. Monenlaista!

R. F. Kuang: Babel: mystinen kertomus

suomentanut Helene Bützow

Kuangin kirja oli WAU. Kirja käsitteli päähenkilön elämän kautta rasismia, kielenkääntämistä, etuoikeuksia ja montaa muutakin asiaa. Luin tätä, fiilistelin, välillä ahdisti jotkin asiat kirjassa. Tää oli kyllä todella hyvä. Juonesta hankala kertoa, koska se vähän spoilais tätä tiiliskiveä. Oli mielenkiintoista lukea kirjan henkilöiden ajatuksia, mikään ei ole niin mustaa tai niin valkoista, harmaan sävyjä mahtuu vähän kaikkeen.

Takakansiteksti kuitenkin tästä vaikuttavasta kirjasta:

"Vuosi 1828. Robin Swift on Kiinasta kotoisin oleva orpopoika, joka on kasvanut salaperäisen tohtori Lovellin luona Lontoossa. Tämän hoteissa hän on vuosia opiskellut latinaa, muinaiskreikkaa ja kiinaa päästäkseen Oxfordin maineikkaaseen Kuninkaalliseen Kieliakatemiaan – joka tunnetaan myös nimellä Babel.

Babelissa valmistetaan myös hopeaa, jonka maaginen mahti yhdistettynä kääntämisen voimaan on tehnyt Britanniasta imperiumin vailla vertaansa.

Robinille Oxford on unelmien täyttymys, jossa ainutlaatuinen tiedon ja vallan yhdistyminen tuottaa kuitenkin ristiriitoja: Britanniassa kasvaneelle kiinalaispojalle työskentely Babelissa tarkoittaa esi-isien pettämistä. Samalla taistelu hopeasta tuo mukanaan vaikeita kysymyksiä. Voiko instituutioita muuttaa sisältä käsin vai vaatiiko vallankumous aina väkivaltaa?

Kuangin romaani yhdistää kiehtovan tarinan, akateemisen kirjoittamisen jäljittelyn sekä kielellisen ja etymologisen rikkauden ennennäkemättömällä tavalla."

Ursula K. Le Guin: Kertomuksia Maamereltä

suomentanut Kristiina Rikman

Tämä oli Maameren maailmaan sijoittuva novellikokoelma. Novellit valaisivat Maameren historiaa monin eri tavoin ja oli todella mielenkiintoista luettavaa. Esimerkiksi miten taikakoulu sai alkunsa, se se oli jännää! Tykkäsin tästä novellikokoelmasta todella paljon! Enää ois tästä kirjasarjasta yksi osa lukematta, snif.

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki 3: Luutivoli

Vihdoin odotus palkittiin ja sain käsiini tämän Neonkaupunki-trilogian kolmannen osan!

Tämä olikin sitten menoa. Välillä ihan jännittyneenä luin, että mitä kirjan henkilöille tapahtuu ja välillä olin, että mitä ihmettä. Alkuun tosin kesti hetken kaivaa muistista henkilöt ja tapahtumat ja paikat. Mutta, tämä oli hyvä ja palkitsi odotukset!

"”Mä join Elmin verta ja mä selvisin. Millähän sä selviät musta?”

Lopullinen taistelu Elmin herruudesta on alkanut. Gorkyjen eloonjääneet etsivät epätoivoisesti apua henkihieveriin kidutetulle Tarkkikselle. Fantoms-jengin rinnalla taisteleva Slava kohtaa vihdoin luupoikien johtajan, jonka suunnitelmat ovat yhtä suuret kuin suojelijoilla. Ja Veran täytyy matkustaa Elmin kaoottiseen ytimeen selvittääkseen yökaupungin tappavat salaisuudet ennen kuin koko Elm tuhoutuu.

Luutivoli on Kuvastaja-palkitun kauhufantasiatrilogian Neonkaupunki päätösosa. Siinä ratkeavat kulttisarjan vaikeimmat kysymykset: Hajoaako yhteisö epätoivoisessa tilanteessa? Entä onko autoritaarisen johtajan kumartaminen yksilön ainoa mahdollisuus pelastua?"

Onko elämää Neonkaupungin jälkeen? En tiedä vieläkään. Joudun jonain päivänä lukemaan tän trilogian vielä uudelleen ja fiilistelemään kaikkea.

Susanna Clarke: Piranesi

Spefi-lukupiirin kanssa luettiin tämä kirja ja tää kirja kyllä vähän nyrjäytti mun aivoja! Olipa melkoinen! 

 

Kirja oli taianomainen melkein loppuun saakka. Asioita avattiin niin pikkuhiljaa, että kirjaa vaan luki ihan ihmeissään. Että mitä täällä tapahtuu? Mikä tää juttu on? Mikä tää on tää talo, jossa meri on sen sisällä? Mun ajatukset alko aika pian askartelemaan dissosiaation kanssa ja aivot muutenkin nytki ihmeissään. Että onko tää kaikki Piranesin mielen puolustuskeino? Ja sitten kun alkoi selvitä, että miten Piranesi oli joutunut siihen taloon ja mitä on tapahtunut, niin tuntui, että aivot nyrjähtää. Loppu oli mun mielestä aika äkkiä kasaan väsätty ja se löpsäytti tuota taianomaisuutta, jota kirjassa oli siihen saakka. Loppu ei kuitenkaan sinänsä huono ollu, se oli vaan erilainen verrattuna siihen, mitä kirja siihen mennessä oli.

Tää kirja kannattaa kyllä lukea. Nytkun on menny pieni tovi kirjan lukemisesta niin tuntuu siltä, että tää oli kyllä yks parhaita lukukokemuksia tänä vuonna.

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Kauanpa kesti, että sain käsiini toisen Ishiguron kirjan ja luettua sen. Tää oli spefi-lukupiirin kesäkuun kirja ja mielenkiinnolla odotin tän lukemista jo aiheenkin takia.

Mulle tää kirja oli pieni pettymys, koska aiemmin lukemani Ishiguron kirja Haudattu jättiläinen oli mulle viiden tähden kirja ja tää taas ei tehny muhun oikein vaikutusta. Joku kumma taika tässä Ishiguron tekstissä silti on, koska vaikka välillä oli ihan tylsää lukemisen kanssa niin silti teksti kuitenkin piti otteessaan ja vei mennessään.

Klara on keinoystävä ja hänet ostetaan 14-vuotiaan tytön, Josien, joka on hyvin sairas, ystäväksi. Klara haluaa tehdä parhaansa ja eritoten haluaa parantaa Josien. Klaran yritykset tuntuu jotenkin oudoilta ja lapsellisilta. Esim. Cootings- koneen tuhoaminen. En tiedä mikä Cootings oikeasti on (eikä googlekaan kertonut), mutta kuvittelin sen kuvauksen perusteella jonkinlaiseksi asfaltti-koneeksi. 

Keinoystävä, tekoälyllä varustettuna tuntuu yhtäaikaa mahdolliselta tulevaisuudelta ja kuitenkin absurdilta, että miten tekoäly voisi edes olla ystävä. Kirjan aikana käy ilmi, että Klara tosissaan opiskelee ilmeitä ja eleitä ja niiden tarkoituksia, että olisi mahdollisimman hyvä ystävä Josielle.

Aihe kirjassa on kyllä mielenkiintoinen, mutta en silti lämmennyt tälle kirjalle. Joku tässä haras vastaan mun kohalla. Tunnelmassa oli jotain samaa unenomaisuutta, mutta silti Klara ja aurinko ei vaan lähtenyt. Ehkä odotukset oli liian suuret Haudatun jättiläisen jäljiltä. 

Haudattu jättiläinen

Voi mikä kirja! Jo 50 sivua luettuani, tiesin, että tämä on parhaita kirjoja, mitä oon tänä vuonna lukenu. 

Kirjan taianomainen ja rauhallinen tunnelma vei mennessään jo ensimmäisiltä sivuilta. Mikä on tämä sumu, joka vie muistot? Mitä Axl ja Beatrice ovat unohtaneet? Pääsevätkö he koskaan poikansa luo? Jo tämän kirjan tapahtumien sijoittuminen kuuluisan ja myyttisen kuningas Arthurin valtakauden jälkimaininkeihin oli jännää. Googletin ja kirjan tapahtumat sijoittuvat 500-luvulle ja Iso-Britanniaan. 

Kirjassa on jättiläisiä, hirviöitä, lohikäärmeitä. Kirjassa on ihmisiä ja heidän kohtaloitaan. Tapahtumat etenee rauhallisesti ja jos jouduin jättämään kirjan kesken, paloin halusta päästä takaisin kirjan pariin. Tässä kirjassa oli sitä jotain. Ja sitten se kirjan loppu! Kyyneleet nousivat silmiini, kun tajusin, mikä on tämä Soutaja ja tajusin, mitä Axlille ja Beatricelle tapahtuu. Itketti.

Tämä kirjan sumu, yhdistän sen mielessäni hyvinkin arkiseen dissosiaatioon. Itse kun olen kokenut hyvin vahvan dissosiatiivisen amnesian eli muistinmenetyksen. Mielestäni kirjan sumu kuvasi sitä, liian traumaattisen tapahtuman johdosta tapahtuvaa muistinmenetystä ja sen seurauksia. Axl ja Beatrice kokevat pieniä muistin palautumisia (eli takaumia) ja sama mekanismi on dissosiatiivisen muistinmenetyksen kanssa. Muisti palaa pätkittäin, palasina. Kun kirjassa selviää sumun syy, syy halutaan poistaa. Kun sumun syy poistetaan, jäljelle jää enää muistaminen, trauman kohtaaminen ja sen käsittely.

Kirja oli mielestäni todella kaunis kuvaus rakkaudesta ja kivusta, unohtamisesta ja muistamisesta, tapahtuneiden hyväksymisestä ja anteeksiannosta.

Kirjan lopusta mulle jäi olo, että haluaisin tietää, miten tarina jatkuu. Koin, että loppu jäi sen verran auki, että siihen voisi kirjoittaa vielä jatko-osan. Se olis kyllä ihanaa! Tarina on jääny soimaan minuun, mietin sitä edelleen, päiviä lukemisen jälkeen.

Aurinko on tähti

Aah, kyllä mää tykkään Nicola Yoonin kirjoista, niiden lopuista huolimatta. 

"Natasha uskoo tieteeseen ja tosiasioihin. Ei kohtaloon eikä toteutumattomiin unelmiin. Kun hän tapaa New Yorkissa Danielin, hänen perhettään odottaa maasta karkotus samana iltana, eikä rakastuminen ole vaihtoehto.

Daniel on aina ollut hyvä oppilas ja tehnyt mitä häneltä odotetaan. Hän ei ole ollut runoilija, saati unelmoija. Mutta kun hän näkee Natashan, kaikki muu unohtuu. Jokin tytössä saa Danielin uskomaan, että kohtalo tarjoaa heille kahdelle poikkeuksellista tarinaa.

Jokainen elämän hetki on johtanut tähän yhteen tuokioon. Edessä on miljoona erilaista tulevaisuutta: mikä niistä toteutuu?" GoodReadsista tää juonitiivistelmä.

Tykkäsin, ku tää kirja ajallisesti sijoittuu yhteen päivään. Kaikki tapahtuu sinä aikana. Juonena pääsee tosiaan seuraamaan Natashan ja Danielin mielestäni epäuskottavaa höttöä olevaa rakkaustarinaa, mutta se nyt meni siinä sivussa, koska kirja muuten oli niin vetävä ja juoni eteni koko ajan. En usko, että rakkaus voi syntyä yhden päivän aikana. Kyllä se oikeasti vaatii paljon enemmän aikaa ja kaikkea muuta.

Yoon osaa tosiaan kirjottaa. Hänen tyyli iskee muhun. Tykkään myös siitä, että päähenkilöt ei oo valkoihoisia, niinku kirjoissa yleensä on. Tätä tarvittaisiin enemmän. Enemmän ei-valkoisia päähenkilöitä. 

Kirjan loppu saa multa tässäki miinusta. Ei kyllä niin paljon ku Kaikki kaikessa- kirjassa, haha. En paljasta loppua sen kummemmin, saatte ihan itse lukea. Vaihtoehtoinen loppu oli myös ihan jees. Se pelasti ja sai mut paremmalle mielelle. 

Kaikki kaikessa

Huh, joo, menkää kuvan alapuolelle lukemaan mun mielipide/vuodatus tästä kirjasta.

Tämä kirja oli vähän ristiriitainen. Tarina oli mielestäni aika ihana ja Maddyn sairaus toi siihen oman erikoisen silauksensa ja myös kysymysmerkkejä sairauden suhteen. Juoni myös eteni mielenkiintoisesti, milloin muistiinpanomaisesti, milloin taulukoin, milloin päiväkirjamerkinnöin yms. Tykkäsin tyylistä tosi paljon, koska se toi elävyyttä kerrontaan. Ristiriita tuli siitä, että loppuratkaisu oli mun mielestä, no, perseestä. En tykännyt siitä yhtään! Ja se ärsyttää vieläkin, kuten huomata saattaa. Loppuratkaisu tönäisi hienosti alkaneen ja kantaneen tarinan suoraan jyrkkää rinnettä alas ja tappo sen rinteen alla oleviin kallioihin pirstaleiksi.

Maddyn ja Ollyn rakkaustarina oli minusta kivaa seurattavaa ja ei ollut pienine tempoiluneen liian ärsyttävä, vaikka sinänsä tyypillinen kyllä. Juoni eteni hienosti ja olin toiveikas sen suhteen, miten tarina jatkuu. Sitten tuli se loppuratkaisu ja se pilas kaiken. Loppuratkaisun jälkeen tarina jäi vielä osin auki, eli se voi jatkua miten vain, mikä on kiva, mutta tuo jyrkänteeltä tönäisy oli niin ärh. Joo, ehkä lopetan tän jankkaamisen siitä.

Jos haluat tietää, mikä on homman nimi, niin lue kirja. Mun mielestä kirja oli silti lukemisen arvoinen. Suunnilleen 4/5 kirjasta on sitä hyvää, ennen ku töräys saapuu. :D Teinien rakkaus oli söpöä ja sai mut eläytymään siihen ja muistelemaan omia teiniaikoja. Lopputöräyksestä huolimatta aion lukea Yoonin toisen suomennetun kirjan. Jospa siinä ei oo tommosta pilaajaa! Jospa tyylikin on samanlainen kuin tässä kirjassa oli. Pidin kerrontatyylistä niin paljon.

Kauneuden myytti

Tätä kirjaa, Naomi Wolfin Kauneudenmyyttiä, luin monta kuukautta. Taisi mennä 4 kuukautta, että sain tämän loppuun. 

Kirjan aihe, kuinka mielikuvilla hallitaan naista, on aika raskas. Se sisältää kauneusvaatimukset, painovaatimukset, pukeutumisvaatimukset, seksuaalisuuteen liittyvät vaatimukset jne. Tämän takia minulla meni niin kauan tämän kirjan lukemisessa. Tunnistin omasta elämästäni kaikki nuo vaatimukset, mitä kirjassa esitettiin ja niitä piti vähän pureskella. Naisia todellakin yritetään hallita ja se johtuu ainoastaan miesten pelosta naisia kohtaan, minun nähdäkseni. Miehet eivät tässä kohden halua jakaa niitä etuoikeuksia, joita ovat ansiotta saaneet (vai pitäisikö sanoa, ottaneet), naisten kanssa. Tämä ilmiö näkyy myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa, transihmisten oikeuksissa jne. Ne ihmiset, joilla on jokin etuoikeus ollut aina, kuvittelevat, että jos kaikki saisivat samat oikeudet, se olis heiltä jotenkin pois. Ei ole. 

Jotenkin tuntuu, että ei osaa sanoa mitään järkevää tästä kirjasta. Se on niin täyttä asiaa, sisältö niin arkea naisille, että siihen ei oikein ole mitään lisättävää. Ainoastaan se, että se ei ole oikein ja asioiden pitää muuttua. Kirja on ilmestynyt n.30v sitten ja juuri mikään ei ole muuttunut tässä ajassa. Tekemistä vielä riittää ja paljon. 

Aika taistelun ja tähtivalon

Kestipä kauan tarttua tähän Karoun tarinan jatko-osaan Aika taistelun ja tähtivalon. Tämä Laini Taylorin kirja on odottanut lukemistaan kuukausia kirjahyllyssä.

Kirja jatkaa Karoun tarinaa siitä, mihin se jäi ensimmäisessä kirjassa. Karou tietää nyt olevansa kimeeri eli "hirviö" ja hän on saanut myös selville, että Akiva, enkeli ja vihamies ja hänen suuri rakkautensa, on syyllinen hänen hirviöperheensä kuolemaan. Surun ja katkeruuden keskellä Karou jatkaa hänelle jäänyttä henkiinherättäjän työtä ja kimeerilauman jäännökset yrittävät selvitä enkeleiden tuhotöiden keskellä. Mutta onko kaikki niin kuin näyttää olevan? Kuka onkaan oikeasti hirviö ja kuka ei?

Hah, alkuun tuntu, etten saa tätä luettua, mutta sitten tartuin kirjaan ja kyllähän se tämäkin kirja vei aika pian mennessään. Oli pakko lukea eteenpäin, kun halusin tietää, että miten Karoun käy ja miten Akivan käy ja miten kahden eri maailman käy. Joo ja nyt on pakko lainata se kolmas osa tälle trilogialle, kun haluan tietää, miten heidän kaikkien oikeasti lopulta käy! Toivottavasti kolmas osa ei ole kovin vaikeaa englantia. Sitä kun ei ole suomennettu. 

Karou, savun tytär

Laini Taylorin Karou- kirjan nappasin kirjaston hyllystä ihan sattumalta. Että mikäs tää on? Vaikutti mielenkiintoiselta, joten lainasin.

Karou on 17-vuotias taidetta opiskeleva tyttö, joka on aika erikoinen tapaus ja joka ei tiedä taustastaan mitään. Hänen elämäänsä kuulu outo hirviöperhe, josta taas ihmiset eivät tiedä mitään. Karou auttaa ottoisäänsä Brimstonea tekemään outoja keikkoja ympäri maailmaa portaalien kautta. Yhdellä tällaisella reissulla hän kohtaa enkelin, Akivan, joka yrittää tappaa hänet. Jotain tapahtuu ja he rakastuvat toisiinsa. Sitten kaikki on yhtä mylläkkää ja Karou yrittää epätoivoisesti ottaa selvää siitä kuka on.

Tää kirja oli kyllä mielenkiintoinen! Juoni on hyvä ja odottamaton. Esimerkiksi Karoun taustaa en olisi osannut edes kuvitella kiemuroineen. Tykkään, että minutkin yllätetään! Ja hei, tälle on ainakin yksi suomennettu jatko-osa... 

Sirpale sielua

Lainasin Henrika Anderssonin kirjan Sirpale sielua kirjastosta ja hotkaisin sen yhdessä päivässä. Kirja eteni jouhevasti. Pidin paljon myös siitä, että luvut olivat lyhkäisiä.

15-vuotias Muriel perheineen muuttaa Ranskaan, koska hänen pikkuveljensä on vakavasti sairas. Ben saa hoitoa erikoisklinikalla. Muriel uskoo omaavansa voimia, joiden avulla hän helpottaa veljensä oloa. Uudessa kotikylässään Muriel kohtaa arvoituksellisen Lucin, jonka seurassa on pelottavaa ja kutkuttavaa ja jonka kanssa mennään kohti pimeitä salaisuuksia. Muriel myös käy koulua erikoisen professori Duventin luona.

Tarina oli mukaansa vievä. Itseäni lukijana ärsytti se, että liian moni asia jäi auki ja oman mielikuvituksen varaan. Esim. pikkuveli Benin sairaus. Päättelin sen olevan syöpä, mutta siitä en ole silti varma. Tai Murielin voimat. Onko niitä vai ei? Entäs sitten tarinan loppu? Se jäi niin auki, että minua häiritsee edelleen. Kuinka Benin käy? Entä Lucin?

Olisi mukavaa, jos Andersson tekisi kirjaan jatko-osan! 

Lumottu

Deborah Harknessin Lumottu lumosi minut jo ensimmäisen 10 sivun aikana. Pitkästä aikaa kirja, joka vain vie mennessään! Tästä tulee mieleen Twilightit ja Potterit. Tässä on taikaa!

Kuva täältä

Diana Bishop on historiantutkija ja noitasuvun viimeinen vesa. Tutkimuksiaan tehdessään hän törmää noiduttuun kirjaan ja siitä alkaa keriytyä auki monenlaisia käänteitä ja mutkia. Hän rakastuu vampyyriin, Matthew Clairmontiin ja saa senkin takia Neuvoston peräänsä. Hän alkaa löytää omaa magiaansa. Hän on lumottu.

Kirja piti otteessaan! Aina, kun en ollut sitä lukemassa, se kuiskaili minulle, että tulisin takaisin kirjan maailmaan. Tätä kirjaa voin suositella lämpimästi kaikille!

Ainut pettymys oli se, että kirjan jatko-osia ei ole suomennettu. Vähän järkytyin tästä tiedosta, kun googlailin asiaa. Melkein itkettää. Haluaisin niin palata kirjan maailmaan takaisin. Ja suomeksi, jotta saisin kaiken irti siitä.