Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monta tekijää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monta tekijää. Näytä kaikki tekstit

26 kesäkuuta, 2023

Mielenterveyden ensiapu 2: Haavoittuva mieli - tunnista ja tue

Osallistuin keväällä Mielenterveyden ensiapu 2- koulutukseen. Siihen kuului kirja, niinkuin MTEA1- koulutukseenkin, jonka olen myös käynyt. Molemmat ensiapu-koulutukset oon käyny Oulussa Hyvän mielen talolla.




Kun MTEA1-koulutuksen tarkoitus oli antaa tietoa, kuinka vahvistaa omaa ja toisten mielen hyvinvointia niin tämän MTEA2-koulutuksen tarkoitus oli taas antaa tietoa mielenterveyden häiriöistä, keinoja niiden kohtaamiseen ja ensiavun askeliin.

Tässä kirjassa oli kolme osaa. Ekassa osassa oli johdanto aiheeseen, mielenterveyden ensiavun askeleet ja käsiteltiin myös Suomen tilannetta. Toisessa osassa käsiteltiin masennusta, ahdistuneisuutta, psykoosia ja päihteiden käyttöä ja jokaisen kohdalla myös niiden ensiapua. Kolmannessa osassa oli tarkemmat ensiaputoiminnot itsetuhoiseen käyttäytymiseen, itsensä vahingoittamiseen, paniikkikohtaukseen, traumaattisen tapahtuman jälkeisen apuun, vakaviin psykoositiloihin, alkoholin aiheuttamiin vakaviin oireisiin, huumeiden käytön aiheuttamiin vakaviin oireisiin ja myös ensiapuohjeet aggressiiviseen käytökseen. 

Ne mielenterveyden ensiavun askeleet:
1. askel: Lähesty, arvioi ja auta kriisitilanteessa
2. askel: Kuuntele avoimena ja tuomitsematta
3. askel: Tue ja tarjoa tietoa
4. askel: Kannusta huolehtimaan itsestä
5. askel: Rohkaise tarvittaessa hakemaan ammattiapua
Nämä siis käytiin läpi kunkin tilanteen näkökulmasta.

Kirjan lopussa oli myös lähteitä, mistä saada apua. Otin niistä kuvat ja laitan ne tähän. Luulis niiden olevan ajantasaisia ku painos on viime vuodelta. Klikkaamalla saa kuvat suuremmaksi.





Tää oli hyvä ja kattava kirja! Samaten ku ite kurssiki.
Suosittelen lämpimästi kaikille näiten mielenterveyden ensiapukursseja.
Haluan ite vielä käydä sen nuorten mielenterveyden ensiapukurssin.

16 elokuuta, 2022

Mielenterveyden ensiapu 1: Mielenterveys elämäntaitona

 Kävin Mielenterveyden ensiapu 1- kurssin viime keväänä. Saatiin kurssilta tämmönen opaskirja mukaan ja kotitehtävänä oli lukea se. Ekan puolikkaan sain luettua äkkiä, ku se oli kotiläksynä ekan ja tokan kurssipäivän välillä. Loppujen lukemiseen meniki sitte aikaa. Itseasiassa 3kk meni ennen ku sain ees tartuttua tähän uudelleen.


 Tää kirja on kyllä tosi hyvä paketti! 

Tässä on viisi osaa:
1: Mielenterveys on osa hyvinvointia ja terveyttä
2: Tunnetaidot
3: Elämän monet kriisit
4: Ihmissuhteet ja vuorovaikutus
5: Mielenterveys ja arjen taidot

Jokaisessa osa-alueessa asiat käytiin läpi hyvin selkeästi ja lopussa oli aina kysymyksiä, joita voi pohtia oman elämänsä suhteen. Koin kyllä kurssin antoisaksi ja aion ehdottomasti osallistua mielenterveyden ensiapu 2- kurssille ens syksynä.

31 joulukuuta, 2020

Mikä ihmeen uussuomalainen?- novelliantologia

Maahanmuuttajataustaisten kirjoittama novellikokoelma. Kiinnostaa! Tää on koottu vuonna 2008 pidetyn kirjoituskilpailun voittajien ja parhaimmiston kirjoituksista.



 
Tää oli mielenkiintoista luettavaa, varsinkin, kun en ole novelleja kauhean paljoa lukenut. Tässä oli 13 novellia, joista ensimmäisenä kirjoituskilpailun voittajan novelli. Tätä lukiessa mietin, että haluaisin kaikilta kirjoittajilta lukea lisää. Että voi ku Suomessa julkaistais enemmän maahanmuuttajien kirjotuksia, kirjoja, kaikkea.

Novellit tässä antologiassa ovat hyvin erilaisia niin kirjoitustyyliltään kuin aiheiltaankin. Sekin teki tän lukemisesta mielenkiintosta. Annan ison suosituksen tän lukemiselle!

PS: Kaikille parempaa uutta vuotta 2021!

20 elokuuta, 2019

Sinua on petetty

Tämä kirja oli yhtä vaikuttava kuin Minja Koskelan Ennen kaikkea feministi. Ellei jopa vaikuttavampi.




Kirjassa usea ihminen kirjoittaa tasa-arvosta ja feminismistä. Parhaiten jäi mieleen Maria Petterssonin kirjoitus siitä, kuinka naisviha on tuhansia vuosia vanha juttu, joten ei ole ihmekään, että asiat muuttuu niin hitaasti. Mieleeni jäi myös Koko Hubaran kirjoitus kirjallisuuden alasta. Muita kirjoittajia olivat mm. Saara Särmä, Maria Ohisalo ja Arno Kotro.

Kaikki tekstit olivat herätteleviä ja muutamista sain uusia oivalluksia, kuten Petterssonin ja Hubaran teksteistä. Tämäkin kirja tulee päätymään mun kirjahyllyyn. Vaikka lukemisesta on jo tovi, tuntuu, etten osaa sanoa tästä mitään. Asiat vielä muhivat päässäni. Aion lukea tämän uudelleen, kunhan saan ostettua sen.

22 syyskuuta, 2018

Irti pakko-oireista

Minua kiinnosti saada lisää tietoa pakko-oireista, joten lainasin kirjastosta kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa. Tämä Irti pakko-oireista on toinen niistä. Sillä on viisi eri kirjoittajaa.




Kirjassa käydään läpi ohjelma, jonka avulla pääsee irti pakko-oireista ja pakkoajatuksista. Ohjelman mukana saa tietoa pakko-oireiden synnystä ja tietoa ylipäätään niistä. Ohjelma on portaittainen ja minun mielestäni hyvinkin järkevän oloinen. 

Itselläni on aika lieviä pakko-oireita ja pakkoajatuksia ja siksikin halusin saada asiasta lisää tietoa. No, kirja oli minun mielestäni valaiseva (sain siis itselleni ymmärrystä lisää) ja suosittelen sitä asiasta kärsiville. Kirja on varmasti myös pakko-oireista kärsivien läheisille hyvä.

29 elokuuta, 2017

Viisi naista, sata elämää

Viisi naista, sata elämää on kirja, jossa on tarinoita dissosiaatiohäiriöstä. Itseäni kiinnosti lukea tämä, koska minullakin on jonkinlaisia dissosiaation oireita ollut aina.


Kirjalla on myös omat Facebook-sivut ja oma blogi, joita seuraan mielenkiinnolla.

Kirja oli mielenkiintoinen. Löysin paikka paikoin itseni. En osaa edes kauheana sanoa mitään kirjasta. Se pitää itse lukea ja kokea! Yhdestä runosta otin kuvan ja laitan sen tähän alle. Runo osui ja upposi minuun, koska siinä on minun ajatukseni lapsena ja nuorena niin hyvin kuvattu.


Sanon vain, että ole utelias ja lue tämä kirja!

18 helmikuuta, 2017

The Clone Wars Character Encyclopedia

Mieheni oli lainannut minulle tämän kirjan joskus syksyllä ja nyt vasta sain luettua loppuun. Tämä kirja on nimittäin kokonaan englanniksi! Tarkoituksenani kun on parantaa englannin kielen taitojani. 


Tässä opuksessa esitellään kaikki oleellisimmat hahmot Clone Wars- animaatiosarjasta. Sarjan löytää ainakin Netflixistä. Ite oon kattonu sarjan melkein kokonaan. Voin suositella sitä! 

Kirja oli siis täynnä tietoa eri hahmoista plus pieniä juonen pätkiä sarjasta jokaisen hahmon kohdalla. Oma lempparini koko Star Wars- härdellistä on Yoda. 

No, tämä kirja oli ainakin ittelleni hyvää muistin virkistystä sarjan suhteen. Suunnittelen nimittäin, että kattosin sarjan alusta alkaen uudelleen.