Yöpöydän kirjoissa kesän klassikkohaaste tällä kertaa. Meni tovi jos toinenkin, kun mietin, että mitä tällä kertaa lukisin tätä haastetta varten.
Takakansiteksti:
"Nuoren kirjailijan viehättävä lapsikuvaus, keskushenkilönä uneksiva tyttönen, joka viihtyy koulussa ja kulmikkaassa maailmassa huonosti, mutta sitä paremmin kuvitelman ja ihmeen parissa."
Tää oli ihastuttava kirja! Mää vain upposin Leenan maailmaan, sen kuvaus oli upeaa. Leenan elämä oli niin ankeaa, että hän paljon mieluummin katosi oman päänsä sisään ja unohti kaiken ympäriltään mm. opettajan suureksi ärtymykseksi.
Tää oli myös tosi surullinen kirja. Leena oli tippunut yhteiskunnan verkkojen läpi ja isoäitikään ei oikein jaksanut huolehtia hänestä. Niin hän pystyi lintsaamaan koulusta ja viettämään päivänsä missä halusi.
Kirjan loppu on yhtä aikaa surullinen ja onnellinen. Minun mielestäni. Manner osasi niin kauniisti kuvailla Leenan maailmaa, että itsekin halusi sinne mennä. Tavoitin sen kauneuden. Samaistuin Leenaan monin tavoin. Ei turhaan tämä ole klassikko.
