Nyt vähän scifiä ja fantasiaa kehiin!
Justina Robson: Aitoa peliä
suomentanut Mika Renvall
Tää olikin jännä kirja! Erikoisahentti Lila Black on kyborgi. Onnettomuuden jälkeen hänet pelastettiin sillä, että hänen kehonsa muutettiin osin koneistoksi. Nyt hän saa keikan toimia henkivartijana kuuluisalle haltiarocktähdelle. Ja se keikka onkin sitten erilainen, kuin hän osasi edes kuvitella.
"Vuoden 2015 kvanttiräjähdys muutti kaiken: universumin eri maailmat toisistaan erottaneet rakenteet repeytyivät rikki. Nyt, kuutta vuotta myöhemmin, ihmisten kanssa maapallolla elää muun muassa haltioita, elementaaleja ja demoneita. Taikuus on todellista ja jopa vaarallisempaa kuin tekniikka. Haltiat ovat outoja, eroottisia ja todella kyllästyneitä Taru sormusten herrasta -viittauksiin. Elementaalit ovat täydellisen riippumattomia mistään, ja demonit on yksinkertaisesti parasta jättää rauhaan. Erikoisagentti Lila Black oli aikaisemmin kaunis, mutta enää hän ei ole siitä niin varma. Hänen kehonsa on puoliksi lihaa ja luuta ja puoliksi metallia: taidokas koneisto, jonka lukemattomat aseet aktivoituvat tarvittaessa ja jota hän juuri ja juuri hallitsee. Kun haltiarocktähti Zal ja Lila temmataan mukaan vaaralliseen valtapeliin, Lila ei enää tiedä, kykeneekö hän hallitsemaan edes sydäntään."
Tää kirja vei mut kyllä mennessään. Oli niin erilainen maailma ja kaikki hässäkät, että oli kivaa vaihtelua mun lukemistossa. Tästä sarjasta on suomennettu toinen osa myös ja varasinkin sen jo, että pääsen lukemaan jatkoa tälle!
Mia Myllymäki: Huomistarhuri
Spefi-lukupiirin lukemistoa on tää. Olin ihan mielissään, kun vihdoin pääsin lukemaan Myllymäen kirjoja, jotka olleet mulla lukulistalla pitkään.
Tää olikin erilainen ja melkoinen lukukokemus. Hyvällä tavalla.
"Romaani muistojen taakasta ja maailmasta, jossa versoo toivo
Vuosia sitten Stille Triple joutui jättämään taakseen Suomen, puolisonsa ja maailman sellaisena kuin se tunnettiin. Pitkä pakomatka vei tuhoutuneen Euroopan halki ekokaupunkiin, jossa jokainen asuja on puutarhuri ja elämää ylläpidetään vehreissä kerrostaloissa, bosco verticaleissa.
Menneisyys heittää yhä varjoja Stillen ylle. Kun läntiseltä mantereelta tulee avunpyyntö, hän tuntee saavansa toisen mahdollisuuden ja lähtee matkaan.
Todellisuus meren takana paljastuu synkäksi. Suojapaikkaa leimaa lannistuminen, ja sitä ympäröivät sortuneiden kaupunkien rangat.
Uudessa maailmanajassa pahin vastus löytyy mielestä, ja jossain vaiheessa menneestä on päästettävä irti. Luonto löytää tiensä tuhon läpi ihmistä nopeammin. Kauanko mennyttä pitää surra? Entä miten toivo herää?"
Kirja piti otteessaan, pisti miettimään, pohtimaan ilmastonmuutosta ja sitä katastrofia, jota kohti ollaan vakaasti matkalla. Miten toisista ihmisistä tulee niin helposti vihollisia ja heistä ajattelee ensimmäisenä pahaa ja vaaraa. Miten kaikesta voi selvitä. Miksi me ihmiset ollaan tämmösiä, tuhotaan, hyväksikäytetään, ei paljon välitetä muusta kuin rahasta.
Kirjan ihmiset oli aika mahtavia hahmoja, ei pelkkää mustaa, ei pelkkää valkoista. Taustalla aina jotakin, joka muuttaa väriä johonkin suuntaan, odottamattomaankin suuntaan.
Tää kirja oli elämys. Kiitos Myllymäki tästä!
