Hyvä verse

Räppi. Mulle outo ja aika tuntematon musiikkigenre.

Pääsinpä tämän kirjan myötä edes vähän räppiin sisälle. En oo koskaan kuunnellu räppiä sen kummemmin, koska se ei vaan oo oikein iskeny muhun. Tää kirja avas mun silmiä siitä, että miksi näin on. Muhun ei ihan hirveänä uppoa semmonen miehinen uho ja se kieli, jolla naisista puhutaan räpissä. Toinen syy, ehkä jopa isoin, on ollu se, ettei räppi melodisesti oo puhutellu mua. Mulle tärkeää musiikissa on melodia ja sen päälle tulee kaikki muu. Mun korviin räppi kuulostaa enimmäkseen puheelta, joten siksikään se ei ole musiikkina mua napannu.

Haastoin itseni lukemaan tämän kirjan. Ihan jo siksikin, että saisin lisää tietoa. Plus että musta on tärkeää kannattaa naisia. Varsinkin tällaisella alalla, joka on täynnä miehiä, kuten rap on.

Kirjan haastattelut oli mielenkiintoista luettavaa. Suurin osa räppäreistä oli mulle outoja. Tiesin Mariskan, Marikon ja Sini Sabotagen nimeltä. Ainoastaan Marikoa eli Kwanin musiikkia olen kuunnellut ja mulla on kaikki Kwanin levyt. Mutta eipä se taida olla ihan perinteisintä räppiä?

Nyt mun pitäis haastaa itteeni tän musiikin lajin suhteen. Että kuuntelis edes jotain? Yeboyah vaikutti mielenkiintoiselta. Miesräppärit ei, sori nyt vaan, kiinnosta pätkääkään mua. Saa suositella mulle räppiartistia!

Ps: Puolisoni myötä saksalainen räppiryhmä Down Low on tullu tutuksi ja siitä tykkään.

Viimeinen kirjani

Swanin kirja oli niin kaunis kieleltään, että se jäi lukemisen jälkeen soimaan mieleen. Ja soi edelleen, vaikka lukemisesta on jo pari kuukautta.

Mitä ajatuksia mielessä liikkuu, kun sairastaa parantumatonta syöpää ja elämä on vielä ihan kesken? Siitä tämä kirja kertoo. Swan käy elämäänsä ja ajatuksiaan läpi. Upposin tekstiin. Swanin kirjoituksissa oli jotain niin samaistuttavaa. Swanin teksti ja ajatusten ilmaisu oli niin kaunista, että tuntui, että se alkoi soimaan mun mielessä. Ei enää muista tarkkoja sanoja tai tarinaa, mutta silti se kaikki soi kauniina mielessä, haikeina ja haalistuvina sävelten muistoina. Tuntuu, että kiinnityin kirjaan. Ei minulle käy juuri koskaan minkään kirjan kanssa näin. (Roxane Gayn Hunger on toinen kirja, joka on jäänyt soimaan minuun ja johon kiinnityin.) Viimeinen kirjani oli täynnä sitä jotain. Tämä minun täytyy lukea vielä toisenkin kerran. Ja ehkä kolmannenkin. Ja saada mun kirjahyllyyn, että voin selata sitä ja lukea sointuja kirjan sivuilta.