Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irmeli Ruuska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irmeli Ruuska. Näytä kaikki tekstit

13 heinäkuuta, 2023

Madeline Miller: Kirke

Ai että minkä kirjan mää lukkiin! Ehottomasti yks parhaita tänä vuonna lukemiani!




Tää on Kirken tarina. Hänen kasvustaan kotonaan ja kuinka hän tulee sieltä karkotetuksi tekojensa tähden. Kun Kirke karkotetaan Aiaian saarelle, hän on sielä aluksi ihan yksin. Hän alkaa opetella noitataitoja ja kehittyy niissä vuosien aikana aina vain paremmaksi. Ihan mahtavaa oli seurata Kirken kasvutarinaa. Hän alkaa kyseenalaistaa jumalien juttuja ja muodostaa omia ajatuksia ja mielipiteitä asioista. Kaikki ei olekaan, niinkuin jumalat sanovat ja antavat ymmärtää. Kirkellä on miessuhteita ja hän saa myös lapsen. Sitäkin seurataan tarinassa. Aikajana on myös aika huima, koska jumalat ovat kuolemattomia ja Kirken tarinaa mennään satoja vuosia eteenpäin. 

En oo pahemmin lukenu kirjoja antiikin tarustoon liittyen. Tottakai tiesin näitä tarinoita, kun onhan näitä Disneyn versioita ja mitä nyt kouluaikanaki on näitä jotain opiskellu. Miller kyllä kirjoitti niin vetävän tarinan Kirkestä. Aluksi olin, että voiko nää tylsät antiikin tarinat olla mielenkiintoisia edes, mutta tää oli todellaki mielenkiintoinen ja koukuttava tarina. Iso suositus tästä kaikille! Ja aion kyllä lukea muutkin Millerin kirjat.

19 huhtikuuta, 2022

Zadie Smith: Aavistuksia - kuusi esseetä eristysajasta

Tää on toinen kirja, jonka oon lukenu Zadie Smithiltä.



 

Tää esseekokoelma ei oikein mua napannu. En tavoittanut esseiden juttua kuin paikoin. En saanut kiinni niistä. En tiedä johtuiko se aiheen läheisyydestä, vai oliko ne mulle liian abstrakteja vai mikä oli ongelma. Tunnistin kyllä Smithin kirjoittamisesta sen hienouden, miten hän osaa sanat asettaa ja saa jutun etenemään vaivattomasti. Mua harmittaa, että tää ei ollu mulle napakymppi, varsinkin kun pidin Swing timesta niin paljon.

10 syyskuuta, 2019

Nimeni on Sarah

Tatiana de Rosnayn kirja oli paikoin minulle ahdistavaa luettavaa. Varsinkin, kun samaan aikaan katsoin digiboxilta Yleltä tullutta Euroopan juutalaisten tarinaa, joka on 8-osainen dokumenttisarja natsien toteuttamasta joukkotuhosta ja juutalaisten kohtaloista. Eläydyin niin kovasti kirjassa Sarahin tarinaan, että se sai ahdistuksen pintaan.




Kirjassa menee kaksi tarinaa: juutalaisen Sarahin ja nykyhetkessä yhdysvaltalaisen pariisilaistuneen Julian. Julia on toimittaja ja hän alkaa tehdä artikkeliä Vel d'Hivin 60-vuotisvuosipäivän kunniaksi. Kirjassa vuorotellen kerrotaan Sarahin tarinaa perheen viennistä Vel d'Hiville ja pikkuveljen komeroon turvaan lukitsemisesta ja vuorotellen Julian. Sarahin tarina ahdisti minua. Olin aina helpottunut, kun siirryttiin Julian tarinan pariin. Siihen kuinka Julia penkoi Vel d'Hivin tapahtumia ja löysi yhteyden Sarahin ja miehenesä suvun välillä ja mitä Julian elämässä samaan aikaan tapahtuu. 

Kirja oli hyvä. Se pisti miettimään. Ajattelen, että jokainen ihminen pystyy pahaan. Toisilla ihmisillä se kynnys siihen on vain korkeampi ja toisilla matalampi. Itselläni se kynnys on korkea. Mutta voiko se muuttua? Entä jos olisin elänyt natsi-Saksassa? Olisinko ollut natsijärjestön jäsen? Olisinko katsonut vain vierestä, kun juutalaisia vietiin vai ollut aktiivinen heidän viemisessä? Vai sittenkin ollut niitä harvoja ihmisiä, jotka auttoivat juutalaisia? Niin olisi ainakin kivaa ajatella. Vai olisinko sittenkin ollut juutalainen ja kuollut keskitysleirillä? Enhän minä nykyhetkessäkään aktiivisesti aja asioita. Allekirjoittelen adresseja ja vetoomuksia kyllä ja välillä jaan jotain somessa, mutta en tee mitään muuta. Lähinnä ahdistun maailmanmenosta ja lamaannun. Koko tämän vuoden minua on ahdistanut maailman meno, oikeistopopulismin nousu. Saan sitä vibat suoraan 1930-luvulta ja natsismin noususta. Pelko lamaannuttaa minut ja se hävettää minua ja siitä menen sitten entistä enemmän jumiin. Tästä kaikesta päättelen, että ehkä minä vaan katsoisin vierestä pelosta lamaantuneena, kun ihmisiä viedään tuhottavaksi. Pelottava vaihtoehto. Uskaltaisinko avoimesti vastustaa? En välttämättä. Selkien takana saattaisin sitten toimia. Toivottavasti ainakin.

Kirjan juoni on hyvä. Loppu oli ehkä vähän plääh, mutta en jaksanut edes välittää. Suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista. On sen arvoinen.

31 tammikuuta, 2019

Swing time

Enpä tiennyt mihin tartuin, kun kirjastossa tämän noukin käsiini ja päätin lainata.




Kirja kertoo kahdesta lontoolaisesta tytöstä ja heidän tarinansa vähä päälle kolmikymppisiksi asti. Toinen heistä on Tracey ja toinen nimetön kertojaääni. Tytöt tapaavat tyyliin eskarilaisina kirkon pihalla tanssitunnille mennessään ja siitä alkaa heidän ystävyyssuhteensa, joka kulkee tarinan juonena kirjan läpi. Kirja sai minut otteeseensa jo ensimmäisiltä sivuilta. Jotenkin teksti soljuu niin jouhevasti eteenpäin, että sitä vain istuu kyydissä ja seuraa tarinaa. 

Tracey jämähtää Lontooseen kökköön elämään, vaikka on lahjakas tanssija ja kertojaääni taas päätyy kuuluisan pop-laulajan assistentiksi ja matkustaa ympäri maailmaa. Elämä etenee painollaan ja tuo välillä kaikenlaista eteen. Tarina oli mielenkiintoinen monine puolineen ja herätti minussa kiinnostuksen Smithin muuhun tuotantoon. Jäi myös sellainen olo, että haluaisin tietää, miten tarina vielä jatkuu. 

Ainut ärsyttävä asia kirjassa tai joka minua häiritsi oli, että kertojaäänen nimeä ei tuotu esiin mitenkään koko kirjan aikana. Se häiritsi minua, mutta ei vaikuttanut huonontavasti lukunautintoon.