Nimeni on Sarah

Tatiana de Rosnayn kirja oli paikoin minulle ahdistavaa luettavaa. Varsinkin, kun samaan aikaan katsoin digiboxilta Yleltä tullutta Euroopan juutalaisten tarinaa, joka on 8-osainen dokumenttisarja natsien toteuttamasta joukkotuhosta ja juutalaisten kohtaloista. Eläydyin niin kovasti kirjassa Sarahin tarinaan, että se sai ahdistuksen pintaan.

Kirjassa menee kaksi tarinaa: juutalaisen Sarahin ja nykyhetkessä yhdysvaltalaisen pariisilaistuneen Julian. Julia on toimittaja ja hän alkaa tehdä artikkeliä Vel d'Hivin 60-vuotisvuosipäivän kunniaksi. Kirjassa vuorotellen kerrotaan Sarahin tarinaa perheen viennistä Vel d'Hiville ja pikkuveljen komeroon turvaan lukitsemisesta ja vuorotellen Julian. Sarahin tarina ahdisti minua. Olin aina helpottunut, kun siirryttiin Julian tarinan pariin. Siihen kuinka Julia penkoi Vel d'Hivin tapahtumia ja löysi yhteyden Sarahin ja miehenesä suvun välillä ja mitä Julian elämässä samaan aikaan tapahtuu. 

Kirja oli hyvä. Se pisti miettimään. Ajattelen, että jokainen ihminen pystyy pahaan. Toisilla ihmisillä se kynnys siihen on vain korkeampi ja toisilla matalampi. Itselläni se kynnys on korkea. Mutta voiko se muuttua? Entä jos olisin elänyt natsi-Saksassa? Olisinko ollut natsijärjestön jäsen? Olisinko katsonut vain vierestä, kun juutalaisia vietiin vai ollut aktiivinen heidän viemisessä? Vai sittenkin ollut niitä harvoja ihmisiä, jotka auttoivat juutalaisia? Niin olisi ainakin kivaa ajatella. Vai olisinko sittenkin ollut juutalainen ja kuollut keskitysleirillä? Enhän minä nykyhetkessäkään aktiivisesti aja asioita. Allekirjoittelen adresseja ja vetoomuksia kyllä ja välillä jaan jotain somessa, mutta en tee mitään muuta. Lähinnä ahdistun maailmanmenosta ja lamaannun. Koko tämän vuoden minua on ahdistanut maailman meno, oikeistopopulismin nousu. Saan sitä vibat suoraan 1930-luvulta ja natsismin noususta. Pelko lamaannuttaa minut ja se hävettää minua ja siitä menen sitten entistä enemmän jumiin. Tästä kaikesta päättelen, että ehkä minä vaan katsoisin vierestä pelosta lamaantuneena, kun ihmisiä viedään tuhottavaksi. Pelottava vaihtoehto. Uskaltaisinko avoimesti vastustaa? En välttämättä. Selkien takana saattaisin sitten toimia. Toivottavasti ainakin.

Kirjan juoni on hyvä. Loppu oli ehkä vähän plääh, mutta en jaksanut edes välittää. Suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista. On sen arvoinen.