Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karoliina Timonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karoliina Timonen. Näytä kaikki tekstit

17 elokuuta, 2022

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika

Tää oli ihan mahtava kirja perhesuhteista ja salaisuuksista! Vetävä, mukanaan vievä ja tästä nautti ja kirjan juonenkuviot oli kiinnostavia.



 

Äänessä ovat isä, ruokakriitikko Richard ja äiti Emma, heidän tyttärensä Olivia, joka palaa lääkärikomennukseltaan Afrikasta hoitamasta  Haag-virusta ja on rakastunut Seaniin, ja Phoebe, tv:ssä töissä ja juuri Georgen kanssa kihlautunut. Lisäksi Richardin avioliiton ulkopuolinen lapsi, juuri isästään tietää saanut Jesse. Koska Olivia on palannut Haagin parista niin hänen pitää olla eristyksessä viikon. Koska on joulu, niin koko perhe päättää viettää sen yhdessä eristyksissä maaseutukartanollaan. Mutkien kautta tietenkin myös Jesse päätyy sinne isäänsä metsästäessään. 

Ja sitten ne salaisuudet! Kaikilla on salaisuus ja ne paljastuvat sieltä, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Salaisuudet paljastuvat perheenjäsenille ja reaktioita pukkaa. Sitä kaikkea oli mielenkiintoista seurata ja lukea. Mielenkiintoisia olivat myös perheenjäsenten väliset suhteet. Yleensä en ihan hirveästi välitä lukea tällaisia, mutta jotenkin tää kiinnosti kovasti ja uppos muhun ku kuuma veitsi voihin. Salaisuudet kiehtoi ja viihdyin tän parissa oikein hyvin.

06 huhtikuuta, 2022

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

Kiinnostuin tästä Emilie Pinen esseekokoelmasta, koska tässä luvattiin puhua kipeistä asioista. Sellainen puhe saa tuntemaan, ettei ole yksin tässä maailmassa. Eikä tämä kokoelma aiheuttanut pettymystä, päinvastoin!



 

Tätä lukiessa mietin, että miten joku osaa niin hyvin tuoda esiin ja ilmaista asioita? Tän kirjan ja näiden esseiden sivuilta löysin itseni, vaikka asiasta ei olisi kokemusta tai vaikka se asia (kuten vanhemmuus) ei minua kiinnostaisi. Pine osaa kirjoittaa tällaisistakin asioista niin, että minäkin jotenkin samaistuin kokemuksiin ja löysin jotain itseäni koskettavaa niistä. Kaikki se kipu, kaikki ne tunteet, kuten häpeä, suru jne. Ne tulivat lähelle. Siksi tämä esseekokoelma kolahti. Tää oli mulle viiden tähden lukukokemus ja jäin vain toivomaan, että Pine kirjoittaa lisää ja hänen kirjoituksiaan suomennettaisiin lisää. 

Lisäys 29.6.-22, kun löysin ylöskirjoittamani lainauksen esseestä Muistiinpanoja veren vuotamisesta ja muista rikoksista:

"Joskus urheinta on katsoa itseään ilman peilejä. Sellainen alastomuus vaatii paljon. Riisuuntumisessa ei ole lopultakaan kyse vain siitä, miltä näytämme, vaan myös siitä, että tunnustamme rehellisesti, miltä oma ulkonäkö tuntuu sisäisesti."