Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie on kyllä yks mielenkiintoisimpia kirjailijoita. Puolikas keltaista aurinkoa vei minut kauas kotoa, ihan erilaiseen maailmaan omaani verrattuna.

GoodReadsistä kirjan kuvaus: "1960-luvun Nigeriassa eletään toiveikasta aikaa. Vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo palkkaa palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun. Hänen kuvankaunis rakastajattarensa Olanna totuttelee uuteen elämäänsä vaatimattomassa Nsukkan kaupungissa. Englantilainen idealisti Richard, joka ihonväristään huolimatta tuntee itsensä afrikkalaiseksi, on rakastunut Olannan arvoitukselliseen kaksoissisareen.

Kun Biafran sota puhkeaa, Ugwu, Olanna ja Richard joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Mutta pakolaisleirien kurjuuden, nälän ja kuoleman keskelläkin jokaisen haaveista suurin on rakkaus."

Kirjan kerronta etenee vuoroin Ugwun, vuoroin Olannan ja vuoroin Richardin suulla. Se etenee hyvin jouhevasti ja on mielenkiintoista nähdä sama tapahtuma tai asia toisen ihmisen näkökulmasta. Mielenkiintoista on myös seurata Nigerian ja Biafran tapahtumien etenemistä kirjassa. Piti ihan googlettaa Biafra, kun en saanut siitä mitään päähäni, vaikka nimi kuulostikin tutulta. Sain siis lisää sivistystä tän kirjan lukemisen myötä! Kirjaa lukiessa mietin, että oliko se täällä samanlaista silloin, kun ajettiin Suomen itsenäistymistä, kuin oli Nigeriassa Biafran suhteen? Samaa uskoa paremmasta, samaa toivoa paremmasta? Biafran kohdalla se vain ei kauaa lopulta kestänyt.

Puolikas keltaista aurinkoa oli mukanaan vievä kirja. Se myös lisäsi roihua minun afrikkalaista kirjallisuutta kohtaan heränneeseen kiinnostukseeni. Ehdottomasti haluan lukea Adichien muut kirjatkin. 10 myyttiä feminismistä oon jo lukenut, mutta muut. Purppuranpunainen hibiskus taitaa tulla seuraavaksi lukuun.

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Chimamanda Ngozi Adichielta. Meidän kaikkien tulisi olla feministejä on vaikuttava essee.

Kirja perustuu kirjailijan Ted talkiin. Ohut se on, mutta niin täyttä asiaa, ettei paremmin voisi edes asiaa ilmaista. Itsekin varovasti tunnustaudun feministiksi ja juuri tällaisista kirjoista saa voimaa. Adichie tuo esseessään niin hyvin esiin ne erot, miten naisia ja miehiä kohdellaan. Ne tunnistaa varmasti jokainen suomalainenkin, kuten itsekin tein. Vaikka Suomi on tasa-arvoinen valtio, täälläkin on silti edelleen paljon tekemistä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien suhteen. Vielä ei ole täälläkään asiat niin hyvin, että voisi huokaista ja lopettaa työn teon. 

Tätä pientä kirjaa lukiessa sitä vain miettii, että miksi pitää edes olla viheliäisiä sukupuolia, jotka on muinoin asettaneet ihmiset eriarvoiseen asemaan. Että miksi edelleen pitää pitää kiinni siitä, että miehet ois muka jotenkin parempia ja arvokkaampia kuin naiset? Ei he oo, eivät oo olleet koskaan, eivätkä tuu koskaan olemaankaan, vaikka kuka mitä sanois. Mietin myös, että miesviha on ihan miehien itsensä aiheuttamaa. Naisviha on myöskin miehien itsensä aiheuttamaa. Naisviha kumpuaa miesten omista epävarmuuksista, kun taas miesviha kumpuaa siitä, että miehet kohtelee naisia paskasti.

Huh. Pieni kirja ja niin paljon ajatuksia sai aikaan. Lopetan, ennen kuin alan paasaamaan enempää. Lukekaa tämä! Se kannattaa. Lukeminen muuttaa maailmaa.