Lupita Nyong'o & Vashti Harrison: Sulwe & Justina Ireland: Ophie's ghosts

 Kaksi ihanaa lasten ja nuorten kirjaa.

Lupita Nyong'o & Vashti Harrison: Sulwe

Tää oli suloinen kirja siitä, kun on erilainen ku muut jollain tavalla ja haluaa olla samanlainen. Miten itsensä voisi hyväksyä sellaisena kuin on?

Sulwella on tummempi iho kuin muilla perheenjäsenillään. Tai kellään koulussa. Sulwe kipuilee asian kanssa ja puhuu yöllä tähdille siitä. Tähdet auttavat häntä.

Pidin kovasti tästä. Tarina on hyvä ja toki lapsentasoinen. Harrisonin kuvitus oli kaunista.

Justina Ireland: Ophie's ghosts

äänilukija Bahni Turpin

Tämä taas oli todella ihana kirja! Välillä melkein kyyneleet silmissä kuuntelin tätä! 

"In 1920s Georgia, 12-year-old Ophelia Harrison, who is Black, learns that she can see ghosts when her father, killed hours earlier by a white lynch mob, wakes Ophie in the middle of the night to save her and her mother from the same fate. After relocating to Pittsburgh to live with her father’s family, Ophie must leave school and work alongside her mother at the opulent Daffodil Manor, owned by the Caruthers family, white, pro-slavery Southerners from Virginia. There, Ophie sees more ghosts than ever, soon learning of her family’s legacy of helping sometimes-dangerous haints with unfinished business move on. Her fascination with Clara, the old home’s most beautiful ghost, draws Ophie into a mystery that reveals the human cost of systemic racism across America and the price routinely paid by those attempting to defy it. In her middle grade debut, Ireland (Dread Nation) deftly balances historical detail and atmosphere, capturing the essence of the centuries-enduring racism that oppresses through actions large and small. Ophie makes a brave, dynamic main character: scared, grieving, and compassionate, while also deeply aware that she deserves more than a racist society permits her. Ages 8–12."

Joku tässä kosketti mua todella paljon, ehkä se miten samaistuttava Ophien pään sisältö oli ja millainen ihminen hän oli. Kaikki nuo rajut tapahtumat ja mitä sen jälkeen tapahtui. Miten sitkeä Ophie on ja etsii vastauksia kysymyksiinsä. Välillä tuntu, etten millään malta lopettaa tämän kuuntelemista. Upposin niin tähän tarinaan. Lisäksi tuo äänikirjalukija oli just soppeli tähän kirjaan eläytymisillään.

Tarina ja mikä kaiken takana oli tuolla Daffodil Manorissa oli myös sopivan jännittävä. Loppu oli kyllä vähän odottamaton kaiken lisäksi. Ois kivaa, jos Ophien tarinaa sais lukea/kuunnella vielä lisää.

Opiskelutaitoja ja selittäviä miehiä

 Kaksi aikas erilaista kirjaa tässä nyt !

Kati Tiirikainen: Opiskeluin taito - kymmenen askelta kohti tutkintoa

Aika peruspakkaus opiskelusta, opiskelutekniikoista ja opiskelun suunnittelemisesta yms. Oli hyvä kirja lukea näin ensimmäisen vuoden ammattikorkeakouluopiskelijana! Tän sain luettua ihan viime vuoden viimeisinä päivinä loppuun eli ekan lukukauden aikana lueskelin pikkuhiljaa.

Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita

suomentanut Pauliina Vanhatalo

kuvitus Ana Teresa Fernández

Tän taas luin tän vuoden ekan viikon aikana loppuun. Solnitin jo klassikko esseekokoelma. Olihan tää lukemisen arvoinen kyllä, mutta ei mulla täyttänyt niitä odotuksia, joita mulla tätä esseekokoelmaa kohtaan oli. Paljon tunnistettavaa väkistenkin löytyy, kun elää naisena tässä patriarkaalisessa maailmassa. Vaan jotain jäi uupumaan, enkä osaa edes sanoa, että mitä se jotain on.

Erika L. Sánchez: I am not your perfect mexican daughter

Tää oli hyvä kirja! Postauksen kirjoittaminen on vaan kestäny ja kestäny.

Päähenkilö on Julia, Chicagossa asuva ja lukiota käyvä meksikolaisen perheen tytär. Hänen isosiskonsa Olga on vastikään kuollut. Julia kamppailee sen kanssa ja vanhempiensa tiukkuuden kanssa. Julia kun ei ole mikään täydellinen meksikolainen tytär kuten Olga oli. Vai oliko sittenkään? Kirjassa seurataan Julian elämää Olgan kuoleman jälkeen. Hän käy koulua, viettää aikaa kavereidensa kanssa, ottaa selvää Olgan elämästä ja koittaa selvitä eritoten äitinsä kanssa, heillä kun on melkein aina sukset ristissä toistensa kanssa. 

Tykkäsin tästä paljon. Julian elämä aukeni eteen just niin raadollisena ja myös hetkittäin niin ihanana ku se on ton ikäisellä. Muistelenpa omia lukioaikojani ni tuollaista se suunnilleen oli. 

Isoja teemoja kirjassa, kun suru, suhteet vanhempiin, tulevaisuus ja mielenterveys. Hienosti niitä käsitelty tässä! Eli voin suositella lukemista.

Sarjakuvapompsaus

Muutama sarjakuva taas!

Mitja Mikael Malin: Kivet kannot tähdet kuuta

Suomalaiseen kansanuskoon pohjautuvia sarjakuvia sateenkaariteemalla. Tykkäsin näistä paljon! Osa oli semmoisia, että olin vaan, että häh, tälleenkin voi nää jutut mennä. Eli sain uusia näkökulmia! Suosittelen isosti lukemaan tän. Tästä ei voi kauheana kertoa, ettei spoilaa.

 

Ethan Sacks, Dalibor Talajić & Lee Loughridge: Covid Chronicles

Tarinoita pandemian alkuajoilta. Erilaisia ihmisiä ja erilaisia tarinoita, esim. sairaanhoitajan, tutkijan, potilaan jne. Tykkäsin kyllä ja toivon, että tälle tulee jatkoa. 

Joe Henderson, Lee Garbett, Antonio Fabela & Simon Bowland: Skyward

Mitä tapahtuu, kun maasta katoa painovoima? Tämä on tarina siitä. Willa oli pieni vauva, kun painovoima katosi. Hänen äitinsä katosi taivaalle ja isänsä sen seurauksena lukittui sisälle. 21-vuotiaana Willa alkaa selvittämään asioita painovoiman katoamiseen liittyen ja saa peräänsä pahoja tyyppejä. Tarina oli kyllä melkoinen! Mun mielestä ois kyllä vaan saanu tiivistää sitä hieman ja jättää joitain rönsyjä poies. 

On kivaa, kun sarjakuvista on tullut itelle vakituinen osa lukemistoa. 

Rakkaudesta aseisiin

Uutisissa oli haastateltu Jennifer Clementiä tai ainakin tästä hänen kirjastaan Rakkaudesta aseisiin oli mainittu siellä. Googletin heti, koska vaikutti mielenkiintoiselta ja varasin kirjan heti. Sainki kirjan alle viikossa käsiini.

Kirja kertoo Pearlista, joka asuu äitinsä kanssa autossa asuntovaunualueen laidalla. Siinä kuvataan heidän elämäänsä, äidin kuolemaa ja Pearlin elämää sen jälkeen. Kirjan kieli oli kaunista ja tarina vie mennessään. Tuntui, että sanat kertoivat niin paljon enemmän, kuin mitä ne nyt kertoivat. Clement osasi mielestäni kuvata hyvin usalaisten asehulluutta tai ainakin sen, minkälaisena se minulle näyttäytyy eli syvänäkin välinpitämättömyytenä sen seurauksista. 

Kirja herätti ajatuksia. Tuli onnellinen olo siitä, että Suomessa aselait ovat tiukat. Kirja oli yhtäaikaa karu ja kaunis. Ja loppu oli sellainen, että toivon, että Pearlin tarina jatkuisi vielä. Jospa Clement jatkaisi sitä!