Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Mitchell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Mitchell. Näytä kaikki tekstit

21 maaliskuuta, 2023

David Mitchell: Pilvikartasto

Olipas se kirja! Huh heh!



Tää oli tosi outo kirja, koska tätä lukiessa oli tylsää, mutta oudolla tavalla kiehtovan tylsää. Välillä joutu puskeen itteensä eteenpäin, että sai luettua ja silti ei halunnu jättää kirjaa kesken. Ihan älytöntä! 

Oli mielenkiinoista, miten eri aikatasojen tyyppien tarinat lomittuivat toisiinsa. Lukiessa sitä odotti, että tulee se kohta, jossa tarinat linkittyvät. 

Oltiin
Uusi-Seelannissa 1840-luvulla,
Belgiassa 1930-luvulla,
Yhdysvaltojen Kaliforniassa 1970-luvulla,
Iso-Britanniassa 2000-luvulla,
Koreassa 2100-luvulla
ja 
ydintuhon jälkeinen maailma paljon (?) sen jälkeen.

Nämä kaikki linkittyi toisiinsa välillä odottamattomillakin tavoilla. (Lue, niin tiedät!)

Oli
Robert Ewing, virkamies
Robert Frobisher, säveltäjä
Luisa Rey, toimittaja
Timothy Cavendish, kustantaja
Sonmi-451, kloonitarjoilija
ja
Zachry, paimen.

Kaikkien heidän elämänsä niin erilaisia ja silti jotenkin niin samanlaisia. Ihmisyys ei muutu, vaikka vuosikymmenet, vuosisadat, vuosituhannet muuttuvat.

Kaikki nämä tarinat oli kirjoitettu eri tyylillä:
Ewingillä oli päiväkirja,
Frobisher kirjoitti kirjeitä,
 Reyn tarina ku dekkaria lukis,
Cavendishin tarina taas draamakomediatragediamikälie,
Sonmi eli teknologisesti hyvin kehittyneessä maailmassa
ja
Zachry kerto murteella asiat ydintuhon jälkeisessä maailmassa.

Vaikka mulla oli hetkittäin tylsää (erityisesti syytän sua Ewing) niin tätä oli noiden linkittymien takia tosi mielenkiintoista lukea. Mulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, mutta onneksi tartuin tähän, kiitos spefi-lukupiirin. Kyllä kannatti lukea!

Aion vielä katsoa Pilvikartasto- elokuvan. Saatan kirjoittaa siitäkin, kuhan sinne asti pääsen.


Yks asia, mikä mua jäi mietityttään tän kirjan luettuani oli ton säveltäjän tarinassa se, ku yhdessä kohdassa tulee esiin, että Frobisherin pitäisi säveltää Ayrsille ja Ayrs sitten muokkaisi ne oman näköisikseen ja ottaisi työt omiin niminsä. Kun Frobisher vastustaa ajatusta, niin Ayrs äkisee vastaan, että näin monesti toimitaan ja miksi luulet, että Bach oli niin tuottoisa säveltäjä. Jäin vaan miettiin, ääääää, eikö tuo oo huijausta? Että oikiasti tolleen on tehty ja tehdään? Kuka osaa vastata tähän?