#naistenviikko2024: Marjane Satrapi: Nainen, elämä, vapaus

Naistenviikon kolmas päivä! Nyt sarjakuva Iranissa tapetusta Mahsa Aminista ja naisten ihmisoikeuksista! Ajatelkaa, naisetkin ovat ihmisiä!

"Huipputekijöiden sarjakuvakirja Iranin naisten kansannoususta.

Persepolis-sarjakuvastaan tunnettu Marjane Satrapi luotaa yhdessä yli 20 taiteilijan ja asiantuntijan kanssa nuoren iranilaisnaisen murhaa ja sen synnyttämiä protesteja.

13. syyskuuta 2022 Iranin moraalipoliisi pidätti ja pahoinpiteli naisopiskelija Mahsa Aminin, joka ei poliisin mukaan ollut pukenut hiukset peittävää huivia oikein. Amini kuoli vammoihinsa kolme päivää myöhemmin. Tapahtumasta sai alkunsa laaja protestiliike, jossa iranilaiset nousivat vastustamaan ääri-islamilaisten vallanpitäjien sortoa.

Nainen, elämä, vapaus käsittelee 24 sarjakuvanovellin kautta monesta eri näkökulmasta syksyn 2022 traagisia tapahtumia ja Iranin myrkyttyneen yhteiskunnan todellisuutta.

Marjane Satrapi (s. 1969) on ranskalais-iranilainen sarjakuvantekijä, jonka neliosainen pääteos Persepolis kertoo koskettavan tarinan perheestä islamilaisen vallankumouksen pyörteissä. Nainen, elämä, vapaus -kokoelman muita Suomessakin tunnettuja tekijöitä ovat mm. Joann Sfar (Rabbin katti), Lewis Trondheim (Jussi Jäniksen ihmeelliset seikkailut), Catel (Kiki – Montparnassen kuningatar) ja Paco Roca (Ryppyjä)."

Tää oli koskettava antologia! Koskettavammaksi tän tekee, että nyt Suomen hallitus suunnittelee ihmisoikeuksien rikkomista lailla, käännytyslailla ja sillain pelaavat täysin Putinin pussiin. Täällä Suomessa on nyt tie auki tähän samaan tilanteeseen, missä Iranin naiset ovat olleet vuosia. Kenen tahansa ihmisoikeuksia voi rikkoa. Se on väärin. Sitä pitää vastustaa. Demokratiaa pitää puolustaa. Tasa-arvon edestä pitää taistella.

#naistenviikko2024: Jani Toivola: Ainoa huoneessa - Sara Salmanin tarina

Hetken se tämäkin kirja kerkes olla mun lukulistalla Joskus muinoin törmäsin Salmaniin jossain somessa ja hän vaikutti niin fiksulta ja mielenkiintoiselta tyypiltä. Tänään siis naistenviikon postauksessani musliminaisen tarina.

 

Kirjan lukemisen alotin junassa, ku oon kuukausittain puksutellu Oulun ja Kajaanin väliä. Junassa otin tän kuvankin, ku kirja niin hienosti mätsäs mun kahvikuppiin. 

"Ainutlaatuinen ja koskettava tositarina nykyajan musliminaisesta ja siitä, millaista on elää ainoana huoneessa.

Sara oli 11-vuotias, kun hän päätti perheensä toppuutteluista huolimatta alkaa käyttämään hijabia. Hän oli huivistaan hyvin ylpeä. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa kun koulun, aikuisten ja jopa oman suvun ennakkoluulot alkoivat nakertaa Saraa: nähtiinkö hänet tästä lähtien vain huivin kautta?

Sara on aina elänyt kahden kulttuurin välissä iranilaisen isän ja suomalaisen äidin lapsena. Hän on tyttö, joka on ainoa huivipäinen punk-keikan moshpitissä. Nainen, jonka on sanottu olevan liian kaunis kantaakseen huivia. Ennakkoluulot huivia käyttävistä naisista pyörivät sen ympärillä, että huivi on pakotettu, huivia käyttävät naiset ovat alistettuja, voimattomia, ja pelastuksen tarpeessa. Ainoa huoneessa on kutsu lukijalle tarkastella omia kapeita mielikuvia islamista.

Sara on elävä esimerkki ihmisestä, jossa erilaiset arvot ja tavat elää voivat kulkea limittäin. Hän viestii pukeutumisellaan, että musliminainen voi myös olla mitä tahansa. Sara pukee huivin näyttääkseen ylpeästi muiden ihmisten rinnalla kuka hän on ja mille hänen elämänsä rakentuu. Tämä on Sara Salmanin tarina Jani Toivolan sanoittamana."

Kirja oli mielenkiintoista luettavaa ja ahmaisin sen aika äkkiä! Salmani on kyllä ihailtava ihminen ja tykkään siitä kuinka hän ajattelee asioista. Aloinkin seurata häntä somessa siitä hyvästä.

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös

Ah mitä mää luinkaan! Bonde ei petä! Tää kirja meni kyllä monin tavoin ihon alle. Onneksi oli niin lyhyt. Vain 168 sivua! Mutta sivut oli täyttä tavaraa, jok'ikinen.

Tässä mun kommentteja kirjasta Sivutiellä-blogin Sirrille:

"Jotenkin tuo, miten Lily luovii noissa ihmissuhteissa osuu johonkin kohtaan minussa."

"Antaa muttei anna kuitenkaan, kun ei oo just sitä antaa, mitä muille "pitäis" antaa."

"Tavallaan on oman elämänsä syrjästä katsoja ja silti sillain aktiivinen, että menee virran mukana, eikä jarruta tai mitään."

"Sitte tuo Lilyn äiti. Vaatii lapseltaan asioita niitä mitenkään etukäteen pohjustamatta ja edes selittämättä."

1. "Itelläni ei oo lapsia, mutta tunnistan noita samoja juttuja."

   
   

   "Kuin Lily epätoivoisesti yrittää miellyttää äitiään ja saada yhteyttä häneen ja hyväksyntää ja rakkautta ja sitte äiti on tommonen täysin tuulella käypä ja arvaamaton."

"Tää kirja on ku minusta tehty. Vaikka ei oo omia lapsia."

"Just tota Lilyn ihan kiinni vauvaan olemista. Ja miten hän on Marcuksen kanssa kuin pelkkä kuori."

"Luen just tota, ku Lily Gunillan kans syöttää Majsanin pentuja ja mua itkettää. Lily on just niinku minä sillon ku mua estettiin olemasta nuorimpien sisarusteni kanssa tekemisissä.😭"

"Argh tuota, että Lilyn äiti jätti ton kissan ja pennut Lilyn vastuulle. Just niinku mun vanhemmat jätti mun sisarukset mun vastuulle."

"Sievästi menee ihon alle.😅"

"Ää. Mua niin itkettää tää kirjan loppu."

Tää kirja oli ja on niin, ettei oikein ole edes sanoja. Lukekaa!

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri

Tää oli kerrassaan ahmittava ja ihana tarina. 

 

Tapahtumat sijoittuu vuoteen 2002, on kulunut vuosi New Yorkin terrori-iskuista. Shirin ja perheensä saa tuntea sen edelleen nahoissaan, koska he ovat Iranista. Shirin kohtaa koulussa päivittäin rasismia ja muuta paskaa, koska on muslimi ja varsinkin koska käyttää huivia. Koulussa hän kohtaa Oceanin, komean nuorukaisen. Lopulta he rakastuvat ja sitten homma vasta repeääkin, kun muut saavat tietää heidän seurustelusta. 

Oli kyllä melkoista luettavaa! Tässä kirjassa tulee oikein hyvin esiin ihmisen pienuus ja kaksinaismoraali. Se oli creepyä ja myös koskettavaa lukea. Shirinin ja Oceanin tarina oli aika ihana. Ja loppu oli odottamaton! Tai ainakaan minä en osannu sellaista loppua odottaa.

Mafi on kirjoittanut aihemaailmaan liittyen myös toisen kirjan: An emotion of great delight. Siinä ollaan vuodessa 2003 ja se kiinnostaa mua paljon.Toivottavasti se ja Mafin muut kirjat suomennetaan!

Ps: Tahereh Mafi on naimisissa Ransom Riggsin kanssa! Wau ja silleen.

Sarjakuvia, sarjakuvia

Sarjakuvia on niin ihana lukea. Oon lukenut niitä taas paljon ja iso kasa odottaa myös hyllyssä mua.

Hannele Richert: Enimmäkseen hyvä näkyvyys

Oon tykästynyt Hannele Richertin tyyliin. Tää Enimmäkseen hyvä näkyvyys kertoo itsensä ja tulevaisuutensa pohdinnasta. Sitähän me ihmiset tehdään kaiketi läpi elämän? Joskus se oman tien löytäminen on tosi vaikeaa, niinkuin tän sarjakuvan Marjalla. Vaikeaa se on ollu itelleki ja epäilen, että se ei tule helpottumaan.

 Marjane Satrapi: Luumukanaa

Sain viimein luettua viimeisen Satrapilta suomennetun sarjakuvan. Luumukanaa kertoo muusikosta, jonka elämä ei ole oikein mennyt putkeen. Pahinta on, kun vaimon kanssa tulee riita ja vaimo hajottaa hänen soittimensa. Silloin hän päättää kuolla. Tarina on yhtä aikaa traaginen ja monta muuta asiaa.

Suomentanut Taina Aarne.

Yann Lepennetier&Romain Hugault: Burma Banshees

Tästä en oikein tykännyt. Kuvitus sinänsä jees, mutta koko sarjakuva liian seksistinen ja naisvihamielinen, että haluaisin enempää tätä sarjaa lukea.

Kääntänyt Per A. J. Andersson.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Sotakirja jossa nainen tärkeässä roolissa)

Goldi: Lepakko! Viikonlopun rakkautta

Tästäkään en hirveänä tykänny. Eikä näköjään oo muuta sanottavaa edes.

(Queer- lukuhaaste: Sarjakuva)

Rutu Modan: Exit Wounds

Rutu Modan on mun uusi sarjakuvalöytö! Tässä sarjakuvassa Koby saa yhteydenoton naissotilaalta, että Kobyn isä on kuollut pommi-iskussa. Se selittäisi isän katoaminen ja siitä alkaa tutkiminen, että onko isä varmasti kuollut. Tää oli mielenkiintoinen! Tykästyin Modanin tyyliin ja varasin kirjastosta toisen löytämäni albumin häneltä luettavakseni.

Kääntänyt Jessica Cohen.

Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta

Yllätyin, että tämä Rowellin ja Hicksin sarjakuva oli tylsä. Kaiken sen hypen jälkeen, mitä tämä sarjakuva on saanut, tämä olikin tylsä!? Ohhoh. Hicksin kuvituksesta pidin paljon. Muuten tämä on njääh ja plääh.

Suomentanut Taina Wallin.

Tämmösen pläjäyksen sarjakuvia oon lukenu nyt ja lisää on tulossa, jahka saan taas postauksen aikaseksi jossain vaiheessa.

Pistoja

Pidän siitä ajatuksesta, miten naiset pitää yhtä ja tukee ja puolustaa toisiaan. Tässä Satrapin sarjakuvassa nähdään yksi versio siitä.

Tässä sarjakuvassa käydään läpi yksi Satrapin sukulaisnaistensa kanssa kokema pitkä teehetki, jossa puidaan toisten huolia ja muistellaan menneitä, puhdistutaan. Huumoria löytyy, eikä kyyneliltäkään vältytä. Yhtä aikaa teenjuonti on hyvin arkista, mutta asioiden jakaminen toisten kanssa taas ei niinkään. Toisten valintoja ja miehiä arvostellaan ja asioista puhutaan hyvinkin suoraan. 

Mää oon tykästynyt Satrapin tyyliin. Pitää lukea vielä se Luumukanaakin. Se enää näistä suomennetuista lukematta.

Persepolis

Sarjakuviaaaa! Tässäpä taas yksi, josta tykkäsin. Kahdessa osassa.

Persepolis on omaelämänkerrallinen sarjakuva Marjane Satrapin lapsuudesta Iranissa. Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi Marjanen elämää 14-vuotiaaksi asti, jolloin hänet lähetetään sisäoppilaitokseen. Millaista on elää, kun kotimaassa vallan ottavat fundamentalistit ja moni asia muuttuu, tulee esim. huivipakko. Marjane myös vähän kapinoi ja täpärästi välttää uskonnollisen poliisin.

Tässä toisessa osassa Marjane lähtee Itävaltaan sisäoppilaitokseen. Kirjassa käydään läpi vuodet koulussa ja myös kodittomana. Sitten Marjane päättää muuttaa takas kotiin. Edessä on sopeutuminen, kun on tottunut vapauteen, opiskelut yliopistosssa, naimisiinmenoa, itsensä löytämistä jne.

Persepolis oli mielenkiintoinen sarjakuva. Pidän paljon Satrapin piirros- ja kerrontatyylistä. Niin paljon, että kirjahyllyssä odottaakin jo seuraava Satrapi.

Zahran paratiisi

Huh. Zahran paratiisi on semmonen sarjakuva, että välillä teki ihan pahaa lukea sitä.

"Suora lähetys Iranista sarjakuvassa

Nuori mielenosoittaja Mehdi katoaa Iranin vaalien jälkimainingeissa vuonna 2009. Hänen muistoaan pitää elossa rohkea ja peräänantamaton äiti ja bloggaava veli. Molempien pahin pelko on, että lukuisten muiden kapinoitsijoiden ja toisinajattelijoiden tavoin Mehdi päätyy Zahran paratiisiin – Iranin suurimmalle hautausmaalle.

Zahran paratiisi punoo todellisten ihmisten ja tapahtumien kudelman. Tarina syntyi kun maailma todisti YouTubessa, Twitterissa ja blogeissa jotain, mitä ei enää voitu lakaista maton alle. Iranin vaalien jäljiltä on edelleen kateissa satoja mielenosoittajia, joita äidit etsivät epätoivon vimmalla.

Käsikirjoittaja Amir on iranilais-amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti, toimittaja ja dokumenttifilmien tekijä. Khalil on ylistetty taiteilija, joka on piirtänyt sarjakuvia varhaisnuoresta asti. Tekijät ovat päättäneet olla kertomatta sukunimiään ilmeisistä poliittisista syistä. Sarjakuva ilmestyy myos internetissä osoitteessa www.zahrasparadise.com jo 11 kielellä, ja sillä on kymmeniätuhansia lukijoita ympäri maailman." Näin Liken sivuilla tästä sarjakuvasta.

Jotenkin tämän sarjakuvan ajankohtaisuus ja se, että tällainen on mahdollista täälä Suomessakin, teki tästä ahdistavan lukea. Siksi kaikkien pitäisi tämä lukea. Ja ahdistua. Ja alkaa toimia. Vaikka itsehän olen vain ahdistunut ja kirjoitan tänne pieneen kirjablogiini, miten mua ahdistaa tämä maailma ja minne se on menossa ja ahdistun ja lamaannun vain lisää. Enkä saa tehtyä mitään. Lääh puuh.

Lukeminen muuttaa maailmaa. Siihen uskon. Ja ihmisten pahuuteen. Teen mitä pystyn. Edes kirjoitan ahdistuksestani. Enkä ainakaan äänestä, enkä aio ikinä äänestää persuja. Onhan sekin jotain. Onhan?

Pölyn ylistys

Olen eksynyt esseiden ja novellien maailmaan! Silvia Hosseinin Pölyn ylistys kiinnosti ja päädyin sitten lainaamaan ja lukemaan tämän.

Ja minkälaisia esseitä nämä olivatkaan! Aiheet olivat kyllä minulle outoja. En tunne Leonard Cohenin musiikkia, enkä osaa nimetä ainuttakaan hänen kappalettaan. En ole katsonut Sons of Anarchyä jaksoakaan. En ole myöskään lukenut Camusin Sivullista jne. Melkein kaikki esseiden aiheet olivat minulle outoja ja siksi jutut jäivät minulle etäisiksi. Silti se ei haitannut yhtään lukukokemusta.

Hosseinin teksti on oivaltavaa ja ajatuksia herättävää ja raikkaan rehellistä ja vähän ristiriitaistakin minun ajatuksissani. Välillä hämmennyin siitä, että ai, näinkin voi ajatella jostain asiasta. Koin esseet hyvin virkistävinä ja herättelevinä tässä omassa kuplassani, jossa en tiedä kaiken maailman Leonard Coheneistaa ja Sons of Anarchyistä oikein mitään. Herättelyä sitä aina välillä kaipaakin ja sitä kyllä sain Pölyn ylistyksen avulla.

Olimme kerran

Oi tätä kirjaa! <3 Golnaz Hashemzadeh Bonde teki muhun vaikutuksen kirjallaan Olimme kerran. 

Nahid sairastuu syöpään, saa puoli vuotta elinaikaa. Hän on yksinäinen ja katkera ja ei niin hyvä äiti tyttärelleen, ainoalle lapselleen. Syövän myötä hän alkaa käydä läpi elämäänsä ja haluaa sittenkin niin vimmatusti elää. Kirjassa käydään läpi hänen tarinaansa, nuoruusvuosia ja Iranin islamilaista vallankumousta, pakoa Ruotsiin, lapsen saantia, avioliittoa, avioeroa. Kirja on kipeän kaunis. Nahid on ihanan ristiriitainen henkilö ja hänen ajatuksensa ovat välillä niin oivaltavia ja herkullisia. Kirjaa oli kertakaikkiaan nautinto lukea ja ahmin sen vuorokaudessa.

Kirja herätti paljon ajatuksia ja ne jäivät palloilemaan korvieni väliin. Ei vaan osaa pukea sanoiksi niitä sekä niistä heränneitä tunteita. Ihmettelen vain ihmiselämää, joka osaa olla välillä niin kauheaa ja välillä niin kaunista ja ihanaa.