Bothayna Al-Essa: The book censor's library & Justina Robson: Panoksena sielu & Mary Shelley: Frankenstein

 Fantasiaakin tullu luettua. Nämä kolme yllättivät kukin omalla tavallaan!

Bothayna Al-Essa: The book censor's library

kääntänyt Ranya Abdelrahman & Sawad Hussain

 

Tämä kuwaitilaisen Al-Essan kirja oli positiivinen yllätys! Lajiltaan tää oli scifiä ja dystopiaa. Maailma on päätynyt tilanteeseen, jossa kaikki kirjat sensuroidaan tarkoin ja päähenkilö itse toimii työssään sensuroijana. Öisin hän lukee kiellettyjä kirjoja, päivisin tekee töitä ja illat viettää vaimon ja tyttären kanssa. Eräs kirja kuitenkin vie hänet niin sanotusti kanin koloon ja hän päätyy aivan kielletyille teille. 

 

Kirjan maailma oli kyllä melkoinen! Ai että tuntui hyvältä elää omaa elämää tässä maailmassa. En vois elää ilman kirjoja! Vaikka tiiä onko se tilanne vielä joskus eessä, kun asioita vaan huononnetaan kaiken aikaa. Ehkä tämä kirja olikin esimakua tulevasta, jonka Al-Essa on nähnyt enteenä.

Justina Robson: Panoksena sielu

suomentanut Kaisa Ranta

 

Jatkoin tätä viihdyttävää kirjasarjaa! 

"Sitten vuoden 2015 kvanttiräjähdyksen ihmiskunta on elänyt rinnan muun muassa haltioiden, demonien, haamujen ja elementaalien kanssa. Myös erikoisagentti Lila Black on kokenut kovia: Hänen perheensä luulee häntä kuolleeksi. Hänen kehonsa on huippuaseistettu, tekoälyllä varustettu koneisto. Hänen rinnassaan elelee kuollut haltia. Hänen poikaystävänsä on menestynyt haltiarocktähti, joka on puoliksi demoni. Muuta hän ei kaipaakaan kuin työtehtävää helvetissä. Demonit ovat aistillisia, väkivaltaisia, vallanhimoisia, arvaamattomia ja huvittelunhaluisia. Lilan niskaan satelee naimatarjouksia, salamurhayrityksiä ja haasteita kaksintaisteluihin, mutta Demonia osoittautuu jopa monimutkaisemmaksi kuin Lila on kuvitellut..."

Tässä kirjas keitos senkus paranee. Viihdyin niin hyvin, että kun loppuun pääsin, otti kovasti päähän, ettei tätä kirjasarjaa ole suomennettu tämän enempää. Miten mahtavan maailman ja henkilöt Robson onkaan luonut!

 

Mary Shelley: Frankenstein

suomentanut Paavo Lehtonen

 

Hohhoijaa mikä kirja tämä olikaan! Tää ei ollu mikään positiivinen yllätys tää. Kirjan päähenkilö on ihan karsea, itsekäs ruikuttaja, johon oli mennä hermot. Luin loppuun ihan vaan pahalla sisulla, että voi sanoa lukeneensa tän ja siirtyä lukemaan uudenaikasempia versioita tästä tarinasta.

 

Tarinahan on itsessään kyllä klassikko ja sinällään hyvin kestänyt aikaa ja nyt tekoälyaikana tää on erittäin ajankohtainen ku tekoälystä ollaan luomassa uutta Frankesteinin hirviötä. Jännästi tässä kirjassa se hirviö oli kyllä inhimillisempi kuin itse luojansa. Tosin niinhän ei tekoälyn kans tuu käymään koskaan, koska se on järkiään miesten tekemä ja he siirtävät sinne kaiken misogynian ja rasismin ynnä muun paskan.

 

Joo, tulipahan luettua tää. Herätti kyllä ajatuksia, että sillain kyllä hyvä kirja.

Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto & Octavia E. Butler: Aamunkoitto & Becky Chambers: Ylistys kainolatvoille

 Kolme hyvää lukukokemusta kehiin! Nää kaikki oli wow.

Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto

Dystopia. Kun luonnolla menee hermot ihmisiin ja mitä sitten tapahtuu. Tää oli yllättävä, tunteisiin menevä, samaistuttava ja montaa muutakin.

Turku on vihaisen metsän ympäröimä. Kaupungissa on Ingrid ja on Edla. Heidän tarinansa avautuu pala palalta ja palat onkin sitten melkomoisia. Ja kun Ingrid lähtee metsään tutkimusretkelle kartoittamaan alueita, tapahtuu taas kaikkea. 

Kirjan loppu jäi varsinkin mieleen, kun mietin silloin ja mietin edelleen, että haluaisin tälle jatko-osan. Että mitä tapahtuu metsälle ja kaupungille ja näille ihmisille vielä. Saadaanko metsä lepytettyä?

Octavia E. Butler: Aamunkoitto 

suomentanut Matti Kannosto

Tää kirja kyllä ihan totaalisesti pyyhkäs mut mennessään! Wow! Alku oli vähän tahmainen mulla, ei tosin kirjan takia, vaan oman elämäni. Kun sain keskityttyä lukemiseen se oli sitten menoa. Ja kun kirja loppui, olin puulla päähän lyöty. En oo vieläkään pystyny jatkamaan tätä trilogiaa. En uskalla. Entä jos en tykkää seuraavasta osasta niin paljon kun tykkäsin tästä?

Ihmisten ja avaruusolioiden kohtaaminen. Valtasuhteet. Tutustuminen toisiinsa. Huh huh! Puistattaa, ihastuttaa ja vihastuttaa tää kirja monin tavoin. Viharakkaussuhde.

Becky Chambers: Ylistys kainolatvoille

suomentanut Kaisa Ranta

Mulla on jäänyt tästä kirjasta mieleen vaan rauha. Asiat tapahtuu ku tapahtuu ja menee ku menee. Ei auta ku roikkua mukana ja yrittää hyväksyä. Jotenkin tää munkki, sisarus Dex ja hänen robottimatkakumppaninsa Nukakas oli niin mainiota matkaseuraa mulle ittelleni. Tuli taas semmonen olo, että haluan itselleni robotin tai droidin, jolla on tollanen huumorintaju ja ymmärrys. Uuden eessä ollaan kirjassa ja niin myös tässä omassa elämässäni tekoälyn ja robottien ja kaiken teknologian kanssa. Miten se yhteiselo sitten lähtee sujumaan? Saa nähä! Kirjasta sen suhteen jäi toiveikas olo.

Justina Robson: Aitoa peliä & Mia Myllymäki: Huomistarhuri

 Nyt vähän scifiä ja fantasiaa kehiin!

Justina Robson: Aitoa peliä

suomentanut Mika Renvall

Tää olikin jännä kirja! Erikoisahentti Lila Black on kyborgi. Onnettomuuden jälkeen hänet pelastettiin sillä, että hänen kehonsa muutettiin osin koneistoksi. Nyt hän saa keikan toimia henkivartijana kuuluisalle haltiarocktähdelle. Ja se keikka onkin sitten erilainen, kuin hän osasi edes kuvitella. 

"Vuoden 2015 kvanttiräjähdys muutti kaiken: universumin eri maailmat toisistaan erottaneet rakenteet repeytyivät rikki. Nyt, kuutta vuotta myöhemmin, ihmisten kanssa maapallolla elää muun muassa haltioita, elementaaleja ja demoneita. Taikuus on todellista ja jopa vaarallisempaa kuin tekniikka. Haltiat ovat outoja, eroottisia ja todella kyllästyneitä Taru sormusten herrasta -viittauksiin. Elementaalit ovat täydellisen riippumattomia mistään, ja demonit on yksinkertaisesti parasta jättää rauhaan. Erikoisagentti Lila Black oli aikaisemmin kaunis, mutta enää hän ei ole siitä niin varma. Hänen kehonsa on puoliksi lihaa ja luuta ja puoliksi metallia: taidokas koneisto, jonka lukemattomat aseet aktivoituvat tarvittaessa ja jota hän juuri ja juuri hallitsee. Kun haltiarocktähti Zal ja Lila temmataan mukaan vaaralliseen valtapeliin, Lila ei enää tiedä, kykeneekö hän hallitsemaan edes sydäntään."

Tää kirja vei mut kyllä mennessään. Oli niin erilainen maailma ja kaikki hässäkät, että oli kivaa vaihtelua mun lukemistossa. Tästä sarjasta on suomennettu toinen osa myös ja varasinkin sen jo, että pääsen lukemaan jatkoa tälle!

Mia Myllymäki: Huomistarhuri

Spefi-lukupiirin lukemistoa on tää. Olin ihan mielissään, kun vihdoin pääsin lukemaan Myllymäen kirjoja, jotka olleet mulla lukulistalla pitkään. 

Tää olikin erilainen ja melkoinen lukukokemus. Hyvällä tavalla.

"Romaani muistojen taakasta ja maailmasta, jossa versoo toivo

Vuosia sitten Stille Triple joutui jättämään taakseen Suomen, puolisonsa ja maailman sellaisena kuin se tunnettiin. Pitkä pakomatka vei tuhoutuneen Euroopan halki ekokaupunkiin, jossa jokainen asuja on puutarhuri ja elämää ylläpidetään vehreissä kerrostaloissa, bosco verticaleissa.

Menneisyys heittää yhä varjoja Stillen ylle. Kun läntiseltä mantereelta tulee avunpyyntö, hän tuntee saavansa toisen mahdollisuuden ja lähtee matkaan.

Todellisuus meren takana paljastuu synkäksi. Suojapaikkaa leimaa lannistuminen, ja sitä ympäröivät sortuneiden kaupunkien rangat.

Uudessa maailmanajassa pahin vastus löytyy mielestä, ja jossain vaiheessa menneestä on päästettävä irti. Luonto löytää tiensä tuhon läpi ihmistä nopeammin. Kauanko mennyttä pitää surra? Entä miten toivo herää?"

Kirja piti otteessaan, pisti miettimään, pohtimaan ilmastonmuutosta ja sitä katastrofia, jota kohti ollaan vakaasti matkalla. Miten toisista ihmisistä tulee niin helposti vihollisia ja heistä ajattelee ensimmäisenä pahaa ja vaaraa. Miten kaikesta voi selvitä. Miksi me ihmiset ollaan tämmösiä, tuhotaan, hyväksikäytetään, ei paljon välitetä muusta kuin rahasta.

Kirjan ihmiset oli aika mahtavia hahmoja, ei pelkkää mustaa, ei pelkkää valkoista. Taustalla aina jotakin, joka muuttaa väriä johonkin suuntaan, odottamattomaankin suuntaan.

Tää kirja oli elämys. Kiitos Myllymäki tästä!

Lilian Kallio: Ugudibuu & Becky Chambers: Veisu luonnonkoneille

 Kaksi dystopiaa. Vaikka tuntuu kyllä, että nää on pikemminkin utopioita, kun maailma on niin tulesas joka puoella.

Lilian Kallio: Ugudibuu

Tää onkin aikamoinen dystopia suoraan 1970-luvulta! Ollaan Tampereella ja yhtäkkiä ihmiset katoavat kuin savuna ilmaan. Jäljelle jää 4 nuorta naista ja yksi tyttö. Tää on heidän hurja selviytymistarinansa ja oli kyllä aikamoinen! Ensin selvitä järkytyksestä, että ei ole muita ihmisiä, ja selvitä kaaoksesta mikä ympärillä on, kun autot ilman kuljettajia ovat päätyneet ties minne ja taloja on tulessa jne. Mistä saada suojaa, mistä ruokaa, mistä turvaa? Kertakaikkiaan vaikuttava kirja!

Becky Chambers: Veisu luonnonkoneille

suomentanut Kaisa Ranta

Tää taas on ihan eri tyylinen ku Ugudibuu. Tässä asiat ovat jo tapahtuneet kauan sitten, ne mullistukset. Sisarus Dex on ryhtynyt teemestariksi ja matkoillaan kohtaa yhden tietoiseksi tulleen robotin, Nukakaksen (Kirjotäplänukakas) ja heistä tuleekin matkatovereita.

Tää kirja oli ihanan rauhallinen ja pohdiskeleva. Mitään suurta ei tapahdu kuin lähinnä ajatusten tasolla. Tän duologian toisen osan suomennos ilmestyy ens kesänä ja ootan kyllä ihan innolla sitä.

Siri Kolu: Hohtavat & Malin Klingenberg: Tasangon tyttäret

 Tässäpä lasten ja nuorten kirjoja kaks. Kaks aivan erilaista maailmaa.

Siri Kolu: Hohtavat

Tää oliki erikoisempi kirja, ku mitä osasin edes odottaa! Juna tulee asemalle ja sieltä tulee ulos hohtavia tyyppejä, jotka ilmoittavat maailman lopusta. Se maailmanloppu on viikon päästä! Sitte vielä paljastuu, että osalla ihmisistä on sama hohto, toisilla ei. Lukiolaisikäinen pari, Ani ja Kapri, saavat huomata, että toisella on se hohto ja toisella ei. Mikä nyt eteen?

Tää kirja sisältää sen viimeisen viikon. Oli ihania hetkiä, oli niin surullisia hetkiä. Loppu olikin ihanan odottamaton! Wow.

Malin Klingenberg: Tasangon tyttäret

suomentanut Outi Menna

kuvittanut Eeva Nikunen

On kannessakin näkyvät siskot, Saba ja Sarina, jotka elävät Gibatin tasangolla isänsä johtaman nomadiklaanin kanssa. Tyttöjen äiti on kuollut ja isä on kamala. Elämä menee painollaan, kunnes heidän isänsä alkaa myymään klaanin lapsia saadakseen rahaa. Kesäleirissä tytöt kuulevat toisen klaanin lapselta salattuja asioita ja tajuavat olevansa vaarassa.

Tämä trilogian aloitusosa oli aikamoista menoa ja meininkiä. Huomas kyllä, että on lapsille suunnattu ja siten ittelleni tosi sopiva välipalakirja. Tykkäsin tästä sen verta paljon, että aion kyllä lukea trilogian kaks muutakin osaa.

Kirjaimia 9v & Andrew Joseph White: Hell followed with us

 Tänään tämä minun rakas harrastukseni, eli kirjablogini, täyttää 9 vuotta! 💖

Opiskelut ja terveys verottaa tällä hetkellä tosi paljon bloggaamista. Luen kyllä edelleen paljon, mutta en taho jaksaa kirjottaa kirjoista ja en taho jaksaa edes lukea teidän blogeja. Bloggausjono yltää tällä hetkellä heinäkuulle ja en edes tiedä mihin asti on lukematta teidän blogit. Auts. Mutta minkäs teet! Blogia en missään nimessä oo lopettamassa. Rakastan tätä! Blogeja lukemaan palaan heti kun pystyn. Jospa nyt helpottais vähän kun saan yhden ison tentin ens viikolla tehtyä.

Andrew Joseph White: Hell followed with us

Törmäsin tähän kirjaan, kun kävin kesälomareissulla Raahessa. Siellä on sellainen ihana kirjakauppa kuin Karhun kirja ja paperi. Tämä kirja pisti silmään hyllystä kannellaan ja takakansiteksti viimeisteli ostopäätöksen:

"Prepare to die. His kingdom is near.

Sixteen-year-old trans boy Benji is on the run from the cult that raised him—the fundamentalist sect that unleashed Armageddon and decimated the world’s population. Desperately, he searches for a place where the cult can’t get their hands on him, or more importantly, on the bioweapon they infected him with.

But when cornered by monsters born from the destruction, Benji is rescued by a group of teens from the local Acheson LGBTQ+ Center, affectionately known as the ALC. The ALC’s leader, Nick, is gorgeous, autistic, and a deadly shot, and he knows Benji’s darkest secret: the cult’s bioweapon is mutating him into a monster deadly enough to wipe humanity from the earth once and for all.

Still, Nick offers Benji shelter among his ragtag group of queer teens, as long as Benji can control the monster and use its power to defend the ALC. Eager to belong, Benji accepts Nick’s terms…until he discovers the ALC’s mysterious leader has a hidden agenda, and more than a few secrets of his own.

A furious, queer debut novel about embracing the monster within and unleashing its power against your oppressors."

Luin tämän kirjan kimpassa worlds_between_the_sheets -tilin Katjan kanssa. Tää kirja oli kyllä melkoinen dystopia! Monin paikoin myös tosi samaistuttava, uskontoinen, syrjimisineen jne. Tää kirja piti kyllä myös tiukasti otteessaan kun viimein pääsi sisään siihen. Välillä jännitti kovasti seurata Benjin elämää tuossa maailmassa ja että mitä tapahtuu seuraavaksi ja apua tätä kaikkea. Tykkäsin tästä kirjasta lopulta paljon ja toivoisin tälle myös jatkoa.

Isaac Asimov: Säätiö & Ray Bradbury: Fahrenheit 451

 Scifiä! -lukuhaasteen lukupiirissä oon lukenut nämä kaksi seuraavaa klassikkokirjaa. Olivat kyllä molemmat aikamoisia.

Isaac Asimov: Säätiö

suomentanut Tuulikki Lahti

Tämä eka osa on pitkinä novelleina. Niissä selviää tapahtumat ja oli kyllä mielenkiintoista luettavaa! Vähän arvelutti tarttua tähän ton alla olevan takakansitekstin takia, mutta kannatti kyllä.

"Trantorin keisarikunta, 12 000 vuoden ikäisen Imperiumin hallintokeskus ja ihmisrodun ydin, on rappeutunut jo vuosisatojen ajan. Psykohistorioitsija Hari Seldonin ennustuksen mukaan Trantor tulee tuhoutumaan täydellisesti seuraavien viidensadan vuoden kuluessa, mitä seuraa kymmeniätuhansia vuosia kestävä hajaannuksen pimeä aikakausi. Seldonilla on kuitenkin valmis projekti, jolla kärsimyksen aika voidaan lyhentää tuhanteen vuoteen. Hän perustaa Linnunradan äärimmäiselle laidalle Säätiön, jonka tarkoituksena on vaalia tietämyksen liekkiä kaoottisina aikoina ja säilöä loistokauden saavutukset tulevaisuutta varten…

Isaac Asimovin Säätiö-trilogian ensimmäisessä osassa kuvataan kriisejä, joihin Säätiö joutuu Linnunradan levottomassa periferiassa. Säätiö on tieteisromaanin keskeisimpiä klassikkoja, johon palataan aina, kun scifi-kirjallisuudesta keskustellaan."

Aion lukea koko trilogian! Sen verran heräs kiinnostus tähän maailmaan.

Ray Bradbury: Fahrenheit 451

suomentanut Einari Aaltonen

Tää kirja oli mulle vähän pettymys. Alla olevan takakansitekstin perusteella odotin paljon enemmän tältä kirjalta.

"Ray Bradburyn vuonna 1953 ilmestynyt romaani Fahrenheit 451 on dystopiaklassikko ydinsotaan ajautuvasta maailmasta, jossa ihmiset turrutetaan, heidät suorastaan viihdytetään hengiltä. Sivistyneistö on syrjäytetty. Kansa pidetään passiivisena ja tietämättömänä. Kirjallisuus on kiellettyä. Palomiesten tehtävänä on polttaa kirjat ja niitä omistavien ihmisten talot. Kirjojen mukana tuppaavat palamaan kirjojen omistajatkin.

Palomies Guy Montag pitää työstään. Sattumalta hän tapaa naapurissa asuvan eksentrisen seitsemäntoistavuotiaan Clarissen, joka kertoo hänelle sananvapauden maailmasta, fiksummasta maailmasta joka avautuu kirjojen lukemisen kautta. Montagin tv-narkomaanivaimo Mildredin yritettyä itsemurhaa ja Clarissen kadottua Montag järkkyy, hän alkaa lukea ja piilotella kirjoja kotonaan ja joutuu vaikeuksiin auktoriteettien kanssa."

Tää jäi mulle jotenkin niin laimeaksi. En välittänyt päähenkilöstä tai edes sivuhenkilöistä pahemmin. Tästä kirjan ideasta ois voinut saada niin paljon paremmankin kirjan aikaseksi. No, tulipahan luettua!

Kaksi sarjakuva-Finlandian saanutta sarjakuvaa

Luinpa Finlandia-haasteeseen kaks sarjakuvaakin.

 Suvi Ermilä: Vastaanottokeskus

Tää oli vähän synkkä kuvaus vastaanottokeskuksen arjesta ja työntekijöiden hommista.

Risto Isomäki, Petri Tolppanen & Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa

Mielenkiintoinen tarina siitä, ku jäätiköt sulaa ja maailma jää veden alle. Tän vois kyllä lukea ihan kirjanakin! Sen verran kutkutti tää.

China Miéville: Toiset

Spefilukupiirin kirja. Vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Scifiä ja dekkaria samassa kirjassa!

Tää lähti tosi hyvin liikkeelle. Imas mukaansa. Sivut vaan käänty kuin itsestään kun tätä luki eteenpäin. Oli jännää seurata opiskelijan murhan tutkintaan kaksoiskaupungissa (Beszel, missä Borlú ja Corwi ja Ul Qoma, missä Dhatt), jossa kummankin kaupungin asukkaat näkemätöntää toisen kaupungin asukkaita, vaikka kaupunkien kadut on osittain lomittuneita niin että pitää pystyä kuitenkin väistämään toisen kaupungin asukkaita. Näkemätöntäminen on pakko, koska salaperäinen Rikko vahtii, ettei kukaan riko kaupunkien rajoja. Juoni eteni hyvin ja mielenkiinto pysy yllä. Mutta sitten tultiin kirjan loppupuolelle ja huokaus. Kirjan loppu löpsäytti koko kirjan. Se oli semmonen juonen ja jännityksen mahalasku. Vähä juosten kustu ja menty sieltä, missä aita matalin. Petyin. Annoin kirjalle silti kolme tähteä, koska se oli loppupuolelle asti niin vetävä ja kiinnostava. Henkilöhahmotkin oli kiinnostavia ja heihin tykästyi. 

Tämä kirja on kuulemma uuskummaa. Mulle uus laji.

Cho Nam-Joo: Saha

Nyt oli kyllä jännä kirja. Koko paketti leväytettiin auki, sanottiin ähäkutti ja sitten jätettiin lukija ihmettelemään. Elegian kans luettiin tää ja ihmeteltiin tarinan leviämistä kaikkiin ilmansuuntiin.

Takakansiteksti:

"In a country called ‘Town’, Su is found dead in an abandoned car. The suspected killer is presumed to come from the Saha Estates.

Town is a privatised country, controlled by a secretive organisation known as the Seven Premiers. It is a society clearly divided into the haves and have-nots and those who have the very least live on the Saha Estates. Among their number is Jin-Kyung, a young woman whose brother, Dok-yung, was in a relationship with Su and quickly becomes the police’s prime suspect. When Dok-yung disappears, Jin Ky-ung is determined to get to the bottom of things. On her quest to find the truth, though, she will uncover a reality far darker and crimes far greater than she could ever have imagined.

At once a dystopian mystery and devastating critique of how we live now, Saha lifts the lid on corruption, exploitation and government oppression, while, with deep humanity and compassion, showing us the lives of those who, through no fault of their own, suffer at the hand of brutal forces far beyond their control."

Tästä se homma lähtee leviään ja porukkaa tulvii ovista ja ikkunoista mukaan tarinaan. Kaikki kyllä liittyy jotenkin tohon Towniin ja/tai sen historiaan. Mutta silti. Liika on liikaa ja välillä tuntu, että karattiin tosta murhan selvittelystä ja Do-kyungin katoamisesta tuhansien kilometrien päähän. Välillä hypättiin siis 30 vuotta taaksepäin. Se hyvä tässä kirjassa oli, että Nam-Joo osaa kyllä napata lukijan mukaansa. Ihmiset oli mielenkiintoisia ja maailma erikoinen dystooppisuudessaan. Kaks kertaa lukiessa tipahin kärryiltä ja jouduin kysymään Elegialta, että mitä ihmettä tässä tapahtui ja miksi. Että kröhöm. Silti lukemisen arvoinen kirja ja ei harmita, että luin. Haluaisin lukea Nam-Joolta jotain muutakin testimielessä.

Linda Bondestam: Elämäni pohjalla - yksinäisen aksolotlin tarina

Yöpöydän kirjat- blogista bongasin tän satukirjan ja varasin saman tien tän kirjastosta, että pääsen itekin pian lukemaan tän.

 

Dystooppinen satu ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista pienen aksolotlin näkökulmasta. Tää oli tosi ihana! Sävy ei oo tuomitseva, syyllistävä tai edes opettava, vaan asiat todetaan ja seurataan miten aksolotlin elämä sujuu. Kuvitus oli kans mun mieleen. Bondestam itse tehny senkin tarinan lisäksi. 

Ah, tällaisia kirjoja kaipaan luettavakseni! Jotenkin tän lukeminen nyt sopi niin hyvin yhteen uusimman IPCC:n raportoinnin uutisoinnin kanssa. Pisti miettimään. 

Tätä kirjaa voi suositella ihan kaikille! On tässä muitaki teemoja ku ilmastonmuutos, kuten yksinäisyys ja perhe jne. Mun mielestä lapsille sopivalla tavalla käsitelty niitäkin.

Klassikkohaaste: Philip K. Dick: Uneksivatko androidit sähkölampaista?

 Klassikkohaaste on tällä kertaa Kirjaluotsi- blogissa!

Luettiin Elegian kanssa tällä kertaa klassikkohaasteesen Dickiä! Uneksivatko androidit sähkölampaista? herätti kyllä paljon ajatuksia. Ja tää kirja on julkaistu ensimmäisen kerran 1968! Ensimmäinen suomennos on vuodelta 1989 ja silloin tää on suomennettu nimellä Palkkionmetsästäjä. Lukemani versio on uudelleensuomennos ja nimikin on vaihdettu.

"Palkkionmetsästäjä Rick Deckard jahtaa työkseen ihmisten joukkoon soluttautuneita androideja, mekaanisia ihmiskopioita. Suurimman urakkansa edessä Rick joutuu miettimään työnsä mielekkyyttä ja ihmisyyden olemusta. Hän elää saastuneessa maailmassa, jossa enemmistö ihmisistä on kuollut tai lähtenyt pois Maapallolta. Suurin osa elollisesta elämästä on kadonnut tai korvattu keinotekoisilla tuotteilla."

Kirjan tapahtumia eli Deckardin jahtia ja androidien piilottelua lukiessa mietti monenlaisia: Mitä sitten tapahtuu, kun androidit/robotit ovat arkipäivää? Mitä ajattelis siitä? Miten suhtautuis niihin? Pelottava ajatus, ettei ihmistä ja robottia erottais helposti toisistaan. Siitä seuraa sitten sekin, että miten ihmisen ja robotin ystävyyssuhde tai parisuhde edes voisi toimia? Robotti on se ikuinen antaja ja kuuntelija jne? Mitä robotti voisi ees saada ihmiseltä suhteessa? Eihän koneella oo sellaisia tunteita kuin ihmisillä. Ei voi olla. Siihen vaaditaan aivot, eikä virtapiiriä/mikropiiriä. Lobotomia on vienyt ihmiseltä oman tahdon ja tunteet. Eli niihin tarvitaan tiettyä aivojen osaa. Voiko sitä aivojen osaa luoda keinotekoisesti? Voiko aivoja tehdä? Kun nyt soluista voi jo kasvattaa puuttuvia raajoja ja elimiä ni miksei aivojakin? Mutta toimisko aivot niinku pitää? Mitä se vaatis, että sinne syntyy mieli? Lisäksi mietin sitäkin, että mitä ihmettä ihminen voi saada suhteessa robottiin? Ku ei se robotti oo ihminen. Toki varmasti alkuun ois ihanaa, ku toinen myöntyy kaikkeen jne. Mutta minä ainakin kyllästyisin siihen ja koko homma ois lopulta tosi yksipuolista ja ankeaa. Tätä suhdeasiaa myös Deckard pohtii kirjassa, kun huomaa itsellään tunteita androidia kohtaan, eikä pystykään tappamaan ihan niin välinpitämättömästi kuin aiemmin.

Kirjassa androideja ei erota ihmisistä kuin empatiatesteillä. Niin samankaltaisia he ovat ulkoisesti ja myös sisäisestikin. Se tuntui musta jotenkin kamalalta. Että eikö ihmisiä ja koneita erota toisistaan helposti!? Nämä androidit on tehty keinotekoisista "ihmis"soluista, jotka elävät vain noin neljä vuotta. Solujen ikääntymisnopeutta ei ole saatu pidennettyä. Alunperin androidit on tehty Marsiin muuttaneille ihmisille palvelijoiksi. Kuitenkin näitä androideja karkaa sieltä Marsista Maahan, syystä taikka toisesta. Deckard tosiaan jahtaa androideja poistaakseen niitä ihmisten keskuudesta ja saa aina hyvän palkkion jokaisesta tappamastaan karkuteillä olevasta androidista.

Pohdin myös, että mistä voi aidosti tietää, että haittaako joku robottia? Ku se on kone? Vaikka kone onkin ihmisen tekemä.  Kirjan androidit eivät halunneet kuolla ja lamaantuivat lopulta väistämättömän kuolemansa edessä. Aika inhimillistä! Kuitenkin tässä kirjassa ihmisen ja androidin erottaminen toisistaan vaati niitä testejä. Mikä musta mielenkiintoinen ajatus ja kutkuttavan kiinnostava toisaalta. Mutta toisaalta kamala. Ja voiko kone tosiaan saada sitä omaa tahtoa? Vai onko se aina esim. ohjelmointivirhe? Joka tapauksessahan se robotin tahto on jonkun toisen oman tahdon kopio, luojansa tekele. 

Kirjassa jännää oli myös ihmisten mielialojen ja tunteiden sääteleminen laitteiden avulla. Tunteistimen avulla. Deckard ja eritoten hänen puolisonsa Iran käytti paljon tuota tunteistinta saadakseen sopivan mielialan. Deckard käytti sitä saadakseen itselleen sopivan työmoodin. Iran käytti sitä pitääkseen mielialansa parempana, että saisi hoidettua kotihommat ja heidän sähköisen lemmikkinsä. Oikeita eläimiä on olemassa enää todella vähän ja siksi on kehitetty oikeanoloisia sähkölemmikeitä ihmisille.

Kirjassa on myös ihmisiä, joita sanotaan linnunaivoiksi ja muurahaisaivoiksi. Se on seurausta ydinkatastrofista ja radioaktiivisesta pölystä, joka on vaikuttanut aivojen kehitykseen ja nämä ihmiset eivät läpäise enää älykkyystestejä eli heillä on normaalia matalempi älykkyysosamäärä. He ovat alempaa kastia ja eivät saa esimerkiksi lisääntyä. Lisääntyminen on kirjan maailmassa muutenkin tosi tarkkaan säänneltyä ja siihen pitää saada lupa.

Deckard muuten kulkee kirjassa paikasta toiseen leijuautolla. Hitsi, että kutkuttava ajatus! Haluaisin itse päästä sellaisella ajamaan! Oon sellaisesta monesti haaveillut.

Aiemmat klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

Kobo Abe: Hiekkaa

Eeva Tenhunen: Mustat kalat

Dmitri Gluhovski: Metro 2034

Elegian kanssa jatkettiin seikkailuja Moskovan metrossa. 

 

Tällä kertaa Metron meno ei ottanut niin koville, vai johtuiko se sitten meijän n.50 sivun viikkotahdista. Edellisessä kirjassa Hunter katosi ja nyt saatiin ministi valaistusta siihen tarinaan, todellakin ministi, vaikka takakannen teksti muuta antoi ymmärtää. No, metro ottaa ja metro antaa. Tätä kirjaa on tosi vaikeaa kuvailla tai oikeastaan kertoa edes juonta, ku se oli niin hidasta se kaikki meno ja vähän päätöntäkin välillä. Tämä kirja pitää kokea. Elämä maan alla metrotunneleissa on melkoista. 

Metro 2033 oli paikoin pitkästyttävä pitkine monologeineen. Niitä ei ollu tässä ollenkaan! Huh! Ekassa osassa päähenkilönä ollut Artjomkin on näiden kirjojen sivuilla, joskaan ei kerrottu, että miten hän päätyi sinne missä oli. Tässä kirjassa oli kyllä pohdintaa paljonkin, mutta se ei ollut niin puuduttavaa, kuin ne ekan kirjan monologit.

Kirjan päähenkilöt Homeros, Hunter ja Sasa ovat omanlaisiaan kaikki. Mua liikutti Homeroksen tarina. Hän oli juuri työssään metrokuskina, kun tuli maailmanloppu ja vaimo ja lapset oli tietenkin maanpinnalla ja kuolivat sinne ydinsäteilyyn. Hurjaa ja rajua! 

Välillä ärsytti kirjan naiskuvaus, huokaus. Oon käsittäny, että se on hyvin tyypillinen venäläinen naiskuva. Että nainen on heikko ja tietynlainen. Plääh. Ja Sasa oli just sen mukainen, halusi pelastaa Hunterin ja oli ihan vietävissä. No, Sasan kohtalo jäi kirjan lopussa täysin auki. Saa nähdä selviääkö se trilogian viimeisessä osassa!

Ja sitten se Hunter. Hän taistelee itsensä kanssa, että onko hyvä vaiko paha. Jäi kyllä heikoksi Hunterin persoonan kuvaus. Eipä juuri kerrottu Hunterin ajatuksia. Siinä kohti kirja oli pettymys.

Metro per vuosi on selvästi sopiva tahti lukea tätä trilogiaa. Ens vuonna jossain kohti sitten viimeinen osa. Se onkin sitte yli 600 sivuinen järkäles.

Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9 & Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Tässäpä kaksi dystopiaa! Niitä ku nykyään tykkään lukea. 

Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9

Tää on novellikokoelma, jossa kaikki novellit liittyvät samaan maailmaan. Sama nimettömäksi ja tuntemattomaksi jäävä tyyppi tarkkailee ihmisiä ja pelaa heillä. Ja aikamoista peliä pelaakin! Novellien päähenkilöt joutuvat kohtaamaan erilaisia omaan elämäänsä liittyviä tilanteita ja sillä kaikella on seurauksena, jopa kuolema. 

Tää oli tosi vetävä novellikokoelma! Mulle aiheutti ihan ahmintaa, kun halusi tietää mitä kulloisellekin henkilölle oikein tapahtuu. Suosittelen tätä todella isosti!

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Tän luin Elegian kanssa lukupiirikirjana. Pieni poikkeama meidän normaaliin lukemistoomme tekee aina hyvää!

Tässä kirjassa maailmasta on loppunut vesi jonkin katastrofin seurauksena. Päähenkilö Noria on teemestarien sukua ja valmistuu teemestariksi. Hän myös haluaa tietää, että miksi vesi loppui ja onko sitä enää missään. Siitä hän yrittää ottaa selvää ystävänsä Sanjan kanssa. Heidän kotikyläänsä ja maailmaa, joka on jäljellä, hallitsee armeija. Armeija säännöstelee vettä ja kaikkea tiukasti. 

Asiat etenevät ja kaikkea ei edes selitetä. Isoja juttuja tapahtuu ja jännite pikkuhiljaa kiristyy. Kirjassa on hyvin tunnistettavissa Itärannan tyyli, josta pidän valtavasti. (Oon lukenu hänen muut kirjansa ja Itäranta on hiipinyt mun suosikkikirjailijakaartiin.) Kirja jättää asioita auki monin tavoin ja siitä pidän. Toisaalta tänkin kirjan loppu oli sellainen, että haluaisin tälle jatko-osan.

Ps: Miksi tän kirjan kannen pitää olla niin ruma?

Ootko lukenut kumpaakaan näistä? Mitä pidit? Tai kiinnostaako lukea?

Siri Pettersenin Mätä ja Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet

Tässäpä lisää scifi-lukupiirin lukemistoa.

Siri Pettersen: Mätä

suomennos Eeva-Liisa Nyqvist

Tää on jatko-osa aiemmin luetulle Odininlapselle. Tää ei ollu todellakaan niin hyvä kuin eka osa oli. Himpun verran petyin. Isoin pettymyksen aihe oli mulle se, että Hirka siirtyi porttien kautta nykymaailmaan ja se ei mun mielestä sopinu tähän kirjaan. Sujuvaa luettavaa tää kyllä oli, että tän sai kyllä luettua. Aion lukea sen seuraavankin osan, koska sen verran vetävä tarina kuitenkin on.

 

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Tää oli melkein viiden tähden kirja. Loppu vähä löpsähti ja pudotti tähden pois. Muuten tää kirja on niitä, joiden ois halunnu jatkuvan loputtomiin. Niin ilo oli tätä lukea. Niin kaunista ja sujuvaa kieltä, jota nautiskeli sivun toisensa perään. Maailma oli myös mahtava ja mielenkiintonen. Henkilöhahmot ihanan ristiriitaisia.

Itärantakin siirtyi tän kirjan myötä mun lempikirjailijoihin.

Ootko lukenut kumpaakaan näistä? Mitä pidit? Jos et niin kiinnostaako lukea?

Hugh Howeyn Siilo-trilogia

 Tää Howeyn Siilo-trilogia oli mahtava! Semmonen aivoja päräyttävä tää maailma. Tää pitää jokaisen lukea ja kokea, ei tätä oikein voi ees kuvata. Juonen yksinkertainen kuvaus: maan sisään ollaan rakentamassa siiloja, jotta ihmiset pääsevät tarvittaessa turvaan. Sitten tapahtuu se pelätty ydinpommitus/-sota ja iso määrä ihmisiä siirtyy siiloihin turvaan asumaan. Asiat sujuu vuosikymmeniä ja satoja siilon sääntöjen mukaan, kunnes eräät alkavat kyseenalaistaa siiloja ja ottaa selvää asioista maan pinnalla. Ja mitä sitten tapahtuu?

Siilo #1

Tää oli ahmittava kirja! Oli pakko loppu hotkasta, ku kirja piti niin otteessaan. Mielenkiintoinen maailma, ku ihmiset elää siilossa maan alla 144:ssä kerroksessa. Seuraava osaki piti varata heti.

Siilo #2

Tän trilogian tarina on kyllä vangitseva. Selviää siilojen alkuvaiheet ja miten niihin päädyttiin.

Siilo #3

Tää trilogia oli kyllä niin hyvä. Paljo laitto ajatuksia liikkeelle. Loppu jäi niin auki, että ois mahtava saaha tähän vielä jatkoa, että mitäs sitten. Jännää oli seurata päähenkilöitä ja heidän elämää ja ratkaisuja. Oli myös turhautuneita mitä vittua- hetkiä. Tää trilogia pitää kyllä lukea joskus uudestaan.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen tarina. Kyllä sitä sai taas miettiä, että miksi ihmiset toimii niinkuin ne toimii. Miksi tää kaikki piti tehdä ja oliko tässä mitään järkeä? Iso suositus tälle trilogialle! Oli päräyttävä.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Ah, mikä kirja tää oli! Sinisalo kyllä sai mut kertalaakista fanikseen. Miten voi jostain chileistä saada aikaan tällaisen kirjan, tällaisessa maailmassa, koukuttaen lukijansa kääntämään sivun toisensa jälkeen?

 

Tää on dystopia. Suomi on Eusistokraattinen tasavalta. Vuosi on 2013. Ihmisiä jalostetaan, eritoten naisia. Terveysviranomaiset valvovat kaikkea. Nautintoaineet ovat kiellettyjä ja chili on se kaikista kielletyin. Vanna ja Jare ovat sotkeutuneet chilin diilaamiseen. Vannan sisko Manna on kuollut/kadonnut ja Vanna haluaa tietää, mitä hänelle tapahtui. Vanna ei ole sitä miltä näyttää ja sen lisäksi hän on koukussa chiliin. Helpotusta chilin saantiin tulee, kun Jare tutustuu kulttiin, joka kasvattaa chilejä ja Auringon ydin astuu kehiin. Tää kaikki kehrää mielenkiintoisen kudoksen ja kirjaa ei olisi halunnut laskea käsistään. On nää dystopiat kyllä melkoista luettavaa!

Mää tajusin vasta kirjan luettuani, että miten ton kannen kuva liittyy tähän kirjaan. Katoin aiemmin vaan, että se on sydän, mutta sehän onkin chili, Auringon ydin!