31 heinäkuuta, 2022

Klassikkohaaste: Eeva Tenhunen: Mustat kalat

 Ankin kirjablogissa julistettiin vuoden toinen klassikkohaaste! Minähän hoksasin/muistin tän juhannuksena ja tajusin, että olin unohtanu tän ihan kokonaan. Silloin törmäsin Sataa valoa- blogissa kirjoitukseen Eeva Tenhusen Mustat kalat- dekkarista ja kiinnostuin niin paljon, että päätin varata tän kirjastosta ja lukea tän tätä klassikkohaastetta varten. Kiitos, Ariel tästä!



Tää kirja oli kyllä mahtava! Henkii kyllä omaa aikaansa, koska julkaistu 1964, mutta viihdyin tän parissa tosi hyvin. Tän päähenkilö on Liisa, joka päätyy Olavinlinnaan töihin kesäksi ja linnassa tapahtuu sitten murha. Liisan työkaveri murhataan ja siitä alkaa sitten murhan selvittely. Mukana on paljon henkilöitä ja murhia tapahtuu lisääkin. Juoni oli mukavaa seurattavaa ja murhaajankin arvasin vasta ihan loppumetreillä, mikä oli hyvä asia. Joitain hetkiä oli, että oli vaan että äääää, koska menneiden aikojen asenteet yms. ärsytti, mutta sitten kirja vei taas mukanaan ja sivut vaan kääntyili kuin itsestään, kun upposin tarinan vietäväksi. 

Tää kirja oli todellakin positiivinen yllätys! Tenhunen teki sen verran hyvän vaikutuksen muhun, että haluan ehdottomasti lukea lisää hänen kirjojaan. Joku kumma taika tän kirjan tunnelmassa ja tarinan vanhahtavassa kerronnassa oli, joka vetoaa muhun ja saa haluamaan lisää. Lisäksi kirja oli oikein sopivan pituinen, kun pokkarissa sivuja oli 208. Tosin mua ei ois haitannu yhtään, jos tää ois kestäny vielä paljon pitempään!

12 kommenttia:

  1. Mustat kalat on todella hyvä oman aikansa dekkari. Vähän Agatha Christie -tyyppinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en oo Christietä vielä lukenu ollenkaan ni en osaa verrata. Pitänee korjata aukko sivistyksessäni.

      Poista
  2. Tässä onkin itselleni uusi tuttavuus, Tenhusen nimen olen kyllä kuullut joskus.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun sinäkin pidit tästä! Minuakin ärsyttivät joskus nuo vanhat asenteet, mutta kokonaisuutena kirja on hyvä.

    VastaaPoista
  4. Tämä on tosi hyvä! Luin tämän joskus blogin alkuaikoina, ja yllätyin positiivisesti. Ihana kesäkirja, ja oiva dekkariklassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määki yllätyin positiivisesti! Ja varasin jo seuraavan Tenhusen kirjan itselleni.

      Poista
  5. Kuulostaapa hyvältä! Kesällä tulee luettua jonkin verran dekkareita, joten tämä voisi olla hyvää kesälukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä just sopivan kevyttä lukemista kesäfiilikseen, vaikka murhaa ratkottiinkin.

      Poista
  6. Olen varmaan joskus nuorena lukenut Tenhusta. Pitäisi palata näihin joskus. Menneiden aikojen tunnelmassa on sitä jotain!

    VastaaPoista